HUHTIKSET UUTEEN VIIKKOON :)
Kerranki minä aloitan pinon :)
Lääkärineuvolakuulumisia, meidän tulevan NBA-tähden 4kk:n mitat oli seuraavat: 69cm ja 8020g.
Katsoin isompien lasten mitat nelikuisina, niin tyttö oli silloin 64cm ja 8000g (ei uskoisi, kun on niin hoikkuli nykyään) ja poika 66cm ja 6600g.
Muutenkin oli kaikki hyvin, pääkin tulee jo hienosti mukana :) Meidän poikahan on kääntynyt molemmin päin ympäri jo kolmekuisesta, ja melkein menee eteenpäin, aivan on varmaan päivistä kiinni koska ryömii. Akselinsa ympäri vaan pyörii :)
Meillä menee tyttö kouluun, arvatkaas vaan, kuinka äitiä jännittää! Varmasti enemmän kuin lasta itseään. Sen sijaan eskariin menevä poika menee jo rutiinilla, kun esikoisella se oli viime vuonna.
Kamlaa kuinka aika rientää, vasta tuo tyttökin oli sellainen pieni michelin :)
Kommentit (19)
Meillä Martta on nyt 3½kk ja oppi viime perjantaina käännöksen =) Ei vain enää muista miten käännyttiin toiseen suuntaan, joten huuto tulee jos a)ei pääse kääntymään mahalleen b) kun viimein pääsee eikä enää jaksakaan olla, niin kun ei pääse takaisin... Myös esineisiin ottaa hyvin kiinni ja helistimen kanssakin häärää jo pitkät tovit. Yöt menee semmosta 8-10 tunnin yhtenäistä unta (mistä jaksan olla joka päivä kiitollinen!!!!) kun illalla tankkaa ensin tissillä ja sitten vielä peukalolla loput ;) Mahavaivaa on ollut nyt enemmän, kakka haisee pahalta ja ummetustakin on. Painoa kotipuntarin mukaan yli 7,5kg, tasan 4kk sitten päästään puntariin (18.8.).
Ensi viikolla meillä alkaa taas siperia oikeasti, kun mies menee töihin. Työmatkat 50km suuntaansa, tulee mukaan kuvioon joten sitä se sitten on. Eikä mulla tietekään autoa käytössä päivisin. Muuttamaan aletaan ensi kuun puolella, saa nyt sitten nähdä koska. MIes justiin kasaa pahvilaatikoita eteisen täydeltä, voi voi...
Mutta vielä päästään pakenemaan mökille. Koko kesä mennyt tämän rivarin ***:n hidasta ulkoremonttia kuunnellessa...
eikkuli ja Martta + isoveli
Leevi nukkuu.. huh.. taas helteet pistäny kaiken vähän sekasin.. poitsu oli mona päivää oikee enkeli ja sit yhtäkkiä eilen iski kiukku.. tai jo vähän aiemmin.. pari yötä nukuttu nyt huonosti ja vähän pöllähtäny olo.. leevi söi varmaan 7 kertaa yölä.. eilen ei meinannu nukkuu päikkäreitäkään. nyt onneks nukkunu jo 40 min :)
Niin joku kyseli syödäänkö sosoeita rytmissä.. oon yrittäny syöttää suunnilleen samaan aikaan joka päivä, mut oon huomannu ettei se ihan niin onnistu. siis samalla tavalla ku joka kyseli asiaa.. välillä maistuu paljonkin ja välillä sit syödään ehkä lusikallinen.. meillä syödään sosetta 2xpäivä :)
yllättävän hyvin soseiden syönti onnistu, ku nyt ollaan vasta viikko harjoteltu :D
nyt sit hetki rentoutumista :)
Hei vaan naiset!
Täällä ollaan vietetty kesäloma oikein olan takaa, enemmän ollaan oltu muualla kuin kotona. Pisin reissu oli Lapissa, kun olimme Tenolla kalassa. Hyvä reissu olikin, kun 8kg lohi sieltä saaliiksi saatiin ja Inarin kohdalla jarruteltiin kahta karhunpentua, jotka tiellä juoksivat. Meidän pikkuneiti on aivan ihana reissunainen. Yöt ja päivät menivät myös reissussa tosi hyvin. Nyt sitten mies lähti töihin, joten tämäkin mamma ehtii koneelle.
