5-vuotiaan uhma
Me vanhemmat alamme olla aika kädettömiä 5-vuotiaan esikois poikamme kanssa. Lapsemme on ihana, herkkä, reipas, ajatteleva, empaattinen - kodin ulkopuolella. Voimme liikkua heidän kanssaan ihan missä vain, eikä koskaan tule ongelmia käyttäytymisen kanssa. Mutta kotona nuoremmat sisarukset (2 kpl) saavat tuta esikoisen potkuista, lyömisestä, tönimisestä ja tavaroiden heittelystä. Emme hyväksy moista käytöstä ja kun kiellämme, uhma kasvaa ja jatkaa tekosiaan entistä rajumpana niin, että tulee välillä ihan vaaratilanteita. Vaadimme tiukasti anteeksipyyntöä joka kerta ja se voi olla niiiiiin vaikeaa...
Mites olette muut toimineet vastaavissa tilanteissa? Sitä tuntee itsensä välillä niin voimattomaksi, kun puhuminen ja asioista keskustelu ei näy tuottavan mitään tulosta. Ja missään nimessä emme ole fyysisesti lapseen kajonneet vaikka muutaman kerran olisi mieli tehnyt. Mites sen jälkeen selität lapselle, että toisen vahingoittaminen on väärin?
Meillä on kokeiltu jäähypenkit ( ei muuten toimi tällä lapsella, toisella kylläkin), leikkikiellot, pyöräilykiellot. On myös venytetty vanhempien pinnaa ja oltu räjähtämättä ja nätisti yritetty hoitaa homma. Herkkupäiviä tai viikkorahoja ei voida käyttää uhkana, koska niitä ei ole, mutta muita mukavia juttuja on menetetty.
Eihän tämä nyt jokapäiväistä ole, lähinnä kausiluontoista, mutta kun tilanteita tulee, niin vetää niin kädettömäksi. Poikamme on aivan ihana lapsi ja kuten sanottu, niin herkkä ja hyvin empaattinen. Tuntuu niin pahalta hänen itsensä vuoksi. Ilkeyksien tekeminen sisaruksille harmittaa myös häntä itseään ja oma mieli on maassa kun lapsi saa niin paljon negatiivista palautetta. Joka kerta selitämme lapselle, että hänestä tykkäämme, mutta hänen tekemisensä on väärin. Olemme myös pitäneet huolen siitä, että jokainen lapsi saa vuorollaan tehdä vanhempien kanssa omia juttuja, mutta silti näin käy. Kotona elellään normaalia perhe-elämää, johon ei ole kuulunut mitään sellaista, joka nämä tilanteet laukaisisi.
Toisaalta ajattelen myös niin, että on hyvä,että lapsi kokee kodin turvalliseksi paikaksi kokeilla rajojaan. Mielestäni olisi paljon kurjempaa, mikälil tämä käyttäytyminen kohdistuisi kodin ulkopuolelle ja kotona oltaisiin aina kiltisti. Nyt olemme asettaneet koko perheelle töllökiellon (pikkukakkosta lukuunottamatta), jotta olisimme entistä aktiivisemmin läsnä lastemme touhuissa. Lisäksi olemme päättäneet, että emme enää huuda naama punaisena näistä jutuista, vaan puremme hammasta ja yritämme ' rakentavasti' hoitaa homman eli ilmoitamme, että tuo oli väärin, pyydä anteeksi. Jospa tällainen asennoituminen vähentäisi sitä uhmakkuuden lisääntymistä, joka esikoiselle tulee ei- sanan huutamisesta.
Olisikos muita hyviä kokeilemisen arvoisia ehdotuksia?