Kaksivuotiaan jättäminen viikoksi hoitoon

Me jätimme 2-vuotiaan tänä kesänä kahdeksi ja puoleksi viikoksi mummolaan kun menimme mieheni kanssa lomalle. Erona se, että hänellä oli koululais-isosisko seuranaan. Mutta sanoisin, että jos mummola on tuttu ja lapsi on ennenkin ollut siellä yön hoidossa niin eiköhän kaikki mene hyvin! Oletin että lapseni olisi ollut kiukkuinen yms kun palasimme takaisin, mutta mitä vielä, elämä jatkui samanlaisena kuin ennenkin matkaa, eikä lapsi todellakaan saanut mitään traumoja.



Mukavaa lomaa teille!

..ja sitä isommat lapset niin monta yötä kuin ikää vuosissa. Siis 2 v = 2 yötä jne.



Joskus olen ollut huomaavinani että tällaiseen kysymykseen ei " saa" vastata muuta kuin että " lapsi pärjää varmasti hyvin, ja senkun menette" . Silti haluaisin haastaa ajattelemaan, onko todella nyt loppuun asti mietitty että haluatte jättää noin pienen noin pitkäksi aikaa, eikö ole vaihtoehtoja ?

Meillä esikoinen (2v9kk) on ollut pisimmillään kaksi yötä hoidossa putkeen, sillä enempään ei ole ollut tarvetta. Ulkomaanreissut on tehty lapsen kanssa.



Omilla vanhemmillani oli tapana, että lähtivät heti imetyksen päätettyä (meidän ollessa n. 10 kk) viikoksi reissuun kahden. Mummut tulivat hoitamaan meitä. Mitään traumoja ei meille lapsille siitä jäänyt ja mielestäni ihan ok valinta.



Otsikossa kysyin teidän pärjäämistä. Monet ystäväni, jotka ovat reissanneet pidempään kahden, ovat olleet tosi yllättyneitä omista tunteistaan. Heillä on ollut tosi kova ikävä lasta/lapsia ja ovat suoraan sanoneet, että reissu meni jopa hiukan pilalle, kun koko ajan piti soitella kotiin, miten siellä pärjätään :).



Kaikki siis tavallaan. Itse olen suunnitellut kolmen yön kaupunkilomaa jonnekin Eurooppaan miehen kanssa ensi keväänä, jolloin lapset ovat 1 ja 3 vuotta. Kuukauden päästä lähdetään Välimerelle kahdeksi viikoksi ja sinne lapset tulevat mukaan.

koska vietän lasteni kanssa enemmän aikaa kuin kukaan muu (24h/vrk) ja väitän siksi tuntevani heidät paremmin kuin kukaan muu. Ulkopuoliset eivät esimerkiksi varmasti edes tajua kaikkia ikävöinnin oireita. Meillä lapsi reagoi isänsä työmatkoihin, jotka ovat enintään neljän päivän pituisia. Kaikki menee ihan ok, mutta yöt ovat toisesta yöstä lähtien levottomia ja itkuisia, lapsi ei puhu isästä eikä halua puhua tämän kanssa puhelimessa. Kuten sanoin, ulkopuoliset eivät varmasti huomaa mitään epätavallista, mutta itse huomaan, että lapsi on ikään kuin isää ei olisi olemassakaan. Kai se on jokin puolustusmekanismi.



Eli en todellakaan jättäisi edes mummolaan noin pitkäksi aikaa, vaikka meillä se onkin ihan suosikkipaikka, ja isovanhempia tavataan vähintään kerran viikossa. Jos lapsi reagoi jo isänsä poissaoloon, kuinka vaikeaa hänelle olisikaan olla meistä molemmista erossa.

perinteisesti olen sitä mieltä, että lapsen on hyvä tottua pieniin eroihin vanhemmastaan. Kun tottuu, on luottamus siihen, että vanhempi aina palaa. Meidän lapsi, nyt 2,5v on säännöllisen epäsäännöllisesti ollut silloin tällöin yhden tai kaksi yötä mummolassa. lapsi on aina viihtynyt loistavasti ja mummola on kuin toinen koti. isovanhemmat ovat tosi rakkaita ja lapsi puhuu heistä päivittäin. Silti sanoisin, että viikon ero on minusta liian pitkä. Tämä on vain minun mielipiteeni. Mutta en kyllä oikeastaan ymmärrä, miksi haluatte viikon lomalle kahdestaan???!!! Suoraan sanottuna, se on minusta outoa. Ymmärrän hyvin, että kahdenkeskinen aika tekee parisuhteelle hyvää jne jne. Ja sitä mekin vietämme miehen kanssa usein. Mutta sen saman asian ajaisi lyhyempikin matka esim. viikonloppuloma, joka olisi kaksi tai max kolme yötä vain kestävä. Suosittelisin sitä! Itse tiedän, että jo päivänkin tai tuntienkin kaksin olo lataa kyllä parisuhteen akut ja lapsenkin uhmaa kestää paremmin. Mutta viikko on liian pitkä aika 2-vuotiaalle. te ehditte reissailla kyllä, kunhan lapsi on hieman vanhempi.Siis lyhennettynä, ottakaa reippaasti kahden keskistä aikaa, mutta ei viikkoa.

