HUHTIKSET 05 VIIKKO 11

Ilma on niin ihana, ainakin täällä etelässä, aurinko paistaa ja lumi sulaa. Oltiin Antonin kanssa puistossa, ehkä muistatte kun valitin, ettei A oikein viihdy puistossa, nyt viihtyi, oltiin kaksi tuntia ulkona =) =) Tulipa hyvä olo.



Ompunäiti: Tosi kiva, kun Laura nukkuu noin hienoja päiväunia =) Ehkä se on totta, että kiireen määrä on vakio, silti olisi kiva, että edes kerran ei olisin niin järjetön kiire ennen juhlia. Synttäritarjoiluita en ole miettinyt ollenkaan, vasta selvittiin esikon synttäreistä =)



Helkan touhut kuulostava oikein hauskoilta =) Antonilla on tullut selvästi hoivaa leikkeihin mukaan. Anton oppi sanomaan pupu ja nyt han hoitaa pupua, pitää sylissä ja paijaa ja suukottelee sitä ja lisäksi antaa tuttia. Sanoo " tutti, pupu" ja koittaa tunkea pupulle tuttia suuhun =)



Anton leikkii ihan kivasti (silloin kun leikkii) muiden kanssa, pikkasen kyllä arastelee, jos on paljon lapsia, isoja lapsia ei niinkään, mutta omanikäsiä ja nuorempia, en tiedä ovatko pienemmät liian arvaamattomia Antonin mielestä vai mitä.



Kent: Täällä myös vauvakuume vaivaa, mutta mitään tuskin tulee pitkään aikaan.



Nyt hommiin, kun tuo rakkauspakkaus nukkuu, oikein ihanaa kevät tiistaita kaikille =)



Mareila, hyvin onnellisena+ Anton ihanainen

Ompunäiti: Minunkin on välillä vaikea huomata, milloin Antonin nukkumaanmeno aika tulee ja kun sen huomaan, käy niin, että iltapala on syömättä ja yökkäri pukematta ja sitte onkin liian myöhäistä



Errj: Kyllä se kahden kanssa hienosti menee, ainakin minusta toisen kanssa oli helpompaa tietyllä tavalla, kaikki ei ole niin uutta ja ihmeellistä ja toisaalta on jo ehtinyt tottumaan, siihen ettei omaa aikaa välttämättä ole niin paljoa ja siihen, että on joku joka tarvitsee minua kokoajan.



Tosiaan kuten Kentkin sanoi, tosi kiva kun jaatte odotuksenne meidän kanssa. Minusta on hauska palata Antonin odotusaikaan, näin ajatuksen tasolla =)



Nyt oikeasti häippäsen,



M+A yhä edelleen...

Ja nyt olen kovi tyytyväinen, laitoin Antonin 19.00 (mikä oli liian aikaista minun mielestä, koska päikkärit loppuivat vasta 16.00) sänkyyn ja aloitin nukuttelun. Ilman suurempia huutoja/kieppumisia Anton nukahti ennen kahdeksaa. Pötkötti vaan ihan rauhassa ja hali minua (yleensä pomppii istumaan, huutaa jne)



Hyvää yötä kaikille



Mareila+Anton

.. kuin Mareila, eli täälläkin nukutus sujui tänään hyvin! Tosin me vähän vahingossakin myöhäistettiin ko. projektia, eli kasilta omaan sänkyyn, vähän aikaa peuhaamista, sitten asettui aloilleen peiton alle ja äiti lauloi+silitti. Puolessa tunnissa hippunen nukahti ja äitikään ei ehtinyt hermostua yhtään! Eikä itse nukahtaa. Jes.



Tähän myönteiseen tunnelmaan sopisikin uusi HyvänÄidinG: huonoista äitifiiliksistä on aika paljonkin puhetta, mutta kaikkihan me ollaan myös ja pohjimmiltamme tosi hyviä äitejä! Gallupina kyselisinkin nyt, että millaisina hetkinä ja millaisissa tilanteissa olet tuntenut itsesi aivan erityisen Hyväksi Äidiksi?



