En jaksa enää..
Huoleni koskee parisuhdettamme ja ennenkaikkea isän käytöstä. Olemme olleet pian kymmenen vuotta yhdessä. Olemme aloittaneet seurustelun nuorina. Nyt meillä on 2-vuotias ihana poika. Ongelmat alkoivat oikeastaan jo raskausaikana. Hän alkoi viettää paljon aikaa kavereiden kanssa. Hän lupasi olla sitten täysin kanssani kun lapsi syntyy. No hetken aikaa meni hyvin. Sitten alkoi meneminen. Hän on joka viikonloppu juhlimassa. Sanoo vaan että täytyy työviikon jälkeen saada yksi ilta lepuuttaa hermoja. Minä hoidan kaiken. Pojan ja kodin. Hän valittaa sohvalta maaten kun on niin sotkuista. Yrittänyt olen puhua että hänellä on perhe. Hänenkin täytyy tehdä jotain. Ennenkaikkea juhliminen rasittaa minua. Nykyään hän helposti on kaksi iltaa pois viikossa.Viikolla hän on kotona mutta makaa sohvalla tai istuu tietokoneella. Kaikki lähisukulaiset ovat yrittäneet puhua hänelle turhaan.Hän ei mielestään tee mitään väärää. Hänen työkaverinsakin menevät samanlailla. perheelliset. Haukkuu vaan jos yrittää puhua. Onko liikaa vaadittu että hän voisi edes joskus olla viikonloppuna perheen kanssa. Kaikki rahat menee juhlimiseen. Minulle ei koskaan jää mitään. Olen tällä hetkellä itse töissä. Tosin jään nyt työttömäksi. Hän vain sanoo siitäkin että koita nyt saada jotain töitä että poika voisi olla hoidossa että hänellä olisi kavareita eikä hänestä tulisi arka. Minusta voisi olla mukavaa olla hetki kotona. Eikö koti ole kuitenkin paras paikka... En tiedä mitä teen. En jaksa tätä. En halua että poika näkee kuinka isä ei arvosta äitiä. Mutta en haluaisi erottaa poikaa isästä. Ei tästäkään mitään tule. Kaipaan että saisimme pojan kanssa olla edes joskus kaikista tärkeimpiä!
Kommentit (9)
Joo, en minäkään tuollaista miestä kestäisi. Minä antaisin tyypille melkä varmasti kenkää.
Meillä sentään mies hoitaa iltaisin tosi paljon lasta ja tekee melkein puolet kotitöistä. Hakimme kalenterin johon me molemmat merkitsemme omat vapaailtamme. Olen antanut miehen mennä välillä kaljalle, mutta olen sitten vaatinut yhtä monta vapaailtaa itsekin. Menen ostoksille, terassille tai elokuviin. Olen pysynyt jotenkin täysjärkisenä vaikka töihinpaluu olikin aika stressaava vaihe. Reilu peli.
Vaikea tilanne teillä. Toimisiko yhteishuoltajuus...?.Lapsi on kyllä aika pieni. Silloinhan miehen olisi hoidettava lapsi yksin joka toinen viikko ja sinä pääsisit välillä vapaalle.
Toisaalta ero on kalliimpi vaihtoehto kyllä kuin yhdessä pysyminen. Kaksi asuntoa jne Ei siinä yleensä kukaan voita.
Tuo on kyllä aika stressaava elämänvaihe kaikille. Entä jos yrittäisi sinnitellä pahimman yli ja koittasi vaan sopia jotain pelisääntöjä; molemmille vapaailtoja vuoron perään ja molemmille omaa käyttörahaa jonka siten käyttää niin kuin huvittaa. Lemmenlomaakin aina joskus. Ehkä vuoden tai parin päästä helpottaa.
Sympatiaterveiset Itä-Suomesta!
Sinun ja perheesi asiat eivät kyllä ole hyvin. Rakastatko enää miestäsi? Oletko rehellisesti yrittänyt ajatella milalista elämäsi olisi erossa hänestä, poikanne pääasiallisena huoltajana?
Tällä tahdilla mielenterveytesi joutuu pian hyvin koville. Kuten itse sanoit, et haluaisi lapsenne näkevän mtien isä ei arvosta äitiä. Tilanne on varsin tulehtunut, kuten varmasti tiedät.
Helppo meidän sivustaseuraajien on neuvoa miten sinun tulisi toimia, mutta itse en pystyisi tuollaisessa tilanteessa kauaa elämään. Vaikka joku sanoi,e ttä eroaminen on kalliimpi vaihtoehto, todella kallis vaihtoehto on pilata oma mielenterveys, itsekunnioitus, jatkuva hyväksityksitulemisen tarpeesta johtuva alistuminen ja sitä kautta jatkuva itsensä alistaminen... Ei näitä asioita oikeasti mitata rahassa!!
itse tekisin ultimaatumin, kuten joku jo ehdottikin - joko yhdessä pariterapiaan/perheneuvolaan, joku kolams puolueeton osapuoli arvioimaan tilannetta. Jós ei muuta, pieni ero miehestä voisi tehdä terää, teille kaikille: näkisit, että pärjäätte ilman häntä, ehkä paremminkin, vaikka ikävä varmasti tulee ja lapselle joutuu kipeitä asioita selittämään. Voihan olal, että eroon joutuminen herättäisi miehessäsikin isyyden tunteet ja " lamppu syttyisi" arvostamaan elämssä todlela ätrkeitä asioita.
