PIENI IKÄERO

eli meillä esikoinen on syntynyt kans 1/06 ja kosvasti olisi jo taas vauvakuumetta havaittavissa=) mutta mietityttää että kuinka sitä sitten jaksaa jos/kun on kaksi pientä. Tosin tämä esikoinen on ollut niin " helppo" vauva että jos toinenkin sattuisi olemaan samaa sorttia niin sitten ei olisi mitään vaikeuksia, mutta kun sitä ei voi koskaan tietää... ja kuinka pian sitten on suotavaa tulla uudestaan raskaaksi ja kuinka helposti se käy. tätä ensimmäistä tehtiin kokolailla vuodenverran. mutta jostain olen ollut lukevinani että jos tulee raskaaksi vuoden sisällä edellisen syntymästä niin raskaus menee helpommin kesken että pari vuotta väliä olis niinku semmonen sopiva seuraavaa raskautta ajatellen. mutta kertokaa te toiset joilla on pienillä väleillä lapset että miten teillä on mennyt ja kuinka se raskaus on sujunut. vaikka erilaisiahan ne kaikki on...

Ja täällä taas yksi tammimamma -06. Ja heti alkuun, minulla ei ole vauvakuumetta. Mutta lapsilla on pieni ikäero ja ajattelin muutamalla sanalla kertoa kuinka sujuu.



Meillä lapsien ikäeroa on piirun verran vaille 1v4kk. Poika siis 1v10 kk ja tyttö 6 kk. Raskausaikana olin todella väsynyt. Paljon väsyneempi kuin edellisissä raskauksissa. sairaslomalle jouduin noin rv 30. Poika on hyvin kerkeäväistä sorttia ja kaiken lisäksi huono uninen. Ei siis saanut päiväsaikaan ollenkaan levätä, yöllä jotenkuten (mikäli raskausvaivat kuten liitoskivut, supistelut ja vessassa ravaaminen, antoivat myöten).



Synnytyksen jälkeen, kun isä lähti töihin ja arki koitti, kesti taas monta viikkoa saada aikaa rytmiä. Vauva nukkui eri aikoina kuin poika, joten jälleenkään en saanut päivällä levättyä. Ja yöt huonoja ja unet katkonaisia, vauva kun söi jatkuvasti kahden tunnin välein. Lisäksi meillä vauva oli kolme ensimmäistä kuukautta iltaisin todella itkuinen (th;n mielestä ei kuitenkaan koliikkia!). Tuntuu että noista kuukausista ei juurikaan muista muuta kuin armottoman väsymyksen.



Kahden pienen kanssa ei tule lähdettyä niin helposti liikkeelle kuin yhden kanssa. Lähtemisiinkin saa varata tuplasti aikaa. Ja takuuvarmasti kun jonnekin lähdet, niin aina jompikumpi huutaa. Ei kivaa.



Mutta ettei tämä nyt niin negatiiviseksi mene, täytyy sanoa, että helpompaa tämä on, mitä aluksi, ja varsinkin siinä vaiheessa kun huomasin olevani raskaana, ajattelin. Hengissähän tuota on selvinnyt. Ja nyt kun tyttökin on kasvanut jo hiukan ja ryömii lattialla ja tutkii leluja, niin lapsista on seuraa toisilleen. Ainakin hetkittäin.



Vauvanhoito meni ja menee edelleen ihan rutiinilla. Eikä tarvinnut hankkia juuri mitään vauvantarvikkeita, kun kaikki tarpeellinen löytyi jo kotoa valmiiksi.



Vaipparumba on melkoinen. Elätämme Pamperssia :)

Eikä keskinäistä aikaa ole miehen kanssa. Eli parisuhde, mikä se on???



Mutta enpä vaihtaisi tilannetta toisenlaiseksi. Lapset ovat vain hetken pieniä.



Tässä muutama ajatus, mitä ensimmäisenä tuli mieleen. En tiiä, oliko tästä nyt mitään apua.



Terveisin Mimmu ja lapset x3

kuumeisesti samaa asiaa. Poikamme on vähän vajaa vuoden. Voi kun tähän löytyisi ratkaisu. Vähän hassua tätä on miettiä, kun kuitenkin on hienosta ja positiivisesta asiasta kysymys - mutta kuitenkin. Poika on ollut helppo ja hänen kanssa on nyt oikeinkin mukavaa. Ja osin siitä syystä on alkanut nyt tuntua hyvältä, hyvänolontunne, mukavuudenhalu jne. - haluaako sitä aloittaa taas alusta? Hitsiläinen:).

