Jotkut esikoisten äidit vaativat hieman isommilta lapsilta mahdottomia
Olen törmännyt leikkikentillä seuraavan laiseen ilmiöön, että lähes paikallaan viihtyvien, hiekkakakkuja leipovien esikoistyttöjen äidit katsovat jatkuvasti liikkeessä olevia poikia kieroon. Vaikka pojat eivät tekisi edes mitään kiellettyä. Mutta kun niistä lähtee ääntä HUI. Ja ne juoksevat, IIK.
Tulee mieleen ainakin yksi tällaisen äärettömän rauhallisen esikoistytön äiti, joka ei ymmärrä sitä että pojat eivät vain jaksa istua hiljaa. Tämä äiti myös puhua lätöstää jo 2-vuotiaalle tytölle ihan vauvakielellä koko ajan. Katselee selvästi paheksuvasti kaiken aikaa liikkeessä ja äänessä olevia poikia.
Ja sitten saa kuulla että kyllä alle 3-vuotias on jo NIIIN iso että ei saisi haluta koskea toisten leluihin, pitäisi päästää toiset aina edellä kaikkiin karuselleihin ja muihin. Hyvä kun ei vaadita että lakki kourassa avataan mammoille oviakin kaupoissa. Raivostuttavaa. Ei meidänkään poika saa leluja viedä toisten käsistä eikä tehdä muuta ns. kiellettyä, mutta kun väliin tuntuu ettei saisi tehdä oikein mitään, ilman moitteita.
Lisäksi pitäisi luovuttaa omat leikissä mukana olevat lelut jollekin hieman nuoremmalle joka tulee käsistä niitä repimään. Sitten kun poika pitää puolensa eikä anna lelua kädestään, motkottaa joku mamma että ' noin iso poika, miksei nyt voi antaa pienemmän katsoa lelua' .
Tuli aika provosoivaan sävyyn tämä teksti, mutta harmittaa tuollainen. Onko muita samaa kokeneita?
Onneksi valtaosa äideistä kumminkin on ihan rentoja ja ymmärtäväisiä:)
Kommentit (38)
Oikaisen kyllä kun näen että jotain väärää on tapahtumassa. Lisäksi mulla on niitä rauhallisia tyttöjäkin, joten kokemusta molemmilta puolilta asiaa. Luulen että ilman vilkkaita poikia saattaisin ehkä itsekin puusilmäisesti ajatella että ' onpas huonostikasvatettuja lapsia' .
mutta, elämä opettaa, ja toivoisinkin kaikille ylirauhallisten tyttöjen äideille edes yhden silmiä avaavan villikkopojan:) Avartaa maailmankuvaa ja käsityksiä melkoisesti.
Totta on, että helposti vuotta omaa lasta vanhempi lapsi voi jo näyttää isolta. Mutta ei alle 3-vuotiaalta vielä voi odottaa mitään etikettisääntöjen osaamista. Kukaan.
Miksi edes pitäisi kouluttaa lapsensa joksikin kynnysmatoksi? Kyllä tuolla aikamoinen meno ja mekkala on tuolla leikkikentillä. Toiset lapset oikeesti tönii ja potkii muita, joka on hirveää. Miten pärjää sellainen lapsi, joka ei laisinkaan opi puolustautumaan?
Ei toisten vanhemmat voi vaatia että kenenkään lapsen pitää alistua siihen että lelut revitään käsistä ja toiset on päästettävä aina ohi, tilanteesta riippumatta. Sehän on lapsen alistamista. Huomioiminen on asia erikseen, muttei sitä voida odottaa vielä tuonikäiseltä.
Meillä on kanssa yks " vaahteramäeneemeli" ,tosin ikää vasta 2 v 2kk...mutta olen törmännyt tuohon samaan ilmiöön...
varsinkin just pienten tyttöjen(vaikka kyllä rauhallisten poikienkin) äidit katsovat joskus tosi pahasti meidän villikkopoikaa,jolle sattuu ja tapahtu kaikenlaista leikinpörhellyksissä...
poikani ei ole mitenkään ilkeä(tosin aika ymmärtämätön,kun ikää vasta noin vähän),mutta silti törmään toisien äitien pahansuopuuteen ja ymmärtämättömyyteen tämän tästä...
