saako kädestä viedä / tuleeko 1v-2v leikkeissä olla mukana?

Lueskelin tuossa juuri lainaamaani taaperoiden ' hoito-oopusta' ja siinä oli esimerkkinä tuo lelun kädestä vieminen muun muassa. 1,5-vuotias on ainakin vielä hyvin egosentrinen eli oma napa on se ainoa oikea eikä muita ole- itsekkyys siis kukoistaa ja niin se vielä saakin. Tästä syystä lapset leikkiessään ' yhdessä' mutta siis erikseen, viävät leluja toisen kourasta, sillä heille ei ole vielä kehittynyt tarvittavia empatia yms kykyjä tajuamaan, että se on väärin. Noin 2-vuotias alkaa jo ymmärtää, kun sille sanoo, ettei lelua saa ottaa toiselta. Tässä vaiheessa olisi siis hyvä alkaa opettaa hieman sosiaalisia koodeja. Alle 2-vuotias leikkii rinnakkain toisten lasten kanssa, mutta ei vielä osaa jakaa leikkiä.

vanhemman on hyvä seurata lastensa puuhailua SIVUSTA, muttei mennä siihen väliin. JOS siis lapsella on seuraa. Yksin kotona asia on tietenkin erikseen-

Leikkiessään ' muiden lasten kanssa' lapsi oppii koko ajan. On hyvä esim. kehua lasta, jos hän käyttäytyy nätisti jne ja toisaalta on hyvä myös opettaa jo, kuinka toisten lasten seurassa käyttäydytään, jos lapsi tekee jotain ei-toivottua. Muuten, jos leikit sujuu hyvin, ei siihen väliin aikuisen kannata mennä sotkemaan.



Näin siis kokemuksen kautta mun mielestä sekä tuoreesta kirjallisuudesta kopsattuna:)



Tulipas sekavaa...toivottavasti sait jotakin tokkua=)



sitruska ja taaperoinen 1v7kk

pikku hiljaa on alkanut tulemaan " mielikuvitusleikkejä" , juottaa ja syöttää minua leikisti, samoin pehmolelujaan ja koiraamme :D *voi koira parkaa * yks päivä juotti kukkaamme myös mukista leikisti :D



pienestä pitäen olemme opettaneet ettei kädestä saa ottaa mitään. tietää kyllä aika hyvin sen, välillä kerhossa käydessä tulee itku jos ei saa ottaa jotain haluamaansa rekkaa toisen kädestä mutta sitten etsitään toinen rekka.

mutta siitäpä se itku vasta pääsikin kun kerhossa joku kehtasi viedä hänen kädestään rekan ;)

monesti olen sanonut pojalle että lainata pitää leluja muillekkin ja myös lainaakin ilman " mutinoita" . laina tavara pitää kyllä saada suht pian takaisin tai tulee raivarit :)



meillä poika on muutenkin tosi kiltti ja toisen huomioiva, rauhallinen ei ole :D mutta kiltillä tavalla villi

Ja totta on ettei alle 2v (no kai lähemmäs 3v) ole empatiakyky kehittynyt ja leiki varsinaisesti toisten kanssa vaan enemmänkin " rinnakkain" . Silti minusta tiettyjä sääntöjä on hyvä pitää lapsella, kuten ettei toisten kädestä viedä lelua. Tämä on yleisiä käytössääntöjä mitä lapsille opetetaan, tuskin omakaan lapsi niin tykkää jos hänen kädestään viedään lelu? Ei kai ole tarkoitus että säännöt opetellaan sitten vasta isompana (siis että alle 2v saa ottaa kädestä ja kun 2v tulee täyteen, niin lapselta kielletään aiemmin sallittu - tämä ei ole pitkäjännitteistä kasvatusta)?