Aloitan vastaamisen samantien. Itselläni hyvä äiti-fiilikset liittyvät yleensä sellaisiin tilanteisiin, joissa EN ole menettänyt hermojani (vaikka ainekset siihen olisivat kasassa), vaan päinvastoin pysynyt rauhallisena tai jopa keksinyt jonkin paremman keinon hoitaa homma kotiin. Esimerkiksi rappukäytävätaisteluja emme ole viime aikoina käyneet, koska 1) olen aivan erityisesti psyykannut itseäni niihin tilanteisiin ja yrittänyt pysyä rauhallisena ja 2) keksin, että me voidaan rappuja kiivetessämme laskea kuinka monta niitä on (Lauraa se jostain syystä kiinnostaa). Ja kun numerot eivät enää innosta, voidaan ehkä luetella porras portaalta vaikka sukulaisten tai kavereiden nimiä... katsotaan toimiiko!



Toinen tyypillinen hyvä äiti-tunteen synnyttäjä on mulla se, kun tajuan keskeyttää jonkin oman hommani just silloin, kun Laura mua kaipailee. Yleensä silloin huomaa, että 1) ei sitä hommaa nyt ihan sillä sekunnilla tarvinnutkaan tehdä ja 2) säästyy monelta ikävähköltä huomionkerjäämistekoselta, kun ottaa lapsukaisen syliin silloin kun hän haluaa. Eikä mene hermot kummaltakaan niin helposti!



Eli hyvät äidit, laittakaahan omia kokemuksianne tähän jatkoksi!



On tosiaan ollut ihana kevätpäivä! Laura viihtyi aamupäivällä erityisen hyvin yhdessä isohkossa lätäkössä, jossa oli vielä ihan ohutta jäätä pinnalla. Sitä oli kiva rikkoa jaloilla ja kuunnella ritinää. Koirankakkaiset saappaanpohjatkin saatiin hyvin putsatuiksi! : ) Noilla Lauran ojanpohjaretkillä kun mukaan tarttuu jos jotakin ylimääräistä..



Errj; samoissa jännityksissä ollaan täällä. Mua jännittää eniten, miten kaikki käytännön asiat saadaan hoitumaan. Miten molemmat lapset / koko perhe nukkuu? Miten me päästään ulos tästä asunnosta? Miten sittenkään onnistuu liikkuminen ilman kaksostenrattaita? Vauvan syntyminen tuntuu taas hyppäykseltä tuntemattomaan, vaikka sitä onkin nyt paljon kokeneempi kuin viimeksi. Mutta ehkä tässä tapauksessa tieto lisää tuskaa - eli kun viimeksi ainakin minä kuvittelin, että kaikki sitten vaan sujuu omalla painollaan, niin nyt tiedän mikä kaikki v o i ihan oikeasti mennä pieleen tai ainakin vaikeamman kautta! Niin ja ihan tosi paljon toivon, että imetys onnistuu. Ja että vauva viihtyy liinassa. Ja että osaan huomioida Lauraa edes riittävästi.



Nyt täytyy mennä laittamaan miehen kanssa iltapalaa. Hyvää yötä kaikille!



t. Ompunäiti 31+5 (LA 10.5.) ja Laura

Tosiaan, kuten eilen kävin jo kirjoittelemassa, Anton nukahti oikein hienosti ja nukkui KOKO yön omassa sängyssä. Seiskan aikaan hiippaili minun kainaloon pötköttämään hetkeksi =)



Ompunäidille kovasti onnitteluita hienosti sujuneesta nukutuksesta, jotenkin on tosi jännä miten pienikin muutos aikaisempaan/myöhempään, voi vaikuttaa ihan hirveästi =) Itse olen ajatellut, että Anton ei voi olla väsynyt 19.00 kun päikkärit voivat kestää klo 16. asti tai pidempään, mutta miksi ei voisi olla jo silloin väsy, jos aamupäivästä venähtää. Hassuja ajatuksia =)



