HUHTIKSET ' 05 VIIKKO 46

Tulkaapas kirjoittelemaan kaikki. Mitenkäs iänpäivä meni? Meillä tuo meni ihan kivasti, Anton kävi herättämässä isin vaativalla " ANNA" karjaisulla, sitten isukki sai kirjan ja kortin lapsukaisilta =) Oltiin minun vanhemmillani brunssilla ja voi jösses sitä sapuskan määrää, no muuta i tatvinnut syödä, pojille tein kyllä ruokaa =)



Juup, nyt menen nukkuttamaan A:N takaisin, heräsi tuolta karjuvana, tioivottavasti onnistun =)



Mareila kera Antonin

Ompas täällä hiljaista..ei oo tullut itselläkään paljon tääl pyörittyy, ja piti jo ihan etsiä tätä pinoa:O



Isänpäivää meillä ei sinällään vietetty, käytiin sekä miehen että oman isäni luona. Tosin aamulla en edes muistanut mikä päivä oli ja väsytti ihan tajuttomasti,joten sai toi meijän iskä herätä tytsin kans ja äiti jäi nukkuu:)

No, ma aamuna vein sit miehelle kahvit aamulla sänkyyn..sillon ku oli meijän 2-v.hääpäivä:)



Miialle on alkanut tulemaan entistä enemmän kiukkukohtauksia, mitä tää oikeen meinaa? Välillä ei uskalla mitää sanoa tai tehdä,kun huuto on hirmuinen ja venkuloidaan vaan lattialla..Onko tää nyt sitä kuuluisaa uhmaikää?

Päälle pukemisesa ei sais auttaa, pakko on kyllä kun ei itsekään niitä saa laitettuu viel. Samoin kun syöminen on välillä yhtä temppuilua, eka tulee ihan pyytää ruokaa(kiskoo sormesta jääkaapille) ja sit kun tarjoo niin päätä vaan kääntää pois tai yrittää ottaa omaan käteen.

Niin,ja kaikkee mitä kielletään tekemästä,esim.tietokoneelle meno, niin kahta kauheemmin vaan kiipee koneelle:(



On Miia kylläkin keksinyt myös tapoja sulattaa äitin ja isin kiukku:) Oon sanonut että jos jotain saa,niin pitää kiittää. No, Miia kun ei oikeen sitä kiitosta osaa sanoa, niin hän sit nyökkää syvään. Ja monta kertaa:) Ja muitakin tämmöisiä,keimailua ja muuta, on ilmennyt ja eipä siinä voi kuin nauraa,kun tuo pikkuinen niillä nappisilmillään katsoo..:D



Nyt pitää mennä,koneenvaltaus meneillään..

Tosiaan ompas täällä hiljaista, tulkaahan kirjoittelemaan kuulumisia =)



Milenna: Niin se vaan on, että hippusemme eivät enää ole niin pieniä, vaikka toki pieniä ovat. Uhmaikäähän tuo on. Kiukku/raivo kohtauksia ei kannata pelätä, nimittäin nyt pitää_asettaa_rajat ja tiukasti. Hyvin ymmärrän, että kiukun vastaanottaminen voi olla tosi raskasta, mutta ikuisuuksia ei uhmaikä kestä ja mitä paremmin ne rajat asettaa, sen helpompaa elämä on uhmaiän jälkeen. Uhmaikään kuuluu, että lapsi haluaa/pyytää ruokaa, kun sitä antaa ei syökään. Ja MINÄ ITSE kuuluu uhmaikään vahavasti. Meidän Anton saa multiraivareita, jos joku ei mene niinkuin HÄN tahtoo, kirkuu, potkii, hakkaa päätä lattiaan ja raivoaa ja näitä tulee useasti päivän mittaan. Kasvaminen tekee kipeätä =( Tsemppiä raivareiden keskellä



Uhmakohtauksia lukuunottamatta meidän arki on aika rauhallista, satamiljoonaa kertaa saa kieltää tekemästä kiellettyjä juttuja, mutta päivät täyttyvät myös onnellisista hymyistä ja juttelusta. Eli kaikessa kamaluudessa arki on ihanaa. Isän hoidot loppuvat kohta ja joulukuun alussa saadaan tietää, miten onnistuivat, toivottavasti oikein hyvin.



G: Tahtovatko teidän hiput kaupassa kovasti kaikkea?



Anton tahtoo ja ilmaisee sen hmm...voimakkaasti. Esikoisella ei mielestäni ihan näin aikaisin alkanut tahto kausi, no erilaisiahan nuo ovat. Esikko on muutenkin meidän perheen rauhallisuus ja Anton tuli ja leimaus =)



ToinenG:



On varmaan ollut joskus, mutta kysynpä silti? Miten te olette muuttuneet lapsen saannin jälkeen? Vai oletteko muuttuneet mitenkään?



Minä olen huomannut, että hermot kestävät paaaljon paremmin ja muutenkin olen muuttunut paljon rauhallisemmaksi, kummallista. Samoin olen oppinut arvostamaan yksinoloa ja hiljaisuuttaa. Ennen lapsia en viihtynyt ollenkaan yksin, mutta nyt oi sitä rauhaa, kun lapsetn nukkuvat ja mies on töissä/lukemassa.



KolmasG: Mitä teette ulkona nyt talvella hippujen kanssa?



