Picnic

Hesarin artikkeli aiheesta: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1374895284401

Hei! Nyt oli ihan pakko vastata =)

Olen hieman yli kolmekymppinen nainen ja juuri Felicitaksessa luovutin munasoluja runsas vuosi sitten. Ensi viikolla alkaa uusi kierros =) Itse en ole lapsia koskaan halunnut ja minut on steriloitu, mutta kuitenkin ymmärrän toisten ihmisten halua saada lapsi.

Olen sairaanhoitaja, luovutan verta, kuulun luuydinrekisteriin ja olen tehnyt elinluovutustestamentin jo vuosia sitten. Haluan auttaa jos voin, ja munasolujenluovutus on yksi monista tavoista. Muuta motiivia en ole tarvinnut. Geenejä olen miettinyt niin päin, että ainakin tutkimusten ja sukuhistorian perusteella, en todennäköisesti välitä eteenpäin mitään normaalista suomalaisesta valtaväestöstä poikkeavaa sairastumisriskiä.

Itselläni meni koko prosessi hyvin, ainostaa käyntikertoja tuli lähes kymmenen. (Lähinnä munasolujen määrän ja kasvujen seurantaa UÄ:ssä+labrat yms.) Vaikka asun Helsingissä ja kävin Kampin toimipisteessä, laskin matkustaneeni julkisilla n.170km pelkästään tätä prosessia varten.

Jos haluat luovuttaa, niin paljon käytännön asioita selviää ensimmäisellä lääkäri tapaamisella. Ja byrokratiaa. Kannattaa merkitä kuukautiskierto muistiin jo ennen lääkärin tapaamista jotta aikataulusuunnittelun voi aloittaa. Minusta koko prosessin epämiellyttävin osuus oli se ensimmäinen psykologin tapaaminen. Tuli tunne ettei kyseistä naista paljon homma napannut ja tilanne olikin enemmän "pakollinen kuuleminen", joka käydään läpi kysymyksillä kuten "Mitä koet luovuttavasi?" Itse sanoin: "Ööö... soluja" Ilmeisesti tässä yritetään suodattaa pois jotain patologisia tapauksia ja niitä jotka esim.kuvittelevat jotenkin lasta antavansa pois.

Hormonihoidot eivät aiheuttaneet sivuoireita, vaikka loppuaikana annokset olivat aikalailla maksimissa. Pistot vatsanahkaan olivat helppoja (vrt. insuliinikynä), ainostaan viimeinen erillainen "laukaisulääke" pistoksena todella sattui. Pistelin itse itseäni, kun tuo mies ei oikein neuloja kestä, vaikka muuten prosessissa oli henkisesti mukana =) Kaikki läheiseni tiesivät asiasta ja osa kollegoistani. Mielipiteitä oli joka lähtöön, mutta mitään ongelmia ei tullut.
 

Luovutustapahtumakin oli helppo, itse keräysoperaatio kesti noin vartin ja sain suonensisäisesti kipulääkettä joka todella toimi. Kirjoittivat siitä päivästä sairausloman, mutta meidän työantaja ei sitä hyväksy, joten olin ylityötunneista vapaalla. Olisin voinut kuulemma tiedustella myöhemmmin onko raskaus alkanut (vai onko lapsi syntynyt tai jotain), mutta itse en halua tietää. Annettu pois ja sen jälkeen ei kuulu minulle. Samoin toivon, että jos luovuttamistani sukusoluista kasvaa lapsi, niin aikuisena hän ei ottaisi yhteyttä. Tämä lakimuutos joka mahdollisti syntyvän lapsen saada luovuttajan tiedot aikuisena, viivästytti luovutuspäätöstäni useilla vuosilla.

Ja tietysti... Jos inhoaa liikaa neuloja ja gynekäyntejä (esim. sisäistä UÄ:tä), kannattaa harkita muita tapoja auttaa. Aika lailla sitä tuossa prosessissa mennään intiimialueille, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja joskus luovutus ei vain onnistu, siihenkin on hyvä varautua. Mutta voin sanoa että Felicitaksen henkilökunta on ollut mahtavaa 99% ajasta.

Tsemppiä minkä tahansa tien valitset!!

P.S. Taisi olla sunnuntai Hesarissa juttu kuukausia sitten aiheesta. Oikein hyvin kirjoitettu, suosittelen lukemaan jos löydät.

P.P.S Olin aiemmin yhteydessä Väestöliittoon jos siellä voisin luovuttaa nyt toisen kerran. Kuvittelin, että sitä kautta lasta haluavien ei tarvitse maksaa niin paljon hoidoista. No, ei pidä paikkaansa. Samalla periaatteella toimiva yksityinen bisnes sekin on.