Eli meillä ehdoton sääntö (oli kuinka vauva tahansa) on ettei toiselta saa viedä kädestä! Ja palautetaan lelu oikealle omistajalleen (jossei lapsi palauta, niin sitten aikuinen palauttaa). Sitten mitä tulee tuohon että aikuinen leikkii mukana, niin hyvähän se vain on jos aikuinen jaksaa leikkiä pienien lasten kanssa (ei tosin mitenkään välttämätöntä). Sitten isompana voi ollakin jo jotain merkitystä että lapset saavat leikkiä keskenään, mutta kuten jo mainittiin, niin tuon ikäiset eivät vielä varsinaisesti leiki keskenään, vaan rinnakkain. Kun olen katsellut niitä lapsia joilla äiti leikkii usein mukana, niin näillä lapsilla tuntuu olevan paremmat kyvyt leikkiä ja puuhata muiden kanssa ja leikkiin on myös helpompi mennä mukaan, kun aikuinen avustaa leikissä.



Meillä lapset 6v, 4v ja 8kk ja itse kannatan enemmän tuota aikuisen puuttumista sitä enemmän mitä pienempiä ovat (nyt jo meillä tietenkin hieman eri), kuin että saavat keskenään vapaasti selvittää tilanteet (no nytkin kotona keskustellaan ja jutellaan siitä miten olisi ollut hyvä toimia jossain tilanteessa ja riitoihin puutun aina). Yritän opettaa lapsilleni kuinka käyttäydytään toisten seurassa ja niin kauan kuin lapsella ei ole kykyä tietynlaiseen toimintaan toisten lasten seurassa, niin toiminta on aikuisten vastuulla! Eli mielestäni vaikka alle 2v ymmärrä jotain asiaa, niin ei sitä silti välttämättä anneta tehdä, vaan aikuinen sitten puuttuu tilanteeseen.



Meillä jos joku veisi lelun oman lapseni kädestä ja eikä siihen aikuiset puuttuisi, niin minä puuttuisin. Jopa niin että jos meidän vauvalta viedään, niin kyllä hän alkaa itkemään ja pyydän palauttamaan lelun takaisin - oli se sitten oma tai jonkun toisen lapsi. Lisäksi yleiset säännöt ettei tönitä (vaikkei lapsi vielä ymmärtäisikään sen sattuvan toista) tms. ovat käytössä. Täytynee myöntää myös että olen pitänyt tapanani vältellä sellaisia lapsia vanhempineen, joilla aikuiset eivät välitä vaikka lapset käyttäytyisivät huonosti. Meillä etsin mielelläni mukavia leikkikavereita lapsillemme.



Tähän asti lapsillemme (siis kahdelle isommalle) on löytynyt kavereita ja osaavat yleensä leikkiä toisten kanssa. Kerhoista tai esikoulusta, mitä isompi käy, ei ole tullut vielä mitään negatiivista palautetta tai ongelmia toisten lasten kanssa leikkimisestä. Lisäksi on tullut kyläilykutsuja puolin ja toisin lasten kavereiden vanhempien kanssa. Leikit sujuvat ja riitoja ei pahemmin ole. Eli näyttäisi siltä että lapset osaavat olla yhdessä toisten kanssa, vaikka/siitä syystä (riippuen näkökannasta) olenkin itse aika herkästi ollut pienempänä ohjaamassa lapsia leikeissä toisten kanssa ja pitänyt tiettyjä sääntöjä tarkasti, kuten ettei lelua saa ottaa toiselta kädestä.

Minulla on 1,5 v lapsi. Kun meillä on vieraita, olemme itse kylässä tai sitten tapaamme muita lapsia kerhoissa, niin olen mukana leikeissä yleensä vieressä istumassa. En aktiivisesti leiki mukana, mutta lähinnä vahdin, ettei kukaan vahingoita toisiaan (töni, tukista, heitä lelulla tms.) eikä kukaan ota leluja kädestä, eli hyvin samantapaiset säännöt meillä kuin insinööriäidillä.



Lapsemme on yleensä helppohoitoinen eikä pyri vahingoittamaan ketään, mutta pari kertaa on hänkin tönäissyt toista lasta, joka on leikkinyt jollakin lelulla, jonka hän on halunnut, seurauksena tietenkin puhuttelu. Joten jos meillä on pienempiä lapsia, vahdin lähinnä ettei oma lapseni vahingoita heitä, jos taas isompia lapsia, niin vahdin etteivät he vahingoita omaa lastani.



