Yksinäiset perheet? - tässä yksi!
Olen 4-vuotiaan tytön yh ja tuntuu kuin päivä päivältä olisin vain yksinäisempi. Arki-iltaisin ei oikein ole aikaa mennä minnekään ja usein on jotekin niin puhti loppu, ettei jaksa ylläpitää ystävyyssuhteita. Meillä on 2 huonetta ja keittiö, joten lapsikin herää jos kovasti kailottaa puhelimeen. Illat menee 80 % yksin kotona telsua tuijottaessa tai kirjaa lukiessa. Silloin tällöin joku käy vähän viiniä juomassa seurassani.
Viikonloppuisin useat perheet viettävät laatuaikaa yhdessä tai tapaavat muita perheitä. Eikä meillä oikeastaan edes ole ydinperheystäviä, tuttuja toki.
Vedän yh-olohuonetta, ja minulla on paaljon tuttuja. Heidän kanssaan tulee ulkoiltua viikonloppuisin ja vaihdeltua lapsia, mutta suurin osa heistä on todellakin vain tuttuja, todellisia ystävyyssuhteita ei ole oikein päässyt syntymään, kun on aika niin kortilla ja aina pitää olla menossa syömään tai päikkäreille.
Sinkkukaverit rientävät paikasta toiseen tuulispäänä, eikä aina omaa lasta viitsisi viikonloppuisin hoitoon kiikuttaa. Eikä sinkkukaverit oikein jaksa innostua kiipeilytelineen vieressä hengailemiseen tai siihen, että kun puhuu puhelimessa niin vähän väliä pitää olla komentamassa tai pieni kälättää niin, ettei selvää saa.
Oma paras kaverinikin otti ja muutti pois kaupungista, nyt kun olisi ystävälle tilaa - ystävyyssuhteita ei oikein tunnu syntyvän!
Miten muilla? Olenko ainoa yksinäinen? Jos olisi perheessä se ukko, jonka voisi jättää joskus lapsen kanssa, tuntuisi että olisi jotenkin helpompaa?
Kommentit (2)
ystävät.
Jos on kumppani kotona ei varmaankaan kaipaa ystäviä samalla tavalla kuin yksinhuoltaja.
Omalla kohdallani ainakin vanhat ystävät ovat lapsen saannin myötä jääneet, tai jutunaiheet ovat aika erilaiset.
Ehkä omasta persoonastanikin johtuen en solmi ystävyyssuhteita helposti. Saati edes tuttavuussuhteita, vaikka niiden toivossa pyörinkin alueen perhekerhoissa.
En vielä tässä vaiheessa, lapseni on pieni, kaipaa kauheasti läheisempiä ystäviä, vaikka joskus olisi mukava jutella ihan syvällisesti aikuisen kanssa.
Tsemppiä kaamokseen.
sanoit että sinulla on paljon tuttuja joiden kanssa ulkoilet. No minusta se kuulostaa siltä että sinulla on jo ystäviä. Eivät he kanssasi puhuisi jos eivät olisi ystäviäsi. Minulla ei ainakaan ole sen parempia ystäviä. Kyläillään välillä ja ulkoillaan lasten kanssa. Ei sen ystävyyden sen kummempaa tarvitse olla, vai tarvitseeko? Tai minulle he ainakin ovat ystäviä, en tiedä olenko heille ystävä.
Silti kärsin seuran puutteesta välillä. Kun joudun useaan otteeseen pyytämään kylään, eikä joku ehdi kiireisiinsä vedoten tulla. Eikä itse ota minuun päin yhteyttä. Silti kun tavataan on iloinen ja ystävällinen, niinkuin ei mitään. Alan miettiä että mikä vikana, kun joku ei ota yhteyttä. Nykyään pitää muka aina niin kalenterista katsoen sopia kyläilyt, eikä voi vaan tulla puoleksi tunniksi kahville, vaan koko päivänä ei saisi olla muka mitään menoja. Ärsyttävää!
Lapsena nämä ystävyyssuhteet oli niin helppoja ja yksinkertaisia. Oltiin ja mentiin kun oli aikaa, kun ei ollut velvotteita, kuten välipala, päiväunet jne.