HyväÄitiG: Minun hyvä äiti olo tulee siitä, kun Anton tulee syliin ja näkee kuinka toinen nauttii saadessaan olla äidin kainalossa (pätee toki esikoiseenkin)b) hyvä äiti olo tulee myös kun tiedän, että meidän perheen ratkaisut ovat hyviä ja oikeita meidän lapsille c) kun teen jonkin asian oikein ts. olen osannut kuunella lasta d) saan Antonin ajoissa sänkyyn ja voin lukea esikoiselle rauhassa, tai pelataan yhdessä tai ylipäänsä saan vietettyö aikaa esikoisen kanssa kahdestaan



Noihin Errjn ja Ompunäidin pohdintoihin, ovat varmaan ihan yleisiä toisen odottajille, itse niitä samoja asioita mietin aikanaan Antonia odottaessani. Loppujen lopuksi kaikki meni omalla painollaan. Nyt mietin, jos meille se kolmas ihana suodaan, miten lapset reagoivat uuteen tulokkaaseen (ei,en ole raskaana) miten kaikki käytännössä menee jne. joten ei kai tämä huolehtiminen koskaan oikein lopu.



Anton parka koki eilen suuren surun, kun isoveli pääsi uimakouluun, mutta Anton ei, toinen oli niin vihainen äidille, kun äiti ei päästänyt Antonia uimaan (poju rakastaa vettä ja uimista) Ajattelin, että täytyy mennä joku päivä taas lasten kanssa yhdessä uimaan.



Tälläisiä kevätpäivän tunnelmia täällä,



Mareila+Anton

En tiedä, onko hyväksi kirjoittaa nyt, kun toiset odottavat kakkosta syntyväksi, mutta pari viimepäivää on mennyt niiiiiin huonosti, että alan kohta hyppiä tasajalkaa. Juurikin käytännön asiat tökkii ja niistä tulee helposti oravanpyörä. Eli, T herää aamulla kuuden aikaan ja herättää pikkusiskon. Puoli yhdeksältä minä yleensä hermostun kitinään ja lähdemme ulos. Pikkusisko ottaa silloin ekat päikkärit. Kahdentoista maissa kummatkin menevät päikkäreille, sisko ulos vaunuihin ja T meidän makkariin. Nyt sitten sisko onkin ruvennut heräilemään ulkona niin, että tarvitsee heijausta tosi usein. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että ekan unipätkän jälkeen T kuulee siskon itkevän, jolloinka hän nousee ylös, taas aivan liian vähän nukuttuaan. Ja kiukuttelu jatkuu. Illalla T on ihan väsynyt jo seitsemän aikaan ja hän meneekin nukkumaan ennen kahdeksaa, jolloinka herää taas aamulla kuudelta... En ymmärrä, miksi typsykkä ei nuku päivällä kunnolla. Onkohan hänellä rytmin vaihto meneillään? En yhtään muista, että minkä ikäisenä T siirtyi kaksiin päikkäreihin. Välillä musta tuntuu, että musta ei todellakaan ole tähän. Huhtikuisella on uhma päällänsä, tänäänkin makasi jalkakäytävällä naama koran jätöksissä ja karjui täyttä kurkkua, kun hän olisi halunnut mennä läheisen päiväkodin pihaan leikkimään, eikä äiti antanut... Sisko oli liinassa, jotenka loppujen lopuksi nostin kirkuvan pojan vauvan vaunukoppaan ja pidin hänet siellä väkisin ja lykkäsin kotiin. Yleensä annan hänen maata maassa aikansa ja huutaa, mutta nyt oli tosiaankin tämä koiran uloste aspekti.. Ja vähistä unista johtuu pahempi kiukkukin.. Jos nukkuu hyvin päikkärit niin mellä on yleensä oikein mukavaa.