Meilläkin on yksi tuttu samanikäinen lapsi, jonka kanssa leikit eivät suju ollenkaan, eli hän on liian kovaotteinen kiltille lapsellemme, joka sitten pelkää tätä lasta. Sen sijaan muiden lasten kanssa leikit sujuvat hyvin ilman suurempia ongelmia puolin ja toisin, mutta näissäkin tapauksissa istun vieressä ja tarkkailen toisella silmällä tilannetta. Sitten kun toinen lapsi on reilusti vanhempi, n. 4-vuotiaasta ylöspäin, ovat pärjänneet hyvin keskenään enkä ole koko ajan ns. kuulolla.



Tuttavapiirissä säännöt tuntuvat olevan aika samanlaiset eli on kiellettyä vahingoittaa toista mitenkään eikä lelua saa ottaa kädestä. Kerhoissa olen huomannut, etteivät kaikki näitä samoja sääntöjä noudata tai ainakaan viitsi vahtia miten heidän lapsensa toimii. Näiden vanhempien mielestä ilmeisesti lapsen kuuluu osata pitää puolensa. Totta tietysti sekin, mutta en ole mielestäni ylisuojeleva, kun olen sitä mieltä, ettei 1,5 vuotiaan tarvitse vielä pärjätä yksinään ihmissuhteiden kiemuroissa.

vähän vielä kommentoisin noita edellisiä tekstejä, tuntui jotenkin minua kohtaan syyllistäviltä...?

Pointtini oli lähinnä, että se, että alle 2-vuotiaana lapsi nauttii leikkiessään leluillaan eikä tartte siihen paljoa kannustusta. Vanhemman on vain oltava valmiina tarjoamaan apua, mikäli näkee sen tarpeelliseksi. Tässä iässä (1,5-2) on tärkeä vaihe vanhemman kehittää lapsen luovuutta, sillä lapsella on jo tarpeeksi itseluottamusta ja päättäväsiyyttä monipuolisempaa toimintaa varten. Lapsi kaipaa lähinnä ohjailua vanhemmalta, ei kädestä pitäen neuvoja leikkeihinsä.



En siis kannata ajatusta, että äiti olisi koko ajan lapsen kanssa lattialla leikkimässä ja ohjaamassa toimintaa. Se kai tulikin jo selväksi. Vasta nsilloin, kun on todella ohjaamisen tarve, on vanhemman puututtava asiaan.



ja tämä särähti varsinkin korvaani:

" Täytynee myöntää myös että olen pitänyt tapanani vältellä sellaisia lapsia vanhempineen, joilla aikuiset eivät välitä vaikka lapset käyttäytyisivät huonosti. Meillä etsin mielelläni mukavia leikkikavereita lapsillemme. "



Aika kapea-alaista kasvatusta sanon minä. Maailma kun ei vaan ole aina niin kaunis ja hyvä, mitä lapselle toivoisi. Mitä sitten, kun lapsi joutuukin tilanteeseen, jossa leikkikaverit eivät olekaan niin mukavia? Kenties päiväkotiryhmään tuleekin uusi lapsi, joka on raju, ilkeä ja ottaa lelut lapsesi kädestä? Miten lapsesi sitten reagoi?

Mielestäni lapsen on opittava, ettei kaikki ihmiset ole vain mukavia ja kilttejä ja toimi, niin kuin sinä olet opettanut. Tietenkään en ehdoin tahdoin omaakaan lastani ' huonoon seuraan' laittaisi, mutta enpä niitä kyllä ala välttelemäänkään.

Laittaisitko sinä siis välit poikki esimerkiksi parhaaseen ystävääsi, jos hänen lapsestaan sattuisi kehittymään villi ja huonotapaisempi, kuin omastasi? Ette siis tapaisi toisianne enää, koska et halua lastesi loeikkivän huonotapaisten lasten kanssa?



ihmettelen vaan..

Itse olen huomannut, että lapsissa on selkeästi persoona eroja tässäkin asiassa ja että esikoisille nämä asiat ovat selvästi vaikeampi oppia.

Ensiksi haluaisin sanoa, että kyllä 2v jo ymmärtää ettei toisen kädestä saa viedä tavaroita eli opeta toki sitkeästi.