Juu, meillä puhkesi ensimmäinen hammas sunnuntaina. Neiti on nyt 3½ kk vanha. Hammas nosti vähän lämpöä, mutta onneksi nyt ollaan jo normaaleissa lämmöissä. Neiti oli kyllä tosi väsynyt eilisen päivän ja tänään vielä aamusta. Ei jaksanut rassukka edes massulleen kääntyä, vaikka se on ihan lempipuuha. Mutta nyt jo touhutaan enemmän ja ollaan pirteitä. Taidetaan illalla käydä sen verran ulkoilemassa, että poiketaan lähikauppaan hammasharjaostoksilla.
Ihana seurata näiden vauvojen kehitystä. Miehenkin kanssa juteltiin meidän lomasta ja senkin mielestä pikkuneitin kehityksen seuraaminen on parasta (kyllä se lohi on hyvänä kakkosena). Jos vertaa siihen kuukauden takaiseen aikaan, neiti on oppinu ihan hirmuisesti uusia asioita. Ja kyllähä sellainen leveä hymy on ihan valloittava.
Mutta hyvää loppuviikkoa! Me tästä ponkaistaa tyttöporukalla mummolaan, kun mies lähtee koiran kanssa Venäjälle haukkukokeeseen.
Pipsa ja yksihampainen
Täällä alkoi tänään koulut. Esikoinen (poika) meni 8. luokalle, tyttö 6. luokalle ja poika 1. luokalle. Nyt me ollaan sitten Joonan kanssa kaksin päivät. Meidän pitää tosin ekaluokkalaista kuljettaa koulumatkat.
Joona hinkkaa ientä ja odotamme toisen hampaan puhkeamista. Välillä Joona on täysin sylissä pidettävä kun lattialla ei viihdy. Mahalleen kääntyy salaman nopeasti ja siinä aikansa keikkuu ja naureskelee, mutta sitten kyllästyy nopeasti. Hellekkin rasittaa. Autossa saa raivokohtausia. En viitsisi paljoa kotoa lähteä mihinkään.
Eilen sain puhelun reumalääkäriltä. Päkiän kahdessa nivelessä on ruston muutoksia ja tulehdukset. Reumalääkitys pitäisi alkaa, mutta imetys on nyt esteenä siihen. Sovittiin että yritän joskus parin kuukauden päästä lopettaa sen. Silloin Joona olisi puolivuotias. Harmittaa aivan mahdottomasti. Imettäisin mielelläni. Edellistä imetin 10 kk. Mutta taas toisaalta mies pystyisi joskus hoitamaan yösyötön ja Joona voisi olla joskus mummolassa yötä. Olen ollut tosi väsynyt Joonan synnytyksen jälkeen ja tämä vauva-aika on rankempaa kuin silloin kun kolmen aikaisemman vauva-aika. Onneksi saan perjantaina kodinhoitajan. Varasin heti hierojalle ajan. Saan edes hartiaseudun jumitukset kuntoon. Ja päälle kunnon päikkärit.
Joku kirjoittikin aiemmin 4 kk lääkärinneuvolasta. Meillä on se ensiviikolla. Ilmeisesti sitä ei ole joka paikassa. Mitähän varten se on? Onhan se hyvä että huolehditaan.
Jännä seurata Joonan kehitystä. Joka päivä on erilainen. Hymyä ja naurua tulee useinkin, vaikka ikeniä kutittaakin. Joona nauttii seurustelusta isän, sisarusten ja isovanhempien kanssa. Tosin molempia pappoja on jo ehtinyt vähän vierastaakkin.
Nyt kuuluu ähinää pinnasängystä. Täytyy rientää!!