Meidän mussukka nimittäin kieltäytyy tekemästä mitään, eilen oltiin puistossa, missä Anton on oli KOKO AJAN sylissä, maahan kun laski, alkoi huuto. Toivottavasti johtuu vaan lumesta, joka tuntuu kummalliselta, muuten en tiedä mitä teen



Ihana huomata, että Anton leikki päivä päivältä enemmän ja keksii uusia leikkejä. Tosi kvia seurailla, mita pieni poju tekee ja touhuaa. Usein jään katsomaan pojun touhuja. Ja meillä on tullut uusi ripustaudun äitiin henkeni kaupalla kausi, varsinkin jos joku tulee kylään, Anton säntää syliin. Paitsi isiä vastaan Anton juoksee kädet eteenpän ojennettuna ja haluaa halimaan ja pusimaan isiä



Nyt hommiin, kun poju hakee unta, eilen ei muuten nukahtanut takaisin, joten ilta meni raivotessa =( Toivottavasti tänään uni maistuu paremmin



Mareila+Anton

taaltakin kolkasta. Meilla meni isainpaiva viikonloppu hyvin, samaan osui nimittain 5-v haapaiva, 15-v (!!!???) seurustelupaiva ja isainpaiva. Tein miehelle enkkuaamiaisen pekoneineen kaikkineen, ostin kaikki mahdolliset paivan lehdet, ja paivalla olin varannut lastenhoitajan ja meille oman sohvan yhesta kivasta leffateatterista ja valkoviinin kylmaan sinne odottamaan. Oli tosi kivaa olla leffassa ja miettimatta mitaan. Kaytiin katsomassa se Borat ja nauraa ja myotahaveta sai olan takaa.



Olen vahan ihmeissani kun tuo meidan Anna on niin kiltti !!! Hyvahan se on mutta tuntuu etta tottelee oikeastaan aina kun sanotaan ei ja kysyy aina ennenkuin tekee jotain mista ei ole varma onko kiellettya. Tuntuu ihan pahalta kieltaa mistaan kun toinen on niin kiltti. Tyhma tallasta ihmetella ja pitais olla tyytyvainen, heti vaan miettii onkohan sita ollut liian ankara, vaikka tata ennen ei ole tullut mieleeni ja mielestani olen aika jalat maassa ankara. Vaarallisista asioista kielletaan ja sellasista mitka voi rikkoa esim vuokraemannan huonekaluja mutta muuten saa olla ja tehda mita haluaa oikeastaan. Mutta siis uhmakausi oli ja meni ja uutta odotellessa nautin kiltteydesta ;-)



G: Anna tahtoo kaupassa juomaa ja jugurttia yms mutta kun sanotaan etta ei niin tyytyy siihen. Karryissa ei jaksais kauaa istua ja lopuksi keikkuu karryjen ostososassa.



G: Olen myos muuttunut rauhallisemmaksi, oikeastaan tosi tylsaksi. En jaksa enaa rajahtaa mistaan, en innostua yleemaarin niinkuin ennen, en kikata pissat housuissa ;-). Eli osaltaan hyva muutos koska pinna menee aarimmaisen harvoin Annaan, mutta tylsistytan jopa itseani.



G: Talvella taalla tehdaan samaa kun muutenkin ku ei ole lunta. Anna tyontelee karryjaan aina ja kaikkialla. Nykyaan kyllakin useammin haluaa rattaisiin tai syliin, laiskistunut kavelemaan ja tylsistyy akkia kai.



Hampaita Annalla on vasta seitseman, en tieda koska niita alkaa tulemaan kun tilanne on ollut sama jo kuukausia. Paivatutista paastiin eroon ja nyt se on vaan unilla, jee.



Ihana odotella joulua, olen jo lahes kaikki lahjat hankkinutkin. Annalle ei osteta mitaan kun tulee saamaan niin paljon, tai ostettiin jo etukateen kannettava DVD soitin pitkille automatkoille joita tulee olemaan suomessa ja kun ajetaan taalta suomeen kevaalla.



G: Ostatteko te hipuille lahjoja? Ja ostatteko ylipaataan usein itse leluja tms lapsillenne vai saatteko enemman lahjaksi? Mina ostan havettavan usein vaatteita mutta en leluja.



Summeri soi kaveri tulossa koko paivaksi kylaan.



Moip



K

kahvikupin ja jätskin ääreltä! (niin mistähän ne kilot mulle kertyykään...?!?)



Laura tuolla tekee päiväuntaan. Olen keksinyt hälle uuden unilelun: vetoketjullisen trikoopuvun! Sen kanssa tyttö ährää tyytyväisenä, kunnes uni tulee. Eilen oli nukahtanut käsi puvunlahkeessa. : ) Niin ja koska juuri pääsin iloitsemasta uusista pitkistä päiväunista (ja olin ehtinyt alkaa suunnitella, mitä KAIKKEA tekisin niiden aikana), ovat ne tietenkin nyt palanneet ennalleen eli noin 1,5 tuntiin. Hyvähän sekin on ja varsinkin, kun kahtena aamuna ollaan nukuttu jopa seiskaan!



Meillä meni isänpäivä muuten kivasti, mutta sain sitten aikaiseksi kunnon riidan sen kunniaksi. : ( Yksi meidän " ikuisuusongelma" tuli taas esiin ja alkoi nyppiä riittävästi. No, onneksi saatiin sovittua riita, eikä päivä mennyt kokonaan pilalle. Annoin miehelleni lahjaksi Carcassonne-pelin, ja sitä ollaankin nyt pelattu iltaisin ihan innolla (ja liian pitkään). Tänäänkin on luvassa erä sitten Lauran mentyä nukkumaan. Tosi kivaa, kun on vaihteeksi tällaista uutta yhteistä puuhaa.