Vinkiksi " odottajille" , miettikää mahdolliset lastenhoitoapurit, ne ovat kullan arvoisia. Jos ei sukulaisia/ystäviä ole, niin esim. MLL-lastenhoitoapu on varmasti hyvä. AInakaan oma pää ei olisi ilman mummojen apua kestänyt. Nyt on ollut huonoja päiviä, tulen hyvänä päivänä hehkuttamaan : ))



Mentävä; K&T kohta 2v ja L kohta 5kk

Antonhan nukkui pienenä tosi huonoja unia, huippu taisi olla joskus 4-6kk iässä, kun poika nukkui 10 min. kerrallaan ja kirkui lopunajan. Pari vinkkiä, jotka mahdollisesti auttavat tai sitten ei



-oletko kokeillut laittaa T:n ulos ja siskon sisään, jos se onnistuisi paremmin

-sisko liinaan nukkumaan, siellä meidän Anton nukkui edes vähän paremmin unia

-onko aika hyvä päiväunille (ettei ole liian aikaisin/myöhään) juuri viime viikolla oli meillä keskustelua, kun laittaa myöhemmin/aikaisemmin nukkumaan, nukahtaminen käy helpommin ja uni on syvempää



Vielä lopuksi, kovasti jaksamista sinulle, Antoninkin uhma on aika hurjaa joten tiedän, että se on raskasta. Saa tänne tulla valittamaan niin paljon kuin haluaa =)



Mareila (jonka pitäisi tehdä jotain ihan muuta kuin roikkua netissä ;)) ja uinuva Anton

pienellä voi hyvinkin olla rytminvaihdos meneillään (eikös joskus 6kk iässä aika usein siirrytä kaksiin uniin, vai muistanko väärin) Antonhan ei oikeastaan koskaan ole nukkunut kaksia unia, vaan otti noita kamalia pikkutorkkuja ja siirtyi sitten suoraan yksiin uniin.



Nyt häippäsen muihin hommiin, toivottavasti Katsura teidän päivät alkaa sujumaan paremmin



M+A

Katsura, ihan hyvä että kirjoitit just niin kuin asiat on! Kuulostaa aika painajaismaiselta ja voimat vievältä teidän nykyinen vaiheenne. Onneksi saat apua mummoilta! Mullahan on anoppi lähellä, mutta se ihmissuhde on ollut vähän niin ja näin. Olen tosin onneksi jo vähän " kasvanut" tässä asiassa, ja jos vaikeeta tulee, niin täytyy tietysti viisastua ja opetella päästämään A tänne hääräämään.



Mutta tsemppiä Katsura sinulle! En osaa nyt sanoa muuta : /



Eniten mä pelkään (vauvan, Lauran tai omien sairauksien ja muiden ihan oikeasti vakavien asioiden jälkeen), että uusi vauva on yhtä huono nukkuja kuin mitä L on ollut, koska sitten en varmaan saa yhtään mitään toimimaan. Toistaiseksi elän kuitenkin toivossa, että tämä tyyppi olisi toista maata ja nukkuisi piiiiiiiitkään ja rauhallisesti ja nukahtaisi helposti!!



..ja tähän teemaan liittyen vielä onnittelut Mareilalle Antonin kokonaisesta yöstä omassa sängyssä!



.. ja edelleen: mun on nyt aika siirtyä omille päikkäreille. Onneksi saan yleensä sentään i t s e n i nukutettua ilman suurempia kiukutteluja : )



t. Ompunäiti

Aurinko paistaa ja on petollisen perjantainen olo.. Töitä olis vielä tekemättä, mutta en malttanut olla täältä poissa.