Pisin hoitoaika on ollut 2 yötä. Esikoisen kohdalla näin on ollut 2 kertaa (pikkukakkosta synnyttäessäni (4v) ja yksi vanhempien viikonloppuloma (5v)). Pikkukakkonen osallistyi tuohon jälkimmäiseen.



En olisi raaskinut heitä sen pidemmäksi aikaa jättää, eikä kyllä isäkään.



Me olemme matkustaneet lasten kanssa Tosi Paljon. Viime kuussa meidät mm. evakuoitiin Libanonista. En ole koskaan ajatellut että lasten matkasta muistaminen tai ymmärtäminen olisi kriteeri heidän mukaanottamiseensa. Ymmärrän sen kyllä sinänsä että budjetti saattaa tehdä tiukkaa ja eihän se 2 v vielä turistointia ymmärrä.



Sen sijaan hän ymmärtää että äiti ja isä jättivät hänet Piiitkäksi aikaa.



Paljon riippuu tietysti siitä millaiset välit lapsella ja isovanhemmilla on, kuinka usein ovat nähneet, onko mummi/mamma hoitanut aikaisemminkin jne. Ja paljon riippuu lapsestakin.



Oma äitini matkusteli jonkin verran ollessani pieni ja saatoin olla 3-4kin vikkoa ilman äitia alle kouluikäisenä. Suurena erona oli se että me asuimme mummon kanssa samassa taloudessa eli en ollut hoidossa äidin poissaollessa vaan kotona. Mummin ja minun suhde on aina ollut jotain erityistä, eikä esim serkuillani ole vastaavaa.

Meillä 2v8kk poika. Oli nyt kesällä eka kerran pakottavista työmatka- ym. syistä mummolassa " viikon" siis ma-pe. Itselläni oli hirveä ikävä, mutta poika oli hyvin pärjännyt. Oli tyytynyt siihen kun mummo sanoi että isä ja äiti on töissä. Ja olivat puuhanneet paljon kivaa. Perjantaina poika sanoi haettaessa, että " en mä vielä lähde, mummo jää yksin" .



2-vuotiaana hän on ollut max 2 yötä ja silloin tuntui että ei pidempi aika ole millään mahdollista.



Riippuu myös lapsesta ja ajankohdasta. Meillä 2-vuotiaana oli ainakin sellainen eroahdistus, että hyvä kun pystyi käymään vessassa yksin!

Meillä kyllä käytettään tuota vrk/ikävuosi ajattelua. Kyllä ikävä olisi liian iso molemmin puolin! Ja etenkin 2-vuotiaalle tilanne olisi kova, sillä hänen aikakäsityksensä ei ihan ole sitä luokkaa mitä aikuisella... Jos hänelle sanotaan, että äiti ja isi tulee viikon päästä hakemaan, niin ei se tee asiaa hänelle yhtään sen helpommaksi!



Meillä lapsi on ollut vain yksittäisiä öitä hoidossa, eikä niitäkään monen montaa elämänsä aikana. Minusta tähän elämänvaiheeseen (kun lapset on pieniä) kuuluu nimen omaan se, että elämää eletään heidän ehdoillaan! Tehdään sellaisia valintoja, jotka ovat lapsen etua ajatellen parhaita.



Me ehdimme miehen kanssa lomailla viikkoja keskenämme siinä vaiheessa, kun lapsia ei saa meidän mukaan enää kirveelläkään ;) Me tykätään tästä lapsiperheen elämästä, tykätään lomailla perheenä. Kahdenkeskistä aikaa vietämme lyhyempiä pätkiä kerrallaan, siis yksi vrk silloin tällöin.

Meillä siis esikko 2v 5 kk (silloin) oli alkukesästä viikon mummolassa, kun olimme miehen kanssa lomalla ulkomailla.