Mami ja Joona
Apua, en oo varpilla viikkoon käynyt koneella. Tää on vieläkin piuhan perässä, kun mun langaton yhteyteni on hukkateillä. Heti sit ei huvita tulla kykkiin tänne tietsikkapöydälle, kun keittiös ois helpompaa käydä vauvasivuilla siinä " samalla" . heh
Meillä mennyt aika noissa kirotuissa pihatöissä. Semmosta se kun rakennetaan alusta loppuun kaikki. Meillä on pihasuunnitelma jonka mukaan ollaan laitettu joka metri kunnolla kuntoon. Upea siitä tulikin, vaikka itse kehunkin. Parasta on katsella omien kätten jälkiä nyt. Tänään haetaan vielä pääoven viereisille altaille taimet, ne kun saan maahan niin halleluja se loppui. Vesisadetta sais tulla, ettei tarvis joka ilta lorottaa kallista vettä johonkinpäin tonttia.
Mutta pääasiaan; Okko voi paksusti, meillä huomenna neuvola. Toi jättiläinen sulattaa kaiken eteensä sattuvan. Mekin ollaan jo ihan liemessä koko mieheen niin sulonen ja kiltti osaa vieläkin koko pötkylä olla. Meillä kaahitaan kanssa jo lujaa, ja vielä lujempaa vingutaan. Parturissa käytiin myös!!! Punaset hiukset on nyt kirjekuoressa, sillä näyttää blondiintuvan kovasti ex-punapää. Harmi.
Yöllä syötiin kolme kertaa, tankataan siis lisää taas vaihteeks. Sitten taas tulee paremmat yöt, jolloin nukutaan 7h pötköön. Tämä kierto meillä ollut alusta saakka. Mua naurattaa Okon taidot tissillä, pitää kiinni aarteestaan välillä nostelee ja painelee - nauraa ja maiskuttelee. Taitaa tästäkin tulla ihan lievästi äitin poika.
Hammasta pukkaa, vielä ei näy, mut hinkuttaa kovasti ja kuolaa riittää. Isoveli on kehittänyt muuten hyvän systeemin veljen rauhottamiseen kyllästymisen hetkellä; laittaa sormen Okon suuhun ja hieroo ientä... En ymmärrä mistä keksinyt tämän. On niin sulosen näköstä, kun toinen nauttii, etten oo kieltänyt tietenkään. Kommunikointi pelittää vaikka toinen ei osaa itseään paljon vielä ilmaistakkaan.
Näihin kuviin ja tunnelmiin Lumo *kukkaostoksille puutarhaan painellen*
Hei,
Moonan kanssa kävimme tänään neuvolassa ja samalla oli lääkäri. Kaikki oli neidillä kunnossa. Uudet mitat ovat pituutta 62 senttiä ja painoa 5810 grammaa. Painoa oli tullut kuukaudessa reilu kilo lisää, mikä näkyi vähän tuossa pituuskasvussa. Rintamaidolla jatketaan edelleen, mistä olen kovin tyytyväinen.
Lääkärin kanssa juttelin Moonan kakkaamisongelmasta, kun meillä tuo kakanteko on hirveää ähräämistä ja varmasti jokainen tietää, milloin kakka tulee. Kuuluu olevan yleinen vaiva, kun ruokaa menee nyt enemmän kuin aiemmin. Peräsuoli ei kuulemma ole tarpeeksi täynnä kakantekoon, mutta paine pakottaa tekemään kakan.
Moona läksikin iskän kanssa kysymään rattaiden vöitä, kun niitä ei ilmeisesti tullutkaan mukana vaunuostosten yhteydessä, vaikka olisi pitänyt. Meillä on hylätty jo vaunut, kun ei Moona niissä viihdy, kun ei sieltä näe minnekään. En kyllä oikein tiedä joko voisi siirtyä rattaisiin, jos pitäisi selkänojaa makuuasennossa. Sitä tässä ruettiin kokeilemaan, kun todettiin, ettei vöitä löydy ainakaan meiltä.
Minä jo toivoin, että olisi satanut ja ukkostanut tänään, kun neuvolasta lähdettäessä oli sen näköisiä pilviä, mutta ei. On jo niin hiostavaa, ettei meillä taas nukuttu viime yönä, vaikka oli ikkuna auki ja tuuletin päällä. Moona rassu ei ole saanut nukuttua tänään edes kunnon päiväuniakaan.
