silmien rähmiminen
meillä 9 kk pojalla yli 2 vk sitten todettu silmätulehdus ja siihen viikoksi tipat,silmät sliti rähmivät edelleen,isoveljellä oli myös ,mutta oireet hävisivät parissa päivässä,ja vauvalla ei valkuiaset punoittaneet missään vaiheessa,päiväunien ja yöunien jälkeen silmät ihan rähmässä,ollaan annettu tippoja vielä,mutta eivät näytä auttavan,luin että silmä-ja korvatulehdua liittyvät usein yhteen,mutta poika hyväntuulinen ja yötkin nukkuunut ok,
onko kellään kokemuksia??kertoka aplease!!kiitokset vastauksista etukäteen!
Kommentit (3)
eka helpotti vähän mutta alkoi uudestaan parin päivän päästä tippojen lopettamisesta.
saatiin tyjymmät tipat ja silmävoide niin lähti kyllä viikossa pois
ja käyettiinn monta kuuria väärää antibioottia! Eli vasta kun otettiin rähmästä näyte niin todettiin ko. antibiootin olevan tuohon bakteeriin tehoton. Toinen vaihtoehto voi olla, ettei tippa ole mennyt kunnolla silmään laittaessa eikä siksi auta. Jos omaatte vakuutuksen käytä ihan silmälääkärillä.
Bakteeri, joka usein aiheuttaa silmätulehdusta on usein myös sama, joka aiheuttaa välikorvantulehdusta. Eli meillä ainakin sai aina silmätulehduksen (altistajan ahtaat kyynelkanavat), kun jollain toisella lapsella oli korvatulehdus.
lopulta se lähti vasta lääkekuurilla. Tipat ja tahnat eivät auttaneet. kuuri aloitettiin kun tuledus oli kestänyt muistaakseni n.5 päivää. Eli uudestaan vaan lääkärille.