Munasolujen lahjoitus
Olen siis 24-vuotias, melko epätodennäköisesti koskaan äidiksi haluava nuori "perusterve" nainen ja olen aikeissa luovuttaa munasolujani. Tiedän, että tämän aihepiirin keskusteluja on varmasti miljoona, siitäkin huolimatta halusin omani aloittaa. Mieltä painaa muutama kysymys ja muutoinkin olisi mukava kuulla muiden luovuttaneiden sekä niiden avulla lapsen saaneiden ajatuksia aiheesta. Prosessini on vasta aluillaan, olen ollut puhelimitse yhteydessä Helsingin Felicitas klinikkaan, ja käyty lävitse jo niin hyvin, että seuraava askel on kahden viikon kuluttua oleva psykologin tapaaminen. Asia on askarruttanut minua jo useamman vuoden, nyt kuitenkin koen olevani valmis. Omista motiiveistani sen verran.. Minulta on kysytty, Miksi? ..vastaan, Miksi ei? Miksi ihmeessä en auttaisi jotain saamaan lapsen, joka sen todella haluaa, ja vielä niin paljon, että on valmiita läpikäymään raskaat ja kalliit hoidot. Miksi minä, jota "ei vain huvita tulla äidiksi", joka ei sitä halua, en auttaisi? Ja toiseksi, kun en itse koe suvunjatkamista mahdolliseksi, niin minua kiehtoo ajatus, että omat geenini, oma dna:ni jatkuisi kuitenkin tällä pallolla. Olisin enemmän kuin mielissäni, jos minusta alkunsa saanut joskus etsisikin minut käsiinsä, miksi en häneen mielelläni tutustuisi.
Haluaisin kuulla kokemuksianne, miten asiaan on suhtauduttu, onko hormonit vaikuttaneet millä tavoin? En kaipaa arvosteluja tai negatiivisia raakkujia, annetaan meidän keskustella positiivisin mielin. :)
Kommentit (4)
Hesarin artikkeli aiheesta: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1374895284401
Moi!
Itsekin tahtoisin munasoluja luovuttaa, kun niistä tuntuisi kovaa pulaa olevan. Mutta siitäkin asiasta on tehty vaikeaa tämmösille susirajalla asuville. Eli eipä sitten luovuteta. Jos matkakustannukset yms. edes saisi vaikka valtion kassasta, niin en miettisi hetkeäkään, mutta koska kaikki kustannukset menisi omasta pussista niin... Harmittaa kyllä kovasti...
Iltatähti minäkin olen luovuttanut kaksi kertaa munasolujani ja yksityisellä siitä maksetaan jonkinlainen ansionmenetyskorvaus riippuen kuinka monta kertaa tulee käytyä klinikalla. Olin tästä korvauksesta yllättynyt, sillä minulle kertyi kumpanakin kertana sitten tilille noin 500 euroa. Kävin Fertinovassa (ent. Ava-klinikka).
Itsekin jälkikäteen ajattelin että miksi ihmeessä en tajunnut mennä kunnalliselle puolelle luovuttamaan kun siellä soluista on suurempi hätä. Mutta sain kuulla että kunnallisella puolella ei tuntemattomat lahjoittajat voi luovuttaa vaan esim. lähisukulaiset toisilleen. :S
Hei! Nyt oli ihan pakko vastata =)
Olen hieman yli kolmekymppinen nainen ja juuri Felicitaksessa luovutin munasoluja runsas vuosi sitten. Ensi viikolla alkaa uusi kierros =) Itse en ole lapsia koskaan halunnut ja minut on steriloitu, mutta kuitenkin ymmärrän toisten ihmisten halua saada lapsi.
Olen sairaanhoitaja, luovutan verta, kuulun luuydinrekisteriin ja olen tehnyt elinluovutustestamentin jo vuosia sitten. Haluan auttaa jos voin, ja munasolujenluovutus on yksi monista tavoista. Muuta motiivia en ole tarvinnut. Geenejä olen miettinyt niin päin, että ainakin tutkimusten ja sukuhistorian perusteella, en todennäköisesti välitä eteenpäin mitään normaalista suomalaisesta valtaväestöstä poikkeavaa sairastumisriskiä.