Kerro mitä aiot tehdä? Oletko puhunut asioista ystäviesi kanssa, mitä he ovat ehdottaneet?
Tsemppiä!
voi antaa neuvoja parisuhteen hoitoon tai eroon, tms. Mutta minäkin kannatan sitä, että varaat ajan perheneuvojalle. Pari kaveriperhettämme on neuvojalla käynyt säännöllisesti. Perheneuvojat eivät väenväkisin yritä perhettä pitää kasassa, jos hänkin on sitä mieltä, että parempi olisi erot... Auttavat keskustelemaan asioista ja antavat sen ulkopuolisen näkemyksen asioista. Perheneuvojalla voi käydän sekä yksin että pariskuntana.
Soita siis ihmeessä paikkakuntasi perheneuvojalle. Koska kyllä lapsikin vaistoaa, jos äiti on allapäin ja välit huonot isään. Ja " nalkuttaminen" harvemmin miehiin tehoaa. Jospa mieskin havahtuisi tai jos vaikka saisi kerrottua ammatti-ihmiselle syynsä juhlimiselle... joskus kai miehille tulee tunne, ettei HÄNESTÄ enää kotona välitetä, kun äidin huomio on lapsessa. Ja siksi hakee huomiota muualta. Mutta se nettipsykoloinnista. :) Ja pitäähän tuollainen tilanne saada purettua, ennen kuin lopullinen piste tulee ja tyhjennät kämpän..
Kiitos kaikille vastanneille. Kyllä olen yrittänyt puhua miehelleni että menisimme puhumaan jollekin ulkopuoliselle mutta hän on aina tyrmännyt ajatuksen siitä heti. Hän on sanonut ettei koskaan mene puhumaan mihinkään. Vaihtoehtoni ovat kyllä vähissä. Alan olla jo niin väsynyt tähän yrittämiseen. Toivon että lähtemisemme voisi olla se viimeinen keino herättää hänet! Tunnen itseni vain niin epäonnistuneeksi ja huonoksi äidiksi.
Miksi ihmeessä tunnet itsesi huonoksi äidiksi? Et sinä yksin voi ylläpitää suhdetta, johon tarvitaan kaksi ihmistä. Olet jo varmasti tehnyt enemmän kuin tarpeeksi saadaksesi asiat toimimaan. Miehesi on se, joka ei halua osallistua teidän perheenne elämään eikä arvosta sinua.
Jos olet jo yrittänyt puhua hänelle, mutta hän ei tule yhtään vastaan, ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla vielä, auttaisiko lähteminen. Eli jos sen jälkeenkin, kun olet ilmoittanut, että lähdet, jos ei keskustelua synny, mies ei ole kiinnostunut selvittelemään asioita ja parantamaan tapojaan, tiedät, että olet antanut hänelle kaikki mahdollisuudet saada asiat kuntoon, eikä hän ole niihin tarttunut.
Ero ei ole pelkästään sinun syysi, jos se sitten tulee. Suostuisiko miehesi siihen, että itse käyttäytyisit häntä kohtaan samoin kuin hän sinua kohtaan? Miehesi tuskin olisi katsellut tuollaista menoa noin kauaa. Uskon, että pärjäät erinomaisesti myös itseksesi, olethan huoltanut nyt huushollia missä on lapsen lisäksi avuoton mieskin, ja mieskin saa tilaisuuden punnita elämänarvonsa kohdalleen. Kuulostaa sieltä, että tod. näk. hän ei sitä kyllä käytä...
Akane
Jos miehesi ei halua tai hyväksy ulkopuolista apua, ei kuitenkaan suostu muuttumaan eikä huomaa, että hänen käytös aiheuttaa ongelmia perheessä, ehkä olisi sinun ja lapsen aika ottaa pieni pesäero mieheen ja antaa hänen hetki olla yksin. Jos sitten heräisi siihen, mitä siellä kotona itse asiasssa on. Jos ei sittenkään pidä kotona olevia arvossa ja kalliina (=rakkaina, tärkeinä) hänelle, vaan nauttii vapaudesta, anna hänen mennä. Tai niin minä toimisin.
Jotain on jo tapahtunut.... Miksi SINÄ suret, että olet huono äiti, jos miehesi käyttäytyy kuin vapaamatkustaja suhteesssa? Et kai vain ajattele olevasi vastuussa TOISEN AIKUISEN tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, varsinkaan kun et ole edes kasvattanut häntä ts. ei ole poikasi. Tätä olen monasti pysähtynyt miettimmän näissä kirjoituksissa ihan yleisesti - miksi nainen kokee/tuntee syyllisyyttä, vaikka mies olisi se " pahis" eli ei-vastuuntuntoinen perheisä?
