4-vuotiaan ruokailutaistelut!

Aloituksesi olisi loinut olla mun näppikseltä... välillä ruokailu sujuu, välillä se menee juuri tuollaiseksi hulinaksi. Meillä toimii 2 konstia aika hyvin:

Piirsin paperille tyhjiä ympyröitä riviin. Kun lapsi on syönyt temppuilematta, hän saa piirtää yhteen ympyrään hymynaaman. Kun rivi (8 kpl) on täynnä, saa lapsi kerran valita mitä ruokaa teen. Hymynaamoja saa tietenkin vain lounaalla ja päivällisellä, koska välipalaa meilläkin syödään varsin reuppaasti, " oikeat" ruuat on ongelmallisia.

Toinen konsti on munakello. Jos lapset vitkuttelevat kohtuuttomasti pöydässä, laitan sen soimaan sopivan ajan kuluttua jolloin ruoka-aika päättyy ja ruoka viedään pois ellei sitä ole syöty. Silloin ei auta enää väittää että olisi sittenkin ollut nälkä.

Jaksua, tuo ruuan kanssa temppuilu on tosi hermoille käyvää :(

Tuossa vähän aikaa sitten oli pidempi kausi kun mikään ei tuntunut kotona uppoavan. Hoidossa oli kuitenkin syönyt ainakin kohtalaisen hyvin (nyt on taas kotona kun olen äitiyslomalla), joten yhdistin ruokatemppuilun ihan uhmaan. Silloin oli muutenkin hankalampi vaihe kun tuntui, että joka asiassa sai vääntää neidin kanssa. Monesti jo pöytään tullessa alkoi " en syö, hyi!" . Silloin sanoin vaan, että " ole sitten syömättä, mutta ruoalle ei yökkäillä" ja kerroin tytölle, että äidistä ei ole kiva kun kaikesta ruoasta vänkää. Tästä on muuten jäänyt semmoinen juttu, että edelleen tyttö saattaa sanoa, että " eikö ole kiva kun minä en sano hyi kaikille ruuille vaan syön hyvin?" . :0)



Ruokailusta ei kuitenkaan tehty sen suurempaa juttua ja kyllä meillä aina myös ruoasta kieltäytyjälle katetaan lautanen ja saa ihan sitä samaa ruokaa kun muutkin. Pakko ei ole syödä, mutta pöytään on tultava ja jos ei maistu niin voi lähteä pois ja kiittää. Pöytään ei kuitenkaan sitten palata enää takaisin ja mitään muutakaan syötävää ei saa ja julma äiti sanoo " mulla on nälkä" -kiukutteluihin, että " voi, voi. Ruokaa oli, mutta et syönyt" . Meillä on myös rajoitettu välipaloja niin, että korkeintaan otetaan jotain hedelmää, koska meillä päivällinen on tarjolla heti kun isi pääsee töistä eli vähän klo 16.30 jälkeen. Pelkälle lempiruokalinjalle en lähtisi, sillä kuten itsekin kirjoitit, niin meilläkin tämä nirsoilu oli/on ihan riippumatonta tarjottavasta ruoasta. Minä kyllä henk.koht. vierastan ajatusta, että lapsi on saatava syömään tarjottua ruokaa eikä muuta tarjota, vaikka sitten sama lautanen palautettaisiin nenän eteen monta kertaa eri ruokailujen yhteydessä.

Meillä myös pyritään välttämättän liian isoa välipalaa, joka on lounaan ja päivällisen välissä. Poika mielellään kyllä silloin söisi, kun tietää saavansa lemppareitaan omenaa, banaania, jugurttia tai riisifruttia. Minäkin kyllä vierastan sitä ajatusta, että lapselle tuputettaisiin väkisin ruokaa, mutta meillä on käynyt niinkin, että poika jättää päivällisen väliin, kun tietää kohta jo saavansa iltapalaa (vaihtelevasti jugurttia, puuroa, hedelmiä leipää). Eli ei viitsi syödä " ei niin hyvää" tavallista ruokaa, kun tietää, että pian saa jotain parempaa. Siksi olen kylmän rauhallisesti tehnyt niin, että jos päivällisestä kieltäydytään täysin, on se sama ruoka odottamassa iltapalaksi ja vasta kun sitä ruokaa on maistettu (syöty vähän), voi saada iltapalaksi jotain muuta.



Tuolla lempiruokalinjalle en halua mennäkään, mutta välillä olen yrittänyt helpottaa arkea sillä, että teen jotain sellaista, jonka tiedän kelpaavan (vaikka makaronilaatikkoa tms.) ja jätän uudet ruokakokeilut tuonnemmaksi. Tällä hetkellä tosin ne kaikista suurimmat lempparitkin jäävät pojan lautaselle.

kun 6v neiti naama pitkällä ilmoitti ettei tykkää ruuasta, sanoin " selvä" , ja kippasin lautasen roskiin. eikä muuta ruokaa tullut ennenkuin iltapalalla.



oli hölmistynyt ilme lapsella, yleensä on joutunut syömään lautasen melkein tyhjäksi, mutta nyt olikin erilainen reaktio sekä äidillä että tyttärellä.



toisinaan neiti taistelee ruuan kanssa oikein tosissaan, mutta nyt minä olen päättänyt että meillä ei enää neuvotella montako haarukallista on syötävä.

Luin äsken tämmöisen kirjan omalle 4v kaverilleni. Hän syö hyvin 8 toisin kuin isoveljensä), mutta olipahan muuten vaan kirjastosta lainassa. Saattaisi olla kannustava jollekin huonosyömäselle.



Ulriikka ja täti Massinen; kirj. Sanna Vehviläinen ja Nina Haiko; kust. Lasten keskus. kirja kertoo pikkuprinsessasta joka kieltäytyy syömästä. Äiti ja isä ovat jo epätoivoisia, kun isä kuningas muistaa lapsuudestaan sadun Täti masssisesta, joka muuttaa ja muuttoapuna on muuttopalvelu lautanen, haarukka ja poika. Isän kertoessa satua ruoka häviää lautaselta huomaamatta ja tyttö innostuu itsekkin syömään.



En tiedä auttaako, mutta jos ei mikään muu keino tepsi, niin ehkä kannattaa kokeilla.

meillä juuri tuollainen käytös on liittynyt uhmaan.



Poikamme söi pienenä tosi hyvin, sitten tuli uhma ja yli vuoden nirsoilu, nyt uhma on taas pienempänä ja poika syö ihan ok, eli ei jaksa tehdä joka ruokailusta kauheaa numeroa.



Itse vaan olin niin paljon kun mahdollista, välittämättä asiasta. Kun poika ilmotti yhden haarukan syötyään " kiitos ruuasta" niin sanoin ole hyvä ja hän poistui pöydästä. Seuraava ateria tuli ja sitten sai samaa ruokaa kun mekin syödään, eli vanhoja ei tarvinut syödä. Jos oli jättänyt monta ateriaa melkeen kokonaan väliin, niin kyllä sitten sen jälkeen taas söi ainakin sen verran että pärjäsi. Minun keinoni oli siis olla tekemättä asiasta minkäänlaista numeroa.



Kerroit, että lapsesi kuitenkin syö hoidossa hyvin, se on jo hyvä, tiedät, ettei hän vallan kuihdu =)