Meillä esikoiselle opetettiin pienestä asti (noin vuoden iästä) ettei leluja viedä. Pahimmat riidat samanikäisen kaverin kanssa olivat siinä 1,5v iässä jolloin tuntui, että neideillä oli päätarkoitus saada kiskottua itselleen juuri se lelu, joka toisella oli kädessä. Pikku hiljaa oppi meni perille, mutta kyllä vieläkin joskus väsyneenä (4v tytöt) kaverukset riitelevät samoista leluista.

No sitten saimme kuopuksen. Hän on nyt 1v7kk iässä ja on jo kauan ymmärtänyt, ettei toisilta oteta mitään kädestä. Jos joku lelu on toisella, hän hakee itselleen rauhallisesti jonkun muun lelun. Enemmän joudun menemään väliin niissä tilanteissa, kun pienempi itkee, että isosisko nappasi häneltä kädestä jonkun lelun =) Lisäksi hän usein menee viemään oma alotteisesti siskollekkin esim. piparin ym. jos on itse saanut jotain hyvää.

Eli näin meillä ja nuorempaa olen opettanut asian tiimoilta huomattavasti vähemmän kuin esikkoa.

lapset 1v4kk ja 2v7kk. Isompi haluaavälillä pienemmän lelua niin antaa toisen tilalle, aina ei kyllä pienempi suostu vaihtoon ja huutaa, siinä vaiheessa käyn sanomassa ettei saa ottaa toiselta ja palautan takaisin. EN ole koko ajan vieressä vahtimassa.

Viihtyvät hyvin yhdessä esim leikkivät junardalla, molemmat ajaa omia juniaan niistä ei tule kiistaa.

'

Laittaisitko sinä siis välit poikki esimerkiksi parhaaseen ystävääsi, jos hänen lapsestaan sattuisi kehittymään villi ja huonotapaisempi, kuin omastasi? Ette siis tapaisi toisianne enää, koska et halua lastesi loeikkivän huonotapaisten lasten kanssa?

'



Hep! Me teemme juuri näin: Meidän vajaa 2 vuotias on mielettömän

kiltti, sosiaalinen ja rauhallinen. Kierrämme TODELLA kaukaa kaikki

ongelmalapset, mitä kerhoissa yms tapaamme.



Jo alle 2 v lapset osaavat satuttaa toiset mustelmille, jos haluavat.

En missään nimessä halua tällaista omalle lapselleni. (Normaali alle

2 v on täysin puolustuskyvytön tällaisessa tilanteessa.)



Mielestäni on täysin hölmöä, että ehdoin tahdoin altistaisimme omia

lapsiamme jonkun aggressiivisen (yleensä vanhemman) lapsen

kiukulle. Etenkin, kun yleensä nämä aggressiiviset lapset tulevat ja

esim. läimäyttävät yleensä heitä itseään pienempiä lapsia ilman

mitään syytä.



Olen myös huomannut, että yleensä aggressiiviset lapset ovat

samoista perheistä: esim perhekerhossa voi olla 10 taaperoa

täysin rauhassa ja sitten esim 1-2 perheen lapset kinastelevat

ja riitelevät sekä keskenään että muiden kanssa.



Omilla kavereillamme ei ole tällaisia lyöviä lapsia, mutta kyllä

välttelemme esim. naapurustosta löytyviä tapauksia. Tietysti!



Uskon, että syy lapsen aggressiivisuuteen on nimenomaan

vanhemmissa ja heidän tavassaan kohdella lapsiaan. (Ellei sitten

kyseessä ole ADHD tms.)



Samoin omat lapsemme ovat jonossa tiettyihin yksityisiin

päiväkoteihin juuri sen takia, että pyrimme minimoimaan sen

riskin, että joutuisivat kunnallisessa ongelmaryhmään.

(Tällä hetkellä meillä on siis lastenhoitaja kotona.) :



Mielestäni on todella väärin lasta kohtaan, jos hän sattumalta

joutuu ryhmään, jossa on 12 ' normaalia' lasta ja 1-2

aggressiivista: nämä pari aggressiivista tapausta pystyvät

helpolla pilaamaan kaikkien muiden (myös työntekijöiden)

päivät. Tätähän valittavat lh:t ihan yleisesti !



