Jotkut esikoisten äidit vaativat hieman isommilta lapsilta mahdottomia

Minulla on kaksi lasta joista vanhempi pian 5v.

Vaadin häneltä hyviä käytöstapoja ihan jo oman itsenikin takia.

Esim. sisällä ei juosta tai riehuta kovasti, vaan jos " riehuttaa" mennään ulos juoksemaan ym..

Yleisillä paikoilla kuten kaupassa ei huudeta ja kiukutella, eikä kosketa joka paikkaan. Yleensä tyttäreni ottaa lasten ostos kärryt ja minä kerron hänelle mitä hän voi niihin laittaa hyllyistä.

Näin hän saa " tehdä jotain tärkeää" ja olla apuna.

Silloin hän ei juoksentele ympäri kauppaa hokien " äiti ostetaan tämä, mä haluuuun tän!"



Vaadin myös serkku tytöltä (3v) käytöstapoja ollessaan luonani hoidossa. Esim. Kauppa reissut hoituvat hänenkin kanssaan minulta hyvin, koska olen alusta lähtien vaatinut häntä pitämään kiinni kuopukseni rattaista kävellessämme jossain ja tämä toimii myös kaupassa.

Hänkin ottaa ostos kärryt välillä ja jos tyttäreni on mukana kaupassa, heillä molemmilla on kärryt ja ottavat vuorotellen tavaroita kärryihin.

Äitinsä seurassa hän yleensä istuu rattaissa koska lähtee usein juoksemaan karkuun heidän kävellessään jossain.

Pihalla tai puistossa katson etteivät lapset ole ilkeitä muille ja töniminen, lyöminen, haukkuminen ym. on ehdottomasti kiellettyä ja siitä seuraa hyvin nopeasti lähtö sisälle!



Minun tyttäreni ei onneksi kiroile tai yleensä hauku toisia. Joskus saattaa sanoa toista tyhmäksi (mikä siis meillä kiellettyä).



Samalla pihalla on saman ikäisiä tyttöjä joiden sanavarastoon kuuluvat sanat " kusipää, idiootti, vittupää ym." ihmetyttää miten jotkut vanhemmat eivät puutu tällaiseen kielenkäyttöön vaikka kuulevat sen!

Kaipa se on juuri sitä " vapaata kasvatusta" .

Tosin kun esikoulussa keskustelin 6v esikoisestamme, niin koulutuksen saanut täti korjasi ettei meidän poika ole vilkas vaan ELOISA. Eli ilmeisesti tuo vilkkaus on negatiivispainotteinen sana. Meillä ainakin esikoinen on äänekäs ja vauhdikas, mutta varsin kiltti ja helppo lapsi. Eli tuo vauhdikkuus ole mitenkään tekemisissä ilkeyden kanssa. Tosin aikuisilta on lähinnä tullutkin positiivista palautetta pojan luonteesta, ei ole hirveästi katsottu kieroon.



Toinen lapsemme 4v tyttö on sitten todella rauhallinen ja ei ehkä ihan niin helppo, mutta ei kovin vaikea lapsi hänkään, on hitusen jääräpäisempi ja suorasanaisempi kuin veljensä. Meillä tyttö mielummin välttelee liian riehakasta menoa ja kaipaa pienemmissä ryhmissä leikkejä. Meillä ei tyttö noista riehakkaista pojista tykkää leikkiseurana, vaan siksi haetaan mieluummin muunlaista seuraa hänelle.



Lisäksi meillä on vauva, joten kummasti muistuu mieleen miksi en kaipaa täysillä vauvan korvan vieressä huutavaa äänekästä vierasta lasta vauvan viereen riehumaan. No emme me kyllä leikkipuistoissa pahemmin käykään, vaan sovimme kaveriseuran suoraan äitien kesken. Siten kyllä saatan ymmärtää vanhempia jotka esikoisen osalta katselevat kauhuissaan toisia lapsia, vaikka eihän noissa lapsissa mitään vikaa ole.



