paljonko 1v 5kk kolhii itseään?
eli paljonko teidän muiden lapset itseään kolhivat?
esikois poika ei ole ihtä pintanaarmua vakavampaa kolhua itselleen hankkinut ja on nyt 2v 5 kk. mutta meidän pikkuneiti...aloitti tarhan vuodn ikäsenä ja alta viikon oli silmä mustana, kun oli hypännyt tuolilta pääedellä. viime viikolla oli kiivennyt keinulaudalle ja joku isompi lapsi oli painanut toisesta päästä niin että neiti oli tullut jälleen poski edellä korkealta alas. eilen mulla alkoi usko loppua kun iltasella juoksi päin pöytää ja hammas tuli alahuulesta läpi...
lapset on lapsia ja kaikkea sattuu, mutta kuika paljon? onko meiän neiti vaan tavallista kerkeeväisempi vai joko lastensuojelu kohta soittelee ovikelloa?
Kommentit (5)
Meillä jouduttiin poistamaan jo puhjennut etuhammaskin... kaatui ja hammaskatkesi. Nyt odotellaan vaan että joskus siihen kasvaa pysyvä hammas. Kauhulla aina katselen, että milloinka seuraava hammas on vuorossa. Koskaan ei tiedä mitä sattuu...
...meillä 1v5kk poika on kyllä koko ajan naarmuilla ja mustelmilla, kun juoksee ja kiipeilee minkä ehtii. Lähti kävelemään päivää vajaa 9 kk, joten vauhtia on ehditty kerätä. Ja kun noita kolhimisia (isojakin), niin niitä ei välttämättä edes ehdi huomata, kun poika vaan jatkaa menoa.
Että ei teillä ole ainut ikiliikkuja :). Odotan toista, jonka pitäisi kesä-heinäkuun vaihteessa syntyä. Sormet ristissä toivotaan, että olisi vähän rauhallisempi kaveri (tyttö?)...
terv
tuiskuneiti79 + poika 1v5kk + rv 19+6
Esikoistyttäremme kolhi itseään juuri siinä puolentoista vuoden paikkeilla _koko_ ajan. Pieniä kolhuja tuli päivittäin, ja usein tarvittiin pään kuhmuihin pakastevihannespussia tms. pakkasesta. Kyllä mäkin tuota lastensuojelua joskus mietin, kun oli kesä ja mustelmaiset sääret näkyivät tietty tosi hyvin...
Poika on nyt 2,5-vuotias ja kolhimiset ovat onneksi vähentyneet, mutta kyllä niitä vuosi sitten oli vielä paljon! Vauhtia riitti enemmän kuin harkintaa, minkä vuoksi onnettomuuksia sattui. Pahin tapahtui tarhassa, kun poika kaatui tuolia päin ja silmäkulma jouduttiin teippaamaan. Siitä on muistona kulmakarvan halkaiseva arpi. Muusta on selvitty mustelmilla. Välillä jo mietin, että pitäisikö huolestua, mutta iän karttuessa harkintaa ja motorisia taitoja on onneksi tullut lisää. Tosin vieläkin saa varoitella.
Välillä olen tehnyt niinkin, että en kauheasti lohduta, jos kolhuja tulee selvästä koheltamisesta. Ajattelen, että pojan on syytä oppia, että jos pää kolmantena jalkana touhottaa, niin siinä todennäköisesti sattuu. Mielestäni tämä lohduttelun vähentäminen on auttanut, vaikka välillä tuntuu varsinkin muiden läsnäollessa että olenko nyt jotenkin kova äiti, kun en aina lohduta.
Meidän keskimmäinen poikamme on kertakaikkinen vempula. Ei varsinainen tohottaja, muttei vain pysy tolpillaan. Ja täyttää pian 3. Ja ollut sellainen koko pienen ikänsä: aina johinkin törmämässä, tippumassa, kaatumassa, kompastumassa joko toisen tai omiin jalkoihinsa yms. Mielenrauhoitukseksi sain 3-vuotisneuvolan yhteyteen lääkärikäynnin, jos vaikka kuitenkin olisi jotakin häikkää. Tuskin&toivottavasti, mutta eipä tarvitse hermoilla.
Nyt luonnistuu ruokapöydässä istuminenkin, kun hankimme tripptrapp-halpisversion poistomyynnistä. Poika nimittäin joutui istumaan polviensa varassa tuolilla ja putoili siitä vähintään kerran jokaisen ruokailun aikana!