Ei se mitenkään paranna muiden valmiuksia ' kohdata julma

maailma' , vaan yksinkertaisesti kaikilla on kurjaa.



Maailma on varmasti paha paikka, mutta oikeastaan armeija on

meillä Suomessa ainoa tilanne, jossa ei voi millään tavoin valita

seuraansa. Muutoin jonkun sortin ennaltaehkäisevää valintaa on

suht helppo tehdä, esim asuinalue-, pk-, koulu- jne.. valinnoilla..

Myöhemmin tietysti opiskelupaikka - työpaikka -valinnoilla.



En muuten ole seurannut keskustelua. Kunhan sattui

ajankohtainen ajatus! Valmennamme omia lapsiamme ongelmatilanteisiin mieluummin keskustelemalla heidän kanssaan

ratkaisumalleista kuin altistamalla kiusaajan ulottuville..

Siis meillä oli kylässä kaverit lapsineen viikonlopulla. Meidän 3v tyttö leikkii yleensä ihan hyvin lasten kanssa, on sosiaalinen ja iloinen toisista lapsista, ei lyö eikä töni tarkoituksella (pienempiä paapoo), saa paljon kehuja ja ymmärtää jakaa yms. No, nyt sitten samanikäisen tytön kanssa tuli usein kinaa, kun halusivat koko ajan samaa tavaraa... meidän tyttö tietysti sanoi, että tuo on mun lempilelu haluan pitää itse, mutta joutui tietysti jakamaan. He käskivät tympeänä aina lapsensa antaa periksi, mä käskin omaani luovuttamaan ja lainaamaan. Itkun kanssa onnistuikin ihan ok, ja ymmärsi, että toisen ei ole kiva leikkiä jos kaikki on niitä " lempileluja" ... no, sitten kun oltiin menossa nähtävyyttä katsomaan niin matkalla raitiovaunussa tuli meidän neidille ärsyttävä tilanne, kun on niin tarkka muutenkin siitä ettei kukaan potki yms... kun kavereiden tyttö jaloilla vastakkain istuessa aina kopsutteli kenkiin. No, se meni ohi, kun kavereiden tyttö joutui istumaan kunnolla, olis lentänytkin muuten jarruttaessa joten ok. Sitten meidän tyttö halus istua sillai, että äiti ei olis vieressä, ja alkoi kiukutella kun menin viereen. Pidin tietysti pääni ja sanoin, että onpas rumaa käytöstä, puhuin suomeksi. Siihen kaverin mies, että no, me aina luultiin että meidän lapset on kovapäisiä, mutta.... jees, meinas vähän alkaa ärsyttää. Heillä on jo kaks, meillä vaan yksi, ja ovat muutenkin suuren perheen kannalla. Ajatteleevat varmaan, että me lellitään yms... kun vaatteistakin tuli yhtenä aamuna itkua... Yleensä meidän tyttö ei ole mikään hirviö, mutta musta tuntuu että se aina väsähtää kun on pitkään vieraita ja jää unet vähäisiksi ja on jännittävää koko ajan kun on leikkikavereita, muuten meillä on rauhallista ja saa omia leikkejään leikkiä rauhassa... no, kyllä tuli ongelmainen olo, mutta kumma juttu, että tyttö pärjää normaalielämässä ja tarhassakin tosi hyvin, pahat kiukuttelut sattui nyt vaan vieraiden aikaan...

Olet oikeassa siinä, että seuraansa voi pitkälti valita mm. asunnon oston, pk:n koulun valinnoilla. Eihän niilläkään voi täysin pois sulkea mahdollisuutta " oikeasti" huonosti kasvatetuista lapsista tai useinmiten ei mitenkään kasvatetusta/laiminlyödyistä lapsista (esim. vanhemmat lähes kyvyttömiä kasvattamaan lapsiaan vaikkapa alkoholismin vuoksi), mutta kyllä kurittomia tai villejä lapsia löytyy varmasti jokaisesta päiväkodista,koulusta pihapiiristä,rikkaista ja köyhistä perheistä. Jos olet sitä mieltä, että lapsillesi ei löydy sopivaa seuraa, lienee ainut vaihtoehto muuttaa keskelle metsää tai omaan saareen ja palkata yksityisopettaja kotiin.