Katsuralle ekaksi: kuulostaa tutulta! Meillä oli poju 2,5v ja Pihla siinä vaiheessa, että ulkona joutui kädä hyssyttelemässä ja vaunuja lykkäämässä vähän väliä. Pojun piti olla omassa huoneessaan ylhäällä nukkumassa päikkäreitään, mutta kuinkas ollakaan, hän keikisteli ja kekkuili ikkunan takana ja otti kaiken irti siitä, että mutsi ei voi asialle mitään. No, sitten myöhemmin oli väsynyt ja kiukku poika, pinna kireellä äiti eikä tosiaankin matskua tuohon " hyvä äiti" galluppiin. Tilanne helpottui ehkä vähän itsestäänkin kyllä. Otin myös Pihlaa sisälle nukkumaan, jolloin sain helpommin hänet rauhoittumaan, eikä oven availut innostaneet esikkoa kekkuiluun.. Mutta tsemppiä siis, ja kyllä se siitä! Meillä on jo yli vuoden molemmat lapset nukkuneet samaan aikaan päikkärit vaivatta (jopa yli 4v esikko) ja sitä osaa kyllä arvostaa!!!



Kahden lapsen kanssa on aina välillä kinkkisiä tilanteita, mutta omasta mielestäni myös paljon paljon hauskempaa! Ystäväni odottaa kolmattaan (kaikki alle nelivuotiaita) ja hän sanoi minusta osuvasti, että kolmas ei tuo muutosta valmiiseen kaaoksen.. tai jos tuo, niin äitillä napsahtaa ja hän pääsee hyvään hoitopaikkaan. Siis hyvällä huumorilla pääsee pitkälle!



Minulle ne " hyvä äiti" hetket liittyvät juuri huumoriin ja nauruun. Kun meillä on lasten kanssa kaksin, kolmin tai koko perheen voimin hauskaa, koen olevani maailman huipulla: nauru, hupsuttelu, tanssiminen, pelleily.. elämän suolaa! Toisaalta myös asioiden selvittäminen ja keskustelut erityisesti esikoisen kanssa ovat mahtavia hetkiä. Minä olen hyvä puhumaan tunteista ja se taito on selkeästi välittynyt myös lapselle. Siitä olen aidosti ylpeä!



Eilen oli kasvatuksellinen kultahetki Pihlan kanssa kirjastossa, kun keskustelujen jälkeen raahasin potkivan tytön kainalossani ulos. Pihla halusi pelleillä ja metkuilla. Hän juoksi useaan otteeseen omille teilleen kirjaston yläkertaan ja lopulta ilmoitin, että nyt joko kävellään käsi kädessä ulko-ovelle tai sitten kantamalla. Pihla heittäytyi jonkun naisen jalkoihin selälleen ja vaivoin kantelin hänet (ja painavat kirjat) ulos. Ihmisiä hymyilytti, joku taisi jotain kommentoidakin.. Ja minulla ei mennyt pinna, ajatella! Sen verran sain myös perille neitosellemme, että loppu matka sitten käveltiin käsikädessä mukisematta.



Pihlalla on reilu ja rehti kahden vuoden uhma. Hän saa väittelyn aikaiseksi ihan mistä vain. Jos veikka sanoo Pihlalle: " sä oot Pihla" . Niin PIhla sanoo " eikä" .. Asetelma inttämiseen, joka päättyy Pihlan itkuhuutoon, on pedattu. Pihla saattaa myös huutaa monta minutia siitä, että lusikassa on väärä kuva, esim. Nipsu, kun pitäisikin olla Myy. Pihla varastaa veljeltä lelut, ja huutaa sitten raivokkaasti, jos siitä huomautetaan tai lelu annetaan takaisin veikalle. Pihla kulkisi ulkona omille teilleen, pihla valkkaisi omat vaatteet jne. Ja kaikesta kiukusta huolimatta hän on vaan aivan valloittavan ihan tyttö! Meillä sanotaan, että tekis mieli halia rusinaksi. Se on just se Vaakamomin kuvaama tunne, kun ei vaan pääse tarpeeksi lähelle omaa rakastaan.