Välttämättä koskaan ei ole täydellinen hetki lapselle, tai sitten se voi olla aina. Täydellistä ikäeroakaan ei ole, tai kaikki ikäerot voivat tuntua täydellisiltä. Lapsia voi olla liian vähän tai liikaa, tai aina juuri sopivasti. Moni näkökulma on lopulta asennekysymys ;)



Tärkeintä lienee kuunnella sydäntä ja järkeä sopivassa suhteessa. Itse tiedän potevani tulevaisuudessa varmaan kroonista vauvakuumetta, mutta tuskin haaveilen enää tämän suuremmasta perheestä. Sen eron tajuaminen selkiytti ajatuksia kummasti! Vastaavasti oli kiva huomata ennen pikkukakkosta, että en potenutkaan vauvakuumetta/nostalgiaa vaan kypsyttelin aidosti ajatusta toisesta lapsesta. Pidin itse ennen ehkäisystä luopumista nykyistä ikäeroa vähän liian pienenä, vaikka sitä on melkein 3,5 vuotta. Samaan aikaan tiesin, että toisille tuo olisi ollut päinvastoin liikaa - tuttavaperheissä yleisin ikäero lasten välillä on 1,5 - 2 vuotta. Nyt tämä ikäero tuntuu luonnollisestikin täydelliseltä meidän perheelle :) Ja joku toinen taas toiselle perheelle.



Summa summarum: kaikkea voi pähkäillä loputtomiin, mutta tärkeintä lienee olla samoilla linjoilla puolison kanssa ja päätöksen jälkeen sinut valinnan kanssa - oli lopputulos sitten millainen vain.

Ajattelin laittaa viestiä, miltä meistä on lyhyt ikäero tuntunut. Kerron siis kokemuksesta eikä tämä ole kannanotto sopivasta ikäerosta - se on jokaisen perheen oma asia! Tällä hetkellä esikoinen on 1v7kk ja vauva melkein 4kk - ikäero siis1v3kk. Me toivoimme lapsia pienellä ikäerolla, koska minulla on tässä välissä hyvää aikaa olla lasten kanssa kotona.



Raskausaika sujui mielestäni suhteellisen hyvin ja varsinkin viikkoon 30 asti tosi nopeasti. Aika kului esikoisen kanssa touhutessa. Loppuraskaus oli kyllä hieman tukalaa, koska esikoinen vaati kuitenkin huomiota ja itsellä oli välillä energiavarastot miinuksen puolella.



Mieheni oli synnytyksen jälkeen 3 vkoa isyyslomalla, mikä auttoi suunnattomasti uuteen elämäntilanteeseen totuttelussa. Sen jälkeen alkoi arki rysäyksellä. Mies on ollut lähes viikottain öitä (2-4) poissa, mutta olemme pärjänneet hyvin kaikesta ennakkopaniikista huolimatta. Silloin on hankalampaa, jos joku sairastaa. Esikoisella on välillä kiukuttelukausia oman tahdon kehittymisestä johtuen, mutta onneksi kiukku ainakin toistaiseksi kohdistuu äitiin. Nimittäin pikkusisko on kaikki kaikessa! Halittelee, antaa pusuja ja nyt vie lelujakin katsottavaksi. Yöunillekaan ei voi mennä ellei ole pikkusiskolle tullut hyvänyönsuukkoa annettua. Toki otteiden kovuutta pitää seurata ja muutenkin pitää liikkeitä silmällä, mutta tosi hyvin siskojen yhteiselo sujuu :-)



Kuten joku aiemmin sanoi, on liikkellelähtö haastavampaa ja sitä jopa tulee vältettyä ainakin koko pesueen voimin. Mutta minusta ainakin tässä vaiheessa kokolailla positiivinen yllätys tämä arjen sujuminen. Varmasti haasteita on vielä paljon edessä, mutta tärkeintä on tunne, että niistäkin selvitään :-)



-miisku ja pikkuneidit-

meillä siis kolme pienellä ikäerolla.

Lapset tällä hetkellä 2v7kk ja 1v7kk ja 3kk.

Hulinaahan sitä riittää, mut muistelen (nimenomaan muistelen, muisti palailee pätkittäin) et ekan ja tokan välillä oli mukavaa ja helpohkoa se pieni ikäero. Mustasukkaisuutta ei ollut ja muutenkin meillä se " kaksi meni siinä kuin yksikin" .

Ainut et meillä oli kyl ehdotonta et ostettiin kaksostenvaunut et pääsi jonnekin. Ja täytyy kyl sanoa et se liikkuminen kahden pienen kanssa oli helppoa verrattuna tähän kolmeen pieneen =). Mut liikkelle kyllä pääsee.

Nyt sitten " tänäpäivänä" kaksi vanhempaa (tyttö ja poika) leikkivät paljon toistensa kanssa ja kyllähän sitä tappeluakin jo on, mutta kyllä niistä on paljon seuraa toisilleen, kun mulla menee tietysti vielä aika paljon vauvan ehdoilla.

Mut minä ainaskin pidän pienestä ikäerosta.

Nyt on paljon tullut kyselyitä että ovatko nuo kaksosia, ovat nimittäin melkein samankokoiset =)

Onhan sinne huonojakin päiviä riittänyt mutta myös paljon hyviä.

" Se mikä ei tapa, vahvistaa"

Ja loppuun vielä, meillä ei ole mitään uskonnollisia syitä pienille ikäeroille=)



M@nsikk@

Taapero-puolella ketju vauva+taapero koskee juuri kyseistä aihetta :)