vihaiset katseet
tyttömme on pikkuruinen, iloinen ja vilkas kaksi- ja puolivuotias. Hän pitää ihmisistä, on utelias ja toimelias. Mutta hän on myös kuuro. Osaamme vähän viittomia ja hänelle on asetettu sisäkorvaistute, joka pian aktivoidaan. Kommunikointi hänen kanssaan ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Tänään kaupassa tapahtui välikohtaus, jossa tyttömme juoksenteli sinne tänne " päättömänä" ja jouduin lopulta nappasemaan hänet syliin ja rattaisiin. Tottakai hän vastusteli kauhean itkun kanssa. Viereisellä kassalla oli pariskunta kahden lapsensa kanssa ja koko ajan tunsin, miten he paheksuivat touhuamme. Se näkyi heidän ilmeistään ja kuului myös sanoistaan. Mumistiin jotain lapsista, jotka eivät osaa käyttäytyä. Huolimatta siitä, että olen vanha ja suht kokenut äiti (4 lasta), pahoitin mieleni. Pienen lapsen " huono käyttäytyminen" voi johtua monesta seikasta, eikä taustalla useimmiten ole esimerkiksi " vanhempien välinpitämättömyys" tai " lapsen pahatapaisuus" . Meidän tapauksessa esimerkiksi vieras voi viettää tytön kanssa pitkänkin aikaa huomaamatta, että mitään on vialla, koska kuurous ei näy päällepäin. Silti se hankaloittaa aivan olennaisesti kasvattamista, kun kuulevat vanhemmat saavat kuuron lapsen.
Kirjoitukseni pointti on se, että suhtautukaa hyvät ihmiset vähän ymmärtäväisemmin ja lempeemmin vieraisiin lapsiin: lapsen erilaisuus ei aina näy päällepäin!
Kommentit (6)
On se kumma, että näiden ns. helppojen lasten vanhemmat itsepintaisesti jaksavat uskoa, että kaikki lapset, jotka eivät käyttäydy yhtä helpoti kuin heidän kullannuppunsa,ovat huonosti kasvatettuja. Vaikka näiden " jollakin tavalla vaikeiden" lasten vanhemmat ovat joutuneet yleensä näkemään paljon enemmän vaivaa lastensa kasvattamisen eteen.
Voimia teille ja kovetusta nahkaan ! Oma lapseni ovat vain vilkkaita ja temperamenttisia (eli ei sen vakavampia ongelmia) mutta silti meinaa usein hermo mennä ei lasten takia vaan just ymmärtämättömien ihmisten takia
me vilkkaiden tai erillaisten lasten äidit että kaikki tuijottaa tai lähestulkoon osoittaa meitä sormella?itsellä on vilkas 1v8kk poika ja ole kantanut hänet monasti kaupasta huutavana pihalle välittämättä pätkääkään muista ihmisistä.joskus olen heittänyt huulta kaupasta lähtissä,huutava poika kainalossa tyyliin " harmittas muakin jos vietäs väkisin ulos kesken shoppailureissun.
milloin mistäkin syystä. Itse oilen suomalainen muslimi ja tyttäreni on aurinkoinen vaalea kiharapää. Ihmiset tuijottavat minua usein todella murhaavasti ja pieni tyttöni on kysellyt 1v iästä, miksi ihmiset ovat vihaisia. Olen yrittänyt selittää, että suomalaiset vain näyttävät vihaisilta, eivät he oikeasti ole vihaisia. Mutta sitten sattuu näitä, kuten eilen kun olimme kävelyllä ja eräs keski- ikää lähestyvä mies alkoi huutelemaan perääni että leikki- neekeri, mene kotiis ennen kuin hakkaan sut. Tyttäreni oli tosi ihmeissään. itse huusin takaisin vain, että kasva isoksi. Toinen ikävä tapaus oli, kun eräs keski- ikäinen mies hyökkäsi kävelyllä rinnuksiini kiinni ja uhkasi heittää jokeen. Sanoin soittavani poliisit enkä osoittanut pekkoa, jolloin hän päästi irti ja luikki pakoon.
