Imetyksen epäonnistuminen

imetin 6 päivää, eli imetys loppui jo ennen kuin oli oikeastaan alkanutkaan. Lapsi ei yksinkertaisesti oppinut oikeaa imemisotetta. Ja kyllä sitä yritettiinkin. Oli kätilöä, terkkaria ja vaikka mitä gurua neuvomassa, mutta kun ei lapseen saanut imutehoa jolla tissi olisi pysynyt suussa... ja sitten olikin paino jo ihan pohjalukemisssa...



Sitten jouduin antibioottikuurille, jonka aikana ei voinut imettää, joten se vähäinenkin maidontulo (kun ei ollut imua, eikä pumpulle herunut) lakkasi. Korvikkeella kasvoi kuitenkin komea poika.



Nyt tytön imuote ja -voima on ihan toisenlainen ja imetys sujuu hyvin. Eli ei se imetys todellakaan ole aina siitä kiinni, ettei äiti tarpeeksi yrittäisi tai jaksaisi kärsivällisesti tarjota rintaa. Oikeen ärsyttää asiantuntijoiden " kyllä se siitä" -kommentit, kun eivät kädestä pitäen ohjatenkaan saa hommaa onnistumaan sen paremmin.



No tän vuodatuksen oli tarkotus olla lohdutuksena niille, joiden imetys on epäonnistunut. Tsemppiä, kyllä korvikkeellakin kasvaa ihania terveitä lapsia.

Meillä näin:

Tyttöni ei suostunut rinnasta maitoa ottamaan. Sairaalassa ei millään saanut imuotetta ja mukana oli kyllä hoitajaakin yrittämässä. Patistin hoitajia yölläkin kattomaan kun ei tyttö vaan ottanut tissiä suuhunsa. Otti siis mutta ei saanut imettyä.

Kun kotiin päästiin ja oltiin pari päivää, alkoi tyttö raivota rinnalle laittaessani. Olin ottanut imetyksestä etukäteen selvää ja kokeilin ihan kaikkia asentojakin. Sain hänet imemään rintakumin avulla parhaiten siten, että tytön jalat menivät kainalon alta mun selkäpuolelle. Saattoi joskus jopa vartinkin imeä ennenkuin hermostui.

Maitoa multa tuli, pummpasin sitä sitten pulloon, mutta tytön mielestä ei ilmeisesti tarpeeksi lujaa. Hänen hermonsa ei mitään herutteluja sulattanut.

Kun pari viikkoa oli raivottu ja paino ei noussut, päätettiin neuvolan tth:n kanssa, että nyt saa imetys jäädä. Toki aina välillä imetin kun sain huijattua tytön imemään. Parhaiten onnistui kun oli puoliunessa tai juuri herännyt. Rintakumilla yleensä. Pelkällä pumppaamisella ei maitoa kauaa rinnoista herunut, joten pelkästään korvikkeeseen piti siirtyä ajan myötä.



Päätös yrittämisenkin lopettamisesta teki kipeää, jota tietysti mies ihmetteli. Ei ymmärtänyt alkuunsakaan " likan huudattamista rinnalla" . Oli kieltämättä " epäonnistunut" olo -ja ihan turhaan. Mutta itse ne on tietysti käytävä läpi kaikki tunteet.



Mutta tuttelilla on meillä menty ilman mitään ongelmia, sairauksia tai allergioita. Eli ainakaan siinä mielessä ei oo ollut ongelmaa.