Se mikä särähti korvaani oli yleistys siitä, että tytöt olisi niitä kilttejä ja pojat taas vilkkaita riehujia. Lapsissa on luonne-eroja, joten on niitä rauhallisia poikiakin ja puolestaan riehakkaita ja villejä tyttöjä.
Minä myönnän sen, että rauhallisen 3-vuotiaan pojan äitinä välillä kummaksun pojan vilkkaita ikätovereita. En vain ole tottunut riehumiseen ja kiljumiseen, kun oma lapsi on niin rauhallinen ja hyväkäytöksinen. Väkisinkin vilkas ja riehuva lapsi tuntuu minusta helposti huonokäytöksiseltä, kun oma poika ei käyttäydy siten.
Itsekkin kahden pojan äitinä olen kokenut saman! Ei pojat ole " ilkeitä" vaikka villejä joskus ovatkin. Oikein paheksuen joskus katotaan puistossa/perhekahvilassa, kun esikoinen joka on 2v8kk, juoksee innoissaan, kiipeilee, hyppii jne. Tästä aiheesta vois jatkaa, vaikka kuinka kauan, mutten nyt ehdi.;)
tuskinpa kukaan lapsestaan " kynnysmattoa" haluaa. Mutta minkäs teet, jos lapsi on arka ja jää toisten jalkoihin. Minusta myös vanhemmilla pitäisi olla vastuu siitä, etteivät ne vilkkaammat kaverit jyrää näitä herkempiä.
Meilläkin on juuri tuollainen erittäin vilkas ja riehakas 2 v koheltaja. Poika on kyllä periaatteessa ihan kiltti ja kultainen, mutta innostuessaan meno helposti yltyy ihan tolkuttomaksi. Tuntuu tosiaan, että rauhallisempien lasten äidit helposti saattavat katsoa tätä kieroon. Mutta minkäs teet - tokihan yritän kieltää, jos lapsi rikkoo sääntöjä ja tekee tuhmuuksia, mutta useimmiten kyse on vain liiallisesta elmänilosta ja uteliaisuudesta, jota ei pysty, eikä pidäkään rajoittaa.
Vilkas lapsi on paha lapsi vaikka ei ole tehnyt mitään pahaa.
Se että ei istu hiljaa ei ole tuhmuutta.
Lapsuuteen kuuluu liikkuminen ja lapsia ei voi ilman ääntä kasvattaa.
Ei se meidänkään tyttönen mikään maan hiljainen ole varsinkaan oman perheen kesken, mutta kyllä myönnän, että hätkähdän tosissani rajumpien lasten metakkaa ja fyysisyyttä. En vain ole tottunut, ja se pelottaa minua. Mieleen tulee välittömästi, että älä rasavilli tule meidän pienen, hennon tytön lähelle joka ei ole tottunut tönimiseen ja huutamiseen, tai jotain voi sattua. Onko tässä nyt jotain pahaa sitten?
Olen vähitellen pihan muiden lasten kanssa yrittänyt totuttaa meitä molempia fyysisiin leikkeihin, ja onnistunutkin niin hyvin, että nyt tyttömme tönii siinä missä rasavillitkin (poikia kaikki)... :/ Silti hän ei esim. kulje ympäri pihaa kepin kanssa huutaen kauhealla äänellä " Pam! Pam! Kuolit!" päin muiden naamaa, enkä muuten näe mitään syytä, miksi tällaiseen käytökseen pitäisi meidän tottua muidenkaan taholta.
