Ei varsinaisesti kuulu tänne mutta onko sinulla ollut vauva perätilassa? Kokemuksia kaivataan!

Pakko vielä tarkentaa, että CP-vamma on aivovamma vaikkakin vaikuttaa liikkumiskykyyn. Tuollainen voi syntyä esim. hapenpuutteesta synnytyksen tai raskauden aikana.

Alkuperäiselle kirjoittajalle vielä, että jos raskautesi on muuten sujunut hyvin ja itse olet halukas synnyttämään perätilavauvan alateitse niin en näe estettä.

Vanilja76:

pelotella mutta ystävällä oli myös toisesta yllätysperätila vaikka oli sitä itse sanonut koko ajan mutta tilannetta ei tarkistettu. Lapsi syntyi hankalasti ja seurauksena cp-vamma jalkaan. Mutta voi kai mitä vaan tapahtua kuitenkin " normaalissa" synnytyksessäkin, tuosta on vaan itselle jäänyt etten takuulla haluaisi synnyttää perätilavauvaa jos annettaisiin vaihtoehto..

Meneillään on vasta rv 32+ ja vauva on ollut joitakin viikkoja sekä poikittain että perätilassa. Vielä ei ole syytä spekuloida lopullista tarjontaa tai synnytystapaa, mutta olen mielessäni läpikäynyt asiaa. Perätilasynnytys ei ole itselleni kauhistus, sillä 3,6 kg:n painoinen esikoinen syntyi kaksi vuotta sitten alateitse käsi poskella, mikä oli täysi yllätys kätilöille ja lääkärille. Ponnistusvaihe kesti harjoitusponnistuksesta laskien 2,5 h, aktiivinen ponnistusvaihe oli tosin vain 1,5 h, eikä repeämiä tullut. Itse olen pohtinut, että varmaan sieltä mahtuisi normaalikokoinen eli suht' samankokoinen vauva tulemaan myös peppu edellä eikä ajatus todellakaan siis pelota tai tunnu epämiellyttävälle. Toki luotan hoitohenkilökunnan asiantuntemukseen ja arvioon asiassa; mikäli on mitään epäilystä, että jokin voisi mennä pieleen, en lähtisi kokeilemaan ko. synnytystä. Perätilasynnytykset koen sikäli turvallisiksi, että ne ovat - etukäteen tiedossa oleva perätila siis - suunniteltuja ja paikalla on asiansa osaavat lääkärit sekä tokihan lantio kuvataan myös,että tilaa riittää.



Oli mukava lukea positiivisista kokemuksistanne [b]mariika[/b] ja [b]omapuutarha[/b], sillä monesti perätilaa kauhistellaan, oletetaan automaattisesti, että haluan sektion ja kun kuullaan, ettei näin ole, kerrotaan horror tarinoita naapurin työkaverin sukulaisen etäisestä serkusta, joka pakotettiin synnyttämään perätilavauva alateitse ja vauva halvaantui/vammautui/kuoli - jutut ovat siis järjestään ikäviä ja pelottelevia.



Itseäni kiinnostaisi tietää faktaa siitä, kuinka paljon enemmän perätilasynnytykseen liittyy riskejä vs. normaaliin (=raivotarjonta) alatiesynnytykseen? Ja millaisia riskejä? Eihän sektiokaan näet totisesti ole riskitön tapa synnyttää.

Minäkin vastailen sulle tänne,niin varmasti saat viestin.



Meillä Juuso oli kans perätilassa ja ulkokäännös tehtiin onnistuneesti viikolla 37+jotain...Juusokin oli viikolla 22 oikein päin,sit taas viikolla 28 oli jälleen kääntynyt perätilaan.



Suohomppeli81

Sen verran jäi tuolla aikaisemmin kertomatta, että minun vauvat ovat olleet aika pieniä, reilu 3kg. Raskauden loppuvaiheessa perätilalasten painoa arvioitiin suht usein ultran avulla. Kokoarviot pitivät kohdallani paikkaansa. Esikoisen perätilasynnytyksen aikaan olin vasta 18 vuotias, enkä silloin osannut kyllä pelätäkään mitään. Nyt toista perätilalasta synnyttäessä olinkin jo yli kolmekymppinen ja mietin asiaa hiukan tarkemmin. Ensimmäisen kokemuksen perusteella halusin kuitenkin synnyttää alateitse ja lääkäritkin sitä suosittelivat. Lantio on tietenkin kuvattu jo esikoisen syntymän aikaan, joten tiedettiin, että tilaa riittää.



