Miten saada 3v poika tottelemaan...

Meillä myös poika 3,5v. tekee juuri kuvaamiasi asioita. Ongelma alkoi n. vuosi sitten eikä loppua näy - ainakaan vielä. Tuntuu tosi inhottavalta huutaa ja pauhata kaiket päivät, mutta mikään muu ei tehoa (eikä tosiaankaan aina sekään) ja pakko on saada poika jollakin keinolla tottelemaan. Jäähytuoli ollut käytössä puolisen vuotta ja se tehoaa hetkeksi. TIEDÄN että räyhääminen ei ainakaan asioita paranna mutta minkäs teet. Tuntuu kurjalta olla niin suuren osan päivästä vihainen. Olen myös langennut tukistamiseen, mutta se on kyllä vihoviimeinen keino ja häpeän tekoani aina suuresti jälkeen päin.



Oliskohan kenelläkään mitään toimivia keinoja ongelmaan? TV:n kasvatusohjelmat on täällä kyllä kaikki katsottu ja niitä keinoja kokeiltu - ei auta.



Luulen, että tätä ei osaa kukaan sellainen edes kuvitella, jolla lapsi ei vastaavalla tavalla käyttäydy. Jopa oma äitini on toisinaan lapseni edessä keinoton. Hän taas on sentään vuosikymmeniä lapsia hoitanut ja aina ollut itse sitä mieltä, että me (kaksi tytärtä) olemme olleet hänen kasvatustyönsä tuloksena niin kilttejä ;D Nytpä on hänkin joutunut perumaan puheitaan siitä...



Toivon tilanteen paranevan tulevaisuudessa (ja pian!). Poika oli ensimmäiset 2,5 vuotta elämästään rauhallinen ja käyttäytyi kuin enkeli ja nyt muutos on ollut täydellinen. Toivottavasti tulee olemaan myös toiseen suuntaan.



Tsemppiä meille molemmille!

Meillä on 2v7kk tyttö, joka kyllä on melko kiltti. Ollaan pyritty pitämään kiinni siitä, että jos puhe ei mene perille, niin sitten ne rajat asetetaan jotenkin muuten. Jos tyttö ei esimerkiksi tule ruokapöytään pyydettäessä, niin sitten hänet nostetaan siihen. Melkein aina annamme ensin vaihtoehdon: " tuletko itse vai tullaanko hakemaan?" Tällä tekniikalla tyttö tulee useimmiten mieluiten itse pöytään, kuin että jompi kumpi vanhemmista nostaa hänet siihen. Tai jos tyttö huitoo pikkusiskoaan, niin hänet nostetaan välittömästi pois siskon luota, jos kehotus lopettaa menee kuuroille korville.



Eli ihan turha kieltää/käskeä jotain asiaa, jos ei aio konkreettisesti valvoa sen toteutumista. Eihän sillä puhella ole mitään painoarvoa, jos samaa kieltoa hoetaan kymmenen kertaa ilman, että mitään seuraa.

Kuten jo sanoinkin, meillä on kyllä kovasti otettu oppia noista supernanny ym. -ohjelmista ja kuvaamasi keinot ovat luonnollisesti käytössä. Meillä myös tehoaa tuo " tuletko tänne itse vai pitääkö tulla hakemaan" -keino, mutta valitettavan usein vasta siinä vaiheessa kun äiti tai isä on jo metrin päässä pojasta. Kun tätä tekee usean kerran päivässä vuoden ajan, alkaa se pikku hiljaa tympiä. Tuntuu, että jotain olisi jo pitänyt jäädä korvien väliin myös pojalle... On vaan niin kovapäinen että ei tottele ennen kuin on pakko.



Ja sama pätee tuohon kieltojen konkreettista toteuttamiseen. Kyllä minä myös yritän aina lopettaa tekemisen ensimmäisen kiellon jälkeen ja se ehdottomasti kuuluu kasvatusperiaatteisiini, että kielloilla on aina myös ihan oikea seuraamus. Teoriassa siis ei tarvitsisi koskaan korottaa ääntään, kun aina fyysisesti vain lopettaisi sen tekemisen, jonka on kieltänyt... Mutta jos olen vaikkapa toisessa huoneessa vaihtamassa kuopukselle vaippaa kädet kakassa, pikkusisko peppu paljaana ja kuulen toisesta huoneesta pojan kiusaavan koiraa, JA tiedän pojan tottelevan sitä kun kunnolla karjaisen, niin todellakin kiusaus tehdä niin on liian suuri ainakin minulle :(



Kiitos kuitenkin kommentista ja lisää vinkkejä otetaan vastaan!