Mutta täytyy lähteä jatkamaan ruoanlaittoa...
Elliina ja Moona
tänään onni kääntyi pitkän äherryksen ja mölyämisen jälkeen mahalta selälleen..ja oli ihmeissään...toisin päin ei olla vielä menty.
päärynä on herkkua jota menikin tänään jo koko purkki ja maitoakin päälle. ja isosiskollekkin tapahtui ihmeitä kun 2 hammasta lähti suusta ja voi sitä ihmetystä kun hampaat olikin yöllä viennyt keiju ja tuonnut rahaa ja karkkia tilalle...=). iidakin täyttää jo ensi viikolla 5 wee...mihin aika menee?? nauraako muilla jo vauvat ääneen? meillä onni hekottaa koko ajan =D
mutta ei tässä sen kummempaa...
peetu ja onni 3,5 kk ja iida kohta 5
Meillä oli Matiaksen 4 kk lääkärineuvola eilen. Täällä ainakin se on ensimmäinen lääkärintarkastus sairaalasta lähdön jälkeen, joten ihan asiaankuuluvaa jo. Tarkasti lonkat, vatsan tunnustellen, kuunteli sydämen ja keuhkot, katsoi silmät ja korvat ja kokeili jotain refleksijuttuja. Kaikki oli kunnossa. Th mittasi ja punnitsi pojan ja oltiinhan sitä taas kasvettu! Pituutta on nyt 66,4 cm ja painoa 7160 g. Painoa oli tullut liki kilo kuukaudessa ja pituutta pari senttiä. Vähän tasoittuivat sitten nuo käyrät, kun paino on ollut selvästi miinuskäyrillä ja pituus pluskäyrillä. Rintamaito riittää yhä sekä lääkärin että th:n mielestä, joten kiinteitä ei aloitella meilläkään vielä. Hyvä niin, sillä olin jo miettinyt, että en vielä haluaisi lopettaa täysimetystä.
Matias sai toisen annoksen sitä Rotarixiä, eikä ainakaan näyttäisi siitä toisesta annoksesta tulleen sen enempää oireita kuin ekastakaan. On tainnut piereskellä vähän enemmän kuin tavallisesti, mutta muuten en ole huomannut mitään.
Meilläkin Matias kääntyi maanantaina ekan kerran mahalta selälleen, tosin se oli varmasti vahinko, sillä ei ole itse vielä punnertanut kääntyäkseen. Eikä ole vielä aloittanutkaan sitä punnertelua. Ei ole pojalla kiire kääntymään. Ylöspäin yhä yrittää ja eteenpäin jos pääsisi, mutta ei ole vielä hoksannut jujua. Sylissä pitäisi saada vain seistä, armoton itku tulee vauva-asennoissa.
Kissankello ja Matias reilu 4 kk
Voi valtava, mikä soppa täällä meillä kiehuu... saapa nähdä kenen hermo pettää ensin, siis minun vai isin.
Isin traaginen kesäloma:
- ulkomaan lomamatkan jälkeinen paskatauti
- on viime kesänä kusetettu moottoripyöräkaupassa ( osti 1000 kuutioisen Hondan erikoismallin vm 2005 ja nyt kävi ilmi että on saanut 2004 vuotisen pyörän johon on vaihdettu katteet ja maalattu. Ja tätä erikoismallia on valmistettu vain ja ainoastaan vuonna 2005, runkonumero paljasti että toisin kävi.)
- Bemarissa on apparin puolella karsea naarmu ( koko kyljen mittainen) eikä sitä tiedetä mistä se on tullut vai onko joku peräti raapinut jollain avaimella tms.
Eli iskä on aika kiree ja mäkään en välttämättä jaksaisi kuunnella koko aikaa sen kiukuttelua.
Lisäksi armaat ystäväiseni olen alkanut epäillä että olen taas raskaana... itsesuojeluvaistoni ei vaan anna vielä tehdä testiä. Mutta asioilla on tapana järjestyä, lisää lapsia vain, niin saadaan ostaa sitten uusi isompi talo ja kaksi uutta suurempaa autoa (kummankaan autoon ei mahdu kolmea turvaistuinta takapenkille)! Jee!
