päiväkotiin sopeutuminen 2,5 vuotiaalla
Aloitin työt helmikuun alussa. Ennen sitä kävimme tyttären kanssa tutustumassa tulevaan pieneen yhden ryhmän päiväkotiin. Aluksi niin, että ulkoiltiin uusien kavereiden kanssa. Siitä pidennettiin vähitellen päiviä neljätuntisiksi ja lopuksi tytär oli muutamana aamupäivänä itsekseen hoidossa. Sujui oikein hyvin, aamu-itkua lukuunottamatta. Tyttö ehti olla kaksi kokonaista päivää hoidossa ilman suuria ongelmia, kunnes tuli kipeäksi ja hoitoon tuli kokonainen viikon tauko.
Nyt kun taas aloitimme päiväkodissa, on se ollut neidille pelkkää tuskaa. Aamulla heti, kun silmät aukeaa alkaa itku ja surkuttelu. " Ei mennä päiväkotiin" , " ei pueta päälle" , " älä jätä mua sinne yksin" , jne. Ja suru on valtaisa, kun tyttö jää hoitotädin syliin. Päivät ovat sitten kuulemma yhtä itkuisuutta. Välillä jaksaa vähän aikaa leikkiä ja touhuta, mutta sitten taas ihan kesken kaiken alkaa itku ja äidin ja isän perään kysely. Ja kaikki " vaihdot" ovat myös ongelmallisia. Eli kun ruvetaan pukemaan ulkovaatteita, tullaan takaisin sisään, siirrytään päiväunille jne. Päiväunet nukkuu kuulemma hyvin, koska on niin uupunut koko aamupäivän itkemisestä. Ja kun menen häntä hakemaan alkaa itku taas (mikäli ei jo valmiiksi surkuttele).
Onko muilla ollut tälläistä ja jos on, niin kuinka kauan se on kestänyt? Tällä äidillä nimittäin sydän särkyy ja on jatkuva pala kurkussa, kun miettii miten omalla ihanalla ja muuten niin iloisella lapsella päivä sujuu. On myönnettävä, että tämä on paljon rankempaa kun ennalta ikinä osasin olettaa.
Kommentit (6)
Asumme valiaikaisesti ulkomailla ja meidan 2v aloitti englanninkielisessa paivakodissa tammikuun alussa. Pari viikkoa oltiin siella aamulla hetki yhdessa ja harjoiteltiin lyhyita paivia, jolloin kaikki meni hyvin ja poika innoitsi uusista leikkikavereista, vaikkei yhteista kielta viela olekaan.
Nyt kun kuukauden verran on pitanyt jaada sinne yksin ja pidemmaksi ajaksi, niin kyllahan se itku herkassa on aamuisin ja iltapaivisin kun haen hanet sielta. Kuulemma tosin paivat sujuvat hyvin, vaikkei poika tosissaan puhu eika ymmarra viela montaakaa sanaa englantia.
Ajattelen itse aina, kuinka helppoa se olisikaan viela lapsi suomalaiseen paivakotiin, jossa on yhteinen kieli hoitotatien kanssa, kuin vieraskieliseen paivakotiin, mutta ilmeisesti yhta vaikeata se voi olla kielesta riippumatta. Tsemppia kuitenkin. Muutaman viikon kuluttua varmasti kaikki sujuu jo hyvin, kun talon rutiinit ovat tulleet tutuiksi.
Neiti aloiti vusi sitten syksyllä päiväkodissa ja oli silloin 2,7v.
Käytiin yhdessä muutaman kerran tutustumassa. Kerran jätin muutamaksi tunniksi sinne leikkimään.
Yhtäänkertaa ei ole aamulla tänä reilu 1,5-vuoden aikana jäänyt peräämme itkemään.
Meillä kuitenkin on erittäin sosiaalinen lapsi. Hyvin kinnostunut muista ihmisistä. Oli todennäköisesti vain tyytyväinen kun pääsi ikäistensä seuraan touhuamaan.
Meilöä opngelmana on lähinnä se ettei hän tahdo tarhasta pois ja aamulla saa oikein muistuttaa että annappas nyt äidille/isälle hali-vilkutus kun hän lähtee töihin. Neiti yleensä juoksee autolta tarhan portin luo ja sisään ja käsienpesun jälkeen on jo kiire leikkimään.
Varmasti telläkin pian helpottaa tuo äidin perään itkeminen.
Sinun pitää vain olla itse positiivisen oloinen ja kannustaa häntä hirmisesti ja olla hyvin päättäväinen toimissasi.
Kerro myös että kun olette tehneet sitä ja sitä ja... niin äiti tulee hakemaan snut kotiin.
Toivottavasti asiat alkavat pian sujua hyvin myös teillä.
