" SILLOIN HÄPESIN VANHEMPIANI" Kertokaahan muistojanne. :)

häpesni kun isä huusi kaverielleni



samoin äiti



häpesin vanhoja autonromujamme



häpesin vanhaa likaista taloamme



häpesin kun meillä kävi poliisit



riittääkö?

...ovat sellaisia kotona nyhjöttäviä maalaisia. Sitten kun joskus on pakko lähteä ihmisten ilmoille, niin sattuu mokia.



Eivät osaa pukeutua tilanteiden vaatimalla tavalla, puhuvat ruoka suussa, eivät osaa syödä normaalissa juhlakattauksessa, eivät osaa keskustella, möllöttävät hiljaa tai selittävät itsekeskeisesti jotain mihin ei kukaan osaa kommentoida, väheksyvät itseään...ääh semmoisia holhottavia ne on ihmisten ilmoilla.

En muista kovin montaa hetkeä, mutta kerran ala-asteen lopulla tuli kavereita meille kylään. Äiti päätti sitten esittää vähän balettia oma-aloitteisesti. Hyppi puolalasti pienten joutsenten tanssia siinä sitten. :p



Ja isäpuoli hävetti joskus yläasteaikoina, jos tuli koulusta hakemaan ja sattui mulla olemaan sellanen murkkujen yleinen myötähäpeä-päivä. Meillä oli useampia vanhoja jenkkiavoautoja ja muita hässäköitä. Sitten saattoi siis saapua vaikka toisella corvetellamme, revittää oikein kunnolla kumeja ja tehdä näyttäviä pikakääntymisiä yms. Keskimäärin pidin sitä normaalina, mutta toisinaan hävetti.

kun sain ajokortin, nää romut kelpas kyllä hyvin ajokeiksi, silloin ei enää hävettänyt!!!

Asuin Hesassa ja äidillä oli siellä jotkut koulutuspäivät, joihin liittyi kostea illanvietto. Olimme sopineet, että äiti tulee luokseni yöksi. Samana iltana minulla oli sokkotreffit nuorukaisen kanssa ja homma loksahti kohdalleen. Mies tuli saattamaan minua kotiin (oletin, että äiti ei ole vielä paikalla) ja pussailimme siinä asunnollamme, kun hiprakkaa kikattava äitini tuli punanenäisenä paikalle - siis kesken ekojen treffien. Mies alkoi tehdä lähtöä, äiti vain selitti, että ei hänen takia tarvitse lähteä (kämppä oli yksiö...). Silloin vähän hävetti, vaikka aloimme myöhemmin seurustellakin. Homma ei kaatunut äitiini.



Äiti ei TODELLAKAAN ole mikään happo, mutta silloin sattui olemaan kivassa kikatushuppelissa.

mutta ala-asteiässä häpesin vanhoja huonekalujamme. Häpesin vanhempieni äänekästä tappelua, varsinkin äitini karjumista ja kiroilua. Häpesin isäni alkoholismia, häpesin kun hölöttivät aina jotain noloa minusta muille.

Yksi kerta oli semmoinen, että tulin kaveriporukan kanssa kotiin ihan päiväsaikaan. Mentiin omaan huoneeseeni ja juteltiin kaiken näköistä... Mulla oli sitten koko ajan semmoinen kumma olo, että joku oli kotona vaikkei ketään näkynyt. No sitten lähdettiin käymään porukalla tupakalla ja minä tulin aikasemmin sisälle ja minun oli ihan pakko ruveta kääntämään kämppää ympäri, kun asia vaivas minua..



Availin kaikki kaapit, kävin kattomassa saunan jne ja sitten aloin koluamaan omaa huonetta, ekana kaapit ja sitten kurkkasin sängyn alle.. Ja kukas kumma se siellä hihittikään... Se oli äitini kunnon kännissä... Ja silloin kieltämättä häpesin niin että olisin voinut vajota maan alle... Onneksi kaverini tiesivät äitini olevan täys juoppo, mutta siltikin kyllä oli noloa kun kaverit tulivat sisälle ja äitini mönkii minun sängyn alta pois hiristen..

lapsena ja nuorena...

häpesin kun vanhempani olivat vanhoja, väsyneitä ja sairaita, oikein ihmettelin iloisia, hoikkia ja itsestään huolehtivia äitejä!

häpsein pientä ja ahdasta kotiamme

häpesin ladaa, jolla köröttelimme

häpesin äitini lihavuutta

häpesin äitini puuttumista asioihini



aikuisena...

olen yrittänyt nähdä vanhempani heidän omista lähtökohdistaan ja antaa anteeksi

Jokainen vastaa omasta elämästään/tekemisistään. Ei ole minun asia hävetä, vaikka syytä todella olisi. Kaikille vittuilijoille olen sanonut, että sopii mennä heille itselleen sanomaan. En ole vastuussa vanhemmistani.

Sinkkuaikana äiti oli salaa lähettänyt jollekin pojalle vastauksen kirjeenvaihtoilmoitukseen puolestani...tunnusti tämän myöhemmin ja oli " pikkasen" noloa selittää tuolle pojalle äitini tempausta...Eihän se kirjeenvaihto sitten lähtenyt edes käyntiin, niin hämmästyimme molemmat.