Minulla on ollut tapana katsoa lasten reagointia tiettyihin asioihin ja jos jonkun muun pienempi (tai isompikin) lapsi näyttää pelästyvän kovia ääniä tai liian läheistä kanssakäymistä, niin olen yrittänyt sitten ohjata lasteni käytöstä näitä lapsia huomioivaksi heidän läheisyydessään. Esim. jos jonkun muun vauva nukkuu, niin vieressä ei huudeta täyteen ääneen ja jos joku pienempi kavahtaa liukumäessä kun lapseni tulee ihan taakse melkein kiinni, niin pyydän pitämään vähän enemmän väliä jne. Näin siis pyrin huomioimaan muidenkin lapsia ja toivon että omat lapseni oppisivat samalla toisten huomioimista ja tiettyjä " yleisiä käytössääntöjä" , kuitenkin ei mitenkään mahdottomia ja liikoja vaatien.

Hyviä kommentteja puolin ja toisin ja ihan asialinjalla. Meillä on kolme lasta, yksi todella temperamenttinen vauva ja kaksi isompaa (6v tyttö ja 2v poika). Nämä isommat ovat hekin kyllä temperamenttisia mutta leikkipaikoilla ehkä kuitenkin niitä jotka antavat lelunsa ja lähtevät pois jos joku on " turhan villi" . Tyttö kyllä nykyään osaa antaa takasin ja puolustaa itseään, poika on edelleen sellainen että mieluiten välttää riidat eli lähtee pois jos jotain tulee. Olen kyllä varsinkin esikoisen kanssa saanut useammassakin paikassa todeta että monet olettavat hänen käyttäytyvän ehdottoman järkevästi ja rationaalisesti, onhan hän jo NIIN iso.



Oli kiva lukea myös villien lasten vanhenpien kokemuksia, itse yritän aina ajatella että lapsi ei mitään tee tuhmuuttaan ja että vaikka vanhempi voi vaikuttaa välinpitämättömältä niin ei välttämättä sitä ole.

tuntuu löytyvän kohtalotoverita ja ymmärrystä rauhallistenkin lasten vanhemmilta. Mutta Cecilhenryn kommenttiin päästyäni taas tavalliseen tapaan pahoitin mieleni - taas tuli esiin se käsitys, että näitä vilkkaita ja huonosti käyttäytyviä lapsia ei ole kasvatettu ja meitä heidän äitejään syyllisttiin.

Ja se yleinen luulo, että kaikki on vaan kasvatuksesta kiinni tuli esiin.

Kyllä meilläkin on tiukat säännöt ja kuri. Jäähypenkit ja " oikeaoppiset" lahjonta- ja kiristyskeinot ovat olleet käytössä jo kauan ennekuin TV-nannyt niitä opettivat. Jotkut lapset kun vaan ovat vaativampia kuin teidän kullannuppunne. Meillä on samat säännöt kaupassa käyttäytymisen suhteen, mutta silti 4-vuotiaamme kiukuttelee kaupassa, kun ei saa mitä haluaa ja koskee joka paikkaan. ja kun annetaan oma lasten kärry (, jotta olisi oma tärkeä tehtävä) huristelee sillä niin kovaa pitkin kaupan käytäviä, että mummot meinaa jäädä alle. Teidän kullanuppumme on siis helpompi laps, kuni hän on uskonut nämä säännöt ensimmäisellä selittämällä. Meidänkin helpompi lapsemme oppi ne ehkä neljännellä selittämällä, mutta kauhea, vilkas lapsemme ei ole uskonut sitä neljännelläkymmenennelläkään kerralla vaikka yhtä johdonmukaisesti ja oikeaoppisesti on toimittu.

Olkaa iloisia, että teitä on sinattu " kilteillä lapsilla" ja pääsette helpolla.

Eikä teidän tarvitse stressata, joka kerta kun lähdette kotiovesta ulos, että pitääkö tänään pahoittaa mielensä lapsensa huonon käytöksen ja teidän laistenne ymmärtämättömien äitien takia.

