Anoppihermoilua...
Pakko saada purkaa tämä taas jonnekin... Vauvamme oli viikonloppuna mummulassa hoidossa, kun kävimme itse terassilla vähän " tuulettumassa" . Ihana reissu, mutta taas jäi anopin puheet vaivaamaan.
Jo mennessämme kerroimme huvittuneina, että syöminen on nykyään sitten yhtä sotkua. Vauvamme on oppinut pupeltamaan soseet suustaan ja heittelemään niitä sitten ympäri keittiötä... No siihenhän anoppi sitten kehumaan, että ei kai... " Täällä kyllä osataan syöttää..."
Ja tietysti se syöminen oli siellä sujunutkin (vieraassa paikassa), joten anoppi jatkoi neuvomistaan... " On kuin isänsä, suu pitää olla koko ajan täynnä. Ja annat sitten leluja käteen, niin ruoka maistuu..." jne.
No niin, naurettavaltahan tämä näin jälkeen päin kuulostaa... Mutta kun tälläista se on joka kerta. Tuntuu aina, että a) me ei osata mitään b)lapsemme on kopio isästään c)hänen olisi ylipäätään parempi asua kokonaan mummulassa
Nähtävästi emme saisi kertoa arkielämästämme mitään, koska he aloittavat heti neuvomisen. Ja ne neuvot ovatkin luku erikseen... Täällä on aikaisemminkin ollut ketju isovanhempien idioottimaisista neuvoista. Muistaakseni kannoin siihenkin kekoon korteni. Olisipa mukava taas lukea vähän vertaistukea :) Ja ehkä vinkkejäkin... Tällä kertaa muuten sanoinkin aika painokkaasti ikään kuin lapselleni, että " sinähän olet Maria, etkä Matti... Eikö mummu muista?!" Tämä kommentti siis siihen " on kuin isänsä" -juttuun... (muutin tänne nettiin nimet... Maria vauvamme ja Matti mieheni...) Jos nyt joku tajusi jujun... :)
Kommentit (7)
Voin kylla hyvin samaistua tahan aiheeseen, vaikka oma anoppini onkin hyvin vahan ihan pienista lapsista kiinnostunut.
Luuletko etta voisit ottaa puheeksi asian anopin kanssa? Sana vaikka, etta on kiva etta hanella riittaa kiinnostusta vauvan hoitoon ja etta on ihanaa etta suostuvat hoitamaan, mutta ihan kaikkeen ei tarvitsisi neuvojaan tarjota. Jos han ei ole viela tullut itse ajatelleeksi, etta avuliaat neuvot voivat olla tunkeileviakin?
Voisithan vaikka sanoa vaikka ihan suoraan, etta koet ainaisen neuvomisen loukkaavana, ja etta olisi mukava jos han osoittaisi hieman enemman luottamusta sinun aidinkykyihisi. Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta, ehka sanoma menisi hienovaraisemmin perille jos han ottaisi asian puheeksi aitinsa kanssa?
Yleensä aina, kun mummulasta lähdetään, niin miehen kanssa käydään tämä sama keskustelu.... " Miksi ne aina neuvoo... Mitään ei saisi heille kertoa..." Ja silloin tällöin mieheni on näistä asioista yrittänyt vanhemmilleen vihjaistakin... Vähän kuin vitsinä, kun ei kuitenkaan viitsisi riitaa haastaa. Ja ovat vielä aika herkkiä pahoittamaan mielensäkin.
Ehkä suurin ongelma on kuitenkin anopillani. Hänellä ei tunnu olevan mitään muuta elämää, kuin muistella niitä vanhoja hyviä aikoja, kun oli lapset kotona jne. Appiukollani on paljon harrastuksia, yhdistystoimintaa yms. jossa hän on mukana. Anoppi istuu sitten kotona ja kutoo meidän lapselle ihmeellisen mallisia villasukkia ja lapasia. Olemme yrittäneet keksiä hänelle jotain " toimintaa" , mutta on aika hankalaa toisen elämään ja luonteeseen puuttua. Jos ei itse ymmärrä lähteä harrastuksiin, niin minkäs me sille voimme. Toivon tosiaankin, että muistan tämän itse, sitten kun olen eläkkeellä. Lapsilla on oma elämä ja silloin on aika matkustella ja harrastaa. Joskus anoppini innostuukin lähtemään johonkin jumppaan tms., mutta pian se into sitten loppuukin. Luulenpa, että hän tarvitsisi ystäviä, joiden kanssa mennä. Mutta ilmeisesti hänen luonteellaan ei kovin paljon ystäviä pidetä... Huokaus.
