äidit joilla itkuinen vauva ja 2v vilkas taapero: miten jaksatte??
oma jaksaminen alkaa hiipua ja pinna on lyhyt... vauva alle 2kk, itkuinen, yöllä nukkuu hyvin ja siitä oon kiitollinen mut päivällä nukkuu pätkäunta 30-45min kerrallaan, taapero ei nuku päikkyjä enää ollenkaan jotem hengähdyshetkiä päivällä ei ole. taapero ei oo onneks mustis ja osaa leikkiä itekseen mut on äänekäs ja eloisa kuten 2v:t yleensä ju puhuu solkenaan. aina en jaksa kuunnella joten annan kattoo lastenohjelmia välillä ja mummoloissa on yökylässä välillä ku mies iltavuorossa... tuntuu pahalta... miten muut jaksatte taaperoa ja vauvan itkua? itseäni ahistaa vauvan itku, tuntuu etten osaa enää hoitaa vauvaa oikein. ja vaikee sopeutua ku tottu esikoisen kaa rytmiin ja nyt sitä (eikä omaa aikaa) enää ole. kotitöitä teen minimaalisen vähän. aina ei ees ulos päästä ku vauva nukkuu vaan pätkän eikä hereillä vaunussa viihy eikä sinne asetu vaikka miten työntelis... tiijän et tää helpottaa pian ku vauva kasvaa mut kiinnostais tietää miten muut jaksatte? meneekö muilta hermot, turhauttaako? pelottavia tunteita mut kuuluu varmaan asiaan??? vauva on kyllä aivan ihana ja taapero myös ja iskä auttaa parhaansa mukaan mut välillä äitiä uuvuttaa...
Kommentit (7)
Heippa!
Tuo kirjoituksesi kuulosti HYVIN
...viesti karkasi.
eli siis kirjoituksesi kuulosti HYVIN tutulta. Itselläni on kaksi poikaa (2v7kk ja 3kk) ja vauva on melko vaativaa sorttia. Nukkuu öisin tätä nykyä ihan hyvin (herää vain kerran syömään, onneksi!) samoin aamun ekat päiväunet ovat pitkät, mutta sitten alkaakin melkoinen sirkus! Nukkuu parit todella lyhyet päikkärit kamalan tappelun jälkeen ja on lähes koko hereilläoloajan kiukkuinen. Esikoinen on onneksi todella kiltti ja leikkii paljon itsekseen, mutta tarvitsee tietysti myös äidin syliä ja omien tarpeidensa tyydyttämistä. Illat ovat meillä vaikeimpia, ja koska mies on joka toisen viikon iltavuorossa, olen tuolloin todella helisemässä. Välillä tuntuu etten millään jaksa, mutta jotenkin sitä vain aina löytää sitä virtaa. Tietty räyhään usein ja hyvin pienestäkin asiasta, mutta kyllä tämä jotenkin sujuu. Onneksi mies osallistuu lastenhoitoon aina silloin kun ehtii.
En siis osaa sen kummemmin neuvoa, mutta antaa lohtua siitä, että meitä on muitakin samassa veneessä. Ja kyllähän tämä jossain vaiheessa helpottaa...
Tsemppiä!
t. Pöppelö ja poitsut
vauva pian 3 kk ja esikoinen 2 v 10 kk... ja vauva on alusta saakka ollut itkuinen, ähisevä, hereillä ollessaan kanniskeltava malli, eikä oikein koskaan tunnu olevan tyytyväinen. Ei oikein tiedä, koska nälkä, maha kipeä tai väsy... esikoinen oli samaa sorttia, joten jotenkin osasin kakkosen kohdalla odottaa samaa, mutta tällöin ei ollut uhmaikäistä 2-vuotiasta lisäksi hoidettavana!
Esikoinen on päivähoidossa 2-3 pvää viikossa vielä tämän kuun loppuun, jonka jälkeen jää loppuvuodeksi kotiin vauvan kanssa. Olen tehnyt gradua vauvanhoidon lomassa, minkä vuoksi olen välillä aivan poikki, kiukkuinen ja väsynyt. Vauva nukkuu päivän aikana välillä 30-60 min pätkissä, tee siinä gradua :D. Hurtilla huumorilla ja tiedolla siitä, että mies tulee töistä 4 maissa jaksaa kummasti. Välillä kuitenkin tulee sellainen olo, että ei jaksa. Tuntuu, että keneltäkään ei saa apua ja vauvaa ei mielellään kovin pitkäksi aikaa jätä hoitoon, kun tietää että kiukkuaa enemmän " vierailla" eli mummolla, vaikkein nyt niin vieras olekaan... että sellaista... toivottavasti vauva kasvaa pian ja itkut jää unholaan :D
-Kiiwi
Tuttua on. Mutta jos lohduttaa niin päivät kuluu, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Ja lopulta huomaa olevansa voiton puolella. Meillä auttoi esikoiselle tarha osaksi päivää kolmesti viikossa. Se pelasti minut tulemasta hulluksi. Vauvan kanssa ei päästy ulos talosta puoleen vuoteen; oli kaikenlaista allergiaa+korvatulehduksia eli yhtä huutoa elämä. Karua oli huomata, ettei apua eikä ymmärrystä saa juuri mistään. varsinkaan niiltä äideiltä, joilla esikko tai vauva on helppo tapaus tai peräti molemmat helppoja. Meillä molemmat aika haastavia. esikko on vilkas ja sosiaalinen ja menevä ja todella mustasukkainen. Vauva taas huutavainen, huonosti nukkuva ja syövä. hermoja on kysytty moneen kertaan ja ne myös menetetty moneen kertaan. :) Jos jotain olen oppinut, niin olemaan armollisempi itseäni ja muita kohtaan. Kukaan ei voi tietää, minkälaista " helvettiä" toinen elää, ei varsinkaan helppojen lasten äiti. Mutta siis päivät kuluu! Ja suklaan syönti auttoi ainakin minua - päivittäinen herkkuhetki piristi. Jos kukaan ei auta niin kannattaa ainakin kokeilla palkattuja lastenhoitajia. Ainakin väestöliitolla ovat luotettavia. Pieni hengähdys tekee kummasti terää, vaikka siihen rahaakin menee.