Käytännössä viimeisin synnytys on ollut ehkäpä helpoin. Ponnistusvaihe kesti 1 min eli tyttö syntyi yhden supistuksen aikana pylly edellä kokonaan. Ponnistusvaiheet eivät ole koskaan olleet pitkiä, ensimmäinen 12 min ja toinen 3 min. Kaikki lapset olen synnyttänyt ilman epiduraalia, koska pelkäsin ponnistuksentarpeen katoavan. Kaikki synnytykset ovat olleet ns. helppoja, kauhutarinoita niistä ei saa tekemälläkään. Suunniteltu perätilasynnytys on mielestäni turvallinen, niin turvallinen kuin synnytys nyt voi olla.. Kaikkiin synnytyksiin kuuluu riskejä ja näitä kauhutarinoita kuulee hyvin paljon myös ns. normaalisynnytyksistäkin.



Perätilasynnytyksen riski on tietääkseni siinä, että pää juuttuu synnytyskanavaan vaikka muu kroppa on jo ulkona. Omalla kohdallani ole ollut sellaista ongelmaa. Henkilökuntaa on paikalla enemmän ja sektiovalmius koko ajan. Ensimmäissä perätilasynnytyksessä lääkäri avusti pään ulos, joka on ilmeisesti ihan normaali käytäntö. Toisessa ei sitten tarvinnut/ehtinyt avustaa, tyttö tuli ulos niin vauhdilla. Tytöllä oli napanuora kaulan ympärillä, mutta sillä ei ollut tässä tapauksessa mitään merkitystä. Lääkäri ei koske vauvaan ennen kuin kroppa on ulkona, jotta vauva " ei säiky" ja levitä käsiään. Mielestäni pyllyn ponnistus oli ihan samanlainen kuin päänkin. Erona oli se, että pyllyn mukana tulee sitten loppukin kroppa ulos helposti, mielestäni se pään synnyttäminen olikin jo sitten todella helppoa.



Jos vielä joskus joutyisin valitsemaan perätilasynnytyksen ja sektion välillä, niin valitsisin edelleenkin alatien, jos siihen olisi kaikki edellytykset. Lapsiluku taitaa olla jo täysi, että tuskinpa tarvii moista miettiä. Enkä ehkä uskalla suositella kellekään perätilasynnytystä, vaikka omat kokemukseni ovat olleet aivan mahtavat. Kuten sanottu, aina on riskejä, synnyttipä miten tahansa.

Ja lisäkysymys: saitko itse valita itsellesi luontevimman synnytysasennon vai asettaako lapsen perätila jotakin ehtoja synnytysasennolle? Entä saitko avautumisvaiheessa olla vapaasti esim. ammeessa vai estikö perätila sen jostain kumman syystä? Olivatko lääkärit ja koko jengi paikalla alusta loppuun vai vasta ponnistusvaiheessa?



Hulluja kyselen, mutta kun askarruttaa :)

Kirjoittelin jo aiemmin kokemuksia, mutta lisään vielä vähän. Ihan itse olin lääkärien puoltavista lauseista riippumatta synnyttämässä alateitse, koska kun kerran luonto on sen niin ajatellut, niin koin, että aina se on parempi yrittää pungertaa vauva alakautta ja mahdollisimman luonnollisella tavalla. Sektio on sitten se hätävara. No onneksi ei kuitenkaan leikkaamaan jouduttu.



Enkä missään vaiheessa synnytystä hätääntynyt millään lailla, koska se huone tosiaan on täynnä alan ammattilaisia ja tiesin, että olen osaavissa käsissä (TAYS). Käsittääkseni TAYSissa syntyy eniten perätilavauvoja Suomessa ja ovatkin kovin ylpeitä osaamisestaan.



Meillä synnytyslääkäri piipahteli tsekkaamassa tilannetta ponnistusvaiheen aikana, mutta vasta ihan ponnistuksen loppuvaiheessa ennen kuin poika jäi jumiin, oli salissa muistaakseni 5 henkilöä meidän lisäksi. Lastenlääkäri sai kunnian auttaa pojan tähän maailmaan.