Onneksi me käydään mummolassa vain viikon tai parin viikon välein. Toisaalta se on kuitenkin ainoa varteenotettava hoitopaikka meidän lapselle... Äh... On tämä vaan hankalaa. Kommentoikaa vapaasti :)
kaksi kertaa sanonut; että lapsemme on lellitty ! Jaa.. mitäpä siihen sitten mitään järkevää sanomaan ??? Tuo kommentti on loukannut mua eniten, koska tietenkään omasta mielestäni lapsella on rajat kyllä. Ja hoidossakin häntä kehutaan kiltiksi ja tottelevaiseksi. Sanopa tuo anopille. Mua alkoi ärsyttää hänen jutut tosi paljon, ja enpä ollut hänen kanssaan paljoakaan tekemisissä. Seuraavan kerran, kun taas letkauttaa tuon lellitty-juttunsa, aion sanoa, että en minäkään ymmärrää kaikkia heidän kasvatustapojaan, mitä olen mieheltäni kuullut... ja voin lisätä , että jokainen taaplaa tyylillään. varmasti pistää miettimään.
että miehesi vie lapsenne anopillesi hoitoon ja hakee hänet sieltä myös yksin pois? Jos et mene mukaan ei sinun tarvitse kuunnella anopin juttuja ja säästyt mielipahalta.
ja kieltämättä se toimiikin aika hyvin. Se vaan on vaikeampaa, kun mies on huonompi antamaan hoito-ohjeita. Esim. milloin on viimeksi syönyt ja milloin päiväunille jne. Täytyisi kai luottaa enemmän ja varmaan sitten, kun vauva kasvaa niin nämä hoitoasiat helpottaa. Jospa hän sitten itse kertoisi milloin on nälkä jne.
Ja toisaalta tuntuu, että pitäisi kuitenkin itsekin siellä mummulassa välillä käydä. Lapsenkin takia pitäisi olla välit kunnossa...
Saapa nähdä mitä juhannus tuo tullessaan. Luulenpa, että emme jaksa mummulassa kyläillä. Ehkä sitten seuraavana viikonloppuna...
Minä olen " jyrännyt" ja koetan vastaisuudessakin " jyrätä" ¿ ystävällisesti ¿ neuvovat ja asioihimme puuttuvat/elämäämme suunnittelevat appivanhemmat seuraavilla konsteilla.
¿ Ei koskaan loukkaavaa tai negatiivista vastakommenttia, vaan pirteä ja määrätietoinen vastaus, joka perustuu omiin arvoihin:
Jos esimerkiksi anoppi valittaa rivien välissä siitä, että törsäämme matkusteluun tai tietokonetarvikkeisiin, kuuluu pirteä vastaukseni:
" Meidän perheessä panostetaan vapaa-aikaan, omiin virikkeisiin ja harrastuksiin. Siksi käymme mielellämme matkustelemassa ja joskus ulkona syömässä ja ostamme uuden tietokoneen jne."
Jos anoppi haluaisi ostaa tarjouksessa olevia, ei-meidän-tyylisiä vaatteita tai tarvikkeita vauvallemme, olemme kertoneet hänelle ne selkeät periaatteet, joiden pohjalta teemme hankinnat:
" Meidän perheessä suositaan kierrätystä ja pienyrittäjiä, ja ostammekin vaatteet pjoko Huuto.netistä tai pikkupuoideista. Lempivärimme ovat nämä ja nämä, materiaaleina suosimme näitä ja näitä..."
Hyvässä tapauksessa tarkat ja määrätietoiset ohjeet kääntyvät appivanhemmille ikäänkuin ohjenuoriksi/ideoiksi, joiden pohjalta he voivat haluamallaan tavalla auttaa meidän perhettä.
Kertaakaan en ole vielä korottanut ääntäni tai sanonut suoraan, että heidän puuttumisensa ärsyttää minua. Suunnittelen vaan valmiiksi vastaukset heidän puuttumisiinsa.
Älähän hättäile...Tuota se on! Ja jos teidän vauva on esikko, niin sitä ottaa herkemmin itteensä ja ei ainakaan osaa MITÄÄN! Mukamas.
Meillä anoppi kanssa aivan BIMBO! mä en osaa edes vauvani pyllyä pestä, ku pissa haisee. (kolmas lapsi ja olen jopa hoitanut ikäni vauvoja ammattini puolesta) Toiseksi nukutan väärin päin, pää mennee pilalle.(Joooopa joo, on ainakin kahdella ekalla pää tallella ja hyvän muotoinen)
Näitä riittää, antaa olla vaan. joskus kannattaa ärähtää, jos menee " yli hilseen" . Lapsi on kuitenkin TEIDÄN ja TE hänet parhaiten tunnette. Muut sanokoot mitä lystää!!!
Itse olen varsinainen " leijonaemo" , välillä tulee sanottua paaaaahaaaasti!