Taidan mennä yläkertaan syömään suklaata...
Ps. lapset voivat hyvin ja Nikke senkun hymyilee!
Kiukkumutsi
Jep, jep, kasvettu on taas hurjasti. 8,5kg ja 65,5cm. Py 41,5cm. Ja makkaramäärä on melkoinen niin reisissä kuin oikeestaan ihan joka paikassa. Okko on siis 4kk nyt.
Kääntyilee reippaasti jo joka suuntaan, sillä osaa pakittaa ja eteenkinpäin hilata jouheesti jo itsensä. Vaikka painava onkin (pullukka) menee ketterästi silti lattialla melko matkoja. Istuaalla oltaisiin vaan, sylissä keinuttelee kokoajan itseänsä eteen ja taakse. Jumppaa vatsalihaksia varmasti konttauskuntoon. Toi on niin jämerä vauva et lähtee ihan varpilla pian sitäkin harjotteleen. Tai jos isosiskoon tulee, lähtee yks kaunis päivä tosta vaan liikkeelle ilman punnerrusharjotuksia. Esikko poika olikin hitaampi tapaus, mutta tietenkin olikin kun ei ollut esimerkkiä.
Pidän huomenna lastenvaatekutsut, alottelin jo vähän siivoilua (turhaa hommaa ennen kutsuja - tiedän) mut taidan painella jatkaan projektia kun isommat jo nukkuu. Vielä kun tuo duracell tosta uinahtaa niin pääsen täyteen vauhtiin. Okko on kyllä hyvä nukahtaan itsekseen sitteriin/sänkyyn. Eilenkin illalla katoin telkkua sängyssä niin toi limppu makas kainalossa ja ensin vinku ja nauraa hykersi isoon ääneen, ja siinä samassa nukahtikin jo yöunille. Ihmettelin että mikäs tuli kun hiljeni niin nopeesti, mut taisi nukkumatilla olla tavallista enemmän unihiekkaa pienelle miehelle.
Lumo ja hinkuvinku Okko
Voi Peppinetta, anteeksi mutta viestisi oli niin kutkuttava että en voinut olla nauramatta! Tuli jotenkin oma rakas mieheni mieleen... Koita nyt jaksaa huonotuulisuutta!
Ja teepä nyt vaan se testi äläkä pidä meitä jännityksessä!
Meillä onkin ensi maanantaina jännä päivä, lääkärit palaavat viimein lomalta ja toivon kuulevani milloin Martan seuraava koilaus on! Tyttö voi hyvin ja on aivan valloittava, mutta pää kasvaa kun nestettä kertyy koko ajan aivokammioihin. Lisäksi minulla on työhaastattelu iltapäivällä, en oikein tiedä miten klaaraan koko päivän, onneksi anoppi on vapaalla ja hoitaa tyttöjä tarvittaessa! Mutta voi olla että yöunet jää vähiin kun on niin monta jännitettävää asiaa.
Martta kääntyi tänään ekan kerran mahalleen -tosin isosiskon avutamana. En nähnyt tilannetta kun tytöt makasivat vierekkäin lattialla ja käänsin sekunniksi selkäni niin Martta olikin mahallaan! Luulen että sisko hieman tönäisi, mutta toivottavasti siitä tuli kipinää kääntymiseen;)
Mutta nyt laitan esikoisen nukkumaan -oltiin kylässä ja nukkumaanmenoaika meni jo aikaa sitten!
Lala
isännälle on luettu tänään lakia, kera kyynelten ( alan aina itkemään kun tarpeeksi hermostun, kontrollifriikki kun ei kestä sitä että tunteet kuohuu). Kerroin, että pikkusen pistää *****taan viimeaikainen meininki ja kakan kaataminen meikäläisen niskaan, joka on muuten aina vaan kipeä vaikka olen käynyt 2 viikkoa fysiossa. Mies ei kuulemma oo yhtään huomannut olevansa total brick (kappas) ja pyysi anteeksi kovasti. Ave Mariana toi kaupungista tuliaisina Kalevalan Vanamo-rannekorun.