Tyttö on viettänyt säännöllisen epäsäännöllisesti öitä (muutamia putkeenkin, alle kaksivuotiaana) isovanhempiensa luona, ovat muutenkin tiiviisti tekemisissä.



Kaikki oli sujunut hyvin, lapsi ei ollut ainakaan näkyvästi reagoinut mitenkään. Rytmin mummi oli pitänyt tismalleen samana kuin kotona/hoidossa, joten sillä lienee osuutta asiaan. Tosin illan nukkumaanmenoaikatauluista olivat joustaneet sen verran, että kun kotona mennään tiettyyn kelloaikaan sänkyyn - väsytti tai ei, niin siellä mummi tarkkaili tilannetta ja vei lapsen sänkyyn vasta sitten kun tämä oli jo oikeasti sippi, muttei kuitenkaan vielä yliväsynyt. Tämä siksi, ettei olisi syntynyt sellaisia hetkiä, jolloin ikävän olisi helppo iskeä...

Lähes joka ilta neiti oli kuitenkin osoittanut simahtamisen merkkejä samaan aikaan kuin kotirytmissäkin.



Tytön jättäminen jännitti, vaikka hänen luonteenpiirteensä on ollut vauvasta lähtien nähtävissä: viihtyy kyläpaikoissa, vieraiden sylissä, jopa hoidossa äärettömän hyvin.

Minua itseäni ikävä hiukan vaivasi, mutta täytyy sanoa, että miehen kanssa kaksin vietetty aika tukahdutti ikävää aika hyvin. En muista, milloin meillä olisi ollut tilaisuus puhua, nukkua, syödä ja pitää toisiamme hyvänä samalla tavalla. Joskus ennen lasta - tietenkin. Tuli puhuttua sellaisiakin asioita, joita en ollut ajatellutkaan miehen pohtineen. Hyvä niin.

Meille odotetaan pikkukakkosta muutaman viikon sisään, ja mies tuossa yksi päivä tuumasi, että mikäli imetykset antavat periksi, niin kuopuksen ollessa vuoden ikäinen lähdetään johonkin pariksi päiväksi lasten jäädessä mummolaan.

Minä en pannut vastaan. Korostan kuitenkin, että tämä on meidän tapamme, ja meille käytäntö tuntui sopivan. Olen tattisvarma, että kaikkiin perheisiin ja kaikille lapsille ja vanhemmillekaan erossaolo ei kertakaikkiaan vaan istu. Jokainen perhe tyylillään.



Tsemppiä ap:lle matkaan, mikäli päätätte lähteä.

kuonokas

Meidän reilu 2-vuotias oli yhden yön isovanhempien hoidossa vieläpä täällä meillä kotona ja se oli ihan riittävä. Senkin poika vielä muistaa ja sanoo aina välillä, että isi ja äiti tuli takaisin. Oli ihan selvästi pelännyt, että nyt isi ja äiti jätti hänet eikä tule enää takaisin. Vaikka muuten olikin mennyt tosi hyvin eikä ollut sinä aikana paljon itkeskellyt eikä muuta. Mutta silti olisi edelleen kova pala jättää yhdeksikin yöksi, saatikka viikoksi. Toki lapsen on hyvä oppia olemaan erossa vanhemmistaan, mutta tekisin sen sitten vähän isompana.

En ota sen enempää kantaa siihen, voitteko jättää 2-vuotiasta lastanne viikoksi isovanhemmille hoitoon vai ei. Asia on puhtaasti teidän perheen päätettävissä oleva asia, koska te vanhempina tunnette oman lapsenne ja isovanhemmat parhaiten. Sillä seikalla, jättäisikö joku muu lapsensa isovanhempien hoitoon ja miten pitkäksi aikaa, ei oikeasti ole omaa ratkaisua tehdessänne merkitystä. Itse tekisin sijassanne sen ratkaisun, joka on lapsen ja myös teidän vanhempien kannalta paras. On nimittäin myös lapsen etu, että vanhemmat hoitavat parisuhdettaan. Toisaalta lapsikin saa tutustua isovanhempiin eri tavalla kuin vain lyhyemmillä vierailuilla.