Tyttö on nyt 6kk + 1vko ja on kasvanut normaalisti. Syö jo soseita, puuroja ja lihaa. Maisteltu on jugurtteja yms.

esikoiseni kärsi keltaisuudesta ja sen aiheuttaman väsymyksen vuoksi ei jaksanut imeä yhtään. kesti neljä päivää ennenkuin keltaisuus huomattiin ja sitä alettiin hoitaa sinivalolla ja antaa lisämaitoa pullosta. nämä neljä päivää pyysin sairaalassa että saisin pumpata jotta rinnat saisivat ärsykettä. en saanut pumppua koska kuulemma lapsen oma imu riittää...miten se muka voisi riittää kun lapsi ei jaksa imeä(paino tippui melkein 20% näiden neljän pvän aikana)!kukaan ei uskonut kun sanoin että en tunne mitään imemisliikkeitä eikä lapsi niele mitään...eli maito ei noussut minulla ollenkaan 8 pvän sairaalassaolon aikana. kotona jatkettiin maratonimetyksiä, 2-3 tuntia kerrallaan rinnalla ja välillä pikkuisen pullosta että jaksoi taas yrittää imeä. join imetysteetä, käytin erilaisia hauteita, otin vyöhyketerapiaa, reiki-hoitoa, join piimää, kotikaljaa,lepäsin, söin hyvin tein kaiken mitä kukaan keksi neuvoa. kuuden viikon jälkeen neuvolalääkäri sanoi että olen tehnyt kaiken mitä inhimillisesti ottaen voi tehdä. kun maitoa ei tule kuin tippa niin sitä ei tule kuin tippa.



kyse ei ollut siitä ettenkö olisi " yrittänyt riittävästi" , vaikka tämmöistä hyväntahtoista kommenttia kuuli vähän väliä. jos se olisi olut yrittämisestä kiinni niin minulta olisi tullut maitoa koko korttelin lapsille...



kun omalle kohdalle osuikin se tuttelijauhe niin epäonnistumisen tunne oli valtava. hyödytön olo, riittämätön olo, pettynyt olo.olin aina pitänyt itsestään selvyytenä että imetän, koskaan en tosissani ollut edes ajatellut että jospa en pystykään tuottamaan. jospa minusta ei olekaan ruokkimaan omaa lastani. koin myös hyvin tunkeilevana ihmisten kysymykset ja kommentit, välillä olisi tehnyt mieli huutaa että ne on minun rinnat joista puhutaan!minun hyödyttömät tuottamattomat rintani joita on töytitty ja nyitty, tuupittu ja tuijotettu koko loppuelämän edestä. eikä niistä tule mitään!!!



tunteet laantuu ajallaan. tyttö kasvaa huimaa vauhtia ja isäkin osallistuu syöttöihin. jätän ihmisten kommentit omaan arvoonsa, tiedän itse miten olisin halunnut asioiden menevän ja kuinka ne sitten menivät. en ole selitysvelvollinen kenellekään. ja uskon että suurin osa naisista jotka pulloa antavat toivoisi kovasti että voisi vain nostaa paitaa ja ruoka olisi siinä. mutta kun ei niin ei. ja näillä eväilla mennään.

Mulla kaksi epäonnistunutta imetyskokekemusta takana. Eka tuntui kuin olisi isokin epäonnistuminen ja stressasin tokan lapsen odotuksen ajan imetyksen onnistumista ja tein kaikkeni, että onnistuisin. Jopa akupunktiota...No, ei onnistunut, mutta en loppujen lopuksi ottanut enää asiaa niin raskaasti. ekasta jo tiedän, että kasvoi hyvin ja erittäin terveenä pullon kanssa. Toka menee samalla linjalla. Kun ei voi itse valita niin ei voi. Kolmannen jos joskus saan, en aio enää stressata. Jos onnistuu niin onnistuu, jos ei niin ei. Kun eka lapsi on jo isompi tiedän, että on paljon tärkeämpiäkin asioita, joissa voi epäonnistua kuin imetys. Ruoka on helposti korjattavissa. kasvatus ja rakkaus on tärkeämpää! Äitiys on paljon muuta! kyllä sinäkin pääsen asian yli. Mutta tiedän tunteen!

