lähes viisi vuotiaan äitiin takertuminen
Tähän koneelle taasen istahdin kun alan olla tuon meidän muutamaa kuukautta vajaan viisivuotiaan tyytön kanssa ihmeissään!
Taustaa siis. Noin 3 ekaan ikävuoteen saakka oli " helppo" ja luottavainen. Jäi mummoille hoitoon mukisematta tosin ollut aina semmonen seurailija ei menijä. Lämpenee uusiin lapsitovereihin hitaasti. Aikuisille lämpenee nompeammin. Perheen ensimmäinen lapsi. Tosin tiheästi sai seuralaisia eli nyt kaksi pikkusisarusta. Kotihoidossa ollut lähes koko ajan. 2 vuotiaana oli puolivuotta tarhassa.
Eli mieltäni kovasti vaivaa hänen voimakas takertuminen minuun. Tömö lisääntynyt sisarusten myötä odotettavasti. Leikit sujuu nyt 2-vuotiaan sisaruksen kanssa hyvin ja ovat kuin paita ja peppu. Viime vuoden kävi kerhossa itse 2 kertaa viikossa. Parin ekan kerran jälkeen suostui jäämään hyvin. Sitä seurasi takertumis vaihe jäämistilanteessa noin kuukauden ja sitten meni kevääseen hyvin. Tällöin syntyi meille vauva ja muutaman kerhokerran jälkeen alkoi jo lähtiessä olla itkusilmässä. Nyt kesä välissä ja aloittelee uudessa ryhmässä. Olin mukana koko kerhon. Hän pärjää hyvin ryhmässä, kuuntelee ja osallistuu mutta minun pitäisi olla näkyvissä...En tiedä kuinka tästä eteenpäin...kerhotäti oli sitä mieltä että jos hän ei halua jäädä niin jäätäisi pois. Minua hirvittää että ensi syksynä alkaa eskari ja jos tilanne ei edelleenkään muutu...pitäisikö hänet vaan jättää tosin en tiedä miten. Hän niin takertuu ja kerho ohjaajiakin on vain yksi. Sen jo mietin että jospa isä alkaisi hoitaa viennit...
Tähän liittyy myös sellasta et keväästä lähtien hän ei jää kaverien pihaan naapuriin leikkimään ilman minua, ei lähde serkuille leikkimään ilman minua ...ei siis lähestulkoon mihinkään. Tietoisesti en häntä itseeni takerruta mutta mitä tässä nyt pitäisi tehdä.
Osaisiko joku neuvoa kuinka kannattaisi jatkaa tuon kerhon kanssa. Sanonko van että jos ei itse jää niin unohdetaan koko juttu...sisarusten hoidon vuoksi en jatkuvasti voi alkaa siellä istumaan kuitenkaan. Muutoin mennään paljon yhdessä. Kutsuu kavereita OMAAN pihaan leikkimään ja leikkii heidän kanssa itsekseen hienosti. Mut MIHINKÄÄN ei lähde tai jää ilman minua!
Neuvokaa hyvät ystävät jos teillä olisi jotain vinkkejä tai kokemuksia vastaavasta takertumisesta!
Kommentit (5)
Suurelta osin tilanne varmasti johtuu pikkusisaruksista...vaikkakin keskimmäisen kanssa ovat hyvät kaverit ja vauvaa hoitaa innoissaan. Nuorin on vielä imetyksellä ja kovin kiinni täten minussa joten vähiin on jäänyt että olisin vain hänen kanssaan päässyt mihinkään...ja jotenkin ajattelen niin ehkä todella vinksahtaneesti että jos aloitan jonkin " kahdenkeskisen" jutun hänen kanssaan se vaan lisää sitä että kaikki " tehdään" äitin kanssa...pitäisi varmaan alkaa kuitenkin kehittää jotakin ihan kahden keskistä. Nyt kun vauvan ruoka aikojakin pystyy jo vähän ennustamaan:-)
En ole kokeillu sitä että vain jättäisin...siitä just illalla miehen kanssa puhuttiin että en vaan sihen pysty...en näe semmosta mahdollisuutta et ottaisin hänet jalastani irti ja menisin. Ehkä siksikin että ohjaaja on yksin 11 lapsen kanssa...siitä just mietittiin että iskä voisi kokeilla vientiä. Sen vielä lisään että hän tykkää niistä kerhotouhuista kovasti mutta niin kivaksi hän ei niitä koe että menisi sinne sitten kuitenkaan itsekseen...tää on niin uuvuttavaa kun sitä syytä vaan kaivaa itsestä koko ajan että mitä oon tehnyt niin väärin et tilanne on tää tai mikä siinä omassa käytöksessäni aiheuttaa tämän...HUoh!