Olemme matkustaneet mieheni kanssa ennen lapsen syntymää varsin paljon eri puolilla maapalloa, joten mitään " paloa" meillä ei enää ole eksoottisiin paikkoihin. Nyt kaksivuotiaan tyttömme syntymän jälkeen olemme ottaneet tytön mukaan matkoille. Olimme mm. kesäkuussa Kreikassa tytön kanssa. Tyttö kyllä muistaa reissun ja odottaa innolla talvelle lähtöä Thaimaahan. Eli kyllä voitte (matkakohteesta riippuen) ottaa myös lapsenne mukaan. Kaksivuotias nauttii myös turvallisesta ja mukavasta matkailusta uskomattoman paljon. Toki matkan luonne on silloin ihan toinen...



Luottakaa itseenne ja tehkää oma ratkaisunne sen mukaan. Silloin voitte olla hyvällä mielellä, mistä tahansa ratkaisustanne.

Haluaisin vielä selventää miksi ylipäätään olemme kahdestaan lähdössä etelään.

Eli varasimme matkan jo viime vuoden puolella, jolloin ajattelimme, että isohan tuo muksu jo silloin on ja pärjää hyvin viikon mamman kanssa. Kun on esikoinen kyseessä niin ei osannut sisäistää sitä kuinka pieni 2-vuotias vielä oikeasti on.

Ja toiseksi olemme menossa häämatkalle joten ajattelimme, että sinne " kuuluu" mennä kahdestaan. Lomat lasten kanssa on sitten toinen juttu. Emmekä olekaan enää " ikinä" lähdössä kahdestaan päivää pidemmälle reissulle, tästä eteenpäin lapsi/lapset tulevat mukaan.

Ja kyllä hiukan pelkään omaa pärjäämistäni siellä kaukana, mietin että meneekö koko matka pilalle kun ikävöin lasta. Toisaalta taas mietin, että viikko menee tosi nopeasti. Enkä usko, että lapsi muistaa enää viikon päästä, että ylipäätään olimme poissa. Ehkä silloin jos/kun viemme häntä hoitoon niin saattaa tulla paniikki. Mutta sittenhän ei olekaan tarvis enää viedä hoitoon piiiitkään aikaan. Aiomme myös olla tuon viikon jälkeen molemmat neljä päivää kotona emmekä vie myöskään lasta silloin päiväkotiin. Koitetaan siinä ajassa päästä taas normaaliin päivärytmiin.

Sekin itseäni etoo, että joudumme lähtemään yöllä, jolloin lapsi vielä nukkuu eli emme voi edes sanoa hänelle heippa. Tuntuu siltä, että juuri sen takia hän tulee ajattelemaan, että olemme hylänneet hänet.

Mutta toisaalta hän myös viihtyy todella hyvin mamman ja varsinkin pappan kanssa, joten en usko, että suurempia ongelmia tulee.

Tämä on pikkuisen vaikea asia, olen yrittänyt miettiä asiaa kaikkien kannalta, enkä siltikään osaa tehdä päätöstä. Sen näkee varmaan vasta sitten lähtöpäivänä.....

Minusta tämä aihe on hiukan vaikea kommentoida. Tähän yleensä tulee niin monta eri vastausta kuin on äitiäkin/isääkin. Jokainen vanhempi tekee omat päätöksensä.

Itse kuitenkin olen sillä kannalla että on sekä lapselle että vanhemmille hyväksi välillä olla erossa toisistaan. Mielestäni tekee hyvää parisuhteelle sekä myös lapsen sosiaalisuudelle ja luottamukselle. Mielestäni ei ole tervettä että lapsi on vanhempien kanssa 24/7. Meillä ajatellaan niin että myös isovanhemmat ja kummit ovat osa lapsen elämään. Ja itse jaksaa taas huomattavasti paremmin kun on saanut hiukan hengähtää. Lapsen mahdollisista traumoista tuskin kukaan osaa sanoa mitään varmaa, itse uskon siihen mitä näen ja miten OMAN lapseni tunnen. Ja todellakin voin sanoa että meidän lapsi viihtyy mummolassa ilman mitään ongelmia. Jonkun toisen taas ei...



Saan varmaan joltain hirvittävän syyttäviä kommentteja kun noin kirjoitin. Mutta minä lähtisin matkalle. Meidän nuorempi neiti on ollut 3 vrk hoidossa meidän matkan vuoksi. Ja onhan hän nytkin joka päivä meistä erossa noin 10 tuntia kun käymme töissä. Isänsä on monen monta viikkoa ollut töissä ma-pe.



Toivottavasti löydät juuri Teille oikean ratkaisun. Itse lapsenne tunnette parhaiten.

Heti alkuun sanon, että tämä on vaan oma mielipiteeni, jokainen lapsi on erilainen, ja jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa varmasti lapsensa parasta ajatellen.



