itkuiset yöt, nostatteko taaperot viereen?

mutta välillä on vaiheita, jolloin lapsi kaipaa läheisyyttä ja saa turvaa siitä - näkee usein painajaisia tuolloin. Ja läheisyys ja turva on lapselle ensisijaisen tärkeitä, joten ei se kyllä ole ' paha tapa' . Olen aika lailla sitä mieltä, että tilanteissa täytyy tehdä niin kuin parhaimmalta juuri tuolloin tuntuu ajattelematta sen ' järkevyyttä' .

Meillä rikkonaiset yöt alkoivat, kun poika oppi käveleen (9 kk) ja jatkuivat noin reilu puoli vuotta. Emme myöskään halunneet opettaa lasta nukkumaan vanhempien välissä, mutta lopulta annoin periksi ja poika tuli joka yö väliimme, jossa nukkui kohtalaisesti aamuun asti. Nyt poika on 2,5-vuotias ja nukkuu omassa sängyssä, ei edes halua tulla vanhempien sänkyyn, vaan nauttii omasta tilasta omassa sängyssä. Pointti on se, että lasten elämässä on vaiheita, jotka menevät ajallaan ohi lapsen omasta aloitteesta. Ei kai tyylillä ole väliä, kunhan koko perhe saa nukuttua edes kohtuullisesti!

Itsekkäistä syistä: koska halua nukkua itsekin. Tai yleensä teen niin et jos 3 kertaa ihan lyhyessä ajassa (30min-1h) joudun pomppaamaan tutittamaan tai paijaamaan, sit otan viereen. Tai jos huuto on jo niin mahtavaa ettei omaan sänkyyn rauhotu, otan heti syliin ja toki laitan takas heti ku rauhottuu mut jos näyttää ettei rauhotu ja oon väsy itekii, otan viereen ja laitan jossain vaiheessa takas omaan sänkyyn jos jaksan ja muistan. En usko et oppii " pahoille tavoille" ja alkaa siksi öisin heräilemään.

Meillä ei nyt 2-v poika ole tullut yöllä vanhempien sänkyyn muuta kuin yöimetysaikaan (loppui 8 kk iässä). Mutta - hintana siinä on sitten se, että hankalimpina öinä on istuttu pojan sängyn vieressä/pidetty pojan huoneessa olevassa nojatuolissa sylissä, jos sänky ei ole ollut vaihtoehto. Siis lempeästi ja läheisyyttä tarjoten, mutta ei vieden vanhempien sänkyyn.



En ole mitenkään ehdottomasti sitä vastaan, että lapset eivät voisi vanhempien sängyssä nukkua - meillä vain perheen isä on niin herkkäuninen, että hän ei saisi nukuttua yhtään, jos samassa sängyssä olisi lapsi pyörimässä unissaan. Eli meillä lapsen tullessa sänkyyn isä joutuisi lähtemään joka tapauksessa evakkoon. Niinpä meillä isä ja äiti ovat jakaneet tuota yöhoitoa (joskus ei ole isä kelvannut ollenkaan - niitäkin kausia toki on ollut), minusta parempi näin.

On alusta asti nukkunut omassa sängyssään ja nyt jo pidempään omassa huoneessaankin ja mieltää äidin ja isän sängyn vain temmellyskentäksi. Joten itkuisina öinä meillä ravataan toisessa huoneessa rauhoittelemassa ja onpa siellä jokunen puoli tuntinen tullut myös kökittyä.

Mä olin esikoisen syntymän aikoihin ehdoton: viereen en ota koskaan. Mutta toisin kävi. Tyttö oli 8kk eteenpäin todella huono nukkuja. Vuoden sisällä pidin neljä unikoulua, jotka auttoivat välillä viikon, välillä kuukauden. 2-vuotiaaksi kävin yleensä tunnin välein laittamassa tytön pitkäkseen - ja aamulla pirteänä töihin. Sitten luovutin, nyt ajateltuna kiusasin itseäni aivan liian pitkään. Tyttö nukui vuoden meidän välissä, sitten oma sänky taas kelpasi.

Meillä esikoinen nukkui hyvin noin yksivuotiaaksi omassa sängyssä omassa huoneessa. Sitten alkoi heräilemään ja itkemään. Siirsimme sängyn meidän sängyn viereen ja se tuntui helpottavan kovasti. Voisitte kokeilla häkin/jatkettavan sängyn siirtämistä oman sängyn viereen jos se vähentäisi heräämisiä ja ainakin hoitaminen olisi helpompaa.



Kuopus (ikää nyt 1,2v) onkin meillä nukkunut sitten melkein koko ajan äidin kainalossa koska on niin hyvä pitämään kiinni saavutetuista eduista.



Pääasiahan on tosiaan että kaikki nukkuisivat mahdollisimman hyvin. Tilanteet muuttuu ja kannattaa olla itsekkin joustava tilanteen mukaan.

Pakko kysyä, miksi ihmeessä lapsi ei saisi oppia tai tottua nukkumaan vanhempien vieressä? Ymmärrän kyllä nuo järkisyyt (isä herkkänuninen ym.) ja olen niitä kuullut riittämiin, mutta kummastelen silti. Ei kai lapsella voi olla " vaiheita" , jolloin kaipaa läheisyyttä ja turvaa, vaan hän kyllä kaipaa niitä taatusti kaiken aikaa!

Mikä on lapselle luonnollisempaa kuin vanhempien läheisyys?



Itse en ainakaan tiedä mitään sen ihanampaa kuin herätä oman lapseni vierestä. Perhepeti ei meillä ollut suunniteltu ratkaisu, mutta nyt ajatellen tietäisin jääväni paljosta paitsi, jos en nukkuisi koskaan lapseni vieressä. Kaiken lisäksi meillä koko perhe nukkuu hyvin perhepedissä, jopa minä herkkäunisempana.

kun oli sellainen vaihe, että heräili yöllä. Aluksi olin aivan ehdoton siitä, että poika nukkuu omassa sängyssään, mutta niinkuin monella muullakin, oma jaksaminen ratkaisi, eli halusin myös nukkua. Niinpä nukuimme levottomina öinä kaikki samassa sängyssä. Eikä tuota tosiaankaan kauaa kestänyt, pari kuukautta kai. Joku sanoi tuossa aikaisemmin, ettei lapsella ole mitään " vaiheita" , mutta kyllä meidän pojalla oli selkeästi sellainen " vaihe" , että yöllä heräsi ja jatkoi uniaan paremmin meidän välissä. Ohi on sekin mennyt ja nukkuu nyt aamuun asti omassa sängyssään.

ja pitääkin olla. Kommenttini koski vain epäilystä siitä, josko turvallisuuden ja läheisyyden kaipuu voi olla erityinen vaihe. Painajaiset ja uniongelmat ym. ovat eri asia.



Pääasia on, että koko perhe nukkuisi hyvin, tavalla tai toisella!

Mun mielestä on ihan mukavaakin kun poika nukkuu vieressä. Väliin on pitkiäkin aikoja ettei tule viereen, mut sit taas jos yöllä herää, niin nappaan kyllä heti ekasta kiljahduksesta viereen :) ja sit poika nukahtaakin heti kun saa päänsä mun tyynylle. Vauvana poika ei nukkunut äitiyspakkaussängyssä varmaan yhtään yötä, vaan aina mun vieressä, sit kun alkoi uni maittamaan omassa sängyssä, hän oli jo niin iso, että hänet sai laittaa jo tavalliseen pinnasänkyyn.



Ainoa huonopuoli on se, että jos poika nukkuu mun vieressä, niin isä nukkuu sohvalla, kun on niin herkkäuninen.