Ihanahan se ukkokulta on, mutta kipristelköön varpaillaan nyt vähän aikaa että oppii taas olemaan.
*******
Niklas haluaisi kovasti mennä eteenpäin, mutta kun ne kädet ei toimi niinkuin mieli haluaa. Peppu pystyssä ja otsa maassa pieni mies rähjää sitten lattialla. Vatsalleen poika ei vielä omin avuin pääse, mutta selälleen menee niin että itteensä hirvittää.
Mutta nyt taidan hipsiä yläkertaan koisimaan, josko sitä heräisi sitten parempaan huomiseen.
LALA: Kommenttisi luettuani lukaisin oman tekstini ja OK vaikutti aika huvittavalta! Mutta eipä naurattanut päivällä yhtään ***kele.
oli eilen. Meidän neidin jokainen sentti painaa 100g... painoa siis 6465g ja pituutta 64,6cm. Lääkäri tarkisti tytön ja totesi perusterveeksi ja symmetriseksi. Ainoa asia, joka vaatii työtä on Emman pään asento, sillä hän tykkää katsella oikealle ja vasemmalle vain silloin tällöin. Saatiin lähete fysioterapeutille, jolta pitäisi saada jumppaohjeita.
Tänään Emma sitten kääntyi ensimmäisen kerran ilman avustusta selältä vatsalleen. Oli aika ällikällä lyödyn näköinen tyttö, sillä tämä tempaus taisi olla ns. vahinko. :) Eteenpäin yritetään kovasti, mutta aika turhautuneeksi tullaan (Emma siis), kun ei se oikein etene. Itse olen päättänyt olla odottamatta mitään kehitysvaiheita ja nauttia jokaisesta hetkestä tyttäreni kanssa. Kehittyköön omaa tahtiaan.
Ollaan kotiuduttu taas viikon mökki/kyläily/mummola reissulta, ja ai että on IHANA olla kotona taas. Tyttökin tykkää! Päästiin myös taas kiinteiden pariin ja porkkana/peruna soseet ovat niin hyviä Emman mielestä. Se ottaa oikein mun kädestä kiinni ja avaa suun ammolleen kun lusikka lähestyy. :)
Nyt on kai aika myös äipän siirtyä nukkumatin seuraan.
Taidetaan sitten tällä palstalla vetästä ainakin tyttöjen isoimmat tulokset, eli 64cm ja 7665g, tämä tyttö on sellainen pumppastappi, reisi-ja leukamakkaraa koko tyttö ;-) Yläkäyrillä mennään, mutta tasaisesti ja muuten kaikki ok, että hyvä niin.
Jemina nukkuu TOSI huonosti päivällä, on nukkunut ihan alusta asti, sellaisia 15-20 min. tirsoja, mutta väsyttää kuitenkin.. Nyt on kahtena iltana käynyt nukkumaan ilta kuuden aikoihin ja heräsi toissayönä kuudelta kujertamaan, mutta viimeyönä sitten neljältä, siellä pimeässä hän helisteli leluaan ja kiljahteli innoissaan :-) Tänään en anna kyllä käydä yöunille niin aikaisin ;-)
ponnari Jemina ihan kota 4kk
huomentapäivää. meillä nukuttiin viimeyö tosi loistavasti. tyttö meni illalla yhentoista maissa nukkumaan ja heräsi eka kerran syömään aamulla puoli 8. kerran laitoin tuttia viiden maissa. aivan mahtavia tällaiset yöt kun saa itsekin kunnolla nukkua...
täällä myös sellainen kutina, että olisi toinen tulossa... maanantaina tein kyllä testinki jo, mutta näytti negaa. huonoa oloa riittää ja itsellä vahva tunne, että se testi näytti väärin.. eiköhän se tässä ajan myötä selviä! :)
ihanan rauhallista meillä kun vauva ja isi päiväunilla. pyykkikone laulaa ja pitäis alkaa siivoamaan. en oikeen saa aikaseksi silloin mitään, kun tyttö on hereillä. sitä kun täytyy viihdyttää, syöttää, kuivittaa, jne...
taidanpas lähteäkin tästä ensin kahville ja sitten kotihommiin!
