Yölliset raivokohtaukset 2-vuotiaalla kokemuksia?
Meitä ihmetyttää ja huolestuttaa elokuussa kaksivuotta täyttävän esikoisemme yöllinen käytös. Nyt useana peräkkäisenä yönä herää suunnilleen aina samaan aikaan ja itkee ja istuu sängyssään mutta ei rauhoitu vaikka hänelle juttelee, silittelee ja ottaa syliin vaan itkee ja välillä huutaa ja todella raivoaa kiukkua. On juuri oppimassa puhumaan ja osaa paljon sanoja ja ymmärtää jos häneltä kysyy pipi missä mutta olemme tullee lopputulokseen että mitään fyysistä kipua emme tähän käytökseen keksi. Kun sitten on raivonnut ja olemme vaihtaneet vaippoja, katselleet pihavaloja, tutkineet esineitä huoneessa siis mitä tahansa mitä keksimme raivo päättyy aikanaan ja nukahtaa ja nukkuu aamuun asti. Päivisin ei mitään tällaista ole havaittavissa paitsi tempperamenttisensa poikana jos lelut eivät mene kuten haluaa tai ei saa tehdä kuten haluaa tulee pieni raivonpuuska mutta se saadaan paljon nopeammin hallintaa kun nämä yölliset purkaukset.
Olemme täysin ymmällämme ja huolissmme mitä voimme tehdä kun syli ja rauhoittelu ei riitä. tuntuu että raivolla on tietty aikansa ja se on vain kestettävä mutta ei tämä ole enää järkevää ei hänelle eikä meille.
Mietimme mikä voisi laukaista moiset onko ikäjuttu selvää uhmaa on silloin tällön havaittavissa vai vaikuttaako se että hänestä tuli isoveli 2,5 kk sitten. Mutta hoivaa ja rakastaa pikkuveljeään ja viime yönäkin rauhoittui kun katsoimme että pikkuveli nukkuu ja sanoi pikkuveljen nimen ja hymyili eikä osoita kateuden merkkejä päiväsaikaan. se mikä on muuttunut on isoveljen suhtautuminen meidän sänkyyn tulee kyllä viereen jos olen siellä yksin mutt useimmiten haluaa kuitenkin omaan sänkyynsä ja huoneeseensa ja on siellä aina viihtynytkin. Nyt vierastaa sänkyä jos mieheni nukkuu siellä ja ehkä jotenkin kokee että vauva on tullut sinne väliin vauva kun nukkuu meidän makuuhuoneessamme ja syö meidän välissämme öisin mutta miksi täm laukaisisi hervottomat raivot ymmärrän raivon jos se tapahtuu niin että vauva olisi sängyssä vieressämme mutta silloin ei tule raivoa vaan lähtee heti tervehtimään vauvaa.
Onko yhtään kohtalontovereita, kuullostaako yhtään tutulta. Samaa ongelmaa on varmasti se että nukkumaan meneminen joka yleensä on sujunut ongelmitta ja välillä jopa mallikelpoisesti on muuttunut joinain iltoina mahdottomaksi enegriaa löytyy ja pitäisi vielä leikkiä ja välillä jo melkein nukutaan mutta ei sitten pngahdetaan pystyyn ja viiletetään pitkin asuntoa. viime yönä kun äidin eikä isän rauhoittelut riittäneet menimme kaikki nukkumaan valot pois verhot kiinni ja lopulta nukahti huoneeseensa kun huomasi että kaikki nukkuvat.
Kommentit (7)
eli kyse on juuri noista painajaisista ja kauhukohtauksista - ei uhmasta missään nimessä. Toki kasvu vaikuttaa eli mielikuvitus kasvaa, päivän tapahtumia käydään mielessä yöllä jne. Mutta meillä ainakaan ei neiti ole oikein hereilläkään tuossa tilanteessa, vaikka istuu silmät auki sängyssä... menen paikalle, kosketan varovasti selkää, en alkuun edes puhu mitään.. otan syliin vain jos itse siihen pyrkii, juttelen ihan vähän ' äiti tässä, kaikki hyvin' jos on tarvettta. usein jutteleminen, syliin ottaminen tms. vain pahentaa kohtausta eli se mitä aikuinen tekee, muttuu unessa ihan muuksi!