Uskaltaisin väitää, että te, joilla on hepot lapset ette " tiedä äitiydestä kaikkea" . Vastaavasti voisin todeta, että minun kaikki 3 lastani ovat olleet todella helppoja vauvana. Ovat nukkuneet ja syöneet hyvin, eikä meillä ole turhia valvottu - ja senpä takia olenkin usein todennut, etten tosiaan tiedä kaikkea vauva-ajasta - eli siitä kuinka rankkaa se voi olla kun moneen viikkoon tai kuukauteen ei voi nukkua tarpeeksi.

Itselläni on se vilkas lapsi mutta tyttö 2v4kk, ei poika. Eli kyllä tytötkin osaavat..Vauva-aika oli helppo eli en tiedä mistään yövalvomisista koska hän alkoi nukkumaan yöt jo varhain. Koliikkia ei ollut koskaan. Vauvana oli tyytyväinen eikä huutanut voi sanoa koskaan.



MUTTA, tämä oma tahto ja itsepäisyys, mahdoton temperamentti, uteliaisuus, uuden oppiminen, rajojen kokeilu on ollut 1 vuotiaasta asti aivan mahdotonta. Hän ei ole koskaan vierastanut, nauttii ihmisten seurasta ja on TODELLA kovaääninen. Menee vaikka isomman kimppuun jos häntä uhataan eli ei ole pelokas.



En koe että hän on ilkeä tai huonon kasvatuksen saanut. En anna hänen viedä leluja kenenkään kädestä, mutta ei hänen niitä myöskään tarvi hiljaisemmille tai pienemmille antaa jos ne oli hänellä ensin. Jos huomaan, että hän on tehnyt väärin niin kyllä laitan hänet pyytämään anteeksi ja niin tekeekin. Kaupassa hän ei ole kiltisti rattaiden vieressä vaan työntää eläväisenä lasten ostoskärryjä hoilottaen ja joskus jos jää katsomaan jotain mielenkiintoista saattaa törmätä todellakin johonkin mummoon. En edes halua häntä väkisin opettaa kulkemaan vieressä, hän on eläväinen lapsi ja ihana sellainen. Varmaan monet katsovat että onpas kovaääninen lapsi ja vielä kovaäänisempi äiti (jos komennan häntä) mutta se on heidän häpee.



Kyllä ne hiljaiset jossain vaiheessa pääsevät kuorestaan. Meillä riehakkaiden taaperoiden äideillä saattaa olla lapsen murrosikä helppoa kun taas hiljaisten lasten oma minä saattaa vapautua vasta murrosiässä (niin kävi omalla kohdallani).



Koittakaa ymmärtää että meitä on moneen junaan:)

että jos mä näen jossain ns. huonosti käyttäytyvän lapsen niin en kyllä ensimmäiseksi ajattele että siinä on kasvatus mennyt pieleen. Ensinäkin kaikilla lapsilla on eri kausia, välillä ollaan " kiltimpiä" ja välillä " tuhmempia" . Toisekseen toiset ovat luonteeltaan vaan niin vilkkaita että ei auta vaikka vanhemmat mitä tekisivät. Kuitenkin luulen että jos vanhemmat ovat säännönmukasia kasvatuksessaan niin se kantaa hedelmää. Olen oikeen tarkkaillut naapurimme poikaa (olemme ystäviä perheen kanssa). Kun muutimme, poika oli 5v ja risat ja NIIN villi. Aina kun lapsemme leikkivät niin se päätyi siihen että meidän tyttö itki. Poika juoksi, hyppi, riehui, huitoi mutta ei ikinä musta ollut tuhma vaan piti kovasti esim vauvoista (sai kyllä olla tarkkana kun hän hyvää hyvyyttään tuli hoitamaan...). Ja meidän tyttö oli kyllä ihan rakastunut tähän poitsuun, kaikesta huolimatta! Mutta vanhemmat tekivät aina parhaansa ja minusta kasvattivat lapsiaan tosi hyvin. Nyt kun poika on 7, täyttää 8 niin hän on ihan erilainen. Paljon rauhallisempi ja ottaa tosi hyvin muita huomioon ja käyttäytyy muutenkin hyvin, tervehtii kaikkia jne.

kaksivuotias tyttö on reipas ja iloinen. Nyt on harjoittelun alla lelujen jakaminen ja vuorojen ottaminen.