Kyllähän toi Miian kiukuttelu varmaan sitä uhmaa on, vaikkei itselläni vielä kokemusta siitä olekaan (äitinä, siis). Pitää varmaan yrittää ajatella, että tämä on Tärkeä Vaihe lapsen kehityksessä, joka pitää vaan käydä läpi. Tsemppiä!



Sitten Mareilan gallupeihin:



1) Kauppahaluamiset

Laura ei kauheasti halua ottaa kaupasta mitään, ja jos haluaisikin niin tyytyy toistaiseksi nätisti äidin eihin. Täytyy olla tyytyväinen : ).



2) Miten olen muuttunut äidiksi tulemisen jälkeen?

Joskus tuntuu, että olen muuttunut täysin, tai että ainakin elämä on muuttunut täydellisesti. Kerran ajattelin, että tämän ekan vauvavuoden jälkeen on suunnilleen sellainen olo, kuin olisi pesty kertaalleen pesukoneessa ja oikein vielä huolella lingottu kuivaksi. Käytännössä olen varmaan myös tullut pitkäpinnaisemmaksi ja vastuuntuntoisemmaksi. Ehkä myös piirun verran järjestelmällisemmäksi, ja oppinut laittamaan ruokaa. Suurin muutos on varmaan kuitenkin henkisellä puolella, mutta nyt vasta huomaankin, miten vaikeaa sitä on pukea sanoiksi.



3) Ulkopuuhat talvella

Me tehdään Lauran kanssa eniten pieniä kävelyretkiä tähän lähiympäristön poluille ja metsiköihin. Varmaan tullaan myös pulkkailemaan jahka saadaan sitä lunta enemmän, ja mäkeä pitää myös päästä laskemaan. Toivottavasti Antonkin pian oivaltaa nämä talven riemut!



Jaahas, täytynee siirtyä muihin hommiin. Mukavaa päivänjatkoa!

t. Ompunäiti 14+5 ja Laura

Me ostetaan yksi lelu ja joku kirja ja kasa vaatteita Antonille. Poika ei kuitenkaan ymmärrä, että voisi toivoa jotain muuta, vaan on paketeista onnellinen, joten vaatteita luvassa. Sukulaisille olen myös sanonut, että ei leluja, vaan vaatetta. Leluja meillä on JÄRJETÖN kasa, pitäisi inentoida ja viedä osa pois. Ostele vaan rauhassa vaatteita, ensi tai sitä seuraavana vuonna sitten lapsi alkaa jo jotai ymmärtämään ja sitten niitä leluja saa ostaa kyllästymiseen asti ;) Anna kuulostaa samalta kuin meidän esikoinen, joka oli siis super kiltii ja rauhallinen, toiset on vaan sen luontoisia. Samalla tavalla minä komennan Antonia kuin esikkoa aikanaan, eikä junnu mitään usko, joten ole KOrelia onnellinen, kun Anna uskoo =)



Mites Vaakamomin risteily? Enta MugSkap, mitä kuuluu? Ja kaikkia muita huhuilen mukaan joukkoon iloiseen =)



Mareila (joka ihanihan oikeasti häippäsee nyt) kera ihanaisen Antoninsa

.. vastaamaan Korelian gallupiin lahjojen ja lelujen ostamisesta.



Varsinkaan aikaisemmin me ei ostettu Lauralle juuri lainkaan leluja (!), koska niitä sateli ympäristöstä eikä Laura oikein edes ollut kiinnostunut niillä leikkimisestä (vaan kaikesta muusta kuten vaatteiden pukemisesta). Sittemmin ollaan välillä hankittu jotain vähän sen mukaan, mistä L on näyttänyt olevansa kiinnostunut; esim. nukenrattaat kun oli kerran neuvolan odotusaulassa aivan täpinöissään sellaisista. Kirpparilta ja huuto.netistä olen ostellut jonkin verran esim. nuppipalapelejä, leikkiastioita ja legoja, mutta ylipäätään meillä on leluja aika vähän.



Jouluna me annetaan Lauralle varmaankin yksi huolella valittu lahja, koska hänkin tulee takuulla saamaan aika paljon paketteja muualta.

Ideoita on jonkin verran, mutta vielä ei olla päätetty, mikä olisi se paras juttu!



t. O

" Mukava" kuulla, että joillain muillakin esiintyy tuota kiukkua, ekana kun tuli mieleen se pitkittynyt ponnistusvaihe ja jos se sit olikin aiheuttanut jotain häikkää, keskittymishäiriötä tms. äitin pienelle..Mut jos se vaan onkin sitä uhmaikää, niin ei se sit " haittaa" :) Oon kans muualta kuullut että se menee ohikin.

Ihmettelin vaan että näinkö aikaisin se tulee,kun jostain luin että se alkaa vasta n.2,5 vuoden paikkeilla. Tietty yksilöitähän nää lapsetkin on:) Kiitokset taas teille asian valaisusta!:)



Mies lähtee sivariin ens viikon ma, tai no sinne koulutuskeskukseen pariks viikkoo..Ikävä tulee jo nyt. Tän viikon on kuitenkin töissä,niin ei ehditä viettää sitä yhteistä aikaa niin paljoo nyt tälläkään viikolla. Nytkin aamuvuorosta väsyneenä nukkuu tuossa päikkäreitä.