Tunnustan. Olen juuri se rauhallisen tytön äiti joka mulkoilee riehuvia poikia. Eipä ole tullut mieleeni että olen ajatellut aika törpösti.. Kiitos teille, avasitte silmäni tällekin asialle! : ) Itsekin olen äärimmäisen rauhallinen, enkä mikään perinteinen mamma-ihminen. Tunnen oloni muutenkin ulkopuoliseksi leikkipuistossa, mutta tytärtäni yritän tukea hieman sosiaalisemmaksi tyypiksi ja siksi sinne puistoon on lähdettävä. Kovaäänisyys, vilkkaus ja rajut leikit ovat meille niin VIERAITA että sen vuoksi olen asiaa sen kummemmin ajattelematta suhtautunut niihin vähän nihkeästi. Tämän tarinan opetus: ERILAISUUS KUNNIAAN!! : )
Minne mahtuvat nämä meidän villit pojat? Meillä on 3,5 v vilkas ja äänekäs poika. Juuri tultiin kaupasta ja päätin jo lähettää pojan postipakettina Beirutiin, sen verran överiksi meni uhmameininki tällä kertaa. Kateellisena katsoi rauhallisia lapseja, jotka kiltisti istuivat ostoskärryissä. Ja ei tämä meidänkään sankari tuhmuuttaan, kassalle asti meni hyvin ja sitten repes. Juu, ei tullut sitten puuhapetenamulaatikkoa ostettua ja mummojen silmät pyörivät villisti: " kylläpä lähtee pojasta ääntä" . Asiaan, pakko oli vaan purkautua jonnekkin edellisen verran.
Poikani on vilkas, äänekäs, fyysinen. Välillä tuttavaperheessä vieraillessa (jossa samanikäinen tyttö) suoraan sanoen rasittaa, kun tytön äiti sanoo joka kerta: nyt otatte sitten leikin ja leikitte rauhallisesti (lue: hiljaa). Kyllähän se poika aikansa hiljaa leikkii, mutta sitten leikki vaihtuu tarzanmies -leikiksi ja vauhti nousee. Ja tyttö on leikissä täysin rinnoin mukana ja nauttii liikkeestä ja äänen käytöstä. Ja sitten taas: ei saa riehua, ottakaa hiljainen leikki jne. Pyssyleikit taas ovat jotenkin sisäsyntyinen juttu pojille, niillä on varmaan joku " pyssygeeni" . Aluksi olin asenteella, tähän taloon ei tule yhtään lelupyssyä. Sitten kun parivuotias luova poika söi leipäpalan käsiaseen näköiseksi ja " pum" , luovutin. On sovittu vain on se, että leikkipyssyllä voi metsästää leikisti eläimiä (ukki on hirvimies ja suuri idoli) ja edes leikillään ei toisia kohti saa leikkipyssyllä ammuskella (olen kertonut mitä se oikea pyssy tekee ja miksi aseita on, esim. isälläni). En siis antaisi oman poikani leikkikentällä huitoa keppi kädessä " ammuskelemassa" muita lapsosia.
Omaa asennetta on pitänyt muuttaa paljon, sillä nyt olen paaljooon sallivampi kaikenmoista riekkumista kohtaan, kunhan se vain on turvallista lapselle. Ja nyt kun toinen lapsemme on 9 kk, olen ihmetellyt, kuinka tämän pikku prinsessan nyt osaa kasvattaa?
joiden takia mulkoilevat varovaisesti jo valmiiksi vähän vilkkaampia isompia lapsia.
Lapset ovat lapsia ja saavat olla lapsia. Ja varsinkin leikkikentällä ja muissa lapsille varta vasten tarkoitetuissa paikoissa pitää voida pitää ääntä ja pörheltää vapaasti.
Toinen asia on se, että kaikki vähän villimpien lasten (vanhemmat eivät aina valitettavasti jaksa katsoa, etteivät lapset todellakin tee liiassa innossaan jotain pienempiä vauvoja oikeasti haittaavaa. Ja minulla on niitä propellipeppuja itselläni ollut kaksi, sekä tyttö että poika. Ja kysyy viitsimistä julkisella paikalla.
Tulee mieleen saamapuolelta tässä asiassa junamatka, jossa istuimme lastenvaunussa omassa hytissämme, omilla paikoillamme. Imetin vauvaa, joka häiriintyi helposti rinnalla ollessaan ja hylkäsi sen ja alkoi itkeä. Olisi vaatinut vähän rauhaa, joten olin sulkenut oven.