äityli ja neiti kohta 4kk
Jospas minäkin taas meistä ilmoittelisin.
Maanantaina käytiin neuvolassa ja mitat olivat komeasti 67cm ja 8,1kg. Tissimaidolla mennään, tällä viikolla on aloitettu maissivelli iltaan. Hyvin maistuu, mutta ei pidennä yöunia suuntaan jos toiseen. Kehuin täällä aiemmin, että on niin ihana rytmi löytynyt. No, eipä ole enää... Yöllä syö pariin otteeseen, aamulla ylös 07-08 ja pitkin päivää epämääräisiä päiväunia. Illalla nukkumaan 20-21. Eilen taisi olla historialliset pitkät päiväunet iltapäivällä, 1½h. Muuten ottaa tosiaankin vain torkkuja. Yritän olla kärsivällinen ja jaksan toivoa kunnon päiväunien tulevan myös meille...
Isäntä meni maanantaina töihin. Ollaan sitten taas harjoiteltu arjen pyörittämistä. Melkoista hommaa, kun tuo meidän kolmivuotias on aivan mahdoton. Tai sitten se vaan tuntuu siltä, kun oma energia on aivan finaalissa. Onneksi parin viikon päästä lähdemme etelään. Mukaan lähtevät mummi ja pappa, joten toiveissa on hieman laatuaikaa kahdestaan miehen kanssa...
Näin täällä. Viikonlopuksi ei ole yhtään mitään suunnitelmia ja hyvä niin. Hajotin vaan kylpyhuoneen ovesta lukon (paiskasin hieman vauhdikkaasti oven kiinni), ja ilmeisesti karmi halkesi sen verran pahasti, että edessä on uusien sisäovien osto koko huusholliin. Kaikkihan ne sitten on vaihdettava, vai? ;D Taidan siis siirtyä sisustussivuille....
Viikonloppuja!
Smila ja pikkuherra
kirjotanpas minäkin pitkästä aikaa...
meillä neiti tulee ensviikolla 4kk, huh miten nopeaa aika rientää. alkaa vauva-aika olla takana. meidän tyttö pyörähtää myös jo massulleen, mutta ei takaisin selälleen. mahallaan ei vieläkään viihdy kuin pieniä hetkiä. on se niin mahtavaa seurata kuinka oma lapsi kehittyy! :)
meillä ollaan nyt viikon päivät syöty päärynä-sosetta maidon lisäksi. tyttö syö sitä TOSI mielellään. =)
aivan mahtavaa kun tyttö nukkuu yöllä jo 8 tunninkin pätkiä heräämättä. aamulla eka kerran syöpi ja jatkaa unia vielä pari tuntia. ei ole tämä äiti ainakaan unen puutteessa. päiväuniakin nukkuu vielä 2-4. ekat aamupäivällä n.3tuntia ja sitten vaihtelevasti tunnin parin unia lisäksi... mukava kun ehtii itekin touhuta kotona jotain.
meillä ois ens viikolla lääkärineuvola. mitähän siellä tehdään muuta kuin tavallisella neuvolakäynnillä?? kun ei rokotetakaan 4kk iässä..
minä odotan kovasti, että perhekerho jatkaa toimintaansa, saapahan yhden " säännöllisen" menon viikkoihin. päivittäin käymme tytön kans kävelyllä, mutta mukava on tavata muitakin äitejä!
nyt tyttö vaatii jotain... äänestä päätellen on mamman jano! :)
mukavaa viikkoa äiteille ja vauvoille!:)
Meidän poju täytti perjantaina 4 kk ja eilen oli neuvola. Tällaisia mittoja saatiin: 64 cm, 8080 g ja päänympärys 43,2 cm. Oli hieman pudonnut pituuskäyrillä, mutta painoa olikin sitten tullut reippaasti. Meillä mennään vielä vallan imettäen ja tavoite olisi sinne puoleen vuoteen päästä. Ehkäpä huvin vuoksi maistellaan mössöjä jo aiemminkin, lusikkaankin olisi kai hyvä pian alkaa totuttelemaan. Meillä on arki alkanut kummasti helpottaa kun vauva kasvaa ja on alkanut löytämään jonkinlaista rytmiä päivään. Syömiset ja nukahtamiset menevät jo tappeluitta. Aurinkoisesti on siis alkanut viikko täällä meillä!