Meillä on tyttä 2v. ja poika 3vkoa:) Tyttö on ollut yhden kerran " yö kylässä" ja se oli kolme viikkoa sitten kun pikkuveli syntyi.

Eli en voisi kuvitellakaan olevani erossa lapsistani viikkoa. En ainakaan vielä. 2 vuotias on vielä pieni, ja kyllä se viikko voi olla piiiitkä aika.

Hoidan molempia lapsia kotona, ja silti tyttö on erittäin sosiaalinen ja vilkas, perusluottamus on kunnossa. Kyllä meilläkin isovanhemmat (ja iso iso vanhemmat) ym.kuuluvat lasten elämään. Vanhempieni luona käydään useita kertoja viikossa ja minun mummollani eli lasten iso mummolla samoin.

Meillä ei kuitenkaan ole ollut mitään tarvetta viedä tyttöä yöksi hoitoon, en ole oikeastaan edes kaivannut omaa aikaa:)...ja nyt varmaan monet ajattelee että olen ihan epänormaali;) Olen tosin käynyt kuntosalilla ym.mutta silloin mieheni on lasten kanssa.



En voisi mitenkään olla viikkoa erossa lapsistani. Itselleni tulisi niin kova ikävä, ja varmasti miehellenikin. Ja entä lapsi, jolla ei edes ole samanlaista aika käsitystä? Viikko voisi olla tosi pitkä aika.



Me ollaan matkustettu aina, myös esikoisen kanssa ollaan mm.käyty 2 kertaa afrikassa ennen kuin täytti 2v. Samaten nyt suunnitellaan matkaa heti, kun vauva saa ekan rokotuksen. Kyllä lapsetkin nauttii matkailusta:)

Tämä on varmasti aihe, josta jokaisella on oma mielipiteensä - siis minullakin. Uskon siihen ettei ole mitään sääntöjä tai oikeita tapoja toimia, vaan lapset (kuten me aikuistekin) olemme yksilöitä ja koemme asiat eri tavoin. Se mikä aiheuttaa trauman toiselle ei tee sitä kaikille.



Omasta kokemuksesta voin kertoa, että olemme tehneet jo parikin onnistunutta matkaa yhdessä mieheni kanssa poikamme (nyt 1v10kk) syntymän jälkeen. Ensimmäinen matka oli kun lapsemme oli puoli vuotias. Tällöin matkan kesto oli vain kaksi vuorokautta. Silloin omat vanhempani tulivat lastamme kotiimme hoitamaan ja ympäristö oli hänelle siis tuttu, kuten myös isovanhemmat. Toisen kerran olimme neljä päivää kestävällä matkaa lapsen ollessa kymmenkuinen. Nyt kun lapsemme on jo lähes kaksi vuotias olemme olleen hänestä erossa jo viikon. Meillä on aina mennyt erossaolot hyvin, toki ikävä on ollut. Lapsellamme on aina ollut tutut hyvät hoitajat (isovanhemmat) joiden seurasta hän nauttii todella paljon. Se onkin ollut minulla todella tärkeää.



On varmasti perheitä, lapsia ja vanhempia, joille tämä malli ei sovi, mutta meillä ei ole ollut mitään ongelmia. Mitä lapsen traumoihin tulee, niin olen varma, että tulen aiheuttamaan hänelle elämän aikana vielä monta sellaista, kuten varmasti kaikki vanhemmat.



Hieman tässä keskustelussa häiritsee, että sitä pidetään hyväksyttävänä jos on työmatkalla viikon ja " joutuu" olemaan erossa lapsestaan, mutta lomamatka olisikin sitten jo ihan eri luokan synti. Lapsen näkökulmasta tällä asialla ei kai ole mitään merkitystä.

Sekin itseäni etoo, että joudumme lähtemään yöllä, jolloin lapsi vielä nukkuu eli emme voi edes sanoa hänelle heippa. Tuntuu siltä, että juuri sen takia hän tulee ajattelemaan, että olemme hylänneet hänet.





Miksette " lähde" illalla, eli reilusti hyvästele silloin,jos tuntuu pahalta lähteä keskellä yötä?

Toisaalta, nyt kun meillä vajaa 2-vuotias protestoi joka aamu töihinlähtöäni, hän jää mummon kanssa kotiiin ja itkee jokaikinen aamu jo kun näkee mummon tulevan ovesta sisään :(, niin olen huomannut, että on itseasiassa helpompaa lähteä " salaa" . Jos kovin alkaa hyvästellä, niin itku on paljon hysteerisempää.