Toisesta hytistä tuli jatkuvasti noin 3- 4-vuotias pikkupoika, joka huvitteli ryntäämllä ovesta, karjumalla täyttä kurkkua ja nauramalla innostuneena kun vauva säpsähti, heitti rinnasta irti ja alkoi itkeä. Käskin pois pari kertaa ja kun tuli kolmannen kerran, seurasin poikaa omaan hyttiinsä. Siellä luki lehteä täysin evvk-asenteella poikaan suhtautunut _todella_tympiintyneen näköinen nuorehko mies, ilmeisesti pojan isä. Hän kuunteli vierestä nyrpeänä ja sanaa sanomatta, kun valistin poikaa, että sinä et saa enää tulla meidän hyttiimme säikyttelemään vauvaa tahallasi. Menin sitten tieheni niine hyvineni.
Kun omiakin lapsia on, ymmärrän, ettei tuo ole pojan " ilkeyttä" , mutta jos tietää lapsensa temperamentin, olisi otettava lusikka kauniisti käteen ja seurattava enemmän, ei voi päästää pörheltämään yksinään näkemättä yhtään mitä tekee. Muutama tuollainen kokemus saattaa aiheuttaa sen, että esikoisvauvan vanhemmat karsastavat jo valmiiksi vähän vilkkaampaa isompaa lasta, oikein tai väärin.
Itse olen sen varovaisuuden (karsauden?) myös saanut kokea omiani kohtaan, ennen kuin siis ovat ehtineet tehdä mitään kenellekään. Olen jotenkin ajatellut, että naamaansahan saa jokain pitää siinä asennossa kuin haluaa. Myös tuollaisen ultrarauhallisen lapsen äidiltä saatuihin kasvatusneuvoihin jaksan kyllä suhtautua ihan asian vaatimalla vakavuudella. (tyyliin: anna lapsen kerran tutustua laatikon sisältöön, ei se sitten enää niihin koske jne.)
Poika=villi, äänekäs, hankalasti kasvatettava.
Tyttö= Tasainen, rauhallinen ja helppo lapsi.
En tiedä miksi mutta jotenkin monista viesteistä paistaa läpi ylläoleva ajatusmaailma. Ja useinkin olen kuullut lauseen pojat on poikia.. Hyväksytäänkä pojilta huonompaa käytöstä??? Sukupuolesta, persoonallisuuudesta yms. viis tietyt rajat on lapsella oltava. Heh, hyvä minun sanoa, tyttöni kun on vielä niin nuori. ;-)
Lila75 joka oli poikatyttö ja Sini 1v 3kk
Mä en tarkoittanut ihan tuota mitä sanoit. En hyväksy että ketään jyrätään. Viittasin vain kommentissani tuohon ap:n kirjoituksessa olleeseen asiaan, että jo alle 3-vuotiaalta jotkut vaativat sellaisia asioita mihin ei kaikki 5-6-vuotiaatkaan pysty. Jos joku vuotta nuorempi tulee väkisin repimään lelua kädestä, on kai oikeus pitää lelustaan kiinni? Jos sillä on juuri ollut leikkimässä. Ei tarvitse antaa toisen terrorisoida vain siksi koska " tämä on pieni ja pieniä täytyy ymmärtää" . Lelujen vaihteleminen on asia erikseen kun siitä sovitaan...
Aikuiset eivät voi olla niin lapsellisia että kun heidän 1.5 vuotiaansa tahtoo viedä lelun 2.5 vuotiaalta, niin 2.5 vuotiaan pitää lelustaan luopua " koska on jo niin iso poika ja pitää ymmärtää että Meidän Pieni haluaa sen" .
Sitä tuo kynnysmatoksi kasvattaminen tarkoitti. Että on tietyissä tilanteissa vain hyvä jos osaa pitää puolensa. Ihan kaikkea ei tarvitse sietää - ei edes sen niin " ison" alle 3-vuotiaankaan:)
Pepper:
tuskinpa kukaan lapsestaan " kynnysmattoa" haluaa. Mutta minkäs teet, jos lapsi on arka ja jää toisten jalkoihin. Minusta myös vanhemmilla pitäisi olla vastuu siitä, etteivät ne vilkkaammat kaverit jyrää näitä herkempiä.
Tuollaisessa tilanteessa on ihan syytkin olla tuohtunut.