Pitänee lähtee Miiaa herättelemään, että illemmalla uni maistuis kans.

Kiva, kun mareila vielä muistaa huhuilla minunkin perääni =) En ole tosiaan sitten viime kirjoittamiseni (pari kuukautta sitten?) käynyt yhtään katselemassa keskustelujanne/mme.



Vauvajuttuja (krhm, siis TAAPEROjuttuja) seuraavalla kerralla, nyt puran vähän sydäntäni. Meillähän siis viimeksi taisi olla tilanne niin, että mies oli juuri lähtenyt kotoa. Kuukauden päivät hän asuikin uuden naisensa kanssa toisessa osoitteessa, mutta kolme viikkoa sitten keskustelumme päätteeksi hän sanoi haluavansa takaisin. Oli mielestään ymmärtänyt, kuinka paljon tavoiteltavaa hyvää meidän 20-vuotisessa elämässämme on. Itse olin tuon eron aikana jo päässyt jotenkin sinuiksi yksinhuoltajuuteni kanssa ja olin jo etsimässä taloa ja työpaikkaa ja olin ajatellut, että en ihan pikkutoiveesta kyllä takaisin ota. No, ei hän ole vakuutellut minulle, että hän on muuttunut sokeasta näkeväksi ja näkee vain minut tai että se toinen vaihtoehto olisi ollut niin ¤%&#¤, että ei voisi sitä ajatellakaan. Olisin ehkä toivonut jotain suurempaa vannomista ja vakuuttelua omaksi helpotuksekseni... Mutta jokin hänen puheissaan tuntui aidolta ja rehelliseltä, joten hän palasi kotiin.



Asioita on nyt puhuttu ja jauhettu loputtomiin (terapeutille hän ei enää suostu lähtemään - perheneuvolaterapeuttimme ei ollut parhaasta päästä), mutta pohtii kyllä nyt aika laajasti asioita. Monta kertaa olemme jo vuorotellen olleet valmiit luovuttamaan, mutta jostain se yhteinen halu on sittenkin löytynyt. Silti itsellä on pieni epävarmuus siitä, voiko toisen päätökseen oikeasti luottaa, kun hän on nyt vaihtanut mielipidettään niin tiuhaan tahtiin, eikä oikein itsekään ole selvillä siitä, mitä kaipaa. Mutta eihän tilanteeni siitä huonommaksi muutu, vaikka annankin tämän mahdollisuuden meille, kyllä me ainakin puheissamme olemme oivaltaneet paljon asioita, joihin voimme puuttua ja joita voimme muuttaa parantaaksemme suhdettamme.



Suurin ongelma minulla on tämän luottamuspulan lisäksi se, että haluaisin toisen lapsen (olimme itse asiassa sitä jo " tekemässäkin" ennen kaiken edellisen paljastumista), mutta mies ei enää missään nimessä halua lasta. Hänellä on vaikeuksia sopeutua tähänkin isyyteen, joka hänellä nyt on...



Synkkinä hetkinä siis mietin, pitäisikö minun hylätä " mahdollisesti hyvä perhe-elämä ja toimiva suhde, jossa ei kuitenkaan ole toista lasta" sen edestä, että minulla olisi mahdollisuus ehkä löytää mies, jonka kanssa haluaisin tehdä lapsen ja joka haluaisi perustaa perheen kanssani ja joka olisi muutenkin sellainen kuin haluan. Tuntuu aika mahdottomalta haaveelta? Mutta alkaako se yksipuolinen kielto toisesta lapsesta joskus kaivertaa ja syyllistää? Vaikka eihän kai lasten hankkimista voi yksinkään päättää - onhan se yhteinen asia.



Mutta olen siis ajatellut, että annan ajan kulua, ainakin kevääseen asti. Sitten ehkä arvioin asioita uudestaan. Niin, jos tässä nyt kevääseen asti yhdessä pysytään.



Kirjoitettuna ja selitettynä asiat vaikuttavat aina niin selkeän idioottimaisilta! Jos lukisin tällaisia viestejä, niin ajattelisin heti, että " älä ole hullu, häivy ja aloita oma elämä" ! Mutta kun keskusteluissamme on jotain aitoa ja rehellistä, jolle haluan antaa mahdollisuuden. Olenhan tähänkin asti toiminut niin kuin minusta tuntuu hyvältä ja siten ei ainakaan tarvitse jälkikäteen katua, tai miettiä, mitä olisi käynyt JOS...



Olen seuraavat pari viikkoa mummolassa, kun mies on työmatkalla (siellä samalla suunnalla, joss ariiusteli naistaan koko kesän! Aikamoinen päätöksen koetinkivi heti tähän alkuun!), mutta sitten palailen nettikeskusteluihimme taas uudella innolla. Kiva jutella kanssanne!

