Analyysiä ystävän pikkukakkosesta!
Tulipa tässä mieleen, että miten olette suhtautuneet siihen, että joku samaan aikaan äitiyslomalla kanssanne ollut kaveri on tullut tosi pian uudestaan raskaaksi? Siis toki olette onnitelleet ja olleet iloissanne toisen puolesta, mutta onkos kellään ollut tämmöistä...
Mun hyvä työkaveri, jonka poika on vajaa puoli vuotta omaa vuosikastamme vanhempi, ilmoitti saavansa kevätvauvan. Itse olen koko ajan ollut aika väsynyt ja välillä masentunutkin vauvavuoden ajan, enkä edes toivoisi olevani raskaana. Mutta kas, kun tuo kaverini ilmoitti uudesta raskaudestaan, huomasin ihan pikkiriikkisen olevani kateellinen hänelle! Vaikka uusi raskaus tässä vaiheessa olisi oikeastaan melkoinen shokki! Omituinen fiilis.
Tutkiskelin siinä sitten itteäni ja tulin siihen tulokseen, että oikeastaan tunne johtui siitä, että olen ollut pettynyt itseeni tämän vauvavuoden ajan. Siis siten, että olisin niin HALUNNUT olla täynnä äitiyden iloa ja onnea, ja sitten olen huomannutkin olevani välillä masentunut, nariseva akka, joka ei edes osaa olla onnellinen ihanasta, terveestä poikalapsestaan! Tämä mun kaverini sen sijaan on ainakin TUNTUNUT olevan kuin kala vedessä äitinä, ja jaksaminen kahden pienenkään kanssa ei tunnu häntä ollenkaan huolettavan. Poikansa on ollut tosi iloinen, sosiaalinen ja ns. " helppo" lapsi, enkä usko hänen - siis ystävättäreni - kärsineen tämmöisistä pohdiskeluista laisinkaan, vaan likka on ollut oma mukava, empaattinen ja nätti ittensä koko ajan.
Lopputulema; itse asiassa en taida olla kateellinen itse raskaudesta, vaan siitä, että kaverini on tuntenut itsensä niin varmaksi ja onnelliseksi äitiydessään. Minä HALUAISIN olla vauvakuumeessa, niin että kaikki olisi mennyt niin hyvin, että toivoisin jo pikkukakkosta. Sillä vaikka joskus tuntuu, että yksi lapsi on tarpeeksi, niin toisaalta haluaisin vielä kokea raskauden ja tän kaiken uudestaankin - mutten ihan vielä. Ja sitten potuttaa, kun niin monet höpöttää, että tehkää nyt sitten se kaveri sille Ällälle heti perään! Kun tahtoisi sanoa, että kyllä mä haluaisin, mutten nyt ihan vielä jaksa. Eikä se tekeminen niin helppoakaan meille ollut.
Sekava juttu. Onko kellään muulla ollut mitään samanmoisia tuntemuksia?
Syvällä itseanalyysissä
Meku
Kommentit (5)
Itse voin sanoa ihan suoraan että äitiys ei ole ollut minulle helppoa. Olen ehkä liian " mukavuudenhaluinen" ihminen. Kuullostaa varmaan tosi kylmältä enkä tarkoita tällä sitä että vaihtaisin mitään pois! Omalla tavalla nautin äitiydestä mutta....Tuossa yhdessä viestiketjussa olikin kysymys, mikä äitiydessä ärsyttää? Kunpa joku ilta nukkumaan mennessään tietäisi että herätys on vasta aamulla...olisipa sitä " omaa" aikaa jne.
Alku meillä oli tosi hankalaa ja tunsin itseni kaikkea muuta kun hyväksi äidiksi. Vaavelimme oli tehohoidossa ja osittain sen takia, osittain oman panikoinnin takia esim. imetys meni ihan poskelleen. Olin järkyttävän väsynyt ja mies oli ihan koko ajan töissä.
No...kaverit on tässä tehny tai on tuloillaan näitä pikkukakkosia. Olen heidän puolestaan toki ihan iloinen mutta itselläni on tosi ristiriitaiset tunteet! Ehkä hieman samaa kuin sinulla Meku. Olen tavallaan kateellinen että muut pärjäävät hyvin ja ovat valmiita toiseen vaaveliin.
Minulle tulee aika ajoin vauvakuume mutta väsymyksestä sekin menee aika pian ohi. Nyt ois tarkoitus saada tää eka nukkumaan paremmin ja itsensä pirteämmäksi ennen sitä kakkosta. Nostan kyllä hattua pienen ikäeron omaaville lapsosten äideille ja isille. Tuntuu välillä että ei tästä yhdestäkään selviä :) Niin ja ikää hällä nyt 9kk.
