1v7kk laktoosi-intoleranssi, puolivuotta sairastelua, levottomat yöt yms
Meillä on 1v7kk ikäinen pieni neiti, jolla on nyt ilmeisesti allergioita.
Keväällä terveyskeskuslääkäri totesi atooppisen ihon, tosin melko lievän sellaisen. Tuli vain ohjeet rasvailla, ei muuta. Tämän lisäksi meillä on sairastettu puolivuotta. Yhtä kauan olemme asuneet uudessa asunnossa (vuokra) ja mieleeni tuli sekin että onkohan täällä hometta. Kaksi kissaakin omistamme. Yöt ovat olleet levottomia, siis TODELLA levottomia. Kello on ollut kaksi kun olen ollut jo neljättä kertaa jääkaapilla hakemassa maitoa (tyttö käy yöunille kymmenen aikaan). Tähän on kokeiltu unikoulua kahteen otteeseen, perhepetiä, omaa sänkyä, herätään yöllä puuroa keittämään, on säännöllinen päivärytmi, ulkoilua, maitohappobakteereja yms yms eikä mikään ole auttanut. Satuin lukemaan tuoreen vauvalehden missä oli juttu allergioista levottomien öiden aiheuttajana - ja se kolahti.
Karsin maitotuotteet pois, vaihdoin Hylaan. Tyttö nukkui HETI yön HERÄÄMÄTTÄ! Jatkoin kokeilua muutaman päivän ja se todella toimin. Otin yhteyttä neuvolaan. Lääkäri kehotti jatkamaan dieettiä, ja sanoi että on laktoosi-intoleranssi. Tosi harvinaista noin pienellä, mutta ei mahdoton. Mitään laktoosirasituskoetta ei ole tehty (voiko sitä noin pienelle tehdäkään, kun pitäisi juoda sitä nestettä...?) eikä myöskään muita allergiatestejä.
Yöt ovat jatkuneet yhdellä heräämisellä, yömaidoista, ja tuttipulloista on päästy eroon (tutit lähti kun tyttö oli yksivuotias). Sairastelu vaan jatkuu edelleen, rupeaa ottamaan lujille kun nytkin ehdittiin olemaan huima VIIKKO terveenä ja taas on tauti päällä! Kuulin, että elimistön " toipumiseen" voi mennä kuukausia, suolistokin kun on sellainen että jos siellä ei oo kaikki kunnossa niin vaikuttaa helposti koko kroppaan, eli sen puoleen tytön vastustus kyky voi vielä olla huono.
Vielä vaivaa se, että tytön suun ympärillä, ja joskus koko kasvot ovat täynnä pientä punaista näppyä, syheröä, nokkosihottumaa...miksikä sitä kutsuisi. Välillä hieman hälvenee ja sitten roihahtaa taas. En ole osannut yhdistää tätä mihinkään ruoka-aineeseen. Nyt kyllä liimasin keittiön seinään A4 paperia ja aloitimme syömisseurannan. Kaikki ylös. On aika vahva epäily että jotain allergiaa vielä olisi? Varmaan ryhdyttävä vaatimaan testeihin pääsyä...
Minulla eikä miehellä ole muita kuin lääkeaineallergioita jotka nekin on todettu vasta aikuisiällä. Suvussani kyllä on keliakiaa ja itselläni nivelreuma, näillä lienee jotain yhteistä...?
Onko kenelläkään tietoa, mahtaako netissä olla mitään yhteisöä allergisten lasten vanhemmille, esim msn.groupsia? Kaipaan kipeästi vertaistukea =/
Tulipa tilitys. Onko muilla kokemusta pikkuisista laktoosi-intoleranssia potevista?
Kommentit (3)
koska noita iho-oireitakin on. Suosittelen ammattimaisella lastenlääkärillä käyntiä, ei tavallisella neuvola/yleis
eli kyllä kuulostaa todella vahvasti siltä, että kyseessä ei ole laktoosi-intoleranssi vaan ihan maitoallergia (allerginen siis maidon proteiinille). Kokeile jättää aivan kaikki maitotuotteet pois vähintään kahdeksi viikoksi (korvaa joko kaura- tai riisimaidolla ja kalsium-lisällä tai pyydä lääkäriltä Almiron Pepti -resepti) ja anna sitten maitoa ja seuraa oireita. Parasta olisi tietenkin käydä ammattitaitoisella LASTEN ALLERGIOIHIN PEREHTYNEELLÄ ALLERGOLOGILLA, ei siis lastentautien erikoislääkärillä (ellei hän ole perehtynyt/erikoistunut lisäksi allergioihin)! Eli yksityislääkäriltä saa parasta apua allergiaan!!!
Maitoallergian puolesta puhuvat vahvasti seuraavat asiat:
- levottomat yöt, lapsi lääkitsee kipeää vatsaansa jatkuvasti maidolla (joka taas pahentaa oloa ja lisää vatsakipua, ja lapsi on taas vailla maitoa -> kierre!)
- jatkuva sairastelukierre, joka johtuu siitä, että elimistö puolustautuu allergeeniä (tod. näk. maitoproteiini) vastaan, eikä kykene selviytymään infektioista sen vuoksi
- suun ympärillä ja kasvoissa olevat ihottumat tuon ikäisillä viittaavat kyllä selvästi ruoka-aineallergiaan (joka siis aiheuttaa tätä " atoopiseksi" kutsuttua ihottumaa)
TSEMPPIÄ!!!
meidän 7kk vauvalla ja asia havaittiin kun poika oli 6vk. Oli täysi vesiripuli ja paino ei noussut. Soijamaidolla ollaan oltu siitä saakka. Tuo on harvinainen sairaus vastasyntyneillä. Poika ei siedä vähääkään laktoosia. Nyt huomenna käydään verikokeella jossa katsotaan vilja-allergiat, yöt olleet tuskaa jos on saanut 4 viljan puuroa.