Mulla kanssa takana epäonnistunut imetys. Maitoa ei tullut tarpeeksi, ja sen vuoksi lapseni paino lähti huimaan laskuun. Käyttiin muutaman päivän välein painokontrolleissa neuvolalla, ja aina itku kurkussa lähdin sieltä pois, kun paino oli sama kuin edelliselle kerralla, tai jopa alhaisempi.

Kun tarpeeksi monta kertaa olin vaan yrittänyt ja yrittänyt, ja pitänyt lasta rinnalla koko päivän, ja mentiin sitten neuvolaan, eikä paino ollut VIELÄKÄÄN noussut, päätin, että nyt loppuu pelleily!

Terveydenhoitaja sanoi, että joudumme menemään sairaalalle, että katsotaan onko jokin vialla. Tiesin, että maitoa ei tule, joten sinä päivänä siirryttiin kokonaan korvikkeeseen.



Lapsi on kasvanut hyvin, ja pysynyt terveenä.

Mutta aluksi oli kyllä ihan kamala olo sen asian kanssa. Jollain tavalla hävetti ja harmitti. Jos joku kysyi, että enkö imetä, ja sanoin, ettei maitoa tule, tuntui että se ihminen ajatteli, ettei vaan viitsi imettää. Tuli tosi huono mieli.

Joskus aina kun olin kahden lapsen kanssa kotona, kokeilin imettää, tiesin, ettei maitoa tule, mutta halusin vaan kokea sen hetken kun lapsi siinä syö :) Kyllä tuli surullinen olo.



Mutta nyt meidän Ronja on jo ihan kohta 6kk, ja enää ei harmita kyllä yhtään! oon löytänyt positiivisia puolia pullolla syöttämisestä, ja elänyt sen mukaan :)



Voimia ja jaksamista, tiedän tunteen, mutta uskon, että se sinullakin siitä helpottaa!





myrtti- ja Ronja s.2.2

Srasofianna:

kun omalle kohdalle osuikin se tuttelijauhe niin epäonnistumisen tunne oli valtava. hyödytön olo, riittämätön olo, pettynyt olo.olin aina pitänyt itsestään selvyytenä että imetän, koskaan en tosissani ollut edes ajatellut että jospa en pystykään tuottamaan. jospa minusta ei olekaan ruokkimaan omaa lastani.



Myrtti:

Mutta aluksi oli kyllä ihan kamala olo sen asian kanssa. Jollain tavalla hävetti ja harmitti. Jos joku kysyi, että enkö imetä, ja sanoin, ettei maitoa tule, tuntui että se ihminen ajatteli, ettei vaan viitsi imettää. Tuli tosi huono mieli.



Aivan samat tunteet täällä! Ja huomaan, että yhä vieläkin kaivelee tuo imetyksen epäonnistuminen. Tai no, osittaisimetän, joten onhan sekin jotain, vaikka lähinnä tuntuu että toiminkin tutinkorvikkeena enkä niinkään ravinnonlähteenä.

Mieheni totesi lopulta kaikkien yritysten jälkeen, kun olin jo menossa lääkärille hakemaan metopram-reseptiä maidonnostatukseen, että rajansa kaikella imetyshulluudella. Lapsi kasvaa pullon avulla hyvin, miksi nyt surra yhtä imetystä! Mutta se on niin vaikea asia selittää, enemmän tunne- kuin järkiasia. Toisaalta tunsin hurjaa syyllisyyttä kun lapseni painokäyrä aina putosi kun yritin enemmän imettää ja vähentää korviketta ja toisaalta sitten itkin vuolaasti kun kotona tyttö söi pullosta kuin ei olisi ruokaa ikinä nähnyt. Että miksen osaa ruokkia lastani oikein!