Mä en kanssa voi sietää sitä että lasten annetaan mellastaa ihan miten tykkäävät. Kyllä se vastuu pienten touhuista (ja isompienkin) on viimekädessä aikuisella.
Toisia ei saa kiusata, töniä, potkia, repiä tavaroita käsistä jne. Mun mielestä ihan perusasioita. Pitäisi olla. Ja siitäpä seuraakin se, että välillä iskee tuon parhaassa uhmassaan olevan villikon kanssa toivottomuus. Tuntuu että suurin osa ajasta on erilaista kieltämistä. Ja ohjaamista. N. 3-vuotias ei enää ole niin helposti höynäytettävissä kielletyistä jutuista pois kuin vaikkapa 1.5 vuotias. Sillä on jo oma tahto ja sitä on PALJON.
Itse rauhallisena ihmisenä välistä kyllä melkein kärsin, kun joudun niin paljon komentamaan. Mutta kun muuten ei mistään tule mitään. Joka asiaan on vastaus EI. Ja jos antaa 2 vaihtoehtoa mistä valita, poika keksii aina sen 3:nnen:)
Rauhallisten lasten vanhemmille vaan sanoisin ettei se aina sitä kurin ja kasvatuksen puutetta ole, jos joku on kovatahtoinen. Kyllä meillä on ainakin yritetty ja tullaan yrittämään...
Eli on ihan pakko kopioida tuo kirjoitus tähän perään. Ainoastaan tuosta sukupuolijaottelusta olen kanssasi eri mieltä! Tässä vuoden takainen tekstini:
Itseäni ovat alkaneet viime aikoina ärsyttämään vähän yli 1-vuotiaiden vanhemmat, jotka eivät ymmärrä, että myös 3- tai 5-vuotias on vielä lapsi.
Ja nyt siis ei ole kysymys siitä, että 3- ja 5-vuotiaamme kiusaisivat tai eivät osaisi käyttäytyä, vaan ihan siitä, että joskus tuntuu, että 1-vuotiaiden vanhemmat kuvittelevat, että 3-vuotiaan pitäisi osata käyttäytyä kuin aikuinen. Johtunee varmaan siitä, että olen vastikään jäänyt äitiyslomalle kolmosen takia ja ryhtynyt jälleen käymään näissä " äitiriennoissa" , joissa omat lapseni ovat isompia kuin valtaosa muista.
Muutamia esimerkkejä:
- Olimme pulkkamäessä ja isommille lapsille oli selkeästi opetettu, että toista reunaa mennään ylös ja toista lasketaan alas ja alaslaskun jälkeen mennään heti pois tieltä. Sitten siellä oli muutama taaperon äiti, jotka antoivat lastensa leikkiä keskellä rinnettä ja olivat sitä mieltä, että " ylhäältä tuleva väistää" . Komensin lapseni laskemaan reunasta niin, etteivät menneet näiden taaperoiden päälle ja katsomaan, ettei kukaan jää alle. Sitten eräs äiti jäi tällaisen vuoden ikäisen kanssa seisoskelemaan rinteen alaosaan laskun jälkeen ilman aikomustakaan lähteä pois. 3-vuotiaani odotti aikansa, huuteli " pois alta" ja lähti sitten laskemaan kun tehoa ei ollut. No, tietenkin hän törmäsi tämän 1-vuotiaan pulkkaan (muttei lapseen), lapsi säikähti ja äiti alkoi sättiä 3-vuotiasta, jonka pitäisi osata ohjata pulkkaa tai sitten ei saa tulla mäkeen ollenkaan jos ei osaa väistää! Minun kannaltani vika oli kuitenkin tuossa äidissä: ei kai 3-vuotias voi " ymmärtää" , että kaikkien ei tarvitse noudattaa sääntöjä.
- Olimme liukumäessä, jossa oli paljon lapsia laskemassa. Isommat lapset jonottivat kiltisti vuoroaan, kun yksi sellainen vuoden ikäinen rynni jonon (noin 5 lasta) ohi ensimmäiseksi. Yksi lapsi oli juuri lähdössä laskemaan, jolloin tämä äiti sanoi lapselleen " anna tytön mennä ensin, tyttö oli ennen sinua" - muut lapset, joiden ohi taapero oli mennyt, katsoivat tyrmistyneinä. Itse tokaisin äidille: " Nämä muutkin lapset olivat ennen häntä" , jolloin äiti kääntyi närkästyneenä lapsensa puoleen ja totesi: " nyt lähdetään kotiin, täällä on liian ahdasta" .