Dipidii:

Ja lisäkysymys: saitko itse valita itsellesi luontevimman synnytysasennon vai asettaako lapsen perätila jotakin ehtoja synnytysasennolle? Entä saitko avautumisvaiheessa olla vapaasti esim. ammeessa vai estikö perätila sen jostain kumman syystä? Olivatko lääkärit ja koko jengi paikalla alusta loppuun vai vasta ponnistusvaiheessa?

Hulluja kyselen, mutta kun askarruttaa :)

Minä olin avautumisvaiheessa ammeessa köllimässä.

Tosin sikäli eri, että siinä vaiheessa ei tiedetty lapsen olevan perätilassa. Se selvisi vasta myöhemmin.

Odotin esikoistani jenkkilässä ja perätila todettiin hyvissä ajoin 30+ viikoilla, oisko ollut 32 viikkoa. Lääkäri heti sanoi, että voidaan joutua leikkaamaan, jos ei ala kääntyä. Pitkä oli tyttö, mutta hoikka. Istukka edessä joka lääkärin mielestä oli este edes yrittää kääntää vauvaa (tuntui kyllä, että lääkäri ei muutenkaan tykännyt ajatuksesta yrittää kääntää). Kulttuuri on toki täysin eri oikeusjuttuineen, mutta jotenkin esikoisen odottajana se tuntui myös turvallisemmalta vauvaa ajatellen. Esikoinen siis syntyi viikoilla 38+5 suunnitellulla sektiolla. Oli selvästi ollut risti-istunnassa pylly mun vatsanahkaa kohti, kun vastasyntyneenäkin meni koko ajan siihen asentoon. Siitä ne jalat alkoi ojentua itsekseen, vaikka sairaalassa kapaloitiin risti-istuntaan koko ajan.



Tsemppiä! Kuten kirjoitukset osoittaa, niin kokemukset vaihtelee. Minä synnytin pikkukakkosen alateitse täällä kotimaassa, vaikka jenkkilässä ois automaattisesti tehty toinen sektio (joo, tässä vaiheessa lienee se oikeuteenhaastamispelkokin syynä).



T: Yniäinen

Nyt on kyselyvaihde päällä, joten kalastelen vielä kokemuksia ulkokäännöksestä eli: onko kääntäminen ollut epämiellyttävää/kivuliasta? Kuinka kääntäminen käytännössä menee; millainen kokoonpano henkilökuntaa on paikalla, käsitelläänkö vauvaa hellävaroen, ultrataanko koko ajan, jne.? Tulikö kääntämisestä jälkiä (mustelmia vai peräti raskausarpia)? Ja mikä tärkeintä; onnistuneessa kääntämisessä, jäikö vauva pysyvästi raivotarjontaan vai kääntyikö takaisin perätilaan?



Kiitän jälleen vastauksista jo etukäteen!

Meidän poitsu oli perätilassa jostain rv 30 alkaen, ja aika ulkokäännökseen tuli viikolle 37+0. Painoarvio tuolloin taisi olla kolmen kilon paikkeilla.

Jännitti vähän toimenpide, mutta halusin ehdottomasti käännökseen, koska olin ensisynnyttäjä ja toivoin voivani synnyttää alakautta, ja mielellään rt:ssa olevan vauvan.



Lääkäri ultrasi aluksi tarkasti, missä asennossa vauva on, katsoi istukan ja napanuoran sijainnin, teki painoarvion, katsoi napavirtaukset ym, ja suunnitteli miten päin kannattaa kääntää. Sanoi että istukan sijainti takaseinässä on suotuisa käännöksen onnistumiselle. Sitten sain supistuksia estävän piikin lihakseen, ja makasin käyrillä n.30 min. Makuulla sitten kärrättiin toimenpidehuoneeseen.