Tilanteesi kuulostaa kyllä tosi pahalta ja muistuttaa aika paljon omaani:(
Ensiksi sanon, että pois nuo ajatukset että olet epäonnistunut äitinä,ET OLE!!!
Siitähän tässä ei ole kyse, vaan miehesi velvollisuudesta olla vastuuntuntoinen ja järkevä perheenpää, isä ja aviomies. Tehtävä, jossa HÄN näyttää epäonnistuneen täydellisesti.
Minustakin tuntuu siltä että vetelet kyllä ihan viimeisillä voimillasi ja nyt menet juttelemaan joko kuntasi/kaupunkisi terkkarille ja sitä kautta psykologille tai psykiatrille. tai jos on psykiatrian poli, menet sinne.
Sinun on saatava edes hieman voimia itsellesi, jaksaaksesi ja pystyäksesi tekemään jonkinlaisen ratkaisun. Se näyttää ikävä kyllä olevan vain sinun harteillasi.
Minkä ikäisiä olette? Voiko iän puolesta odottaa miehesi tajuavan jotakin perheen realiteeteista?
Hyvähän on että olisi sekä yhteistä kahdenkeskistä aikaa että molemmilla myös omaa aikaa. Mutta jos vain toinen ravaa baareissa ja kuluttaa kaikki rahat sinne, se ei kylläkään taida olla tarkoitus...
On totta että lapsenne on vielä pieni, mutta myös pienet aistivat helposti jos kaikki ei ole kunnossa. Sen luulisi olevan vieläkin pahempaa ja turvattomampaa pienelle ihmiselle kuin avioero ja sitä kautta ehkä asteittain paraneva yleistilanne!
Onko sinulla paikkaa jonne voisitte mennä ottamaan etäisyyttä miehestäsi esim.omat vanhempasi, sisarukset tai kaverit?
Ikävää, ettei miehesi halua terapiaan tai hakea apua, on niin kovin vaikea ketään pakottaakaan. Oma mieheni on aivan samanlainen.
Olen anatanut hänelle uhkavaatimuksia hoitoon menemisestä lisääntyneeseen kotitöiden tekemiseen ja lapsen kanssa tapahtuvaan ajanviettoon, mutta vain tietokone häntä kiinnostaa.
Ja minun mieheni ei ole omasta kodistaan saanut oikein minkäänlaista kunnon kasvatusta kotitöiden tekemiseen liittyen, asioista puhumiseen, tunteidennäyttämiseen tai muista huolehtimiseen liittyen puhumattakaan. Kovin vaikeaa on ruveta 32-vuotiasta ihmistä nyt kasvattamaan ja kouluttamaan!
Vaikeat ajat on vielä edessä, mutta sitten se yleensä helpottaa. Maailmassa on monia yksinhuoltajia, ikävä kyllä, ja suurin osa heistä pärjää ihan hyvin. Älä sitä turhaan pelkää tai koe että jos eroat, olet täysin epäonnistunut naisena tai äitinä. Näin ei mielestäni ole.
Toivotan sinulle kovasti voimia ja jaksamista, nyt on aika ottaa ohjat omiin käsiin!
Sakura ja pikkumies 1v4kk
Iältäni olen 25-vuotias ja mieheni on vuoden nuorempi. Nuoriahan vielä (kai) olemme mutta ei se oikeuta elämään niin kun on perhe ja vastuu siitä. Tiedän että en ole vastuussa hänen teoistaan. Olen vain niin surullinen siitä että en voinut tarjota pojalleni perhettä jossa olisi sekä isä ja äiti. Niin paljon sitä haluaisin. Vaikka tiedän että hän tulee silti saamaan paljon rakkautta niin kuin tähänkin asti. Myös isältä. En vain jaksa enää että minun ja pojan tarpeita vähätellään. Juuri pari päivää sitten pyysin häneltä että voisin ensi viikonloppuna juhlia ystäväni kanssa syntymäpäiviä niin että hän voisi hoitaa poikaa. Käyn ehkä noin kerran puolessa vuodessa yksinäni jossain. Hän tivahti heti että ei sovi. Hän menee työporukan saunailtaan. Niitä ei ole usein. Ei niitä synttäreitä ole ennenkään vietetty. Tuntui kyllä todella pahalta. Kyllä varmaan isovanhemmat häntä hoitaisivat mutta ei tee mieli enää edes lähteä. Kyllä minun vaan täytyy päätökseni tehdä. Niin että pienen poikani elämä voisi olla rauhallisempaa ja äiti jaksaisi paremmin. Kiitos kaikille vastanneille. Olette antaneet minulle voimia tehdä päätöksiä. Toki vielä mielelläni otan ajatuksia vastaan. Hyvää kesää kaikille!!
ja huonompaan vaan menee niin, niin sinuna antaisin vaihtoehdot. joko jonnekin pariterapiaan ja tapojen muutos tai sitten ero.