No, eihän tää elämä nyt niin vakavaa ole mitä kirjoituksestani saattoi ymmärtää. Meillä on maailman suloisin tytteli, oikea ilopilleri! Kyllä siitä saa monet ilot pitkin päivää. Ja päivääkään en vaihtaisi pois :)
ensimmäinen lapsi tekee naisesta äidin, miehestä isän ja pariskunnasta perheen. Olisi omituista, jos niin suuri elämänmuutos kävisi " huomaamatta" , tosta vaan, ilman ajoittaisia tunnemyrskyjä, syvällisiä pohdintoja ja monenlaisia käytönnön muutoksia. Joillakin käy helpommin ja joillakin vähän vaikeammin, se on monen tekijän summa.
Tokan lapsen kohdalla muutos ei ole niin suuri. Perhe on jo valmiina, samoin roolit äitinä ja isänä tutumpia, asiat on jo kertaalleen käyty läpi. Olen huomannut tämän niin omalla kohdallani kuin lähipiirissäkin. Kakkosen kanssa ei yksinkertaisesti pysty ressaamaan niin paljon. Yleensä helpottaa esikoisenkin kanssa, kun kaikki ei pyöri hänen ympärillään.
Jaksamisia ja hyvää joulun aikaa joulupojalle ja äidille!
Pumpuli
Meidän kaverille tulee myös pikkukakkonen. Ikäeroa esikoiseen reilu 1,5vuotta. Mussa on myös herännyt kateus... Ja kyse ei ole siitä, että minä haluaisin (vielä) toisen lapsen.
Tässä kun oma lapsi alkaa olla kohta vuoden ikäinen, niin sitä on ruvennu pohtimaan kaikenlaisia juttuja. Mä olen ihan oikeasti katkera siitä, että muksu on ollut vaikean sorttinen. Ite oon väsynyt, uuvuksissa, masennuksissa. Ei se multa pois ole, jos muitten lapset on helpompia, mutta ite vaan kokee tulleensa jotenkin petetyksi, vaikka sitä omaa lastaan kovasti rakastaakin.
Mutta vastauksena sun kysymykseen: kyllä, juuri samanlaisia tuntemuksia on täälläkin.
T: MrsH
joskus aattelen, että taidan paisutella näitä omia pahoja oloja, joita mulla ainakin on päivittäin. Vaikea joskus sanoa, onko ihan normaalia ihmiselämään liittyvää vai masennusta vai mitä! Itse kyllä huomasin, että mieliala parani, kun aloin syödä taas e-pillereitä. Olisiko hormonit taas osaltaan siis syynä.
Mutta MrsH, hyvä kuitenkin, että pystyt noin rehellisesti kertomaan tunteistasi, kun ne negatiiviset fiilingit on just vähän kuin tabuja näin äideille. Mä ainakin huomaan, että jelppii, kun saan tänne joskus purkaa... Lisääkin kokemuksia tästä aiheesta kyllä kuulisin!
Kiitos myötätunnosta ja mukavaa joulua!
kyllä mäkin tunsin että mussa oli vikaa kun en yhtään nauttinut esikoisen vauvavuodesta ja tosiaan olin ehkä kateellinen niille jotka, kuten kuvasit, olivat heti sinut äitiytensä kanssa, nauttivat siitä ja ns. halusivat ottaa uudestaan.
kuitenkin koska itse en kokenut nauttivani vauvavuodesta niin päätin rauhassa odottaa niin kauan että vauvakuume iskee (kovasti kuitenkin halusimme useamman lapsen). samalla kuitenkin olin kateellinen, tai oikeastaan itseeni pettynyt kun kavereiden lapsista rupesi tulemaan isosiskoja ja -veljiä. samalla nautin silti omasta jo helposta taaperostani. sitten vauvakuume ihan sydämessäni rupesi nostamaan päätään kun esikoinen oli parivuotias mutta raskautuminen kesti ja lapsille tuli 4 vuotta ikäeroa. hyvä ikäero on ollut enkä yhtään kadu. kakkoselle ja kolmoselle tuli ikäeroa vain 1v8kk enkä ole sitäkään katunut. keskimmäisen vauva-aika oli ihan toisenlaista ja vauva niin paljon esikoista helpompi (ja minä äitinä itsevarmempi) että vauvakuume iski nopeasti.
älä huoli, sinussa ja tunteissasi ei ole mitään vikaa eikä mitään omituista. sellaista se äitiys on!