Itselläni meni koko prosessi hyvin, ainostaa käyntikertoja tuli lähes kymmenen. (Lähinnä munasolujen määrän ja kasvujen seurantaa UÄ:ssä+labrat yms.) Vaikka asun Helsingissä ja kävin Kampin toimipisteessä, laskin matkustaneeni julkisilla n.170km pelkästään tätä prosessia varten.
Jos haluat luovuttaa, niin paljon käytännön asioita selviää ensimmäisellä lääkäri tapaamisella. Ja byrokratiaa. Kannattaa merkitä kuukautiskierto muistiin jo ennen lääkärin tapaamista jotta aikataulusuunnittelun voi aloittaa. Minusta koko prosessin epämiellyttävin osuus oli se ensimmäinen psykologin tapaaminen. Tuli tunne ettei kyseistä naista paljon homma napannut ja tilanne olikin enemmän "pakollinen kuuleminen", joka käydään läpi kysymyksillä kuten "Mitä koet luovuttavasi?" Itse sanoin: "Ööö... soluja" Ilmeisesti tässä yritetään suodattaa pois jotain patologisia tapauksia ja niitä jotka esim.kuvittelevat jotenkin lasta antavansa pois.
Hormonihoidot eivät aiheuttaneet sivuoireita, vaikka loppuaikana annokset olivat aikalailla maksimissa. Pistot vatsanahkaan olivat helppoja (vrt. insuliinikynä), ainostaan viimeinen erillainen "laukaisulääke" pistoksena todella sattui. Pistelin itse itseäni, kun tuo mies ei oikein neuloja kestä, vaikka muuten prosessissa oli henkisesti mukana =) Kaikki läheiseni tiesivät asiasta ja osa kollegoistani. Mielipiteitä oli joka lähtöön, mutta mitään ongelmia ei tullut.
Luovutustapahtumakin oli helppo, itse keräysoperaatio kesti noin vartin ja sain suonensisäisesti kipulääkettä joka todella toimi. Kirjoittivat siitä päivästä sairausloman, mutta meidän työantaja ei sitä hyväksy, joten olin ylityötunneista vapaalla. Olisin voinut kuulemma tiedustella myöhemmmin onko raskaus alkanut (vai onko lapsi syntynyt tai jotain), mutta itse en halua tietää. Annettu pois ja sen jälkeen ei kuulu minulle. Samoin toivon, että jos luovuttamistani sukusoluista kasvaa lapsi, niin aikuisena hän ei ottaisi yhteyttä. Tämä lakimuutos joka mahdollisti syntyvän lapsen saada luovuttajan tiedot aikuisena, viivästytti luovutuspäätöstäni useilla vuosilla.
Ja tietysti... Jos inhoaa liikaa neuloja ja gynekäyntejä (esim. sisäistä UÄ:tä), kannattaa harkita muita tapoja auttaa. Aika lailla sitä tuossa prosessissa mennään intiimialueille, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja joskus luovutus ei vain onnistu, siihenkin on hyvä varautua. Mutta voin sanoa että Felicitaksen henkilökunta on ollut mahtavaa 99% ajasta.
Tsemppiä minkä tahansa tien valitset!!
P.S. Taisi olla sunnuntai Hesarissa juttu kuukausia sitten aiheesta. Oikein hyvin kirjoitettu, suosittelen lukemaan jos löydät.
P.P.S Olin aiemmin yhteydessä Väestöliittoon jos siellä voisin luovuttaa nyt toisen kerran. Kuvittelin, että sitä kautta lasta haluavien ei tarvitse maksaa niin paljon hoidoista. No, ei pidä paikkaansa. Samalla periaatteella toimiva yksityinen bisnes sekin on.