ja eivät kyllä paljoa tottele eikä kyllä pienempänäkään mistään yhdestä komennosta totelleet. Mitä nyt tätä rallia ollaan eletty, olen tullut tulokseen, että kai se vaan on aika, mikä tässä tulee meidän avuksemme. Huutanut olen liikaa, tehotonta ja kaikille ikävä olo. Joskus pidän huutolakkoja ja taas ratkean itsekin räkättämään. Meillä kun lapset on samanikäisiä, on aika rajua välillä leikeissä ja isoja jättisarviakin on päähän tullut usein, jos ei olla ehditty väliin ja ehtivät lyömään toisiaan kottikärryillä yms. Jäähypenkkiä on välillä koitettu, ei kovin hyviä tuloksia. Tukistuksia ja nappasuja emme käytä enkä usko niiden ainakaan tilannetta parantavan. Toisaalta hyvä, että elävät uhmansa rajustikin, ei jää ainakaan väliin se kehitysvaihe, ainakin yritän itseäni lohdutella... Voimia kovasti sinnekin päin! Toivottavasti tästä helpottaa. Välillä pelkään vaan, että meneekö vielä rajummaksi iän karttuessa...

No mun vastaus oli lähinnä vastaus caius-75:lle, voi olla että tartuin liikaa näihin caius75:n lauseisiin:



" Eli hän ei korvaansa lotkauta minun kielloilleni ja kehoituksilleni. Ruokapöytään saa pyytää monet kerrat! lopulta kun ärähdän niin tulee. Pöydässä vitkutellaa, ja kitistään, eikä tahdota syödä. Joka paikkaan lähtö on ktinää. Saa kutsua eteisestä kymmenet kerrat, ennenkuin kitisten tulee. "



Sitten en osaakaan muuta sanoa, kuin että aika varmaan korjaa tilanteen. Ja voihan sitä karjaisua käyttää ainakin harkiten, jos se kerran pelastaa pikkusisaren/koiran kovakouraiselta käsittelyltä.

Mukavaa huomata, ettemme ole ainoita tämän asian kanssa painivia. minullakin on kasvatusperiaatteena ollut, että ensimmäisestä kehoituksesta totellaan, ja jos ei niin haetaan. Se hakeminen on vaan pojasta niin hauskaa :) eli tuntuu, että tuolloin toimitaan hänen pillinsä mukaan. Sitä hän juuri odottaakin.

Tiedän myös, että jos kieltää jonkun asian niin pitäisi estää se käytännössä, jos kielto ei tehoa. Usein vaan tuntuu, että juuri silloin on tekemässä jotain sellaista askaretta, jota ei voi välittömästi keskeyttää. En esim voi jättää kuopusta 1,6v syöttötuoliin ja rientää komentamaan esikoista. Kuopus nousee syöttötuolista välittömästi ja tippuu. Joten on usein tilanteita, joissa sanalline kielto, ja sen riittävyys olisi tärkeää. Otan mielelläni vastaan vielä hyväksi havaittuja keinoja :))



Caius

Aikaisemmin tosi kiltti ja totteli ensimmäisestä varoituksesta kaiken.

Nyt sitten on pahimmasta päästä.



Yhdistävä tekijä tuntui olevan myös, että meillä kaikkemme tekijöillä jo on myös jotain estettä välillä, kuten pikkusisarus huolehdittavana. Ja meidän tyttö ainakin osaa käyttää ne tilanteet äärimmäisen hyvin hyödykseen. Silloin kun En Vaan Voi Keskeyttää jotain juttua, niin hän päättää temppuilla ja tehdä jotain tuhmaa... Kuten vaipanvaihto, tai joku imetystilanne, tai jos on toinen vielä syömässä, en voi jättää toista yksin syömään, ja lähteä toisen kanssa jäähyilemään kovin kauas tai pesemään vaikkapa käsiä tms.



Kaikesta olen päätellyt, että RUTIINIT on se ykkösjuttu. Eli kun väsymys pysyy kurissa, ja nälkä samaten, niin kaikki sujuu hyvin. Sitten sen perään se johdonmukaisuus komennoissa, ja ihan pienistä ei tarvi komennella, eli jotain voi katsoa läpi sormienkin tai olla huomaamatta. Johdonmukaisuus kuitenkin, että jos jotain aletaan kieltää, niin sitten siitä pitää myös pitää kiinni.



Sitten meillä ainakin pikkuveljen tekemisiä pitää matkia, eli vauvattaa. En kiinnitä siihen kovin huomiota, teen ja hoidan isommankin kuin vauvan sitten jos siihen päädytään. Mies yrittää turhaan komentaa ja huutaa, että " tee nyt niin kuin iso tyttö" . Helpoimmalla pääsee, kun sen kerran syöttää tai mitä milloinkin. Sitten seuraavalla kerralla kehutaan kahta kovemmin, kun osaa itse syödä tai pukea tai käydä wc:ssä tms.



Sitten vielä, se HUOMIONTARVE ja mustasukkaisuus... pitää aina jaksaa antaa huomiota tasapuolisesti, ja pyhittää omia hetkiä riittävästi tälle 3-vuotiaallekin. Ja keksiä jotain fiksua (ja joskus vastuullistakin) virikettä. Meillä on ykkösjuttu minusta KIRJAT... luetaan vaihtelevasti kaikenlaisia, ja tyttö poimii niistä kirjoista nykyisin loistavasti kaikkia omia leikkejä. Roolileikkejä, ja auttamisleikkejä, ja mielikuvitus pääsee muutenkin laukkaamaan uusille urille. Näin se pahanteko tuntuu jäävän pois mielestä, eikä turhaudu, tylsisty, jne, jolloin taas alkaa se pahin pikkuveljen ja kissojen kiusaaminen.