Itsekkin kyllä mietin tarkoin millaiseen päiväkotiin lapseni laitan, mihin kouluun ym., mutta kohtuus kaikessa. En varmasti sanoisi välejäni poikki parhaisiin ystäviini " villin" lapsen takia. Sitten keskustelisin hänen kanssaan ja tarvittaessa ohjaisin lasta itse.

Eikä lapsista kyllä kasva normaaleja aikuisia, jos heidät kiedotaan täysin pumpuliin. Silloin on edessä monella aikuisena mielenterveysongelmat ja tuskinpa haluat lapsillesi sellaista tulevaisuutta.

Siitä kenkien kopsuttelusta vielä, että tyttö on tosi tarkka siitä, ettei vieraat kopsuttele, pidä kiinni tms. edes vahingossa. Mä oon itse ollut samanlainen, vielä aikuisenakin ärsyttää ihan kamalasti jos joku tönii tai tuuppii edes vahingossa... meitä sentään oli kotona monta lasta ja silti mua aina raivostutti sellanen, joten luulen, että tuollanen tarkkuus on luontesta enemmän kuin siitä että on ainoa lapsi eikä tottunut sellaseen... no, hyvä sitä on puolustella, yksilapsisena joutuu aina tiukempaan syyniin varsinkin useampilapsisten silmissä... huhhuijaa...

Meillä itse asiassa on parilla kaverillani ollut käytökseltään " ei niin mukavia" lapsia. Silloin kun tilanne oli pahimmillaan yritin sopia näkemisiä kavereideni kanssa ilman lapsia. Eli en pistä välejä poikki kavereihini, mutta kyseessä ovat minun kaverini, ei se tarkoita että lasten on keskenään oltava kavereita. En todellakaan halua ehdoin tahdoin lapsiani muiden kiusattaviksi, siitä kun lapsi ei opi pitämään puoliaan. Kyllä meille on sitten löytynyt seuraksi ihan mukavia paremmin käyttäytyviä lapsia ja aikuisia jotka ovat kasvatuslinjoiltaan enemmän asioihin puuttumisen kannalla.

Itse en pidä pahana sitä jos lapsi kiukkuaa, se on normaalia. Itse lähinnä kiinnitän huomiota miten vanhemmat reagoivat tilanteisiin. Teillä sinä kuitenkin reagoit tilanteisiin, eikä kaikkea kuitattu vain olematta huomioimatta tilanteita. Lapsillakin päiviäkin on erilaisia, jotkut on huonompia. Jospa tuo kaverin mies vain yritti olla myötätuntoinen, ehkä vain hieman kankealla tavalla ilmaisten?



Ja lisäykseksi aiempiin. Meillä nämä " hankalia lapsia vältelleet" 6v ja 4v lapset eivät varmasti anna niin vain viedä leluja kädestään ja töniä ym. Ja jos tuollaista käytöstä esiintyisi kerhossa (yhden 4v lapsen osalta olen nähnyt että vie toisilta kädestä - ei tosin ole meidän lapselta vienyt, niin kyllä kerhotäti kieltää ja palauttaa lelun alkuperäiselle omistajalleen) tai esikoulussa, niin aikuiset kyllä siihen puuttuisivat ja jos jostain syystä eivät puuttuisi, niin minä keskustelisin tästä kyllä aikuisten kanssa. Sillä enää tuon ikäisten lasten osalta kyseessä ei ole etteivätkö ymmärtäisi sen olevan kiellettyä! Nuorin sitten meillä onkin kotihoidossa varmaan ainakin tuonne 3,5v asti (isommat olleet aina) ja sen jälkeen yritän saada hänet yli 3v hoitoryhmään. Eli en näe että alle 3v tarvitsisi " karaista" kestämään kaikenlaista käytöstä, enkä näe hyväksyttäväksi/tarpeelliseksi kestää kiusaamista isommallakaan lapsella. Ongelmana näyttää vain olevan nuo hoitopaikat ym. (jossa kaikkea tapahtuu ja aikuiset eivät ehdi valvoa koko aikaa). Koulussa ainakin käsittääkseni tuollaista käytöstä kutsutaan koulukiusaamiseksi ja siihen pyritään puuttumaan.