Meidän perheessä menee tällä hetkellä jotenkin vaan niin hyvin. Miehen kanssa ollaan aivan rakastuneita (oli muuten tammikuussa 5-vuotishääpäivä) ja lasten kanssa olosta ei saa tarpeeksi. Omaa aikaa ja perheen aikaa on sopivissa määrin. Vaikka työ stressaa, niin se ei sillä tavalla vaikuta.. Paitsi että mun muisti on mennyt kokonaan ja unohtelen aivan jatkuvaan aivan kaikkea. Mutta siis tiedättehän mitä tarkoitan? Kun elämä vaan on mukavaa!!



Ja mukavuutta lisää (oman ajan saralta) matka Tallinnaan naisporukalla la-su. Ajatella, saan herätä hotellihuoneessa ihan rauhassa. Lauantaina syömme ja juomme ja shoppailemme.. Mahtava juttu. Meitä lähtee neljä naista. Olemme tavanneet esikoistemme vauva-aikana neuvolan mammakerhossa, ja nyt meillä on kaikilla kaksi pientä lasta. Aika historiallista, että pääsemme kaikki lähtemään yöksi reissuun. Niin, aikansa kutakin..



Ei mutta, minäkin yllyin nyt kovin kirjailemaan. Mukavaa viikon loppupuolta kaikille!



Lyle

Tunnistan kyllä meidätkin kertomuksestasi, kun A oli tuon puoli vuotta niin keskimmäinen oli vähän päälle 2 ja pahassa uhmassa ja esikoinen 6v ja samoin uhmassa - maailman valtias. Minun suurin ongelmani ei kyllä silloin ollut uhmikset vaan Amanda joka nukkui surkeasti eikä suostunut olemaan vaunuissa tai lattialla tai missään. Mutta aika kultaa muistot...



Mäkin voin suositella kantoliinaa! Sen avulla sain edes jotakin tehtyä isompienkin kanssa.



Sitten mun ongelmani (enkä tarkoita, että sinulla olisi sama ongelma) on se, että olen jotenkin etukäteen " päättänyt" miten kaikki sujuu, ja kun ei sujukaan niin niin kiukustun. Sitten olen niin tyhmän itsepäinen, etten haluaisi muuttaa omia suunnitelmiani. No, Amandan kanssa opin vähän joustamaan, mutta siis tuo Mareilan neuvo oli hyvä, että kokeile vaikka vaihtaa lasten päiväunipaikkoja. Minulla auttoi paljon, kun hyväksyin, että nyt mennään lasten ehdoilla eikä minun suunnitelmieni mukaan =) En siis tietenkään tarkoita, että uhmikselle annetaan esim. kaikki periksi, vaan että jos vauva ei nukukaan klo 10 niin kun minä haluan, niin sitten nukkuu kello 11.



Hyvä äiti -galluppi. Minä tunnen olevani tosi hyvä äiti kun lapset kilpailevat siitä kuka saa antaa äidille eniten pusuja, tai kun he sanovat jotain ihanaa minusta tai esikoinen tekee jonkun kortin tms.



Toinen hyvä äiti -tunne on jos saan päivän menemään jotenkuten putkeen ilman että kenenkään on tarvinut kauheasti kärsiä tai raivota (itseni mukaan lukien). Kun on viemisiä ja hakemisia ja menemisiä millon mihinkin niin olen tosi ylpeä jos päivä saadaan onnistuneesti vietyä loppuun asti =)

Täälläkin puolella on varmasti sattunut ja tapahtunut, äkikseltään lukaisin tään pinon..

Mareilan lapsoselle hyvää synttäriä, näin jälkikäteen!

Katsuralle tsemppiä pienten kans!

Joku oli sairastellut, tervehtymisiä!