MugSkapille voimia tilanteeseenne ja toivottavasti saat luottamuksen takaisin ja miehesi haluaa toisen lapsen. Jos sinusta tuntuu siltä, että kannattaa yrittää, se on ehdottomasti oikea päätös. Ei ainakaan tarvitse miettiä, mitä jos... Voi olla, että ajan kuluessa mieskin lämpiää ajatukselle toisesta lapsesta. Meillä mies oli se, joka kovemmin halusi toista lasta, minäkin sitä halusin, mutta mietin pärjäämistä ja omaa jaksamista. Äidinrooliin sopeuminen otti esikoisen kanssa aikansa, mies jotenkin solahti rooliin paljon helpommin (ehkä johtui siitä, että minä olín kotona ja mies töissä) Minulla oli pelkoja, jos toinen ei olekkaan niin helppo kuin esikoinen jne. Mutta onnellinen olen, kun Anton tehtiin ja kaikki pahimmat pelkoni osoittautuivat todeksi ja siitäkin on selvitty ja nyt ei äidin rooliin sujahtamisessa ollut mitään vaikeuksia. Kun Helvi kasvaa, miehenkin mieli voi muuttua. Toivon kovasti teille jaksamista ja että saatte asianne kuntoon ja sen pikkukakkosen, kun aika on kypsä. Varmasti on hyvä, jos selvitätte ensin välinne ja sitten mietitte toista lasta. Voihan olla, kun saatte suhteenne kuntoon, mieskin innostuu toisesta lapsesta.



Meistä sen verran, että yöllä oli aika tungos sängyssä, Anton nukahti meidän sänkyyn (sai omassa hepulin) ja yöllä esikko tuli vielä väliin, arvanette, ettei oikein nukuttu ja nyt väsyttää...



Jeps, ei oikeastaan muuta nyt, aamulla minulla oli jostain syystä sellainen olo, että käynpä kurkkaamassa jos vaikka MugSkap olisi kirjoitellut ja oikeassa olin (miten niin koukussa vauvapalstaan ;))



Palailen paremmalla ajalla, pitää mennä esikko pukemaan ja sitten viedä hänet jumppaan



Mareila+Anton

Gallupeihin;



Kaupassa, Miia ei hirveesti yritä ees saada mitään, huomaa kyllä esim.karkkihyllyn, mutta jos näkee että kävellään vaan ohi, niin ei synny paniikkia siitä. mutta jos jotain käsiinsä saa,niin ei millään enää luovu siitä.. paitsi huudon kanssa,ja sitten saadaankin julmurivanhempien maine.



Muuttuminen lapsen jälkeen..Hmm..kyllä kai sitä on muututtu..en vaan äkkiseltään tiiä miten. Aika hassua! Pitänee kysyä mieheltä kuhan hän tulee töistä:)



Ei olla ehditty vielä tehdä ulkona mitään erikoista, kävelty ja ihmetelty ollaan..niin ja Miian on aina välillä pysähdyttävä kopistelemaan kenkiä tai pyyhkimään niistä lumet lapasella:)



Mareila; Meillä on sama juttu,Miiakin alkaa välillä leikkiä ihan oikean näköisiä leikkejä,on nukkeja ja autoja ja niillä ajellaan yms. Mut välillä sitten iskee hirmuinen ujopiimä,tai muuten vaan halipula ja on päästävä äitin/isin syliin.



Korelian lahjaG; Kaikki sukulaiset kyselee aina ennen synttäreitä tai joulua, että mitäs Miialle pitäis ostaa..mutta hmm, sitä mietitään itsekin. Välillä tuntuu että tytöllä on jo kaikenlaista, mut useemmin sitä tulee vaatteita osteltuu. Nyt ajateltiin että jos yrittäis kotiinkin legoja hommata, kun mummolassa tykkää tätien ja setien kanssa niillä leikkiä.



Nyt pitää taas mennä..



MugSkabille voimia!

MugSkab, kiva kun tulit kertomaan kuulumisiasi! Täällä ollaan yksi jos toinenkin huhuiltu perääsi : )



Onpa hyvä, että miehesi on alkanut tulla takaisin järkiinsä! Toisaalta ymmärrän tosi hyvin tuon sinun luottamuspulasi, varsinkin kun kuviossa on siis ollut kolmaskin henkilö mukana (tai neljäs; pitäähän Helvikin laskea mukaan!). Peesaisin joka tapauksessa Mareilaa - kannattaa ainakin yrittää uudestaan ja uskoa, että luottamuskin palaa hiljalleen, jos miehesi on jatkossa luottamuksesi arvoinen. Toivottavasti hän ymmärtää, että hänen tehtävänsä on olla aika aktiivinen luottamuksensa palauttamisessa! Uskoisin myös, että ajan myötä miehesi vauva-ajatuksetkin saattavat muuttua. On vaan varmasti tosi vaikeaa olla kärsivällinen ja odottaa sitä aikaa! Itse olen huomannut omasta miehestäni sen, että hän ei siedä ollenkaan mitään " painostamista" tai kiirehtimistä, vaan menee pikemminkin lukkoon eikä edes halua ajatella asiaa. Sitten taas, jos hän saa mietiskellä juttuja itsekseen ja rauhassa, tulosta voi syntyä nopeastikin.



Niin ja niistä " suurista" rakkaudentunnustuksista joita minäkin odotin eromme jälkeen - - oma mieheni perusteli silloin haluaan palata yhteen sillä, että olen niin " m u k a v a" ja että kanssani on " m u k a v a o l l a" . Se siitä romantiikasta!!! Voi kääk miten olisin silloin halunnut kuulla jotain vähän herkempää (" En voi elää ilman sinua!" tai " Olet parasta mitä minulle on tapahtunut!" )!! Mutta nyt kun asiaa ajattelen, tuntuu että ehkä hän sittenkin kiteytti aika tärkeät pontit tätä ihan oikeaa elämää ajatellen. : )



Meidän pitäisi lähteä Lauran kanssa tästä kyläilemään, mutta tietysti juuri tänään hän vetelee sikeitä jo kolmatta tuntia : ). En vieläkään pysty herättämään häntä kesken Pyhien Päiväunien, joten kaverini toivottavasti odottelee meitä ymmärtäväisenä.