Meillä siis tyttö loppuvuodesta täyttää 5v on meidän keskimmäinen lapsi (isoveli aloitti koulun ja pikkusisko 1,5v). Tämä tyttö on rauhallisin ja hitaimmin lämpiävä meidän lapsista, mutta samalla ehdottomasti jääräpäisin ja voimakastahtoisin. Tyttö on periaatteessa tosi " helppo" , paitsi silloin kun asettuu poikkiteloin/vänkää. Tyttö on ollut kotona hoidettu aina ja viime kesänä muutimme ja aloitti kerhon tarkoituksella vasta tuon muuton jälkeen syksyllä vajaa 4v:na. Silloin varauduin että ongelmia voi tulla, mutta ihme ja kumma kerhoon meno sujui hyvin (mutta sitten 4llä kerhokerralla tuli joku " stoppi" , jolloin olisi kaivannut minua paikalle ja jäinkin ja kyselin tytöltä että saanko lähteä ja kun vihdoin tippa linssissä vastasi että saan, niin lähdin vaikka tuntui hieman kurjalle, mutta kun hain tytön oli iloinen ja seuraavalla kerralla meni taas kerhoon aika ok, vaikka varauduin muuhun). Kerho sujui sitten hyvin koko ajan, kunnes kesällä isoveljen jäädessä esikoulusta kotiin ja tytön kerho jatkui, alkoi tytön hannaaminen kerhoon menossa. Kerhon päivärytmi hitusen muuttui kesän myötä ja muutama lapsi jäi jo lomalle ja tyttö selkeästi reagoi tähän. Ei kyllä kieltäytynyt menemästä kerhoon tms. mutta olisi mielummin ollut kotona. No jäikin sitten kesälomalle.
Kesällä jotenkin yllätyin kun pari kertaa lähdin jonnekin (kerran isoveljen kanssa kahden hänen jalkpallopeliinsä) ja tyttö jäi isänsä kanssa, niin tyttö tuli viereen itkemään että haluaa olla äidin kanssa. Tuntui jotenkin oudolta, kun ennen ei tälläistä ollut olla ja isä sentään on hoitanut tyttöä reilun vuoden päivisin tytön ollessa 2-3v ja muutenkin isä on paljon lasten kanssa. Minusta tyttö ylireagoi siihen että olin poissa sentään vain tunnin-pari. Tuli mieleen että olenkohan ollut liikaa kotona ja liian vähän pois. Mutta kesällä tyttö oli veljensä kanssa mummolla yökylässä ja ajattelin että olisi yhden yön, mutta halusi kaksi! Tosin toisena iltana kun näki kuvani koneelta Skypestä, alkoi itkemään ja sanoi että on ikävä, mutta kun kysyin tullaanko hakemaan kotiin, niin halusi vielä jäädä ja rauhoittui ja ikäväkin meni ohi. Kotiin haettaessa oli reipas (äh, mikä sana) ja olisi halunnut mennä heti uudelleenkin yökylään. Tuo mummolla kyläily oli minusta hyvä juttu tytön irtiotolle äidistä. Lisäksi loppukesästä sovin itselleni jopa koko päivän menon ja ajattelin että se tekee hyvää varsinkin tytölle ja sillä kertaa ei enää tullut itkua, vain tyttö näytti hetken siltä.
Nyt loppukesästä kun kerho alkoi, niin tyttö lähti reippaana ja tyytyväisenä kerhoon- varmisti vain että onhan isoveli yhtä aikaa sitten koulussa. Yhtenä kerhopäivänä ei tuntenut ketään lapsista ennakkoon ja oletin että ei halua silloin mennä (niin oli aiemmin sanonut). Sinä aamuna vielä pikkuisen tihrusti, mutta selitys että saa sieltä uusista lapsista kavereita auttoi ja kun kerholle päästiin oli kiire mennä kerhoon ja tuupata äiti pois. Nyt siis kerhoilu ainakin näyttää sujuvan todella hyvin.