Käännöksessä oli mukana kätilö joka ultrasi koko toimenpiteen ajan, sekä lääkäri joka käänsi. Lääkäri alkoi sitten " leipoa" vauvaa kuperkeikkaan, painoi pyllyä ylös ja päätä alas. Sattuihan se jonkin verran, mutta ei se kääntäminen kuitenkaan kauan kestänyt. Hyvin onnistui, vauva kuulemma sukelsi kiltisti raivotarjontaan :)



Tämän jälkeen ultrattiin vielä hetken, nähtiin että vauva voi hyvin, sitten sängyllä takaisin käyrille. Käyrää otettiin hyvän aikaa, että nähtiin vauvan voivan edelleen hyvin, ja painelin samalla nappia jokaisen tuntemani vauvan liikkeen aikana. Sitten sain lähteä kotiin.



Mustelmia tuli muutama haalea ylävatsalle, ja ylävatsa tuntui vähän aralta muutaman päivän, mutta se meni ohi. Niin kuin olisi tehnyt ahkerasti vatsalihastreeniä.



Mikä parasta, vauva pysyi rt:ssa ja sain upean kokemuksen hyvin sujuneesta säännöllisestä alatiesynnytyksestä! Ehdottomasti siis menisin uudelleen jos mahdolliset tulevat lapsoset yhtä sitkeästi istuvan masussa :)



Onnea loppuodotukseen!!

Olen synnyttänyt ainoani alakautta, oli perätilassa koko loppuraskausajan. Kääntämistä yritettiin, muttei onnistunut. Minulta kuvattiin lantio ja vauvan kokoa seurattiin äitipolilla. Synnytys meni hyvin, sillä se eteni nopeasti ja vauva oli pienikokoinen.



Synnytyksestä: Koska piti olla piuhoissa, ei ainakaan avautumisvaiheen lopussa voinut olla ammeessa. Ponnistusvaihe on poikkipöydällä, mitään " vaihtoehtoisia" asentoja ei voi käyttää. Ja porukkaa ponnistusvaiheessa huoneessa riittää, mulla oli ainakin kaksi kätilöä ja kaksi synnytyslääkäriä sekä lastenlääkäri jossain lähellä (olisi tullut tarvittaessa).



En synnyttäisi alakautta perätilavauvaa missään pienemmässä sairaalassa, jossa ei olisi näistä kokemusta. Perätilasynnytyksiä on sen verran vähän että kokeneita lääkäreitä ja kätilöitä ei välttämättä ole joka vuorossa.

joka selvisi vasta yliaikaiskontrollissa 11 pv lasketun ajan jälkeen. Neuvolassa oli koko ajan puhuttu raivotarjonnasta, enkä itse huomannut, että vauva olisi kääntynyt enää viime viikoilla. Kontrollissa lääkäri sitten kyseli, että mitenkäs haluan synnyttää. Juurikaan tukea en lääkäriltä päätöksentekoon kumpaankaan suuntaan saanut, vaan jouduin itse miettimään asian. Lantio kuitenkin kuvattiin ja lapsen koko arvioitiin. Lantio todettiin riittävän suureksi ja lapsen koko ja asento olivat sellaiset, että alatiesynnytys on mahdollinen.



Olimme mieheni kanssa jo päätyneet sektioon ja olimme menossa äitipolille leikkausaikaa varaamaan. Polilta kuitenkin löytyi ihana kätilö, joka jutteli kanssani pitkään molempien tapojen eduista ja haitoista. Hän suositteli alatiesynnytystä, joka kuitenkin aina on leikkausta riskittömämpi. Lisäksi hän sanoi, että kun ollaan yliopistosairaalassa (TYKS), niin apu on lähellä, jos joku menee pieleen.



Siitä siis tein valintani, alatiesynnytyksen, ja lähdettiin käynnistelyyn. Kaikki menikin hyvin, kunnes kätilö huomasi, että napanuora oli luiskahtanut ulos. Sydänäänet heikkenivät ja hätäsektioon lähdettiin todella ripeästi. En juurikaan ehtinyt edes pelätä, ennenkuin olin jo unessa. Miehelle tilanne tosin oli melko kaoottinen, kun joutui odottamaan ulkopuolella.



Nyt odotan toista lastani, rv 31. Neuvolan terkkari ei osannut vielä varmasti sanoa, miten päin lapsi on tällä kertaa. Olen kuitenkin miettinyt, että jos nytkin on perätilassa, niin luultavasti olen edelleen valmis yrittämään alateitse. Mitään kammoa ei jäänyt. Ja toisaalta, voi kai se napanuora luiskahtaa ulos " normaalissakin" synnytyksessä. Perätilasynnytyksen hoitaa aina lääkäri ja muutakin henkilökuntaa on paikalla riittävästi. Toki päätökseen ehkä vaikuttaa sekin, että tiedän synnyttäväni isossa sairaalassa, jossa apu todella on lähellä.