Moi,
Meillä 1,5vuotias lapsi. Aloitettiin päikkäri siten (tai oli tarkoitus aloittaa), että on reilun viikon ajan muutaman tunnin ajan hoidossa. 3 päivää oli siellä parin tunnin ajan ja sairastui. Lapsellamme astma, joten tauti kesti 2 viikkoa, joten nyt vasta kun itsellänikin alkoi varsinaisesti työt, alkoi lapsellakin varsinainen " päikkäri" aika. Meillä ei ole muita lapsia, joten hoitajatkin sanoneet, että huomaa, miten se kaikki hälinä häiritsee lastamme. Ei esimerkiksi nuku kuin puolen tunnin päiväunet. Yöllä näkee painajaisia, pyörii sängyssä ja itkeskelee. Illat tosi vaikeita, kun lapsi erittäin väsynyt, kiukkunen ja minussa kiinni. Nukkumaan ei tahdo enää jäädä yksin omaan sänkyyn.
Hyvin lapsi jää hoitoon, eikä meitä sen suuremmin kaipaile. Säälittää vaan, että miten saada lapsi nukkumaan tarpeeksi, kun tuntuu, ettei enää tolpillaan pysy. Päikkärissä ei osaa rauhoittua tarpeeksi, ei edes hoitajan syliin, ja kotona taas tuntuu, ettei uskalla nukkua, ettei häntä jätetä yksin.
Toivottavasti tätä ei kestä kauaa???????
Ja saadaan " takaisin" taas vilkas pikku pirpana:)
Jaksamista kohtaloäideille!
Meillä aloitti 2,4vuotiaana eikä ongelmia ole ollut. Meillä asiaan auttoi (luettelen, josko jostain teillekin apua) : oma uninalle reissaa joka päivä kodin ja tarhan väliä, äidin ja isän kuva aluksi mukana. Puhuimme kotona myös paljon tarhasta aina positiiviseen sävyyn. Kaverit kivoja! tädit kivoja! Huomenna pääset päiväkotiin! Tänään et pääse päiväkotiin, kotipäivä jne jne.Ja joskus erittäin harvoin, jos on kokeilumielessä sanonut, että ei halua tai vastaavaa, en ole noteerannut ollenkaan ja muuttunut itse epävarmaksi. Lapsi voi myös testailla tuossa iässä. Päiväkotiin mennään ja sillä sipuli, mutta tosiaan ei ole koskaan ollut ongelma. Menee mielellään ja suorastaan juoksee kavereiden luo. Kun haetaan, ei halua lähteä.
Kuten jo useampi olkin tässä sanonut niin lapsella kestää aina jonkin aikaa tottua uuteen, niin myös päivähoidon aloitukseen. Usein puhutaan että 3 kuukautta olisi se aika joka vie lapselta totuttautumiseen. Luulen että teilläkin sen ajan puitteissa alkaa mennä paremmin.
Joskus (harvoin kuitenkin) on myös niitä lapsia, jotka eivät oikeasti koskaan sopeudu päiväkotielämään. Jos vielä useammankin kuukauden jälkeen päivät menevät aina huonosti, lapsi on itkuinen kotona ja päikkärissä ja ei selkeästi ole sopeutunut päiväkotielämään, niin kannattaa harkita perhepäivähoitajaa tai hoitajan palkkaamista kotiin.
Mutta kuten sanottua, useimmissa tapauksissa kaikki muuttuu muutaman kuukauden sisällä paremmaksi ja lapsesta tulee iloinen päikkäriläinen! :)
Päiväkodista kannattaa puhua paljon kotona positiiviseen sävyyn,, kuten joku jo sanoikin. Jutelkaa aamulla siitä mitä kaikkea kivaa tänään päikkärissä tehdään. Myös oma unilelu/-rätti tai muu vastaava voi auttaa lasta jaksamaan päivän ilman vanhempia.
Jaksamista sinulle ja mukavia päikkäripäiviä lapsellesi! :)
Mulla ei ole asiasta henk.koht. kokemusta. Oma poika meni tarhaan 10,5kk iässä (sitä ennen mummolla hoidossa työpäivinä). Minä tietty mietin, että miten pikkumies sinne sujahtaa. Silloin sain kuulla, että juuri nämä pari-kolmevuotiaat " sopeutuvat hitaammin" eli kaipailevat äidin ja isän perään. Kun taas nuoremmat solahtavat sisään vaivattomammin. Meidän pikkumies ei olekaan itkun itkua siellä päästellyt -on toki ollut hoidossa ja yökylässä mummolassa ihan pienestä, että on sillai tottunut olemaan muiden hoidossa jo ennen tarhan alkuakin.
Pojan ryhmässä on yksi 2-vuotias poika, joka taisi parkua reilu kuukauden aamusta " iltaan" eli siihen asti kun tultiin hakemaan, mutta sitten sopeutui. Tarhasta kertoivat, että jokainen lapsi on kyllä sopeutunut, toisilla se vie pari päivää, toisilla kuukauden, mutta kaikki ovat sinne tarha-arkeen kyllä tottuneet.
Varmaan kannattaa olla tekemättä asiasta mitään lisänumeroa eikä surkutella vaan kylmästi vaan jatkaa sitä samaa, säännöllistä rytmiä että aamulla tarhaan ja iltapäivällä kotiin. Ei mitään suuria lohdutteluja lähtiessä tyyliin " äiti tulee pian hakemaan" tms. vaan reippaasti vaan halit ja heippa-heit ja ovesta ulos. Varmasti typy sinne ajan kanssa sopeutuu :-)