Eipä nyt muuta tällä erää, joten annan tilaa muille.

Sadepäivän terkuin,

Ompunäiti

Meillä TAAS uni/nukahtamis ongelmia, eli oma sänky ei kelpaa. Anton karjuu, eikä suostu laittamaan päätä tyynyyn, ollaan nukutettu meidän sänkyyn. Ja esikko tulee mustasukkaiseksi ja haluaa myös, eli meillä koko perhe nukkuu samassa sängyssä, meinaa olla ahdasta.



En muista, mitä muuta oli, palailen myöhemmin



M+Anton

Ainakin täällä on aivan upea talvisää! Harmi vaan että kun neiti herää päiväunilta, alkaa jo hämärtyä. Aamupäivä meni avoimessa pk:ssa.



Galluppeihin ennen kun unohtuu:



Isänpäivää ei juurikaan vietetty. H antoi äidin avustuksella tehdyn kortin aamulla. Äiti sai sitten aamusta hieman omaa aikaa kun isi ulkoili neidin kanssa. Eikös se ole näin ihan hyvä niille isille jotka ovat paljon poissa kotoa? Saavat viettää laatuaikaa lastensa kanssa ainakin isänpäivänä =).



Omaa tahtoa harjoitellaan ja hyvällä menestyksellä käytetään täälläkin. Mä en mielelläni puhu uhmaiästä, koska noita oman tahdon kausia on eri ikäisillä vähän eri lailla.



Kaupassa tyttö osoittelee kaikkea, mutta tyytyy siihen että nimeän tuotteita. Käsittämätöntä että karkkihyllyllä haluaisi vaikka mitä, vaikkei ole sieltä koskaan mitään saanut, eikä edes maistanut!



Minustakin on äitiyden myötä tullut pitkäpinnaisempi ja jotenkin pehmeämpi ja herkempi.



Ulkona kävellään (H työntää nuken rattaita/vetää nukkea pulkassa), lasketaan mäkeä, keinutaan.



Joululahjoja olen neidille jo pari hommannut ja ostetaan varmaan lähinnä leluja vielä lisäksi. Neidin leluarsenaali kaipaa päivitystä taaperoikään. Olen ohjeistanut myös sukulaisia ja esittänyt toiveen ettei lahjoja tulisi kuin yksi per antaja. Viime jouluna olin tosi pettynyt siihen turhan tavaran määrään!



Meidän neidistä on kasvamassa oikea rinsessa! Ihailee vähänkin hienompia vaatteita ja pinnejä peilin edessä. Hänellä on sellainen hihaton aluspaita jossa on kissan kuva. Se pitäisi saada aina päälle! Aiemmin sain huijattua pitkähihaisen siihen päälle, mutta nyt tyttö haluaa aina päällipaidan pois. Kukahan lie opettanut?!



mallu rv 22+3 ja H 2604

jos nyt sitten pikaisesti kertoisin kuulumisia...ja kiitos huhuiluista :-)

Risteily / loma meni oikein hyvin. Minulla oli niiiiiin hauskaa etten muista. Henkinen latautuminen oli siis täysi 10.....fyysinen ei niinkään ( univelkaa ihan kamalasti ;-)) Jotenkin lähti vähän mopo käsistä kun sai vain olla : harrastimme mm noin 2-3 tunnin syöminkejä, missä vaan syötiin, juotiin punaviinia ja parannettiin maailmaa....ja parasta kaikessa ???? MINÄ, MINÄ ja MINÄ, kukaan ei halunnut mitään.

Kotiinpaluu olikin sitten toinen juttu. Tai siis kotiinpaluu sujui hyvin ja lämpöisissä tunnelmissa, kunnes arki-elämän realiteetit paiskoutuivat silmille varsin kovaa. Elmo tuli sunnuntai-aamuna kipeäksi, eikä ole vielä näin kipeä ollutkaan. Kuumetta oli 4 päivänä yli 40 astetta (tänään toistaiseksi eka kuumeeton päivä), eikä tuo kuume tosiaan laskenut kuin lääkkeellä. Tiistai-illan vietin puolarmetsässä ja eilisen metsästin pissanäytettä sellaisella pissapussilla Elmolta ja kyllä oli " kivaa" . Voin lämpimästä suositella pissanäytteen metsästystä taaperolta. Häntä kun ei mitenkään " häiritse" pippeliin liimattu pussi, joka hankaa kiveksiä......jep jep tai sitten häiritsee. Enkä minä tyhmä aluksi tajunnut tälläistä kliseetä kuin " lurita vettä hanasta, niin tulee pissahätä" Toimii.

No lyhyestä virsi kaunis, Elmolla on leukosyyttejä virtsassa eli jonkinsortin tulehdushan siellä on. Odotamme ensi viikkoon tarkempia tuloksia ja jos sieltä löytyy bakteeripohjainen virtsatulehdus niin edessä on tarkemmat tutkimukset.

Tänään on kuitenkin ollut siis eka hieman parempi päivä, joten toivottavasti tämä tästä. Mutta enpä muista milloin kirjaimellisesti olisin istunut lapsi sylissä päivästä toiseen lohduttaen ja hyssytellen sekä yrittänyt vain keksiä rauhallista viihdykettä. Mies oli luonnollisesti iltavuorossa ma ja ti, joten yh-na sain hoidella myös isot veljet ( voi parkoja). Niinpä on ollut veto veks, eikä kyllä ole ollut aikaakaan istuskella koneella luuhaamassa.



