Ripulia vai vatsa sekaisin kiinteistä?? Vai kenties hampaat?
Meidän poika täyttää ensi viikolla 6kk ja on normaalisti tosi iloinen vain kiukkuinen knälkä tai väsy. On kyllä tullut ison pojan oireitakin että osaa osottaa jo mieltään. Aloitettiin kiinteät reilu kaksi viikkoa sitten perunalla, seuraavaksi maissia, sitten maissi-perunaa-porkkana-perunaa ja kukkakaali-perunaa ja nyt n. viikko sitten kaurapuuroa vajaa 0,5dl aamulla ja illalla hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa ja imetän lisäksi. Pääravinto on ollut siis rm ja sosetta on mennyt päivän aikana yht. max. 1 purkki. Nyt parin päivän ajan on ollut vatsa sekaisin ilmaa ja piereskelee ja kakka muuttunut vetisemmäksi ja kakkaa tullut 4krt päivässä ja yölläkin. On ollut kiukkuinen, ei enempää väsyneempi mutta unet on olleet pätkittäisiä. Onkohan ripulia vai vatsa vaan sekaisin jostakin kiinteästä ruuasta. Ehkä kaurapuuro. Niin ja nyt tosiaan ei ole huolinut mitään kiinteää ruokaa ei edes velliä pullosta (en yleensä anna edes velliä) vaan kun lusikkaa tai tuttipulloa laittaa suuhun, alkaa hirveä itkeminen ja raivoaminen. Lapsella on kuitenkin ollut nälkä joten olen sitten tarjonnut tissiä ja siitäkin aluksi itkee kun laittaa syöttöasentoon mutta pienen itkemisen jälkeen on kuitenkin syönyt...Mikä mahtaa olla? Niin ja kiiteiden jälkeen kakka oli tönkömpää mielestäni sellaista mitä pitäisi olla mutta nyt löysää ja haisee niin kitkerälle sekä polttaa peppua!
Mikä oli muuten vauvan kuumeraja? Ei nyt kuumetta. Montako päivää saa jatkua löysämahaisuutta/ripulointia??
Kommentit (2)
Eli alahampaat tuli aivan huomaamatta ja ylähampaat ei. Maha oli löysällä ja kakka tuli ainakin 7 kertaa päivässä. Yölläkin, mitä ei ole tapahtunut sitten syntymän.
Että eikö jotkut sano että hampaiden tulon yhteydessä maha löysällä. Meillä kun tullut jo kaksi alahammasta ja kasvaneetkin jo, eikä silloin mitään oireita-vähän yöitkuisuutta oli. Nyt ylähampaat varmaan seuraavaksi, saattaako erota alahampaiden tulosta??