Olen huomannut, että tälläiset normaalit kehitysvaiheet jaetaan sujuvasti samanhenkisten lasten vanhempien kanssa. Kielletään ja otetaan vuoroja kyllästymiseen asti.

Tuttavallani on arka lapsi, muutaman kuukauden nuorempi poika, joka joskus itkee jo nähdessään toisen lapsen. Tämä äiti pitää meidän tyttöä supervillinä ja raisuna :).

En mitenkään kaipaa leikkihetkiä tämän pojan kanssa. Viimeksi tyttöni otti häntä kädestä ja sanoi päivää. Se oli pojalle liikaa ja äiti sanoi, ettei poika pidä noin " raisusta menosta" .

Että minä kiehuin! Minä olin ylpeä tyttöni taidosta.

Eli toisinkin päin. Tyttömme ei ole erityisen villi, mutta ihan touhukas ja reipas kuitenkin. Tytöstä huomaa, etteivät nämä pienet, usein kovin suloiset, hiekankääntelijät ole hauskinta seuraa. Vaan ne touhupeput, jotka välillä juoksevat ja kiljuvat... Ja sama pätee äitiin!

Mikä saa minut katsomaan pahansuovasti vilkkaita lapsia on se, jos heidän vamhempansa eivät ollenkaan valvo mitä lapset tekevät. Esim. kauppojen yms. leikkipaikoilla olen huomannut, että mitä riehakkaampi lapsi, sitä todennäköisemmin muksu on jätetty paikalle yksin. Vanhemmille helpompaa ja tietävät varmaan, että pärjää, mutta eivät välitä, mitä lapsi muille tekee. Ja paljon on vanhempia, jotka eivät ollenkaan noteeraa, kun lapsi juoksee, tönii, huutaa, riehuu. Ja kun heille sanot asiasta, joko suuttuvat tai yrittävät lepsusti komentaa. Tämä saa minut kiehumaan raivosta...Minusta näissä on ongelmana se, että nykyajan vanhemmat ovat niin mukavauudenhaluisia eivätkä kestä lapsen kiukkua, joka vilkkaalla lapsella on monesti kovempaa sekin. on paljon helpompaa antaa lapselle aina periksi ja antaa sen tehdä mitä haluaa, kuin tuottaa sille pettymystä, mikä olisi kasvatuksellisesti tärkein tehtävä. Niinpä nämä sitten käyttäytyvät miten sattuu.

Sama on esim muskareissa ym. harrastuksissa. Kiva maksaa harrastuksista, kun niissä ehkä kerran pystytään jotain laulamaankin, kun ohjaajan koko aika menee näitä vilkkaita mussukoita komennettaessa ja paimentaessa. Tämäkin olisi vanhempien tehtävä arvoida, onko lapsi tarpeeksi kypsä käyttäytymään asianmukaisesti tällaisissa paikoissa. Rauhallisimmilta lapsilta jää harrastukset väliin, kun syystäkin pelkäävät näitä tönijöitä ja riehujia.



Ja minulla itselläni on 2 vilkasta poikaa, mutta en anna heidän riehua yleisillä paikoilla toisia häiriten.

Kun sain oman tytön, joka on tytöksi villi, vähän hymähdeltiin ympärillä. Kun hänen pikkuveljensä kasvoi 10kk ikään ja lähti kävelemään alkoivat muiden mukana minun enoni ja tätini katsomaan kieroon meidän vilkkaita kurittomat voimansa yhdistäviä lapsia. Mun serkuilla ei ollut vielä lapsia...ja näemä minä ainoana muistin miten mun lapsuudessani serkut oli sorsineet ja käyttäytyneet yleisiä rajoja noudattamatta ihmisten ilmoilla. Ymmärsin kyllä tätiäni ja enoani paremmin, ja aloin uskoon ajan todella kultaavan muistot.



Arvaatkaapa olinko onnellinen kun kuulin että molemmista serkkupojista tuli isiä samana vuonna:))??? Nyt on sielläkin leikki ikä menossa ja parhaimmillaan multa on kysytty neuvoa, kun eivät kuulemma tunne ketään muita yhtä villejä lapsi perheitä.