Tsemppiä!
Kyllä on " mukava" lukea, että muilla on samanlaista. Tää on sitä parasta vertaistukea! Meillä esikoistyttö on 2v8kk ja pikkusisko ensi viikolla 6 kk. Tämä pienimmäinen on ollut melko vaativainen tapaus; ei ole viihtynyt pätkääkään muualla kuin sylissä. Miehen kanssa ollaan kanniskeltu neitiä lähes koko ajan puolen vuoden ajan. Alussa viihtyi kantoliinassa, muttei tykkää nykyään siitäkään. Neidillä on kovin tulinen tempperamentti ja jos palvelu viivästyy vähänkään, niin siitä saa kyllä kuulla. Huuto on hirmuinen. Toisaalta tyttö on myös nopeasti leppyvää ja iloista sorttia. Heti kun pääsee syliin, niin rauhoittuu, mutta häntä pitäis kannella ympäriinsä eli paikallaan ei viihdy. Iltameuhkaamiset on ehkä vähän helpottanut sen jälkeen kun tunnistettiin maito- ja muna-allergia 3 kk:n iässä ja mie sain oman ruokavalion korjattua. Öisinkin vielä heräillään pari-kolme kertaa ja välillä pitää myös esikoista rauhoitella tai käyttää pissillä. Esikoiselle ei tosiaan tahdo aika riittää ja se harmittaa tosi paljon. Tyttö on mustasukkainen ja uhmaa kovasti. Aina ihmetyttää, miten uhmaikäinen jaksaa vääntää joka kerta samoista asioista. Hermot menee päivittäin ja ääntä tulee kohotettua. Meillä ei ole isovanhempia lähellä, jotenka sieltä suunnalta ei ole apua saatavilla. Onneksi mies osallistuu täysin lasten hoitoon, minkä nyt työltään kerkeää. Koti on ihan sekaisin, mutta kaipa sitä joskus kerkeää laittamaan paikat järjestykseen. Kunhan tämä tästä vähän rauhoittuu.
Pikkuhiljaa arki tuntuu ehkä vähän helpommalta. Esikoinen on tottunut vauvaan ja uusiin pelisääntöihin ja vauva on alkanut kiinnostumaan ympäristöstä eli saattaa jopa viihtyä vähän aikaa leikkimatolla leluja tutkien. Alku on ollut rankkaa, mutta uskon kyllä, ettei näitä kuukausia vuosien jälkeen enää muista kovin hyvin. Esikoinen oli ns. helppo ja tyytyväinen vauva, enkä kyllä silloin osannut arvata, miten rankkaa vauvan kanssa voi olla. Mutta nytpä tiedän. Kuulostaa tylyltä , mutta on meillä onneksi hyviäkin hetkiä, naurua ja rakkautta, niin kuin teillä muillakin varmasti on!
Koitetaan vain kaikki jaksaa!
T: Monttu ja tytöt 10/04 ja 12/06
En tiedä lohduttaako yhtään, mutta itselläni oli aivan sama tilanne tuossa reilut vuosi sitten... tai sitä oikeestaan kesti kyllä aika pitkään :(
Meillä esikoinen oli 2v2kk kun toinen poikamme syntyi. Toinen poikamme oli TODELLA itkuinen vauva. Koliikkia ja kaiketi paljon muitakin itkuja...
Pari viikkoisena itkut alkoivat ja loppua saatiin sitten odotella.
Alkuun oli vatsavaivaa ja sitten se jossain vaiheessa kai muuttui lapsen temperamentista johtuvaan itkuun... Poika on edelleen (nyt1v7kk) vaativa.
Ekat viikot poika itki lähes alituiseen, sitten helpoitti niin, että nukahti illalla yöunille hyvin, mutta heräsi huutamaan 02 - 03 maissa ja itki sinne puolillepäivin. Sitten nukkui 5 tuntia päiväunia putkeen rattaissa. Ilta meni vähän itkien kunnes pidettiin iltahuudot ja nukahdettiin yöunille... ja sama jatkui...