Jeps, mutta yritän palailla kommentoimaan kirjoituksianne jahka ehdin ne lukea ajatuksella......meillä on tosiaan keskarin 6-vuotis synttärit lauantaina ja koti on kuin pommin jäljiltä sattuneesta syystä...

Mugskab, kiva kun tulit kertomaan kuulumisia! Ymmärrän sinua, vaikka omaa kokemusta ei ole. Nuo ovat vaikeita asioita!



Vaakis, kuulostaa tosi ihanalta, onneksi _osasit_ nauttia!!



Meillä kanssa sairastellaan! Lapset on kaikki käyneet oksennustaudin läpi ja minun pyykkivuoreni oli VALTAVA. Nyt mies halailee ämpäriä...



Sitten, eilen meidän au pairin piti tulla mutta oli lentokentällä (onneksi Suomen päässä) saanut suruviestin ja joutui palaamaan kotiin =( Olen todella pahoillani hänen puolestaan, tietysti, meilläkin meni suunnitelmat sitten uusiksi. Työt painaa päälle ja olin laskenut kaiken ton au pairin varaan (äh, no en nyt ihan kaikkea). Nyt laitoin hätäilmotuksen aarresaareen ja olen valtavaksi yllätykseksi saanut 3 hyvää hakemusta, jokainen hakija voisi todellakin tulla ihan kohta.



Palaan vastaamaan galluppeihin paremmalla ajalla.

Moi taas muutamien viikkojen tauon jälkeen!



Uhmaikä on meilläkin saavutettu, poitsu tietää hyvin, mitä tahtoo ja osaa myös osottaa mieltään selvästi ja kuuluvalla äänellä.. ;) Toistaseksi mulla on pinna pitäny ihmeen hyvin. Jotenki minust on vaan ihanaa, kun meiän pieni " vauva" onki jo noin iso poika, ettei sulatakaan ihan kaikkea äipän ja isukin käskyjä tosta noin vaan.



Täällä oliki sitten useampikin galluppi.



G: E ei kauppareissuilla mitään erityistä tahdo ja vaadi, ei muuta kuin kaikkea, mitä lapataan ostoskärryihin. Niitä pitää sitten hamuta ja roikkua puoliksi ostosten seassa ja jos on oikein tylsää, niin sitten niitä ostoksia aletaan heittelemään jo kaupan lattiallekin.



G: sen jälkeen, kun E tuli tai ehkä jo raskausaikana, minust tuli jotenki huomattavasti tasapainoisempi ja itsevarmempi. Elämänarvot kun asettuivat kohdilleen, niin ei sitä enää pikkuasioista tee niin suuria numeroita. Toisaalta oon myös muuttunu siinä mielessä, että minust on tainnu tulla aikuinen. Se voi olla sit hyvää tai huonoa, tiedä siitä...



G: me touhutaan talvella samoja juttuja kuin muullonkin, ollaan ulkona puistossa ja samaan malliin E talvellakin tahtoo " hiekkakakkuja" tekemään ku muullonki :)



G: lahjoista. Kyllä me ostetaan molemmat E:lle sekä vaatteita että leluja. Yleisesti ottaen ehkä jopa vähän liikaakin, kun mie ostan pari kertaa kuussa jo jotain " herätteitä" ja sitten siihen ihan ne lahjat päälle. Nyt on joululahjoiksi hankittu keinuhevonen ja vähän vaatetta. Lisäks yritän löytää jostain jonku kivan " moottoripyörän" poitsulle, hää ku on ihan mopo-hullu!



Mukavaa pikkujouluaikaa kaikille!



S ja E

Heti alkuun kommentteja, jos vielä muistan, mitä pitikään sanomani...



Mugskap, toivotan teille miehesi kanssa keskustelevaa suhteen rakentamista. Luottamuksen eteen on työskenneltävä kumpaisenkin. Ystäväni on ollut vastaavassa tilanteessa, ja hänen on täytynyt tehdä valtavasti hommia, että on taas osannut ja uskaltanut luottaa. Ja toivottavasti ne yhteiset haaveetkin syntyvät taas. Se on mielestäni hyvän suhteen pohja. Voimia!



Vaakamom, toivottavasti saatte Elmon tulehdusasiaan pian selvyyttä. meillä tuo korkea kuume oli silloin juuri virtsatien tulehduksen merkki, ja saimme apua vähän turhan myöhään. Siis sikäli, että olimme sitten sairaalassa sen 5pv ja tulehdus oli edennyt munuaisiin. Mutta olette varmasti hyvässä hoidossa :)



Ja Kent, voiko mikään olla kurjempaa kuin koko perheen yli vyöryävä vatsatauti. Taudeista työllistävin ja kuvottavin, kirjaimellisestikin. Muistot viime joulukuun rotaviruksesta palaavat elävästi mieleen. Sohvamme läikät ovat siitä iäksi muistona! Jaksamista siis!!