Lopulta päätin lopettaa asiasta itkemisen vaikka tosiaan vieläkin välillä kirpaisee kun imetyksen päälle pitää se pullo ottaa esiin. Helpottavaa kuulla, että muilla on ihan samoja tunteita kuin itselläni!



nummuli + typy 4,5kk

Sheila ja muut,



Jos ette jo ole tutustuneet Korvikemutsit-keskustelupalstaan, niin menkääpä osoitteeseen

http://www.phpbbplanet.com/forum/index.php?mforum=korvikemutsit



Sieltä löytyy vertaistukea imetyksessä itsensä epäonnistuneeksi tuntevalle, eikä taatusti syyllistetä asiasta!

Olen tullut siihen tulokseen kaiken viime kuukausina kuulemani ja lukemani perusteella, että meitä imetyksessä " epäonnistuneita" on tosi paljon. Et tosiaan Sheila ole yksin asian kanssa, vaikka se kovin rankkaa onkin. Ja epäonnistumisen tunteet helpottavat ajan kanssa, usko pois. Itselläni imetys loppui kaikesta kovasta yrittämisestä huolimatta reilu kuukausi sitten (imetin 2 kk) ja olin ihan hajalla, mutta nyt pystyn sentään jo ajattelemaan tilannetta ilman että itku tulee välittömästi. Jaksamista kaikille teille tähän ketjuun kirjoittaneille ja koettakaa vaan pitää pää pystyssä mahdollisista ikävistä kommenteista tai katseista huolimatta. Vauvanne kasvavat vallan mainiosti korvikkeellakin, kunhan saavat sitä äidinmaitoakin tärkeämpää äidinrakkautta! :)

Nyt olen jo päässyt asian yli, mutta kyllä se mullakin alkuunsa otti koville! Varsinkin, kun en käytännössä saanut edes yrittää imetystä!



Meidän neiti oli syntyessään hyvin pikkuinen, alta 2 kg. Koska ei kuitenkaan ollut etuajassa, eikä muutakaan " vikaa" löytynyt, olimme ihan tavallisella synnyttäneitten osastolla viikon verran. Pari ekaa vuorokautta neiti oli keskolassa tarkkailussa ja minä yksin osastolla. Joku hoitaja kyllä kehotti lypsämään ja tallettamaan joka pisaran omalle pikkuiselle... En kuitenkaan osannut " ottaa todesta" sitä, että oisin joka 2 ml kuskannut sinne keskolaan, johan se jää kipon reunoille...



No, kun päästiin samalle osastolle molemmat, alkoi maitokin nousta. Joku hoitaja vähän neuvoi imetystä ohimennen, mutta pääsääntöisesti olimme oman onnemme nojassa ja haimme maidot jääkaapista itse. Lopulta kun kotiinlähtä alkoi häämöttää, kyselin hoitajaa vielä neuvomaan imetystä. Olikin kova pala, kun tämä vuorossa ollut hoitaja sanoi, ettei hän suosittele meidän tapauksessa imetystä lainkaan! Kun tyttö oli niin pieni, olis kuulemma ollut liian raskasta imeä rinnasta. Pumppaamaan vaan kehotettiin... Kyllähän mä koitin pumpatakin, mutta imetystä en oikein uskaltanut edes kokeilla, kun kerta kiellettiin... Ja kuitenkin oli huoli pienestä, kun oli jo mahassa jäänyt vähän vähälle ravinnolle... Mistään osittaisimetyksen mahdollisuudesta ei kukaan puhunut mitään, ja kyllähän se maidontulo siitä hyvin nopeasti hiipui, kun ei ollut " kysyntää" .