- Lapseni leikkivät keskenään ja eräs 1-vuotias tuli paikalle ja otti 5-vuotiaani kädestä lelun, josta tämä hämmentyneenä päästi ensin irti. Sekunnin mietittyään 5-vuotiaani otti lelun takaisin, jolloin 1-vuotias alkoi itkeä. Tämän 1-vuotiaan äiti, joka oli taatusti nähnyt koko tapahtumaketjun, alkoi moittia lastani: " ei saa ottaa pienemmän kädestä" . 5-vuotiaani on muutenkin erittäin arka ja syrjäänvetäytyvä erityislapsi, jolle on nimenomaan pitänyt opettaa puoliensa pitämistä, koska muuten hän antaa aina periksi muille lapsille. Hän tietenkin säikähti episodista niin, että juoksi pöydän alle itkemään ja koko loppupäivän saimme selittää, että puolensa saa pitää ja tällä kertaa tuo täti oli väärässä.
Kiusaaminen ei siis mielestäni ole missään tapauksessa sallittua, mutta mielestäni myöskin 1-vuotiaiden vanhemmat voisivat huomioida, että myös 3- tai 5-vuotias, ja vielä 10-vuotias ja murrosikäinenkin ovat lapsia, eikä heiltä voi olettaa aikuisen käytöstä. Leikki-ikäiset pystyvät jossain määrin noudattamaan sääntöjä, mutta sitä he eivät vielä " ymmärrä" , että säännöt eivät ole kaikille samat tai että kaikkien ei niitä tarvitse noudattaa. Tämän ikäisillä on myöskin hyvin vahva oikeudentaju - jos toinen saa enemmän, jotakuta suositaan tai jonkun ei tarvitse noudattaa sääntöjä, niin se kyllä näkyy ja kuuluu. Tämä kuuluu ikäkauteen, eikä tarkoita että lapsi olisi huonosti kasvatettu tai että hän ei osaisi ottaa toisia huomioon!
Kaipaisinkin sitä, että myös 1-vuotiaiden vanhemmat katsoisivat, että heidän lapsensa noudattavat yhteisiä sääntöjä, vaikkeivät niitä ymmärtäisikään - tai ainakin, että sääntöjen noudattamatta jättämisestä ei seuraisi kohtuuttomia tilanteita muille lapsille. Tilanteissa, joissa leikki-ikäisille luodaan sääntöjä, tulisi myös läsnäolevien aikuisten noudattaa niitä, vaikkeivät he säännöistä samaa mieltä olisikaan tai ne olisivat heidän kannaltaan turhia. Leikki-ikäinen ei ymmärrä vielä säännön taustalla olevaa tarkoitusta ja tavoitetta, joten hänen on vaikea käsittää, että aikuinen saa seistä pulkkamäessä, mutta lapsi ei. Ei 3-vuotias voi vielä osata ohjata pulkkaa ja siitä huolimatta myös hänellä tulee olla oikeus laskea pulkkamäessä!
Lähes 3-vuotiaan pojan äitinä nielen välillä pahaa mieltäni pojan vuoksi, kun tähän tälläiseen törmään. 3-vuotias on vielä aika pieni lapsi, jonta mä toki odotan tiettyjä sääntöjä noudattavan ja joka osaa pyytää jo anteeksi jne. Mutta juuri tälläinen " Onpa X jotenkin paha" toisten äitien suusta tuntuu musta helkkarin pahalta.
Hyvänä esimerkkinä: Kyläilemme kavereilla, joilla kaksi niin kilttiä lasta, ainakin omasta mielestään. Heillä on joku leikkikeittiö, jonka osia ei ole ruuvattu kiinni, vaikka ne saisikin ruuvattua. Meidän poika toki alkaa irroitella niitä palasia toisistaan ja mulle sanotaan " Rikkooko X kotonakin kaikki lelut." Mitähän tuohon sanoisi : /
En kiellä, etteikö lapsi olisi vilkas ja kovaääninenkin, mutta mun mielestä ihan normaali 3-vuotias poika : ) Ihana sellainen!