Ihan pienestä olen meidän lapsille pyrkinyt opettamaan sen, että kädestä ei viedä leluja. Esikoinen (tyttö 2,5 v) onkin sisäistänyt sen hyvin ja hieroo pikkusiskonkin (kohta 10 kk) kanssa vaihtokauppoja jos haluaa siskolla olevan lelun. Myös vauvaa koskevat samat säännöt, vaikka ei toki vielä ymmärräkkään ettei käsistä saa repiä, mutta otan hänet pois esikoisen kimpusta jos esikoisen lelu kiinnostaa liikaa eikä tyttö ole vielä valmis antamaan sitä siskolle. Esikoinen osaa myös hyvin odottaa vuoroaan ja ymmärtää, että kavereille pitää lainata leluja kun kaverit tulevat meille leikkimään. Minusta nämä ovat ihan perussääntöjä, jotka lapsille pitää opettaa ja jos tietäisin, kuten Oliviini, ettei minun lapseni vielä näitä hallitse, olisin leikeissä läheisemmin mukana opettamassa näitä juttuja. Nyt meillä riittää se, että olen näköetäisyydellä, jotta pääsen puuttumaan tilanteeseen jos puuttumista tarvitaan.



Tuohon Oliviinin miehen kommenttiin " ei haittaa jos poikamme isompana lapsena vie toiselta lapselta lelun kädestä" täytyy sanoa, että minusta on anteeksiannettavamaa se, että 1-vuotias tulee repimään lelun kädestä kuin melkein 2-vuotias " isomman oikeudella" . Minä olen aina suuresti ihmetellyt niitä vanhempia, jotka eivät esim. kerhossa tee elettäkään puuttuakseen lapsensa touhuihin, vaikka lapsi suorastaan terrorisoisi muita lapsia. Näitä lastensa touhuista piittaamattomia vanhempia lapsineen minäkin välttelen.

Meilläkin lapsilla olleet jotkut lelut varsin tärkeitä 3-4v:na ja meillä olen lasten kanssa sopinut, että jos on jotain millä eivät halua vieraiden leikkivän, niin laittavat ne muutamat lelut pois talteen ja muut sitten ovat yhteisesti leikittävinä. Näin ei tule niin paljon tuota ettei lapsi antaisi toisen leikkiä leluillaan. Sitten isompana lapsi luultavastikin haluaa leikkiä kaverin kanssa juuri niillä parhaimmilla leluillaan ja näyttää kaverille niitä.



Sitten jos tuntuu että viime kyläilystä jäi kavereille nihkeä maku suuhun, niin voithan seuraavalla kerralla kutsua heidät kylään ja kertoa että tyttönne kanssa olette jutelleet siitä että ei voi jemmata toiselta kaikkia leluja. Voinet myös ehdottaa kyläilyä toisinpäin, jos se olisi helpompaa. Meillä ainakin on ollut helpompaa kun kaverini lapsensa ollessa pahimmillaan on ehdottanut että he tulisivat mielummin meillepäin ja kertonut syyn, kuin toisinpäin ja lisäksi toinen kaverini on kerran aikoinaan heillä pahimman vaiheen aikana sanonut suoraan, että heille saa tulla, mutta lapsi ei välttämättä käyttäydy kovin hyvin. Minä olen ollut tyytyväinen kun kaverit ovat sanoneet suoraan ja ajatelleet myös meitä.

Miten muuten lapset oppisivat käyttäytymissääntöjä ja miten muiden lasten kanssa ollaan, jos eivät vanhemmat niitä opeta? Jos ei opi olemaan toisten kanssa, käy pian niin, että muut lapset alkavat vältellä. Oma 2,5-vuotiaani esim. ei halua leikkiä yhden lähes samanikäisen kanssa, koska tietää, että lapsi vie lelut kädestä, muksii, lyö ym. Ovat samassa päiväkotiryhmässä ja pitkään ihmettelin, miksi oma lapseni ei ole lainkaan kiinnostunut tästä naapurin tytöstä, vaikka on tuttu jo tarhasta ja oma lapseni on yleensä todella innostunut muista lapsista. Sitten selvisi, että syy taitaa olla tytön käytöksessä.