Joten vaivihkaista läsnäoloa kannattaa ehkä eniten tarjota lapsen avuksi - eikä edes siihen ekaan huutoon kannata mennä, voi mennä paremmin itsekseen ohi!
Meillä niitä alkoi esiintymään muutama kuukausi sitten, poika on nyt 2v9kk. Ja niitä esiintyy silloin tällöin vieläkin, joskin lievempänä kuin alkuun.
Meillä poika yleensä heräsi tasan tunnin päästä nukahtamisesta illalla ja aloitti huutelemalla äitiä tai vaan muuten huuteli. KUn meni huoneeseen, poika istui (ja istuu vieläkin kohtauksen sattuessa) silmät auki sellainen kauhukatse silmillään. Jos poikaan koskee, puhuu tms. se alkaa huutamaan vain enemmän. Aikansa se otti, että rauhoittui kun poikaa kanteli ympäri huonetta. Sitten meni hyvillä mielin takaisin nukkumaan.
Se huuto oli jotain ihan kauheaa ja pahimmillaan poika aivan tärisi. Kyllä se pelotti ja mietitytti ja täältä palstaltakin kävin kyselemässä, että mitä ihmettä:)
Meillä niiden esiintyvyys oli suoraan verrannollinen päiväunien laatuun. Huonot päikyt ja yliväsyneenä nukkumaan meno takasi varman kohtauksen. Nyt kun päikyt alkaa olla historiaa, ei kohtauksia juuri tule ja jos tulee - kop kop - ovat tosi lieviä.
Eli ei mitään hätää, " kuuluvat" asiaan, toisilla näitä tulee, toisilla ei.
Meillä poika 2 v 1 kk on myös alkanut saada näitä kohtauksia.
Nukkumaan meno on yhtä tuskaa, pitää sylitellä pitkään ja sittenkään ei haluaisi jäädä sänkyyn, vaan pitää päästä potalle jne. Kun sitten viimein jää, herää siitä noin puolen tunnin-tunnin päästä hikisenä huutamaan.
Eilen mies kävi katsomassa ja sanoi, että " ei siellä mitään hätää ole, poika ei vastaa kun kysyn, huutaa vaan" , menin sitten itse perässä ja poika huusi ja tärisi sängyssä. Nostin syliin ja takertui minuun tosi kovaa. Eli oli kyllä hereillä.
Halusi sitten nukkumaan huoneessaan olevalle vuodesohvalle, ei omaan sänkyyn ja siihen hänet peittelin, mutta en suostunut jäämään viereen. Nukkui siinä kolmeen saakka, kunnes sitten kävin viemässä omaan sänkyyn loppuyöksi, kun sinne halusi mennä.
Meillä ovat siis illat vaikeutuneet huomattavasti ja taas joutuu usein öisinkin heräämään, vaikkei ole enää pitkään aikaan tarvinnut. Joku ohimenevä vaihe tämä on, toivottavasti ei kovin pitkä.
2-vuotiaana ja nyt on jääneet mielestäni pois 2v9kk, eli näkee selvästi joko painajaisia ja vastaanottaa lohdutuksen tai sitten on ollut pari kertaa ihan oikea öinen uhmakohtaus, tyttö tuntuis olevan hereilä ja huutaa ei ei ei ja raivoaa.
Meillä kauhukohtauksilla oli selvästi yhteys siihen, että oli nukkumaan alkaessaan yliväsynyt. Ongelmia oli juuri päikkäreiden poisjäämisen takia (nyt hän taas nukkuu päikkärit) ja muuten vaan kun nukahtaminen venyi.
Joten kaikki konstit, joilla voi vaikuttaa siihen, että ei olisi yliväsynyt nukahtaessa auttaa (tosin esim. nukkumaanmenon aikaistaminen ei aina käy nopeasti.
Mutta nämä on siis ihan ns. normaaleja juttuja, jotka kuuluu kehitykseen (vaikkei kaikilla niitä tule) eikä ole vahingollisia.
