Menee hermot miehen sukulaisten takia!
Täytyy purnata välillä asiasta jonnekin muualle kuin miehelle. Eli lähinnä appivanhemmat ärsyttää. Olemme mieheni kanssa olleet jo pitkään yhdessä ja asuneet aina eri paikkakunnalla kuin appivanhemmat. Olemme aina nähneet harvoin, mutta lapsen synnyttyä käynnit on vähentyneet entisestään. Lähinnä me kuitenkin käymme heillä, he käyvät meillä todella harvoin. Eniten mieltäni kuitenkin askarruttaa ja harmittaa, että he eivät pidä meihin mitään yhteyttä muina aikoina. Eivät kysele lapsenlapsen kuulumisia eikä mitään muutakaan. Minun on vähän hankala rueta pitämään yhtäkkiä yhteyttä, kun mieskään ei paljoa niille soittele. Sitten kun me mennään niillepäin ollaan taas NIIN kiinnostuneita. Se on todella teennäistä ja vaivaantunutta. Minä olen nyt kestänyt sitä monta vuotta, mutta nyt alkaa olla mitta täynnä ja pelottaa jo tuleva kesä kun olis tarkoitus olla siellä pidempään. Jos minä sanon jotain, sinne ei ole sitten vähään aikaan menemistä. Oikeastaan minä en haluais mennä sinne ollenkaan. Ne ovat vuosien saatossa tehneet ja sanoneet niin tyhmiä juttuja, että minä en jaksa kuunnella niitä enää yhtään sanomatta takaisin...
Ahdistaa koko kesäloma...Tämä oli lähinnä tällainen purnaus, parannuskeinoja tuskin löytyy...Harmittaa vaan meidän lapsen puolesta, olis kiva jos hänellä olisi välittävät isovanhemmat!
Kommentit (4)
...että nainen hoitaa perheen ulkopuolisen suhdetoiminnan (paitsi salarakkaat ;) Nainen kirjoittelee joulukortit, äitienpäiväkortit, isänpäiväkortit, muistaa kummit ja kaimat. Jos miehesi ei ole sitä sorttia, että pitäisi vanhempiinsa yhteyttä ja sinä haluaisit pitää niin ei muuta kuin aloittelet pikkuhiljaa. Laita lapsen piirustuksia, lapsen puhetta sisältävä cd tai kasetti jne jne. Sitten joskus kun aika jättää isovanhemmista, lapsenlapset yleensä löytävät mummun aarrearkun, jonne mummu on uskollisesti tallettanut kaikki saamansa askartelujutut, piirustukset, kortit sun muut. Mutta älä odota alkuun vastakaikua, jos se on heillekin uutta mutta varmasti saat heille hyvän mielen ja se ei ole koskaan sinulta ja lapseltasi pois.
Minä olen yrittänyt pitää enemmän yhteyttä. Yritän soittaa suoraan anopille sähköpostin sijaan ja lähettelen lapsen kuvia yms...Mutta tilanne on todellakin nyt niin tulehtunut, että minun on tosi hankala unohtaa kaikki mitä aiemmin on tapahtunut tai mitä kukin on sanonut. Jotenkin sitä on tullut niin herkäksi lapsen syntymän myötä. Kaiken ottaa niin henkilökohtaisesti. Mieskin on usein sanonut, että älä välitä, ei niille mitään voi, mutta...
Kun vielä oltiin miehen kanssa kahdestaan, välinpitämättömyys oli jotenkin helpompi kestää. Mutta nyt tilanne on aivan toinen. Minä haluaisin, että meidän lapsella olisi vilpittömästi välittävät isovanhemmat, mutta kaikkea ei näköjään voi saada.
Minulla myös suhteellisen haastavat appivanhemmat ja varsinkin appiukko on aina ollut vaikea tapaus. Itse en pidä heihin yhteyttä, vaan annan yhteydenpidon olla miehen homma. Pitää harvakseltaan yhteyttä ja silloinkin on lähes aina jotain todellista asiaa. olen mukana vierailluilla, mutta yritän pysyä vähän taustalla. Viime juhannuksena tilanne kärjistyi kun otin tosissani appiukon kanssa yhteen. Mieheni ei ollut sillähetkellä paikalla ja oli asiasta kuultuaan järkyttynyt. Juhannuksen jälkeen kirjoitin appiukolle kirjeen, jossa kerroin etten jatkossa hyväksy moista käytöstä missään muodossa ja tulen mm. huutamiseen vastaamaan huutamisella eli tein tiettäväksi pelisäännöt ja tiukat rajat minkä mukaan jatkossa mennään. Nyt on vuosi mennyt kohtuullisesti, appiukko on selkeästi edes yrittänyt olla ihmiseksi, huutaminen on vähentynyt jne. Tarvitsee siis hyvin selkeät ohjeet ja pelisäännöt, että osaa toimia. Nyt kesällä on edessä meillä pojan rippijuhlat, saa nähdä miten menee kun on paljon muitakin vieraita, eikä hän pääse isännöimään.
Koita pärjätä ja toimi sen mukaan kun omatuntosi vaatii. Kaikkea ikävää ei tarvitse kestää. Minä kestin noin 20 vuotta ja viime kesänä riitti. Helpotti ihmeesti, kun sain kerrottua mielipiteeni myös appivanhemmille ja mieskin on nyt ruvennut (rohkaistunut) laittamaan isälleen vastaan.
Hyvää alkavaa kesää sinulle!
... ja jostakin juuri luettua: yleensä naiset pitävät sukulaisiin yhteyttä. Siis myös miehensä sukulaisiin.
Ehkä appivanhemmat ovat hienotunteisia, eivät tyrkytä, haluavat antaa olla rauhassa. Odottavat ehkä, että miehesi ottaa yhteyttä. (Voin olla toki väärässäkin.) Mutta onhan niitäkin, joita ei vaan kiinnosta. Varsinkin jos lapset ovat " liian pieniä" .
Kysy alkuun mieheltäsi, kuinka usein hän on yhteydessä vanhempiinsa. Tee sitten siitä johtopäätökset.