Eikä 1-2 vuotiaat vielä edes varsinaisesti leiki yhdessä eli eivät sillä tavalla tarvitse sitä " leikkirauhaa" . Hyvin voi olla vanhempi mukana ja pitääkin olla, ainakin sivusta seuraamassa. Tässä vaiheessa vasta opetellaan niitä leikkitaitoja.

pojalla on 3-vuotias paljon villimpi leikkitaoveri, että kun olemme heillä poikani ei saisi ottaa mitään tavaroita ja kun taas toisin päin meidän poika kiukuttelee ja ei antaisi kaverilleen tavaroita.



Nyt tosin poikamme on alkanut pelätä kun olemme kaverin luona. Kaveri on niin kovakourainen ettei poikamme enään tahdo sinne leikkimään. Asiaan vaikuttaa varmaan sekin että kaverilla on pienempi sisarus joka vie äidin suurimman osan aikaa ja ei kerkee poikaa komentamaan. itse en enään jaksa kun ei usko mitään.



Mutta yleensä se kenen luona ollaan suojelee omia tavaroitaan ja on siten vaikeempaa jakaa..

Ensinnäkin: mikään mahti maailmassa ei takaa sitä, etteikö lapsesi seuraan joutuisi kurittomia, villejä ja huonokäytöksisiä lapsia. Sitä ei takaa raha, ei yksityiset vpäiväkodit, ei rikkaat vanhemmat, ei asuinalueet.

Eihän siitä ole kauaakaan kun mm. Helsingin arvostetuimmalla ja rikkaimmalla alueella Eirassa paljastui ' paikallisten' nuorten huumekartelli. Jokainen penska oli nimenomaan rikkaasta perheestä, hyvästä koulusta, hyvältä asuinalueelta.

Ja niin, itse mm. yksityisessä pk:ssa työskennelleenä voi TAATA, ettei lapsiaines ole yhtään sen ' parempaa' , kuin kunnallisessakaan. Ainakin täällä Vantaalla yksityiset pk:t ostavat palvelut kunnalta ja samaa sakkia niihin menee: yksityisen hoidon tuki on noussut summiin, joihin hieman köyhemmätkin kykenevät. Ja se, että joku kehtaa kiertoilmaisuin yhdistää villit, kurittomat lapset/huonompituloiset vanhemmat...Ettäkö vain hyvillä asuinalueilla kasvaa kilttejä ja hyväkäytöksisiä lapsia?! Pah.



Suvaitsemattomuus on nykyihmisen suurin synti.

Ehdottomasti valitsen lapseni leikkikaverit niin pitkään kuin mahdollista. Ja katkaisen välit parhaaseen ystävääni, jos hänen kasvatusmenetelmänsä ovat sellaiset, että leluja saa repiä toisten kädestä. Ei ole vielä tarvinnut.

moista ja olen nyt huomannut että olen alkanut puuttua muittenkin lasten käytökseen. miten voisin kieltää omiani jos kaverin lapsi saa viedä lelut omani kädestä. noh siis.. huolimatta jatkuvasta asiaan puuttumisestani isompi poika vieläkin vie refleksin omaisesti lelut muilta. erityisesti pikkuveljeltään. hätäpäissään väittää että hän vain vaihtoi leluja. siis ison veljen leikkejä saa vahtia sivusilmällä koko ajan. pienempi saa leikkiä kavereitten kanssa rauhassa. pienempää olen joutunut ehkä 2 kertaa kieltämään asiasta. ei koskaan sotke kenenkään leikkejä eikä aloita riitaa. riitelee kyllä kun isoveli sotkee hönen leikkinsä ja vie lelut. pienempi on kuitenkin hyvin temperamenttinen mutta syntynyt vissiin empaattisena olentona. isoveljen kohdalla olin jo alkanu aatella että empatia on kokonaan opittu taito. siis pointtini oli että ollaan ihan hyväluokkainen perhe ja yritetään opettaa sääntöjä ja silti aika vaikeeta on. ja kyllä mielestäni on tärkeää että kaikki kasvattavat lapsia. ei tuo meidän iso poikakaan niitä leluja pahantahtoisesti ota. ei vaan oikein ymmärrä toisten tunteita.