Jäin tässä miettimään, että onko meidän lapsi ainut laatuaan, joka nauttii ollessaan isovanhempien luona yötä..? Emme tosin ole lomamatkan vuoksi jättäneet heille hoitoon, mutta muuten on kyllä mummi " kinuamassa" noin kerran kuussa lasta sinne yöksi. Olen joka kerta luvannut, kun mummi vain on pyytänyt. Mielestäni lyömme 3 kärpästä yhdellä iskulla:mummi saa nauttia lapsen seurasta ja höösätä jne., me vanhemmat saamme levätä ja ennenkaikkea lapsi saa jakamattoman huomion ja kokoaikaisen viihdyttäjän =) Ja olen täysin varma kun sanon, että lapsi todella viihtyy (ikää 1v.5kk.). Ei hän malta edes kunnolla vilkutella, kun jo malttamattomana odottaa uusia jänniä leikkejä. Ja kun tulemme hakemaan, niin ei edes leikkejään malta keskeyttää, vaikka huomaa saapumisemme.

Mutta toki tiedostan, että meidän lapsemme on erittäin sosiaalinen ja myös hyvin kiintynyt mummiinsa. Toki jos viikon ero olisi edessä, minäkin saattaisin miettiä asiaa hieman tarkemmin...

Tyttö oli n. 1,5-vuotias, kun olimme koko perhe reissussa. Mulla oli siinä välissä 10 päivän työreissu, jonka ajan tyttö oli isänsä hoidossa. Tyttö sattui sairastamaan vauvarokon juuri matkani aikana, ja mä itkin ikävääni. Tyttö ei tuntunut juuri kärsivän, mä sitäkin enemmän.



Mutta: kaikki riippuu lapsesta, vanhemmista ja hoitopaikasta. Esim. meillä tyttö oli ekan kerran yökylässä ilman vanhempia " vasta" 2-vuotiaana, kun ei aiemmin ollut tarvetta. Jotkut taas ovat tottuneet pienestä pitäen. En siis osaa neuvoa, mutta mieti, AP, miten itse jaksat.

Joku jo sanoikin, että voisitte ihan hyvin lähteä illalla, että lapsi näkee lähtönne. Totta, mutta toisaalta siinä saattaisi tulla aika vaikea eka ilta ja yö(varsinkin, jos ei ole tottunut menemään mummon kanssa nukkumaan), joka taas saattaisi heijastaa seuraaviin iltoihin ja öihin.



Ehkä olettekin jo sopineet, että mummo tulee jo illalla teille, voitte hoitaa iltarutiinit normaalisti (samalla mummo näkee kuinka te toimitte, jos ei ole jo aikaisemmin nähnyt), ja samalla kertoa lapselle että aamulla kun hän herää isi ja äiti ovat lentokoneessa tms, ja tulevat sitten niin ja niin monen yön päästä takaisin.



Luottakaa siihen, että kaksivuotias ymmärtää aika paljon siitä mitä puhutte. Jutelkaa matkastanne jo hyvissä ajoin, kertokaa, että olette pois aika monta yötä, mutta tulette kyllä takaisin. Näin lähtönne ei tule lapselle yllätyksenä. Voitte myös keksiä jonkunlaisen " aamukamman" lapselle, esim joka aamu laittavat ruudukkoon tarran, ja sitten kun ruudukko on täysi, niin sitten isi ja äiti tulevat sinä päivänä kotiin. Matkalla ollessanne lähettäkää sähköpostilla kuvia, soitelkaa yms. Ja aina muistakaa sanoa että rakastatte lasta ja tykkäätte hänestä tosi paljon!



Hauskaa matkaa!



Eena

Oli ihan pakko kirjoittaa, oli kuin minun " kynästä" !!!!

Siis meillä aivan sama juttu: Mummo " kinuaa" kerran kuussa yökylään ja samanikäinen neiti kun teillä, hihkuu jo pihalla kun näkee minne mennään. On heti tohkeissaan mummon ja ukin kanssa eikä tosiaan paljon meille edes vilkuttele. On hyväntuulinen, syö hyvin ja nukkuu kuin tukki :) On toki iloinen kun mennään hakemaan kotiinkin.

Kärpäsiä olen ajatellut myös lyöväni yhdellä iskulla monta, vanhemmat saavat levätä ja kahdenkeskeistä laatuaikaa, tyttö viihtyy ja mummo on onnellinen kun saa " paapoa" :)