Nyt ei niinkään enää harmita se, etten voinut imettää, vaan enempi se, etten koskaan osannut kysyä kenenkään toisen hoitajan kantaa imetykseen... Olis helpottanut, jos olisin vaikka osittaisimetystä voinut edes yrittää!!!



t. Ope ja ihan hyvin kasvanut neiti 9 kk (saanut jo ikäisiään kiinnikin hienosti)

Itselläni oli jostain syystä jo odottaessa pelko, että jos maito ei riitäkään. Silti tietysti toivoin kovasti, että onnistuisin siinä...ja ilman mitään kokemuksia imetyksen vaikeuksista ajattelin, että imettäisin niinkuin suositukset sanoo. Mutta karvas pettymys oli, ettei tätä asiaa voikkaan itse valita. Jo sairaalassa toisena päivänä poika sai ensikerran lisämaitoa. Neljäntenä päivänä eräs hoitaja laittoi minut imettämään pojan vartin kummastakin rinnasta. Sitä ennen poika punnittiin ja sen jälkeen. Hän sitten totesi, että " joo ei sulta tuu mitään" . Pojan paino oli sama. Sitten mentiin vielä kokeilemaan pumppua, ja teelusikallinen saatiin purkkiin molemmista rinnoista yhteensä. Itku puristi kukkua, mutten silti voinut sairaalassa näyttää tunteitani. Hoitajat puhuivat mulle, miten korvikkeellakin kasvaa isoja miehiä, ja koin ne puheet niin, etteivät he edes uskoneet, että voisin onnistua imetyksessä. Vasta terveydenhoitajani tuki minua, ja antoi hyviä neuvoja. Ne tulivat kuitenkin liian myöhään, eikä maito oikein koskaan päässyt nousemaan rintoihin. Jälkikäteen olen tajunnut, että imetin tosi harvoin siellä sairaalassa. Poika oli niin tyytyväinen lisämaitoa saatuaan ja jaksoi sillä pitkään. Imetin poikaani 11 vkoa ja joka imetyksen jälkeen korviketta meni reilusti. Tuntuihan se pahalta, mutta päätin jatkaa niin kauan, kuin poika vaan itse halusi imeä rintaa. 11 vkon ikäisenä hän alkoi irroitella imuotetta jatkuvasti, ja homma oli pakko lopettaa. Surulliselta se tuntui. Mutta siitä pääsi kyllä yli. Poika on kasvanut tasaisesti ja hyvin korvikkeella. Ei ole allergioita ja muutakaan vaivaa. Nyt 11 kk jo kävelee. Odotan toista lasta, ja nyt imetysasia on alkanut uudelleen vaivata. Vaikka tiedän korvikesyönnin hyvät puolet jne. niin jälleen haluaisin onnistua imetyksessä. Osaimetystä aion yrittää taas niin kauan, kuin se onnistuu. Ja aion ottaa asioista selvää ja puhua lääkärille jo nyt. Mutta voi olla, että saan taas pettyä. On ollut joskus vaikeaa lukea ystävien maileja, joissa he huokailevat, kun eivät saa taaperoaan vieroitettua rinnasta. Itse olisin niin onnellinen jos olisin onnistunut edes hieman kauemmin. Mutta ei imetyksestä saa tehdä liian isoa juttua. Kannattaa nauttia lapsesta ja hänen kehityksestään, ja olla kiitollinen, jos lapsi on terve.

Meilläkään esikoinen ei osannut imeä. Pumppaamalla, tissikumilla, Primperanilla maito alkoi kuitenkin hitaasti nousta. Ihan täysimetykseenkin päästiin sitten, mutta lapsen vaikeiden ruoka-aineallergioiden vuoksi imetys piti lopettaa 4kk iässä (mulla tiukka ruokavalio, lapsella silti allerginen veriripuli...)



Kakkosta pystyin (osittais)imettämään 8kk, sitten siirryttiin taas erikoiskorvikkeelle allergioiden vuoksi.



Nyt imetän kolmosta, jolla ikää 1kk. Kuten kaikilla kerroilla, syön Primperania, joka siis lisää maidontuloa. Lisämaitoakin tarvitsemme. Kuten aina ennenkin, maidontulo loppuu, jos lopetan lääkkeen. Tämäkin vauva näyttää olevan allerginen, joten en tiedä kuinka kauan voin imettää, eihän se tietysti este ole jos ei tilanne(oireet) käy kovin vaikeaksi.