Markuksella on mennyt rytmit pahasti sekaisin.
Menee entiseen malliin nukkumaan klo 21,mutta herättelee jopa 4 kertaa yössä ja juo 80-100ml NAN:ia,joka kerta.
Ennen nukkumaan menoa syö hedelmäsoseen ja juo 100ml nannia.
Tässä alkukesästä poika nukkui 21-04 välin kertaakaan heräämättä juomaan,mutta nyt kesän ajan alkoi menemään siihen,että ekana oli yksi herätys,toinen ja nyt ollaan neljässä kerrassa. Lisäksi pienikin narahdus,kun kuuluu,niin sälli on heti hereillä ja aikaisemmin ei herännyt edes naapurien mekastukseen.Nyt riittää pieni sängyn vinkasu,niin taas saa olla nukuttamassa.
Osaisikohan joku kertoa mistä tälläinen muutos voisi johtua? Ei kai nyt kaikki sentään helteiden piikkiin voi mennä?
Muutoin Markus on yhtä hymyä koko poika.Hymyä hymyä hymyä,edes ketään ei jakseta vierastaa.Kaikille riittää hurmaava hymy ja juttuja.
Seuramies jo syntyessään=)
Markus osaa nyt ryömiä jo ihan kunnolla.Ei pysy viltillä hetkeäkään. Milloin on ukko löytynyt pöydän alta,milloin sohvaa rapsuttelemasta ja tässä hinasi itsensä isoveljen koulurepun kimppuun.
Nyt on sitten vuorossa konttaamaan opiskelu.Eilen oli jo takapuoli konttimis asennossa,mutta muu kroppa ei vielä oikein ollut jutussa mukana=D
Tykkääkö muiden vauvelit siitä pakkauksessa tulleesta hymynaama helistimestä?
Markus on ihan hulluna siihen,sitä heilutetaan,syödään ja se on aina se helistin,joka otetaan ekana käteen.
Toinen suosikki meillä on peili.Vau´kirjalta tuli sellainen kangaskirja,jossa takana peili,niin voi vitja kun sille suloiselle vauvalle,joka sieltä kurkkii on riittänyt monta tarinaa ja nauretaan niin mahdottomasti,kun se toinenkin nauraa=)
Onko teillä,jotka annatte jo soseita jonkinlaista ruokailu rytmiä?
Meillä ei oikein ole vielä muodostunut mitään tiettyjä kellon aikoja jolloin syödään.
Kolmesti päivässä kyllä Markus syö sosetta,mutta se on tänään tähän aikaan ja huomenna johonkin toiseen aikaan...Ja toisinaan ei sitten maistu ollenkaan,kuten eilen kun oli niin kuuma.Lähinnä nanni ja vesi teki kauppaansa,mutta edes suursuosikki ruusunmarja sose ei kelvannut millään.
Kuinka muilla ollaan ragoitu näihin helteisiin?vai onko ollut mitään vaikutusta?
Meillä Markus ei saa päikkäreitä nukutuksi,kuin 15-20 minuuttia ja sitten ollaan vähän väsyneitä ja kun väsyttää,niin sitten kiukuttakin.
Sitten ei maistu tosiaan soseet ja nannia menee reilusti yli litra päivässä plus vettä ja se aiheuttaa ilmeisesti vatsan väänteitä.
Onhan se sääli,kun syksy tulee ja viileät ilmat,mutta on se tällässillä helteillä pienen vauvan olla..Meille ainakin nämä helteet ovat olleet melkoinen vitsaus=(
Nyt vaipan vaihtoon,kun äsken oli työt käynnissä...