Minulla todettiin vauva perätilassa viikolla 36. Lantio kuvattiin, todettiin sopivaksi perätilasynnytykseen ja kääntöyritysaika varattiin reilun viikon päähän. Viikon elin kauhuissani ja pelkäsin tulevaa kääntöä, mahdollista synnytystä alakautta ja toisaalta sektiota ja siitä toipumista kun kotona odottamassa oli myös 2 v esikoinen...



Kääntöyritykseen mennessä (37+5) huomattiinkin että vauva oli kääntynyt itsestään tuon viikon aikana! En itse ollut huomannut sitä, vaikka olisi kai noilla viikoilla pitänyt... Joten voi myös kaantyä vielä aika myöhäänkin. Toivotaan että sinunkin kohdallasi näin käy!

Olin jo ennen 30 raskausviikkoa varma, että tuo kolmas on perätilassa ja niinhän se todettiin 35+0 ultrassa olevan. Koska olen kaksi lasta varsin vaivatta alakautta synnyttänyt, lähdin siitä, että synnytän kolmannenkin alakautta ellei ole lääketieteellisiä esteitä olipa hän sitten rt:ssä tai pt:ssä.



36+0 oli eka käynti äitiyspolilla tuon pt:n takia. Silloin ennen kääntöyritystä todettiin vauvan olevan myös pienikokoinen. Lääkäri sai kuitenkin polin ylilääkäriltä luvan yrittää ulkokäännöstä. Yritykseksi se jäikin, sillä vauvaa ei saatu liikkumaan kuin hiukan. Minusta se tuntui jonkin verran ikävältä, mutta ei muuta. Kävin saman tien lantion kuvauksessa, koska oli mahdollista, että pt säilyisi. Tuosta eteenpäin kävin joka toinen viikko seurannassa ä-polilla lähinnä tuon pienen koon takia.



40+0 sitten todettiin, että vauva ei ole välttämättä kasvanut enää riittävästi ja määrättiin käynnistykseen. Ja hän oli edelleen täydellisessä perätilassa. Seuraavana päivänä aloitettiin käynnistely ja illasta sitten kalvojen puhjettua alkoivat omat, spontaanit supistukset. Vauva syntyi n. 35 minuutin kuluttua vesien menosta, hyvä kun ehdimme osastolta saliin. Salissa pääsin nippa nappa synnytyssänkyyn ja jalat ylös, kun lääkäri jo otti kopin vauvan pepusta ja toisella supistuksella koko vauva oli ulkona. Ponnistusajaksi merkittiin 1 min. Oli helpompi synnystys kuin kaksi edellistä, jotka nekin ovat olleet helppoja. Ja TAYSissa tämä lapsi syntyi.



Olen kuullut, että monesti perätilavauvat ovat keskimääräisesti hiukan pienempiä kuin rt-vauvat. Meillä kaikki lapset ovat olleet selvästi keskimääräistä pienempiä, eikä kolmonenkaan ollut poikkeus alle 2.8 kg painollaan.

Itse en kokenut missään vaiheessa painostusta alatiesynnytykseen vaan päin vastoin minun valintaani hiukan hämmästeltiin. Itse pidin sitä vain parhaana tapana itselleni, sillä toivun alatiesynnytyksestä todella hyvin ja lantioni on tilava.

perätila raskausviikolla 26 ja viikolla 36 yritettiin käännöstä mutta ei kääntynyt. Kuulemma liian vähän lapsivettä ettei sen takia päässyt kääntymään. Lääkäri suositteli heti sektiota minun ikäni(39v) vuoksi ja koska olin ensisynnyttäjä. Ei edes kuvattu lantiotakaan. Tyttö syntyi viikolla 39+1. Oli kyllä hassua kun tiesi vauvan syntymäpäivän jo etukäteen! Jos synnytys olisi itsestään käynnistynyt ennen leikkauspäivää niin siltikin olisi leikattu.