Sitä tuntee itsensä todella epäonnistuneeksi, jos ei edes tällainen luonnollinen ja tavallaan itsestäänselvä asia onnistu. Vähän niinkuin olisi lehmää tyhmempi :) Vaikka itselläni ei edes ole kyse mistään täydellisestä epäonnistumisesta. Miehet pystyy näkemään asian järkevämmin. Kuten sanottu: hienoja lapsia kasvaa korvikkeellakin!

Minua vähän ihmetyttää tää nykyajan imetyshömpötys terveydenhoito puolelta. Minullekin, kolmatta kun odotin, terkkari vannotti et PUOLEN VUODEN TÄYSIMETYS ON NYKYJÄÄN SUOSITUS, (HÄNEN MIELESTÄ LÄHES PAKKO!) Kun sanoin et ei oo tullu edellistenkää aikana ku pari kk maitoa ni totesi et nyt tulee ku viittit vaan yrittää. Et semmoista. (isommat lapset 9v ja 10v) No tulihan sitä maitoa sen pari kk ja sit alko vähenemään. Ja vauva oli niin iso syntyessään (4460g) et ei minun maito riittänyt. Aloitin pari kk soseet korvikkeen rinnalla ja hyvin on kasvettu. Oli muuten raskausajan sama terkkari mikä oli näillä isommilla mut onneks muutettiin niin sain uuden terkkarin. Hänen ohje oli: kyl sie osaat. Jos on kysymistä nii saa ja pitää kysyä mut aloita muuten ruuat miten näät parhaaks.

EN SUINKAAN VÄHEKSY NIITÄ JOTKA IMETTÄÄ, SE ON HIENO JUTTU. ÄIDINMAITO ON PARASTA VAUVALLE MUT KAIKILLA EI TULE MAITOA JA JOS STRESSAA NIIN TULEE VIELÄ VÄHEMMÄN. ENSISYNNYTTÄJILLE TUO VANHAN TERKKARIN OHJE OLISI OLLUT HIRVEÄ. IHAN KU SINULLE SANOTTAISIIN ET " JOS ET IMETÄ PUOLTA VUOTTA NIIN OLET HUONO ÄITI" . MIKÄ EI PIDÄ TODELLAKAAN PAIKKAANSA!



t: äiti ja tyttö melkein 6kk

Vauvalle jouduttiin jo sairaalassa antamaan lisämaito. Tosin ekalla kotikäynnillä neuvolan th oli sitä mieltä että ei todellakaan tarvitse. No en sitten antanut neljään päivään ja paino oli ja aika paljon. Joten kiireesti lisäksi pullosta. Jossakin vaiheessa rinnasta tulikin niin paljon että lisä maidon antaminen jäi kertaan ja noin 60ml, mutta sitten tarve taas kasvoi suuremmaksi ja rinnoista ei tullut enempää ei sitteen millään. Viiltävä kipu vaan palasi kun vauva yritti imeä. Neljän kuukauden iässä ei enää päivällä suostunut imemään ritaa muualla kuin kotona. Muualla oli liikaa katseltavaa. Sitten loppui päivä imemiset kotonakin. Yö imetystä kesti 6,5kk ikään asti kunnes lopetti itse kerrasta. Oli siihen asti syönyt 5-6 kertaa yössä. Joten ei tavoitteeni onnistuneet, mutta poika ainakin kasvaa pituus jatkuvasti ihan yläkäyrällä, paino tosin vähän alle normaali käyrän vieläkin.

... ja osittaisesta imetyksestäkin on kuukausia aikaa, ei enää itseasiassa muista koko takkuilevaan imetykseen liittyvää ahdistusta. Sillä ei enää ole mitään merkitystä, tuliko sitä maitoa pullosta vai rinnasta. Se ei enää ole NIIN tärkeää. Mutta silloin oli.