Kavereiden hakemisen osalta kotosalla joskus sujuu hyvin, joskus täytyy lähteä mukaan saattamaan. Näkee selvästi että tyttö empii, mutta siitä huolimatta hakee itse, joskin joskus vain pitää seisoa vieressä. Meilläkin jos tyttö on ollut enemmän pois kotoa, haluaa kaverin mielummin meidän pihalle leikkimään, mutta kaveria hakiessa saattaa kuitenkin jäädä kaverille. Joskus tuntuu että tytöllämme tietty määrä tekemistä/menoa päivässä riittää ja sen jälkeen täytyy saada olla kotona tai äidin kanssa rauhoittumassa. Kerhon aloituksen jälkeen äidin sylikin on ollut enemmän käytössä. Kaipaa selvästi sen läheisyytensä takaisin.
Meidän perheessä välillä tuntuu että tyttöön vaikuttaa enemmän tuo isoveli kuin pikkusisko. Tyttö vertaa enemmän itseään isoveljeen ja kun isoveljellä ei ollut eskaria/koulua, niin tyttökään ei olisi halunnut kerhoon (ja itse ajattelin että olisi ollut hyvä, niin isoveljelle olisi ollut paremmin aikaa).
Mitään poppaskonstia minulla ei ole antaa, halusin vain kertoa miten meillä on mennyt. Sillä jotain samaa meilläkin- kutsun sitä " äititakiaiseksi" . Meillä kun tyttö on sanonut ettei mene johonkin olen ottanut linjaksi että kyllä menet, tosin asiasta keskustellaan, mutta ei vatvota liikaa, ettei se nouse ykkösasiaksi. Esitän asian hyviä puolia: lähes aina kaverit. Kysyn myös tytön omia käsityksiä ja mielipiteitä ja hän yleensä kyllä päätyy siihen että olisi kiva mennä. Olen myös sanonut että pelottaa saa ja muitakin saattaa pelottaa, mutta asian voi tehdä siitä huolimatta ja yleensä olen luvannut auttaa. Asiat sitten yritetään ottaa pikkuaskeleina, mutta ei perääntyä.
Meidän kerhoilusta vaan opin sen että hitaasti lämpiävällä tytöllämme menee helposti joku 3-4kertaa ennen kuin alkukankeus on ohi. Joten jos kyseessä olisi minun lapseni (tosin on sinun ja varmasti vähän erilainen) yrittäisin puhua tytön kanssa ja sanoa (sekä varmistaa tytöltä itseltään että sopii hänelle) että seuraavalla kerralla olen vielä vähän aikaa kerhossa mukana ja sitten huikkaan hei-heit ja tyttö saisi olla esim. tunnin yksikseen jonka jälkeen tulen hakemaan. Tällöin jos näet että tyttö on leikin pyörteessä tai muuten kotoisasti kerhossa, voi lähteminen sujua paremmin kuin alussa. Sitten lähtö tosiaan pitäisi tehdä. Näin voisi jatkaa muutaman kerran ja sitten sen jälkeen voisi jutella että vie vaikka tytön kädestä kiinni pitäen kerhoon ja lähtee sitten samalla heti alkuun, kuten vanhempien kuuluukin. Itse yrittäisin näin, mutta en tiedä tekisinkö niin jos lapsi menisi ihan paniikkiin- silloin voisi olla että jäisin vielä mukaan. Meillä tosin tiedän ettei tyttö mene ihan paniikkiin ja kyseessä on enemmän sellainen tyynesti asian vastustaminen. Itse tiedät varmaan kuitenkin parhaiten miten lapsesi kanssa toimitaan. Mutta kyllä se irrottautuminen voi olla joillekin lapsille vaikeaa ja pikkuhiljaa pieninä- ei ylivoimaisina- annoksina sitä voisi yrittää.
Tsemppiä!
Meillä tyttö 5 v, pikkusisko 2v.
Olleet aina kotihoidossa. Vanhin on aina ollut omapäinen ja vaativa. ÄITI on se meilläkin joka ei mihinkään saisi mennä ylksin, ja jonka pitää koko ajan olla näkyvillä. Myös kotona. Rupeaa heti panikoimaan jos olen mennyt esin pyykkejä laittamaan ulos niin ettei hän ole huomannut.
Uskon että osa on mustasukkaisuutta, mutta vaivaa kyllä minuaki,
sillä onhan tämä raskasta. Pitäisi kotiäidinkin saada levähtää.