Ja sitten on vaan niitä pahoja päiviä, kun perässä ei pysy. Joskus on vaan pakko huutaa. Ja joskus se todella on ainut tai ainakin nopein tapa. Olen myös oppinut jo bluffaamaan, ja varoittamaan, että kohta äiti suuttuu, ja huutaa... tai sitten vihaisella äänensävyllä jo komentamaan, ilman huutamista. Harjoittelua se kyllä vaatii... ja pitkää pinnaa... ainakin se kehittyy tässä kovasti...



Meillä selviydytään kyllä sitten pahastikin alkaneista päivistä, jos ollaan paljon ulkona, tai on kivaa kaveriseuraa tytöllä. Mutta sitten pitää vaan sopeutua siihen, että kotihommat saattaa silloin jäädä tekemättä siltä päivältä ja syödään vaikka valmisruokaa. Ei aina tarvii yrittää kaikkea. Seuraavana päivänä taas voi olla toinen juttu, ja voidaan taas kokata ja siivota ja tyttö tottelee. Ja se vielä, että jos on liikaakin virikettä, niin sitten taas tulee se kiukkupussi-känkkäränkkä...

- Jäähypenkki on meillä keittiössä, koska siellä niitä jäähyjä meillä tulee eniten, ja tilanteita kun ei voi jättää pienempää yksin syöttötuoliin tai ruokia hellalle tms.

- Vaipanvaihdot suoritan usein loppuun jossain muualla kuin hoitopöydällä. Ja koitan tehdä sen vaipanvaihdon huomaamattomasti, tai istuttaa ensin sen 3-vuotiaan potalle samaan aikaan, jolloin pysyy pois pahanteosta.. ;)

- Imetyksen ajaksi annan mieleistä välipalaa tytölle. Okei, se on usein jäätelö, mutta ainakin on iloinen (ja saa kalsiumia...) Tai sitten imetän ruokapöydässä, tai sohvalla kun nukutan molempia samaan aikaan. Tai sitten annan tytön pomppia sängyssä kun imetän reunalla. Saa siis tehdä jotain kivaa, eikä tee näin ollen mitään tuhmaa..

- Otan yleensä aina pattitilanteissa sen pienemmän mukaani kainaloon roikkumaan. Ja jos kiusaa, niin kiusattu tulee syliini ja saa enempi huomiota. Isommalle myös huomiota.

- Jos aikuiset vaan yrittää seurustella keskenään, niin äkkiä meidän 3v kerjää huomiota tylsistyessään. Eli jotain järkevää tekemistä (ne kirjat ja niistä ne leikkimisvinkit tähän hätään) siksi aikaa, jos on aikuisten juttuja. Niinkuin on joka päivä. Tai sitten ne aikuisten jutut pitää puhua ja seurustella silloin kun ei ole lapsia vieressä, tai yksi aikuisista leikkii lapsien kanssa tms.

- Ulkona tehoaa " takaisin sisään" -uhkaus, tai vaikka jäätelöttä jäämisuhkaus. Ulos lähtiessä jos ei pue, eikä anna pukea, ja on pakko mennä, saatan uhata jättää kotiin (liian raaka...) tai otan vaan lapsen rattaisiin/kainaloon ja menen, toisessa kainalossa ne vaatteet, puetaan sitten ulkona.

- Syömisiin: syötän usein, koska lasta vauvattaa. Ja sekin tehoaa, jos sotkee, eikä syö, että korjataan ruoka pois - meillä kolmannesta käskystä, jos ei totellut. Laiha meilläkin, mutta kyllä se ruoka alkaa nopeasti kelvata myöhemmin.. Ja lisää liikuntaa, niin varmasti kelpaa paremmin ruoka kuin ruoka. Kysyn myös usein etukäteen, että mitä ruokaa, jostain annetuista vaihtoehdoista. Ja äiti päättää, jos ei kumpikaan kelpaa. Eihän se lapsi tykkää aina kaikesta, mutta maistaa pitää, vaikka sylkisi sitten pois, meillä on sellainen sääntö, joka on mennyt nyt perille aika hyvin sentään jo. Vararavintoa ei ole, mutta jokaisella aterialla on joku ainesosa, jota lapsi varmasti syö, ellei sitten ole kipeä. Jos jää monta ateriaa huonolle peräkkäin, niin sitten teen sitä lapsen lempiravintoa (terveellisistä sellaisista) seuraavaksi.



No, näin meillä ja todella palaa täällä myös käämit ja ne varakäämien varakäämitkin, ja luen innolla lisää miten muilla toimitaan, että saadaan lapsi tottelemaan.