Kun kauhukohtaus tulee niin mielestäni kannattaa olla lapsen lähellä ja varmistaa, ettei pääse satuttamaan itseään, mutta syli ei tosiaan välttämättä paranna tilannetta yhtään. Ja herättää ei tarvitse.
öisiä raivareita, joita myös meidän 2 v 1 kk poika on saanut viime viikkoina muutamia. Poika on hereillä, alkaa itkeä tai huutaa äitiä ja kun pojan huoneeseen menee, lohdutusta ei kuitenkaan oteta vastaan. Poika huutaa ja raivoaa selkä kaarella, käskee meidän mennä pois, paiskii unilelua ja tyynyä. Kerran löi isäänsä.
Se on auttanut, kun annan pojan huutaa mutta jään itse pojan huoneen sohvalle makoilemaan hetkeksi. Sitten, kun pahin raivo on ohi, menen vähän silittelemään.
Olen myös yrittänyt ottaa syliin, tietysti, mutta siitä on seurannut ihan järkyttävä raivari, kerran luulin ihan tosissaan että lapsi sai jonkin kohtauksen.
Helpottavaa kuulla, että muillakin on näitä!
Leuhkin juuri toisessa pinossa, jossa kyseltiin pinniksestä lastensänkyyn siirtämisestä, että meillä nukuttaminen on helppoa. No, eipä olisi kannattanut kehua, rauha on ainakin toistaiseksi mennyttä, nyt on noita raivokohtauksia ja kaikenmaailman showta nukkumaan mentäessä. Vaihe kai tämäkin!
Aika pian aloin arvella, että kyseessä täytyy olla jokin unenomainen harha, koska poika ei ollut herätettävissä. Luin sitten netistä (vai mieskö luki) unihäiriöistä 2-vuotiailla, ja sieltähän löytyi heti tämä yöllinen kauhukohtaus. Oireet täsmäsivät: lapsi alkaa kitistä ja pian itku yltyy raivoksi. Poika nousee sängyssä istumaan ja hikoilee. Katselee seinille kauhuissaan eli ajattelen että näkee kai jotain örkkejä. Syliin en ota, ellei poika sano haluavansa syliin. Koetan jutella, että olet omassa sängyssä ja näet unta, laita pää tyynyyn. Jos ei tokene, juttelen vain ja pidän kättä selällä, mutten ota syliin, koska se pahentaa raivoa. Jos ehdin ajoissa, kun itku ei ole vielä kovaa, saan yleensä sen verran poikaa tokenemaan, että suostuu tulemaan syliin ja meidän sänkyyn. Yleensä kohtausta osaa odottaa, jos päiväunet ovat jääneet väliin ja/tai jos päivällä on tapahtunut jotain jännää tai pelottavaa. Nopeasti nämä ovat laantuneet. Oikeastaan pahoja kohtauksia tuli vain viikon parin verran ja harventuivat ja lievenivät sitten nopeasti. Jos lapsi ei halua nukkumaan, saattaa kyseessä olla nukahtamisen pelko ja se, että näkee taas pahoja unia. Mutta toisaalta tämä kertoo kehityksestä, siitä että lapsen mielikuvitus on alkanut juosta ja hän pystyy käsittelemään jännät asiat päässään, tosin itkun kera...
Voimia ja jaksamista, kyse ei ole kiukusta vaan pelosta
Kata
hei,
meillä esikko kanssa raivosi aikoinaan ja olin huolestunut, mutta sitten löysin määritelmän " yön kauhukohtaukset" tai " raivokohtaukset" ja huomasin, että ne kuuluvat enemmän tai vähemmän ikään. Tyttö raivosi aikansa sängyssä, rauhoitteluyritykset pahentivat asiaa. Annoimme sitten vain raivota ja olimme lähellä (sängyn vieressä) ja peittelimme ja hellimme uneen, kun kohtaus ohi. Syytä en tiedä, enkä muista kuinka kauan niitä tuli, mutta loppuivat kumminkin. Pikkusiskolla ollut nyt jotain samansuuntaista ja kaksi vuotta tuli täyteen.....