KERHOON jääminen on koko ajan ollut vaikeaa. Ekoilla kerroilla suostuin olemaan mukana, mutta sitten vähitelle liuin pois. On ollut kertoja jolloin sinne ei sitten ole menty ollenkaan, kun on itketty ettei halua. POIS tullessa on usien kotona sitten kiukkuinen, mutta tykkää kovasti kerhosta ja on kuulemma siellä reipas.
Tänä vuonna yritän viedä hänet sinne kahdesti viikossa, juuri eskariin menoa ajatellen. Pakko olisi vähän itsenäistyä.
Ensi keväänä sisko täyttää 3, jolloin minun periaatteessa pitäisi mennä töihin. ARVELUTTAA sillä en tiedä miten sopeutuu ollenkaan hoitoon. Teen asiasta varmasti itselleni vielä stressin. Uskon että se eskarikin voi olla vaikeaa vaikka oisin kotonakin.
Mukava kuulla että on muitakin, eikä vain meidän tempperamenttinen uhmikas.
Meillä vanhin lapsi oli 4v 2kk, kun kolmas lapsi syntyi. Synnytyksen jälkeen oli takapakkia toipumisessa ja jouduin sairaalaan uudestaan. Luulen, että meillä kaikki johtui siitä. Poika heräs yöllä, kun olin lähdössä kovan vuodon takia sairaalaan ja säikähti.
Sen jälkeen oli mielettömän riippuvainen minusta. En saanut vessaankaan mennä, kun jo alkoi itkemään. Puhumattakaan postilaatikolla käynnistä tai kauppaan menosta. En saanut mennä pois näkyvistä. Tätä kesti kuukausia, sen jälkeen helpotti niin, että sain käydä vessassa rauhassa ja kauppaankin pääsin helpommin.
Syksyllä alkoi sitten kerho (viime vuonna, poika silloin 4v 7kk). Jouduin olla koko eka kerhon mukana, vaikka pikkuvelikin oli samassa kerhoryhmässä. Toisella kerralla itki mun jaloissa hysteerisenä, eikä ois päästänyt mua pois. Kerhon tätit (kokeneita, vanhempia kivoja tätejä) sanoi, että ovat nähneet tällaista usein. Kehoittivat vain lähtemään ja jättämään lapsen heidän hoitoon, itku loppuu kuulema äkkiä.
Itselle oli kova paikka jättää lapsi rimpuilemaan tätin syliin ja itkemään sydäntäsärkevästi. Poika oli itkenyt noin 20 min, ja sen jälkeen rauhoittunut. Oli istuskellut tätin sylissä paljon.
Tätä jatkui monta kertaa, mutta itku ei ollut niin rajua myöhemmillä kerroilla, eikä yrittänyt juosta ulos perään. Joulun jälkeen oli sama homma, kun oli ollut lomaa kerhosta. Mutta paljon helpommalla pääsimme silloin.
Itseä helpotti myös, kun kuulin pojan kummitätiltä, että heillä oli ollut aivan samanlaista kerhon alkaessa edellisenä vuonna.
Poika oli silloin vajaa 5 vuotiaana myös arka lähtemään edes tuttuun naapuriin leikkimään. Ei mennyt edes veljen kanssa. Vaikka näki, että olisi oikeasti halunnut sinne. Mun ois pitänyt olla aina mukana.
Naapurin tytöllä oli myös loppuvuodesta synttärit. Lapset lähti sinne yhdessä ja minä vein heidät sinne. Pääsin takaisin kotiin (20m matkaa), niin kuulin kauheaa itkua ja poika juoksi yksin takaisin. Ei voinut jäädä sinne, kun en ollut mukana. Pikkuveli jäi yksin juhliin synttäreitä.
Nyt poikamme on 5v 6kk ja hän on kuin eri lapsi. Enää ei ole tällaista äitiin takertumista oikeastaan koskaan. Vähän jännitän kerhon alkamista, miten siellä käy.
En tiedä olenko oikea tässä neuvomaan, kun itellä 2v. varsin sopeutuvainen lapsi mutta..
Oletkos kokeillut että jätät vaan kylmästi sinne, kyllä se siitä rauhoittuu kun sinä olet poissa näkyvistä.
voisikos tyttäres kokea että hänet on syrjäytetty kun on tullut pikku sisarruksia taloon??
Ajattelin vain että jos hän on mustasukkainen ja yrittää tuolla tavalla saada sinun huomiosi. Vietätte tytön kanssa " isojen tyttöjen aikaa" tai jotain muuta sellaista, että lapsi saa kaiken huomiosi.