Meiltä löytyy se kiltti, arka ja hiljainen esikoistyttö ja myönnän että varmasti mulkoilin niitä villien poikien äitejä kun tyttö oli pieni. Millään ei meinannut hermo kestää sitä kun likka jouksi jatkuvasti syliin parkumaan asiasta kuin asiasta. Olisi ollut niin paljon mukavampaa itselle kun ei olisi ollut töniviä ja häliseviä poikia/tyttöjä ympärillä. Ja tuli ihan liikaa suojeltua tuota prinsessaa. jopa niin paljon että nyt 5v. neiti on toisten lasten seurassa ihan turhan arka eikä saa kovin helposti kavereita kun ei uskalla mennä mukaan.
Toinen lapsemme onkin sitten poika ja aivan eri maata kuin siskonsa. Tai siis on kyllä kiltti ja uskoo kun kieltää mutta on vilkas ja kovaääninen. Juoksentelee pihoilla muiden mukan eikä pelkää mennä isompien lasten leikkeihin mukaan ja yleensä pääsee porukkaan kun on niin sanavalmis ja sosiaalinen. Keppi kyllä heiluu kädessä ja huutaa kovaa mutta opetettu on että sillä kepillä ei huiskita muita. Tosin leikin tiimellyksessä joskus sattuu vahinkoja. Inhottavaa mielestäni on että koska poika on vilkas ja kova ääninen häntä automaattisesti pidetään myös pahana. Monet sukulaisetkin sanovat että on tuo poika sitten rasittava ja ihmettelevät miten sen kanssa jaksaa. Ja poika saa aina syyt niskoilleen vaikkei olisi tehnyt mitään mutta kun näkyy ja kuuluu niin selvästi.
Tympeää on mielestäni se että lasten 2v tyttöserkku on kaikkien mielestä kuin enkeli kun on niin rauhallinen ja hiljainen lapsi. Ja kyllä tyttö osaa istua pitkään paikoillaan eikä juuri koskaan huuda tai itke mutta kaikessa hiljaisuudessa osaa olla kyllä ilkiö hänkin. Oli meillä eilen kylässä ja meidän tyttö tuli vähän väliä itlemään kun serkku joka puolet pienempi oli tönäissyt täi lyönyt jollain lelulla. Myös poika tuli valittamaan samasta asiasta. Mitään en ollut kuitenkaan huomaanut ennen kuin rupesin lapsia tarkkailemaan ja niinhän se meni että poika juoksenteli ja metelöi ja tytöt leikkivät nukeilla hissukseen ja aina kun tilaisuus tuli mätkäisi serkkutyttö jompaa kumpaa lapsistan
i sillä nukella päähän niin että kumahti. noin vain ilmans en kummempaa syytä. Että näköjään ne hiljaisetkin osaa mutta sitä ei vaan huomaa kun eivät pidä itsestään ääntä.
Vilkkaus ja äänekkyys ei ole yhtä kuin tuhma lapsi ja hiljaisuus ja rauhallisuus ei ole yhtä kuin kiltti lapsi. Lasten serkun äiti kertoikin että tyttö on nykyään ihan mahdoton kun kiusaa veljeään ja tekee pahojaan ja kaikki kaikessa hiljaisuudessa ja huomaamatta.
vaan ÄRSYTTÄÄ niiden äidit, jotka eivät katso lastensa perään. Vilkkaat penskat JYRÄÄVÄT alleen pienemmät!!!
Yleensä täällä on vaan niitä kilttien lasten ymmärtämättömien äitien valituksia, joita toiset samanlaiset säestävät.
Minullakin on vilkkaita, vauhdikkaita, oman tahtonsa esiin tuovia ja puolensa pitäviä ¿ mielestäni siis ihan normaaleja ¿ lapsia. Mutta rauhallisten lasten äitien mielestä lapseni ovat ihan mahdottomia¿.