Muutakin piti kaiketi sanomani, mutta sama pää kesät talvet. Ja tämä pää on tosiaan viime aikoina ollut hyvinkin unohteleva ;=)



Meillä meni viime yö kanssa vähän penkin alle. Muksuilla on ollut räkistautia, ja Pihla heräs aamuyöstä 4:30 huutamaan aivan hysteerisenä " eimää" , eikä miehen kanssa tajuttu mistä on kyse. En tiedä vieläkään. joka tapauksessa neiti oli niin tukossa, ettei henki meinannut kulkea, ja se aiheutti paniikkia. ONneksi nukahti kuitenkin uudestaan tunnin paijailun jälkeen. Esikolla on viikonloppuna synttärit, 4 vuotta, joten toivottavasti eivät pahemmin sairastu.



Pakko myös mainita, että esikolla on myös " äiti on tyhmä" vaihe. Eilen huomasin itse vajoavani myös sinne nelivuotiaan tasolle, kun näitä " rakentavia" keskusteluja käytiin. Meillä on nyt yhteistyökatkos, mutta sitten tunninkin kiukun jälkeen yhteys palautuu aivan salaman nopeasti: " äiti, ollaanhan kavereita?" Siinä sitten taas unohtuu " paskapäät" ja " en ikinä koskaan enää lue sun kanssa" kommentit. Oma toimintani välillä vaan huvittaa. Tiedän, miten tulisi toimia, mutta sitten päässä napsahtaa, ja alan itsekin kiukutella. Töissä pystyn vaikeissakin tilanteissa keskustelemaan asiallisesti, vaikka asiakkaalta tulee minkälaista tekstiä vaan. mutta kotona pieni poju saa aivan tunteeseen. On se elämä vaan ihmeellistä.



Meillä on lähipiirissä meneillään myllerrystä, ja huomaan olevani monen läheisen tukipilarina. Siskoni (12 vuotta vanhempi minua) pyysi apua masennukseensa ja sen hoitoon, toisella siskolla ei lapsenteko ota onnistuakseen (hoito ei tälläkään kertaa onnistunut) ja nyt mieheni on ruvennut purkamaan alakuloista ja ahdistunutta mielialaansa. Tukena olen, ja haluan olla, tietenkin. Mutta tiedättekö, kun välillä tuntuu, että en osaa enkä jaksa. Ja varsinkin mieheni kohdalla olen aivan hoomoilasena, kun hän on yleensä niin " vahva" ja positiivinen. Nyt en millään pysty hyväksymään, että hän on jollain lailla masentunut ja lannistunut työasioiden vuoksi. Jotkut hänen ajatukset ovat niin järjenvastaisia (en osaa mitään, olen huono, en osaa olla perheelle kyllin hyvä), mutta niitä ajatuksten ratoja on vaikea muuttaa, kun toinen on maassa. Ja jälleen, töissä osaan kyllä käsitellä vaikeastikin masentuneita ihmisiä, mutta läheinen on ihan eri juttu. Sitä on niin siinä sopassa mukana...



Tulipa tekstiä. Sori! Vaikka saattoi kuulostaa synkältä, niin oikeasti ihan pirtein mielin täällä ollaan. Pojun synttäreitä lähden valmistelemaan jo puolilta päivin - siivouksella aloitan. Mukavaa nähdä huomenna pieniä ja isojakin juhlijoita!



Viikonloppuja!

Juuri, kun pääsin mutisemaan ettei A nuku omassa sängyssä, niin kappas, sinne nukahti eilen oikein hienosti, sekä päikkäreille että yöunille. Ota tuosta selvää ;)



Tänään oli kehityskeskustelu esikoisen tarhassa ja voi että äiti oli ylpeä, kun poikaa kehuttiin kohteliaaksi, hyvätapaiseksi, hyvin ja rakkaudella kasvatetuksi. Eli kai sitä jotenkin on onnistunut. Tuli oikeen tippa linssiin, varsinkin kun meillä on ollut aika raskas syksy esikoisen kanssa (uhmaa ja rajojen kokeilua) Varmasti syksyn tapahtumat ovat vaikuttaneet ja ikäkausi.



Lyle: Samoja tunteita minä kävin läpi, kun isä sairastui ja mies on ollut kiireinen ja stressaantunut omista opinnoistaan ja töistä. Välillä tuntui, että miksi minun pitää jaksaa (vaikka toki mielelläni läheisiäni tuen) Tuntui, ettei oikein osaa/jaksa sanoa mitään. Kyllä se siitä helpottaa ja toivottavasti siskojesi ja miehesi työasiat asiat menevät parempaan suuntaan. Hauskoja synttäreitä esikosellenne. Ja juu välillä minäkin taannun sinne kiukuttelu tasolle esikoisen kanssa, se on sitä elämää. Aikuisten kanssa osaan minäkin keskustella ihan rakentavasti, mutta omat lapset ovat niin lähellä ja niin rakkaita.



Vaakamomin Elmolle pikaista paranemista.



Olikohan muuta, kiva oli kuulla Sanna-P:stä pitkästa aikaa



Nyt lyö pää tyhjää, eli taidan mennä muihin puuhiin, mukavaa viikonloppua (meillä isi lupasi viettää isi pojat viikonlopun, eli omaa aikaa tiedossa, ihanaa)



Mareila+Anton

Eli kuinka moni olisi halukas tulemaan HIPPUSTEN PIKKUJOULUIHIN? Voidaan sopia, joku viikonloppukin, jos on paljon tulijoita, jotka ovat töissä. Nyt siis ehdotuksia ja ilmoittautumisia. Luvassa joululeivonanisia, glögiä, ruokaa ja muuta mukavaa =)



M+Anton