reilun 4 vuoden takaa. esikoinen oli yllatysperatilassa, joka ultrattiin vaatimuksestani, kun tulin synnyttamaan (rv 40+2) supistusten alkaessa. itse olin uumoillut peratilaa ja ottanut sita puheeksi neuvolassa.



laakari ei jorvissa suosittanut alatiesynnytysta ja itselle sektio tuntui turvalliselta ratkaisulta. en ennattanyt leikkausta jannitella, kun valmisteluun ja saliin lahdettiin saman tien. leikkaus sujui muuten loistavasti, mutta puudutukseni ei onnistunut alkuun (tunsin, kun vatsaa alettiin avata mika oli hirveaa!). 10 pisteen reipas ja terhakka poika syntyi ja paasi heti isan kanssa odottelemaan minua osastolle.

toivuin leikkauksesta todella hyvin ja nopsaan ja vauvaa hoisin taysilla jo seuraavana paivana (leikkaus oli illalla).



pikkukakkosen tarjontaa seurattiinkin sitten tarkasti ja han oli taas paa alaspain jo hyvissa ajoin. syntyi alakautta, mutta reippaasti lasketun ajan jalkeen (ei tarvinnut kyllakaan kaynnistella) 2,5 vuotta isoveljensa jalkeen.

Vastaan nyt tähän, että varmasti saat =)



Miullahan ei ole ollut kumpakaan perätilassa, mutta ystävä synnytti perätilassa olleen vauvan. Synnytys meni hyvin. Mitään ongelmia ei ollut. Mie en muista yritettiinkö kääntää tai mitä toimenpiteitä tehtiin ennen synnytystä, mutta kuitenkin hänelle jäi hyvät muistot siitä. Hänkin odottaa kesällä syntyvää toista vauvaa, muistaakseni heinäkuussa ja ainakin viimeeksi jutellessa vauva oli perätilassa..



Mie voisin kysellä saisinko antaa siulle hänen sähköpostiosoitteen, niin voisitte vaihtaa ajatuksia.



Tuulia

Minulla oli terkkarin mukaan vauva perätilassa (koskaan ei ehditty ultralla varmistamaan), vauva pyöri yhden yön ihan hirveästi ja syntyi seuraavana päivänä pää edellä. Viikkoja oli silloin 36+5 ja lääkäri sanoi, että on hyvin mahdollista, että on ollut perätilassa ja kääntynyt yön aikana. Sitä ei tiedetä mikä mun synnytyksen käynnisti noin aikaisin!

Esikoinen oli perätilassa, kääntyi joskus rv 35+, ihan itsestään. Aika käännösyritykseen olis varattu seuraavalle viikolle. En varmaan olis uskaltanu synnyttää perätilassa olevaa vauvaa, vaikka olikin pikkuinen tyttö tulossa. Tosin mulla ei vauva ollu laskeutunu mitenkään alas, sekin varmaan vaikuttaa miten mahtuu vielä kääntymään.

oli varmaan puolet raskaudesta perätilassa eikä kääntynyt ollenkaan. Kävin käännösyrityksessäkin, joka ei tuottanut mitään tulosta. Tai oikeastaan lääkäri (kokenut) ei lähtenyt edes kovasti yrittämään kun huomasi ettei lähde kääntymään. Käännöstä yritettiin muistaakseni rv.37+4 tai jotain.



Tuohon pääseekö vauva itse kääntymään vaikuttaa myös vauvan oma asento. Minulle lääkäri sanoi että minun tilanteessani vauva ei päässyt itse " potkaisemaan vauhtia" , oli nimittäin peppu alhaalla, pää ylhäällä ja jalat suorana kantapäät ylhäällä. Vähän kuin linkkuveitsi siis. Sanoi kyllä myös että olisi ihanteellisessa asennossa perätilasynnystä ajatellen mutta en (esikoista odottavana) uslkaltanut lähteä edes kokeilemaan vaan tyttö syntyi sitten suunnitellusti sektiolla.



Minulla muuten myös oli vauva aika alhaalla ja neuvolassa luultiinkin aina että on oikein päin kun ei päätä tuntunut. TH kuitenkin päätteli sydänäänien kuulumispaikasta että perätilassa on silti, kaiketi pääsi laskeutumaan niin alas pepullaan kun jalat eivät olleet tiellä.



-minskuliina