Itse tiedän että asiat saa sujumaan rauhallisesti, kun lasten kanssa tekee ulkona joka päivä jotain aktiivista. Tyttö lähti siis ajaan fillarilla 3 vuotiaana ja osasi kiivetä " isojen" kiipeilytelineeseen turvallisesti jo 2 vuotiaana. Ja osaa kunnioittaa toisia lapsia halutessaan - tosin jos ei saa purkaa ensin energiaansa niin ei kyllä sitä jaksa tehdä.



Poikaan taas tepsii nukkumaan laitto kun tuntuu villiintyvän. Ei jaksa keskittyä fyysisten lajien harjoitteluun, vaan kaikki tulisi osata heti. sitten kun osaa toistaa ja toistaa leikkiä vaikka kuinka kauan... Mutta hän muuttuu töniväksi ja villiksi jos ei saa tehdä haluamaansa. joku yrittää ottaa hänen tavaroitaan. Kyllä on otettu useasti tahdosta taistelua. :))



ap:lle. Hyvä että pidät puolesi ja kykenet ajattelemaan noin kuin alussa kirjoitit. Mä kuulun niihin jotaka pitää muiden aikuisten " hienoo kun sun lapset pitää puolensa" vakuutteluja hienotunteisuutena. Siis itse olen sitä mieltä että tilanne on ok, mutta aina pohjalla koen pientä huonoa omaa tuntoa.

...mutta kyllä vähän silti tulee joistain teksteistä mieleen, että silti lasten pitäisi monien mielestä vain " istua paikallan ja leikkiä rauhassa" .

Riehuminen ei sinänsä satuta ketään, eikä myöskään huutaminen. Tietysti pitää vanhempien pitää huolta siitä, että kukaan ei loukkaa.

Lasten leikkipaikat on juuri tarkoitettu siihen, että lapset saavat " mellestää" siellä, on ihan mahdotonta vaatia, että siellä ei juostaisi ja riehuttaisi.

Kerhot tms. ovat muuten myös sitten näille vilkkaille lapsille niitä paikkoja, jossa harjoittelelvat ottamaan muut huomioon ja keskittymään. Aika paljon pitää ohjaajankin näissä paikossa osata lasten kanssa toimimista, että kaikki viihtyvät. Ei voi kuitenkaan vaatia, että taaperomuskarissa kaikki istuvat hiljaa äidin sylissä ja laulavat koko muskarin ajan, ei tällaista " harrastusta" pidä vielä ottaa liian vakavasti.



Käytöstapoja pitää tietysti opettaa kaikille lapsille ikätasonsa mukaan, mutta sitten on sekin juttu, että me aikuiset olemme välillä vähän eri mieltä siitä, mikä on hyvää käytöstä.

Meidän aikuisten tulisi yrittää muistaa, että alle kouluikäinen on vielä todella pieni ja hän vasta opettelee (se vie aikaa) käyttäytymissääntöjä. Lisäksi kukaan ei voi odottaa, että vanhemmilla (joilla on useampi lapsi) on silmät selässäkin (minulla ei ainakaan ole), joten lasta voi myös vieras aikuinen opastaa ja neuvoa. Mieluummin puututaan tilanteeseen heti eikä jälkikäteen raportoida vanhemmille, kun tilanteeseen ei enää ehdi puuttua.



Vielä yhtenä asiana sanoisin, että lapsen koko saattaa pettää ja pahasti. Oma vanhempi 4-vuotias poikani on pienikokoisen koululaisen kokoinen, joten koon perusteella ei kannata aina yrittää lapsen ikää arvioida ja vaatia täysin epärealistisesti vanhemman lapsen kokemusta ja taitoja. Erityisen kurjaa tämä oli poikani ollessa vasta 2-vuotias.

Vilkkaita pitää valvoa ja komentaa?? Aivan.



Miksi sitten komentaessani saan myös itse paheksuvia katseita ja naapurin täti toteaa, että säälivästi että ' eihän X:ia nyt tarvitse komentaa' .