Välillä mietin, pitäisikö kokonaan lukittautua kotiin. Joskus joku hullu voi toteuttaa uhkauksensa, ja jos minun selkeästi näkyvä vauvamasuni ja suloinen pikku tyttöni eivät ole tarpeeksi pitämään vihaisen suomalaisen suuta kiinni, niin jonakin päivänä minulle voi oikeasti käydä huonosti. ja mitä sitten selitän tytölleni?
kun meidän lapset julkisilla vetävät raivarit tai kiukkukohtauksen. Nimittäin mulla tuntuu että " voi että ne ovat niin raukkoja nuo muslimi lapset" (miettii vanhemmat mummot ainaki) eli meidän lapset jotenki kärsii kun vanhemmat ovat muslimeja, ja sit ne lapset kiukkuaa sitäkö vaikka kaupassa :D Vaikka lapset vetävät yhtälailla raivareita, itku kohtauksia jne.. niinkuin ei muslimeidenkin lapset niin meillä uskonto on se joidenki mielestä.
eipä sitä kannata ajatella - mitä muut ajattelee! Tuollaisessa tilanteessa, olipa minkälaisilla ominaisuuksilla varustettu lapsi - on vanhemman vain parempi pysyä coolina, määrätietoisena ja tehdä se mitä aikoo - oli se sitten kantaa lapsi kiljuvana kotiin/autoon tms.
Itselleni tulee joskus sellainen suuren myötäelämisen tunne kun joku kantaa kiljuvaa lasta pois - silloin tulee tietysti katsottua, mutta lähinnä siihen henkeen, että ah-ihanaa - jollakin toisellakin perheellä on vahvatahtoisia lapsia - kun sitä on itse niin monet kerrat kantanut lapsen kaupasta jäähtymään rauhallisempaan paikkaan.
Kyllähän ihmiset katsoo jos jotain normaalista poikkeavaa tapahtuu, mutta se ei tarkoita, että kaikki paheksuisivat... eikä koskaan voi olla tilannetta, että miellyttäisi käytöksellään kaikkia. Teet niin tai näin - aina teet väärinpäin - jonkun mielestä!
että hyväksyntää erilaisuudelle ei saa, vaan sen eteen pitää monestikin taistella.
Olette varmaan käyneet pitkän prosessin oppimalla elämään tyttönne erilaisen KIELEN kanssa (muutenhan hän on kuin kuka tahansa tenava, hän vain puhuu ja kuulee erilailla kuin muut, mutta samallalailla kuin muutkin kuurot!) - tähän prosessiin ovat läheiset osallistuneet, mutta muut paikkakuntanne ihmiset ovat siitä täysin irrallaan.
Tuo äskeinen kohtaus josta puhut, varmaan harmittaisi sinua ne katseet vaikka tyttö olisi kuulevakin: aina jos lapsi saa julkisella paikalla raivarin, joutuu äkkiä tilanteen silmätikuksi ja toisten ilmeistä harvoin saa yksiselitteistä tukea, ennemminkin jonkinlaista arvostelua.
Kannattaa vain miettiä oikein perin pohjin se asia, että teidän perheenne onni ja arki ei ole muiden hyväksynnästä kiinni - on tekemistä siinäkin että itse opettelette selviämään erilaisiista tilanteista parhain päin. On helpompi varmaan, jos saatte jostain vertaisryhmästä (kuurojen vanhemmat) purkukanavan fiiliksillenne. Tuskin teidän omakaan hyväksyntä aina ihan täysin silkoista on, varmaan välillä tulee omaankin mieleen turhautuminen, kiukku, miksi näinon, en jaksa. JA NIIN SAA OLLAKIN:
Tulee vielä pienen parkujan olo, kyllä lapsi varmaan on hämmentynyt itsekin, ei vielä ihan ymmärrä että muiden maailma on ääniä, kehoituksia ja puhetta täynnä, minkälaisen polun pikkuinen taivaltaa oman itsensä hyväksymisessä juuri sellaisenaan, ihanana uteliaana muksuna jonka yksi erityispiirre on erilainen kieli.
Voimia, rakkautta - ja huumoria perheeseenne, mutta myös lupaa uupua, turhautua ja pettyä - ja näyttää se, niin kuulevat kuin kuurot. Elämään kuuluu kaikenlaisten tunteiden kirjo, ja se paljon puhuttu myönteinen ajattelu tarkoittaa kyllä sitä että negatiiviset tunteeet käydään rehellisesti ja aidosti läpi ja sitten ruvetaan miettimään, millä keinoin eteenpäin. Tunteita kieltämällä ei edistetä yhtään kenenkään hyvää.