koeputkihedelmöitys
Hei,
Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta jo noin parin vuoden ajan. Meillä oli nyt pari viikkoa sitten kolmas inseminaatio, joka ei onnistunut. Mikä nyt ei ole mikään yllätys, huoh...:/ Meistä molemmista ei ole löytynyt mitään vikaa. Joka inssissä minulla on ollut kohdun limakalvon paksuus hyvä ja joka kerta kaksi munasolua juuri puhkeamassa. Miehen siittiöissä ei ole ollut mitään vikaa. Silti ei vaan onnistu...
Olemme molemmat melko nuoria 27-28 vuotiaita, molemmat hoikkia, syödään terveellisesti, harrastetaan liikuntaa ja muutenkin terveitä. Ollaan nyt mietitty että olisiko meillä varaa mennä yksityiselle koeputkihedelmöitykseen. Onko täällä muita samassa tilanteessa olleita? Onko teillä onnistunut koeputkihedelmöitys?
Kommentit (4)
Hei,
meile tehtiin kaksi inseminaatiota, tuloksetta. Nämä tehtiin yksityisellä ja noiden jälkeen siirryimme julkiselle IVF-jonoon. IVF-hoidon ensimmäinen pakastealkion siirto onnistui.
Voimia!
Meillä kaksi luomulasta, kolmatta ei ole kuulunut. Kuopus pian viisi vuotta. Olimme ensin julkisella puolella hoidossa, mutta eivät kummoisia tehneet kun kaksi lasta on jo, joten siirryimme yksityiselle. Mulla monirakkulaiset munasarjat, miehellä pientä häikkää siittiöiden liikkuvuudessa. Kaksi tuloksetonta inseminaatiota takana, huomenna koeputkihedelmöitys. Vain kuusi munasolua saivat kerättyä, kolme hedelmöittyi, mutta jospa niistä edes yksi olisi "toimintakuntoinen" huomenna ja siirrettäisiin kohtuun. Toivon niin kovasti, että tämä nyt onnistuisi, tie on ollut pitkä ja kivinen...ja kallis...
Heippa,
meillä vähän sama tilanne, ollaan vain 10 vuotta teitä vanhempia. Yritystä 4 vuotta. Ollaan itse terveellisyyden perikuvia, urheillaan ja syödään puhtaita luomutuotteita. Verikokeiden perusteeella vikaa ei ole kummassakaan. Miehen siittiöiden liikkuvuus on erittäin hyvä ja minun kierrot ja ovulaatiot ok. Kolme inseminaatiota ja yksi koeputkihedelmöitys yksityisen kautta takana, ilman plussia. Rahaa on paukkunut yhteensä n. 4500€. Koko homma ottaa jo niin päähän, että seuraavaa koeputkihedelmöitystä kokeillaan kun mieli taas on vähän parempi. Siihen uppoaa sitten noin 500€. Eka koeputkikokeilu maksoi noin 3000€. Mutta toka ei niin paljon, koska se tehdään pakkasessa odottavasta alkiosta. Stemppiä sinne!
Meillä on melkeen sama tilanne kuin teillä, vikaa ei oo kummastakaan löytynyt. Kaks inseminaatiota tehtiin, nyt takana yks tulokseton ivf ja sen jälkeen 3 mikrohoidolla hedelmöittyneen alkion siirtoa, tuloksetonta. Mulla vaan hieman ylipainoa joka nyt esteenä jatkolle. Sitä tiputtamassa taas...sain jo pois painoa ja sen jälkeen nuo mainitsemani ivf:t ja sit paino taas kipusi :( Yksityisellä varmaan asiat tapahtuu nopeammassa tahdissa, tosin maksaa enemmän. Onnea teille!!