Joku oli kans jo loppusuoralla odotuksessa, tsemppiä sinnekin!

Anteeks kun en tarkemmin muista, äkkiä vaan lukaisin..



Miialla oli/on kans nuhakuumetta ollut, yöt on mennyt vähän niin ja näin, kun yskittää ja nenä tukkiutuu jatkuvasti:( Ikävältä kuulostaa tuommoinen pienen sairastelu..No, käytiin sitten päivystyksessäkin, ihmeen kiltisti jaksoi ootella siel, eikä muutenkaan " turhia" oo itkeskellyt. Vaikka varmaan ikävä olo onkin ollut. Saatiin lääkkeet ja antibiootit, toivotaan että ne tehoaa ja saadaan taas terve päivänsäteemme takas.



Omassakin navassa on jotain tapahtunut, viime ma plussasin, eli vissiin marraskuussa ois perheemme koko kasvamassa:)Jos siis kaikki menee hyvin..En kyllä meinaa uskoa koko hommaa viel kun ei oo oikeen mitään oireita, rinnat vaan on kipeet..No, toivotaan että tää tästä todeks muuttuu..rv jotain 5+2?

Onnea plussasta! Voin varmasti sanoa kaikkien puolesta, että me ollaan nyt kanssasi peukut pystyssä, että kaikki menisi hyvin!!



Laura on ollut nyt kaksi päivää kuumeessa. Jaksaa kuitenkin leikkiä ihan normaaliin tapaan - ainoa vaan, ettei olla päästy nauttimaan mahtavista kevätsäistä!



Ihania vastauksia on tullut HyväÄiti-gallupiin, lisää niitä! Mullekin on tullut mieleen muutamia uusia asioita, joiden ansiosta tuntuu, että olen ihan okei äiti : ) :

- kun Laura kiipeää aamulla viereen herättelemään, silittää poskea ja kuiskaa: " joko äiti nousee?" tai " äiti siinä nukkuu."

- kun tulen kotiin vaikka koiralenkiltä tai mistä vaan ja Laura hihkuu eteisessä: " äiti tujee!"

- kun mies oli Lauran kanssa viime viikonloppuna anoppilassa yökylässä, ja L oli herännyt yöllä sanoen: " äitin syjiin, äitin syjiin"



Lauralla varmaankin tai oikeastaan ihan selkeesti on nyt meneillään se " toinen" eroahdistusvaihe, ja hän haluaa esim olla paljon syliteltävänä. Täytyy sanoa, että mua helpottaa, kun se näyttäytyy näin selvänä - Laurahan ei juurikaan pienempänä vierastanut tai muutenkaan osoittanut isoja eroahdistuksen merkkejä. Ehkä joku muistaakin nämä mun angstit siltä ajalta!



Sensijaan kunnon uhmaa ei vielä ilmeisesti juuri ole, toisin kuin monilla muiden hippusilla ilmeisesti. No, luin juuri MLL:n sivuilta aiheesta ja mm sen, että monesti esimerkiksi pikkusisaruksen syntymä saattaa sitten sopivasti laukaista uhmaiän kunnolla päälle. Sitä odotellessa.. : )



Voi ei, täytyy lopetella ja taas kirjoitin vain meidän omista jutuistamme. Sorry. Lupaan palata lähiaikoina osallistuvammalla otteella!



Hyvää yötä kaikille,

t. Ompunäiti



ps. Malluuuu, miten teillä menee?!?

Se, päivä jota pelkäsin koitti, nimittäin isäni kuoli eilen aamulla aikaisin. Onneksi kuolema oli nopea ja armollinen, eikä isällä ollut kipuja. Olo on surullinen ja epätodellinen, toisaalta tähän ehti valmistautua. Isä joutui keskiviikkona sairaalaan, jossa meni tajuttomaksi ja vajaa vuorkausi siitä hän kuoli. Lopullinen syy oli aivonesteiden kiertohäiriö, joka on hyvin tyypillinen tälle isän sairaudelle. Eilen olin äidin ja siskon luona ja yhdessä puitiin tapahtunutta läpi ja tultiin siihen lopputulokseen, että isän kannalta parempi näin, hänen ei tarvinnut kärsiä tai riutua sairaalassa.