Tällä naapurin tädillä itsellä on todella rauhalliset lapset tyttö ja poika. Hänen mielestään minä en saisi komentaa X:aa (omaa lastani) silloinkaan kun hän esim. koputtelee automme ikkunoita lätkämailalla. Tai kippaa lunta pikkusisaruksen päälle jne.



Myönnän että tulen korottaneeksi ääntä komentaessani liian usein. Esim. X tekee innokkaana lumitöitä ja huiskii lunta minne sattuu, seurauksena että 1-vuotias puistoilija saa lapiollisen lunta päähänsä ja alkaa itkeä. Vaistomaisesti korotan ääntä ja sanon että täytyy katsoa minne lunta viskoo ettei mene kenenkään niskaan.



Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on meidän alle 3-vuotiaan villin lapsen kanssa tämän tästä.



Mutta kun täytyisi komentaa, tai katsotaan paheksuvasti ja kun komentaa, ei sekään naapurin tädille kelpaa. Hmm.

Täällä myös yksi rauhallisen tytön äiti ilmoittautuu. Olen varmasti katsonut pahansuovasti niitä villejä poikia, jotka jyräävät tyttöni mennen tullen. Ja joskus on kiukuttanut. Kerran mainitsin asiasta ihan ääneen ja sain päälleni kovan ryöpyn, että leimasin muka oikeasti poikiaan hyvin kasvattavat huonoiksi kasvattajiksi ja että paapoin rauhallista tyttöä. Jäin sitten pohtimaan asiaa tarkemmin ja lopulta tajusin ainakin sen, että on tietty ikä kun tyttöjen ja poikien leikkeihin tulee selkeämpi ero. Tyttöjen leikit ovat rauhallisempia kun taas poikien leikit rajumpia ja niistä löytyy enemmän vauhtia. Tämä ero pitää hyväksyä ja muutenkin lapsia tulisi kohdella yksilöinä eikä vaatia kaikilta samanlaista käytöstä kuin mitä itse pitää toivottavana.

Aiheeseen liittyen tai oikeastaan siksi, että meidän toinen lapsemme on poika ostin Jari Sinkkosen kirjan Elämäni poikana. Siinä käsitellään juuri tätä kiltit tytöt, tuhmat pojat vastakkainasettelua poikien puolestapuhujan näkökulmasta. Tuota kirjaa luettuani olen oppinut enemmän ymmärtämään poikamaisuutta ja sitä miten väärinymmärrettyjä pojat joskus ovat.

Itse yritän nyt edelleen suht rauhalliselle tytölleni painottaa, että jos joku leikki on hänen mielestään liian rajua, ei hänen tarvitse siihen osallistua, mutta jos ollaan esim. puistossa, missä on paljon lapsia, en todellakaan edellytä että pojat yhtyisivät tyttöjen rauhalliseen leikkiin vaan tyttö voi etsiä itselleen sitten muuta seuraa. Huonoa käytöstä en hyväksy minäkään ja jokaisen lapsen koskemattomuus tulee yrittää taata. Anteeksi pyydetään, kun satutetaan tai aiheutetaan toiselle paha mieli. Olen kantapään kautta oppinut miten helppoa on kiltin lapsen vanhempana arvostella vilkkaampia lapsia ja ehkä heidän vanhempiaankin. Pitää arvostaa kuitenkin erilaisuutta ja kunnioittaa kaikkia, puolin ja toisin.

" Lasten leikkipaikat on juuri tarkoitettu siihen, että lapset saavat " mellestää" siellä, on ihan mahdotonta vaatia, että siellä ei juostaisi ja riehuttaisi. "



Tästä olen erimieltä. Kauppojen, kahviloiden yms. leikkipaikat eivät ole riehumista vaan leikkimistä varten ja ihan kaikille, niissä pitäisi myös ns. rauhallisempienkin lasten pystyä käymään ilman, että tönitään, lyödään jne. Ulkona voi sitten juosta ja rellestää ihan mielin määrin.





