Mitä mieltä yöpymisistä?
Meidän taapero 1,6 v oli ensimmäistä kertaa koko viikonlopun (=2 yötä) isänsä luona (hänellä on alusta asti ollut etäisä). Viikonloppu oli mennyt hyvin, lapsi palautui sunnuntaina aamupäivällä hyväntuulisena, nukkui hyvät päiväunet, oli tyytyväinen ja iloinen ja ehdimme jo iloita, että viikonlopun tapaamiset onnistuvat mainiosti.
Kuitenkin seuraavana yönä lapsi heräili tunnin välein ja sai yhden pidemmän huutokohtauksen, josta ei meinannut oikein rauhoittua, kunnes kymmenen minuutin kuluttua nukahti uudelleen (tämä ei ole hänelle tyypillistä). Yöhulinaa jatkui koko viikon, mutta ei niin pahana kuin su-ma yönä. Päivisin lapsi on hyväntuulinen ja iloinen.
Nyt meillä ja isällä on hieman eri näkemys siitä, mistä tämä reaktio johtuu. Me pelkäämme, että lapsi oireilee, koska ei vielä oikein kestä kahta yötä erossa lähivanhemmistaan. Isä taas on sitä mieltä, että lapsen reaktio johtuu siitä, että hän nukkuu isän luona samassa makuuhuoneessa ja meillä omassa huoneessa (nukkunut niin ihan pienestä pitäen johtuen mm. koliikista).
Toivoisin teiltä näkemyksiä tähän asiaan..? En siis vahvistusta omalle mielipiteelleni vaan ihan kaikenlaisia ajatuksia siitä, mistä tämä voisi johtua ja miten meidän pitäisi toimia, jotta tapaamiset sujuisivat eikä lapselle tulisi turvaton olo? Meidän kaikkien mielestä olisi todella hyvä, jos lapsi voisi olla isällään pidempiäkin aikoja, mutta haluamme edetä lapsen ehdoilla ja kuunnella, mikä hänelle on hyväksi.
Kommentit (2)
ja muistutuksesta siitä, etteivät nämä aina välttämättä ole etä/lähi-järjestelyistä johtuvia. Viestiäsi lukiessa muistin, että on meilläkin joskus pelätty isovanhempia ja mökillä oloa vastaavalla reaktiolla..
Yhden yön yöpymiset menevät ihan hyvin ja niiden jälkeen ei vastaavia kauhukohtauksia ole tullut, mutta ehkä pitää tosiaan odottaa niiden kahden yön kokeilemisten kanssa taas jonkin aikaa, ettei lapsi ala pitää isänsä kotia pelottavana paikkana.
Meillä siis on alusta asti nukuttu huonosti, ensin koliikista johtuen ja sen jälkeenkin on aina ollut herkkäuninen ja havahtunut tosi helposti varsinkin kevyen unen vaiheessa..
Meillä on ihan vaan kahden " lähivanhemman" ja kahden pojan perhe, mutta silti muistelen, että on ollut kausia, jolloin yöt ovat olleet aikamoista hulinaa. Esikoinen taisi olla juuri noita ikiä, kun isovanhemmat olivat meillä yökylässä. Poika halusi kovasti nukkua heidän kanssaan, koska pitää heistä kovasti. Isovanhempien vuoden pedattiin lastenhuoneen lattialle ja ilta menikin ihan hyvin. Keskellä yötä sitten iski kauhukohtaus, joka ei laantunut, ennen kuin isoisä siirtyi olohuoneen sohvalle ja minä sinne lastenhuoneeseen äitini viereen. Vielä viikollakin, kun olimme taas oman perheen kesken, olivat yöt rauhattomampia. Seuraavalla kerralla, johon meni kyllä useampi kuukausi, sujui nukkuminen isovanhempien kanssa ihan ilman ongelmia tai jälkiseuraamuksia.
Tarinani yrittää kertoa, että suurin osa lapsista jossain vaiheessa kokee jotain " traumaattista" yöunia häiritsevää. Iän ja tottumuksen kasvaessa ongelmat vähenevät. Ehkä nyt kannattaisi pitää pieni tauko yökyläilykokeilussa. Parikin kuukautta on pitkä aika pienelle lapselle. Sitten jälleen uusi kokeilu. Luota omiin tuntemuksiisi. Mutta muista myös, että ikuisesti ei lasta voi ikävältä suojella. Omille lapsilleni olen opettanut, että se, että ikävoi jotain, on oikeastaan ihan mukava juttu, sillä se tarkoittaa, että on olemassa jotain todella kivaa ja rakasta jossain.