Pikkuhiljaa itkut vähenivät ja yöhuudot (poika siis itki öisin 02-05 aikana/ajan) jäivät kokonaan pojan ollessa n. vuoden ikäinen.
Olin silloin raskaana (laskettu aika oli maaliskuun alkupuolella, ikäeroa siis keskimmäisen kanssa 1v4kk ).
Hieman suku katsoi kieroon, että hulluja ollaan kun ei silloinen kuopuksemme vielä nukkunut kunnolla öitään.
Mutta siis, itkut jäi ja poika on mestari nukkuja nykyään!
On yhä edelleen itkuherkempi lapsi esikoiseemme verrattuna. Hän vaan on luonteeltaan erittäin herkkä ärsyyntymään ja suuttuessaan sitten antaa myös kuulua ja näkyä raivonsa... yleensä huutamalla.
Mutta meillä menne vallan loistavasti tällä hetkellä, vaikka moni kysynyt kuinka jaksan kolmen pienen kanssa :)
Kaikkein vaikeimmat ajat on meillä olleet silloin kun keskimmäinen poikamme itki paljon! Meillä mies tekee vuoro työtä ja eniten sitä yövuoroa... eli yöt itsekseen huutavan lapsen kanssa oli kurjia. Sitä huutoa ei vaan enää meinannut kestää, tuntui, että vaikka mitä tekee niin mikään ei auta. Sitä syytti itseään, että tekee jotain väärin... Mutta nuo lapset vaan on niin erilaisia, toiset huutaa enempi ja toiset vähemmin.
Muuta en voi sanoa, kun että JAKSAMISTA kaikille teille, joilla itkuiset vauvat! Se on rankkaa! Mutta se loppuu kyllä :)
t. K@tju ja poikakolmikko (3kk, 1v7kk, 3v10kk)
Sanotaanko näin, että minä en muista kuopuksen vauva-ajasta juuri muuta kuin itkua, väsymyksentunnetta, uupumusta, kiukkua ajalta 2-8kk. Vauva oli/on tyytymätön ja vaativainen, taapero taas energinen uhmis. Kun tähän yhtälöön lisättiin vielä vauvan korvatulehduskierre hja taaperon sairastelut (yksi vakavakin tapaus, joka vaati sairaalahoitoa), olin jossain vaiheessa valmis hyppäämään suunnilleen junan alle. Onneksi en hypännyt:)
Välillä oli pinna niin hemmetin tiukalla, kun ensin oli kanniskellut huutavaa vauvaa illat ja yöt ja väsyneenä yritti sitten ottaa taaperon kiukun ja huudon vastaan...oli siinä hyvät neuvot kalliit. Onneksi isä+mummu+pappa tulivat apuun aina, kun mun hermot oli mennä. Kerran soitin itkien miehelle töihin, että ' nyt tänne tai tapahtuu jotain kamalaa...' ja mies tuli. Onneksi osasin pyytää apua ajoissa.
Vauva itku ja uhmiksen kiukku on jotain niin stressavaa, kun olla ja voi. Ja kun pitäisi se kotikin hoitaa ja kaikenlaista virikettä järjestää...ziisus. Ei siinä muuta voi kun jaksaa ja pyytää apuja sitten, jos ei jaksa. Kuhan tajuaa, ettei vauva tahallaan itke eikä taapero v*tuillakseen kiukkua. Kaikella on jokin syy. Ja yleensä kyse on aina vaiheista, jotka menee joskus ohi.
Usein sitä päästää tilanteen menemään noidankehään: kun äiti väsyy ja stressantuu, vauva ja taapero tietenkin vaistoaa sen ja sitten kaikki kiukuttelee ja huutaa yhtä aikaa.
Mä laitoin tytön kantoliinaan ja siinä se vietti usein tuntikaupalla, kun oltiin pojan kanssa puistossa, kaupassa jne. Ei meilläkään neiti vaunuissa viihtynyt. Kantoliina oli kyllä meidän pelastus! Ja tietty hyvät tukiverkot.
Pyydä siis apua ja hakeudu vaikka johonkin perhekahvilaan, kerhoon ta puistoon, jossa saat aikuiskontakteja ja taaperolle leikkikavereita. Pyydä rohkeesti apua jotta saisit levätä edes joskus kunnolla.
Jos vauva itkee mielestäsi koko ajan eikä kyse ole nälästä, janosta, kylmästä, kuumasta- käytä vauvaa lääkärillä. Kyseessä voi olla jokin allergia, hermopinne, kireät lihakset, mahakivut, refluksi jne. Monella on vyöhyketerapia auttanut ' selittämättömään' itkuun.
Muista, että vauvavuosi on loppupeleissä todella lyhyt, mutta äärimmäisen tärkeä ja merkityksellinen koko lapsen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta. Vaikka vauva on vaativa, helli, pussaile, hali ja lepertele sille kuitenkin, vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Vaikeakin vauva tarvitsee tiedon siitä, että häntä rakastetaan ja hoivataan ja ett' hänet hyväksytään sellaisena kun hän on.
Jaksamista!
e&e 0706/0504