" Kerhot tms. ovat muuten myös sitten näille vilkkaille lapsille niitä paikkoja, jossa harjoittelelvat ottamaan muut huomioon ja keskittymään. "



Kyllä, mutta jos lapsi kerhossa lähinnä juoksee, huutaa, tönii ja muksii toisia, on hänen mielestäni harjoiteltava vielä muualla. Samalla lailla nämä kerhot pitäisi olla tarkoitettu myös rauhallisemmillekin lapsille, mutta kaikki tuntemani ns. rauhallisemmat lapset (ovat kotona kyllä vilkkaita yleensä) ovat joutuneet jättämään leikkikoulut ja kerhot väliin, koska eivät uskalla niissä käydä, kun siellä tönitään ja huudetaan yms..



Minua sapettaa kovasti nähdä, kun monet ns. vilkkaiden lasten vanhemmat vain hymistelevät ja naureskelevat, että " meidän Ville se vain on niin vilkas" ja antavat lastensa tällä perusteella terrorisoida ja häiritä pienempiään ja arempiaan.

Rommeli -> olet aivan oikeassa, kyllä se on vanhempien vastuu katsoa jälkikasvun perään. Meillä käydään kerhossa ja liikuntakerhossa. Olen sanonut molempien kerhojen vetäjille, että sanokaa sitten jos homma ei vielä meidän pojalta onnistu niin tullaan vuoden päästä uudelleen. Ja kerhoilu on onnistunut muutamia ylilyöntejä lukuunottamatta, joista sitten on pojan kanssa puhuttu ja kun hän kerhoilusta kuitenkin kovasti tykkää, yrittää hän ainakin käyttäytyä mallikkaasti. Meillä on opeteltu kaupassakäynnit yms. ja koko ajan opetellaan lisää, kun pojan ymmärrys kasvaa tietyistä käyttäytymissäännöistä, jotka julkisilla paikoilla pätevät. Jos olen väsynyt en edes mielelläni ota poikaa kauppaan mukaan, sillä haluan että suurin osa asioilla käynneistä sujuisi -> välillä homma tuntuu ihan koiran kouluttamiselta..ja tämän voin huumorilla sanoa siksi, että meillä on koiriakin, joita olen samalla tavalla sosiaalistanut erilaisiin tilanteisiin :)

Nyt on esim. menossa joku 3,5 v. uhmakkuuskausi, kaikki kyseenalaistetaan ja kunnolla. Eilen lähdettiin sitten kauppaan ja kahvilaan ja poika käyttäytyi hyvin. Poika loisti kuin naantalin aurinko, kun kävelimme yhdessä kaupungilta kotiin, kaikki sujui hyvin, ei riehumista, huutoa, yms. (edellinen kauppareissu ei mennyt ihan putkeen..) En nimittäin yhtään ihmettelisi sitä, jos joku oikein riehakkaan ja omaa tahtoa uhkuvan 2 - 4 vuotiaan kanssa hautautuisi kotiin, kun käynnit julkisilla paikoilla ovat välillä hermoja raastavia.

On tosiaan ihan mahdotonta vaatia, että kaikki lapset yhteisissä paikoissa kävelevät rauhassa tai istuvat. Juokseminen on lapselle ihan luonnollinen tapa liikkua, ja jos se häiristee muita lapsia, niin heidän pitää silloin todellakin olla muualla, tai harjoitella sitä porukassa olemista, nii ettei muiden juokseminen häiritse liikaa.

Töniminen ja riehuminen esim. muskarissa niin, että laulamisesta ei tule mitään, on ihan eri asia kuin se, että siellä saa liikkua, vaikkapa välillä vähän juostakin. Enkä kyllä usko että taitava ja saiansa osaava muskarinvetäjä tätä vaatikaan. Taaperoiden muskarissa pitää suunnitella ohjelma niin, että lapset tosiaan saavat liikkua esim. musiikin tahdissa vapaasti välillä. Tietysti pitää myös opetella istumaan paikallaan välillä, mutta ei kyllä puolta tuntai kerralaan !

Vilkkaus ei ole rikollista puuhaa. Se on lapsena oloa.

On niitä rauhallisia jopa vankiloissakin.