Sitten muihin juttuihin



Juuri niinkuin Kent sanoi, vaikeinta myös minulle Antonin vauvaiässä oli juuri se, ettei mikään mennyt kuten olin suunnitellut ja oman aikansa se otti, että opin hyväksymään sen, tai sitten jos joku juttu toimi hetken, niin taatusti se ei kohta enää toiminut. Olen muuten Kent, siinä suhteessa ihan samanlainen kuin sinä, etten halua muuttaa omia suunnitelmiani ja olen tosi kova suunnittelemaan.



Kovasti Katsuralle voimia, kyllä se siitä helpottuu ihan varmasti.



Milennalle varovaiset onnittelut plussasta =) Paljon vauvaliimaa matkaan =)



Nyt katsomaan mitä pojat tekevät, hauskaa viikonloppua kaikille, minä pääsen lauantaina tuulettamaan omia ajatuksia ja se tekee varmasti oikein hyvää =)



Mareila+Anton

Onneksi isäsi ei joutunut kärsimään, ihan niin kuin sanoit. Voi, teillä on nyt ollut enemmänkin surua, mutta toivottavasti (ja ihan vamasti) lapset tuovat vastapainoksi paljon iloa. Miten lapset ovat tilanteen ottaneet, lähinnä kai Jere?



Milennalle kovasti kovasti onnea ja toivotaan varmaan kaikki yhdessä että kaikki sujuu hyvin!

Jere on ollut tosi surullinen, eilen aamulla poika itki kun kerroin ja kovasti puhuu isoisästä. tänään kun katseltiin kuvia niin halasi isän kuvaa, eilen kirjoitti isälle tosi kauniisti " oli kiva kun tehtiin junrataa, ei ollut kiva kun kuolit, en ikinä jätä sua isoisä" toisaalta hän sanoi, että onneksi on muistoja isoisästä. Tosi kypsästi hän asian otti, katsotaan miten tästä eteenpäin. Anton ei tietenkään oikei ymmärrä, eilen etsi isoisää kovasti kun käytiin äidin luona. Yksi tosi kummallinen asia tapahtui toissa yönä, Anton heräsi vähän ennen neljää huutaen tosi tuskaisesti. Isän kuolinaika oli 04.11, heräsin Antonin huutoon ja silloin itse tiesin, että isä on kuollut (minulla on aikaisemminkin ollut nk etiäisiä)



M+A

Onhan se tietysti Antonillekin outoa, kun ressu ei varmaan vielä ymmärrä kunnolla mitä on tapahtunut.



Tuli melkeen kylmät väreet tuosta Antonin itkusta ja sinun heräämisesta.

Ei tätä voi vielä itsekään uskoa, mutta jospa se tästä todentuu..



Mareilalle ja perheelle syvimmät osanottoni! Läheisen poismeno on aina rankkaa, mutta hän elää nyt sitten teidän sydämissä ja muistoissa.



Miian kuume on laskenut, toivottavasti ei nousekaan enää. Viime yönä saatiin nukuttuakin, pitkästä aikaa tyttökin veteli kellon ympäri unia.



Jaahas, nyt pitää taas mennä..

Osanottoni! Minuakin alkoi ihan itkettämään nuo Jeren puheet, voi että :( Jaksamista myös sinulle, koeta saada sinäkin surtua surusi, vaikka koitatkin aina olla niin vahva poikien takia.

Teillä on muistaakseni vietetty useammatkin hautajaiset tämän hippusajan kuluessa, mutta tää tilanne on varmasti kaikkein raskain. Osanottoni ja voimia!



t. Ompunäiti