miten hyvin esikoinen huomioidaan vauvan synnyttyä?

eikä kuopuskaan ilman rakkautta ole jäänyt. Ikäeroa 2v1kk. Alkushokin jälkeen oli sellainen parin kuukauden sopeutumisvaihe, jossa esikoinen etsi rajojaan ja koetti hermoja, mutta siitä päästiin ja nyt menee jo vallan mainiosti. Meillä otettiin se asenne, että esikoisen elämänrytmi pysyy mahdollisimman samana, eli edelleen ulkoilemme 2x päivässä, kerran viikossa käymme kerhossa ja jumpassa jne. Välillä pääsemme johonkin em. kahdestaan, välillä kuopus tulee mukaan. Meillä on ainakin ollut hurjan tärkeää se, että jumppa on nimenomaan minun ja esikoisen juttu niin usein kuin mahdollista. Kuopus onkin ollut mukana vain pari kertaa syksyn aikana. Samoin askartelut ja muut isompien lasten jutut joita tehdään kuopuksen päikkäreiden aikana.



Mutta kyllä se on totta se ikivanha klishee, ainakin minun kohdallani, että rakkaus vain lisääntyy kun sitä antaa. Ja vaikka välillä on rankkaa, niin usein on älyttömän hauskaakin ja nyt lapset alkavat jo vähitellen leikkiä samoja juttujakin. Tai no, toinen leikkii ja toinen sotkee leikit, mutta useimmiten ihan hyvässä hengessä! :-) Tsemppiä vain toisen lapsen tekoon, jos siihen päädytte!

Mutta todellakin,kumpaakin rakastetaan yhtä paljon & pyrin olemaan molempien kanssa yhtä paljon,eikä meillä esikoinen ole jäänyt kyllä vähemmälle,tuntuu tosiaan välillä että kun kuopus nukkuu niin paljon niin jää hirveesti aikaa esikoiselle. Heillä on ikäeroa 1v4kk ja aluksi meinas olla vaikea sopeutua tilanteeseen mutta nythän se on jo ihan helppoa,vois vaikka kolmannen tähän pyöräyttää,no leikki leikkinä;)

Ikäeroa oli alle 2v. Monesti tuntui että joutui jakautumaan ja vuoron perään jompi kumpi lapsi joutui odottamaan = käytännössä esikoinen kun ymmärsi jo jonkin verran, vauvan itkuun kun reagoin heti. Meillä jälkikäteen ajatellen tuntui että esikoinen joutui olemaan isompi kuin oikeasti oli, koska vauvan kantaminen, imettäminen, pukeminen jne. vei tietenkin aikaa (vaikka vauva nukkui paljon, niin olihan se sentään hereilläkin ja parin alkukuukauden jälkeen aika paljonkin). Tällöin oli vaikea regoida isomman lapsen tarpeisiin juuri ihan heti. Johtuisikohan tästä käytännön pakosta kun tuntuu ettei isompaa lasta huomioida niin paljon? Lisäksi jos äiti on väsynyt saattaa tuntua ettei isompaa lasta jaksa niin hyvin ja suhde lapseen muuttuu?



Meillä meni kaikki periaatteessa hyvin tuolla ikäerolla. Isommalle riitti aikaa (mutta odottamaan hän välillä joutui) ja itsekin jaksoin. Isompi lapsi tuntui todella rakkaalta ja läheiseltä edelleen, mutta silti jälkikäteen ajatellen ikäero oli esikoisen kehityksen kannalta " liian pieni" . Kyllä esikoinen olisi saanut olla se pienin se vielä vähän pidempään.



Nyt toisen ja kolmannen lapsen ikäero on meillä 3,5v ja tuntuu paremmin riittävältä. Tällöin tuo toinen lapsi oli jo isompi taidoiltaan, että kehityksen kannalta äidillä (ja isällä) ei ollut ihan niin suurta merkitystä kuin alle 2v:lle. Tämä toinen lapsi ei ole joutunut " luopumaan" mistään/odottamaan pahemmin vauvan syntymän myötä. Pikemminkin vain meiltä vanhemmilta on ajankäyttö taas muuttunut (lapsia kun on enemmän, niin me vanhemmat olemme enemmän lasten kanssa, eli omaa/hengähdysaikaa meillä on vähemmän). Esim. ennen kun kaksi isompaa meni nukkumaan saattoi hengähtää, nyt vietetään sitten vielä vauvan kanssa oma hetki. Ja ennen jos isommat leikkivät keskenään saattoi itse olla, nyt ollaan vauvan kanssa. Toisaalta kun vauva nukkuu, niin isompien kanssa usein tehdään jotain juuri silloin. Ja kun on paikkoja mihin vauvaa ei voi ottaa mukaan (uimahalli, pulkkamäki ym.) niin toinen vanhempi tekee näitä asioita isompien kanssa, toinen on vauvan kanssa jne.



Uskoisin siis oman kokemukseni pohjalta että edellistä lasta ajatellen juuri tuo kaavailemasi 3v ikäero olisi aika ideaali. Tällöin lapsista on vielä seuraa toisilleen ja ikäero ei ole kovin suuri, mutta edellinen lapsi ei olisi silloin enää niin pieni. Ja eiköhän tuo ikäero ja siten tietenkin oma jaksaminen vaikuta tuohon mitkä tuntemukset (ja tuntemusten lisäksi miten näkyy käytännössä!) ovat edelliseen lapseen.

Rakkauteni esikoiseemme on niin syvä, kuten varmasti vain äidit tietävät, että en osaa sitä sanoilla kuvailla. Olemme myös tosi paljon yhdessä, jo siksikin, että mieheni on yrittäjä ja tekee ympäripyöreitä päiviä. Mielestäni siis esikoinen on ansainnut, että edes toinen vanhemmista on läsnä ja mahdollisimman paljon OIKEASTI läsnä. Eli siis työni, kodinhoito tai juhliminen häviävät meillä sille, että pyrin olemaan lapsen kanssa aina kun mahdollista.



Tietenkin hän siis on tottunut äidin jakamattomaan huomioon. Siksi mua pelottaa miten käy keväällä, kun kakkonen syntyy. Toivottavasti pystyn ja jaksan olla esikoisen kanssa kaiken mahdollisen ajan, ilman että kakkonen silti tuntee olonsa hyljeksityksi... Toivon, että rakkaus vain kaksinkertaistuu ja että opin jakamaan ajan näiden lasten kesken tasapuolisesti, mutta tällaisia me äidit ajattelemme ja pohdimme, ei sille mitään voi... Niin, ikäeroa näille tulee 2 v 9 kk.

Meillä tytöillä on ikäeroa 1v 8kk. Esikoinen on nyt 2,5 v ja kuopus reilut 9 kk. Ja minunkin kohdallani tuntuu pitävän paikkansa se, että rakkaus vaan lisääntyy kun sitä jakaa. :0) Lisääntyy se rakkaus perheessä myös siksi, että ainakin meillä tytöt ovat hurrrrjan tärkeitä toisilleen.



Minä päätin jo raskausaikana, että esikoinen ei joudu " kärsimään" vauvasta; hänen päivärytminsä pysyi samana ja hänen tutut asiansa säilyivät ennallaan esim. hyvissä ajoin ennen vauvan sytymää hän siirtyi " isojen tyttöjen" sänkyyn nukkumaan ettei tullut tunnetta, että vauva vie hänen sänkynsä. Vauvan syntymän jälkeen pyrin antamaan esikoiselle saman verran (oikeastaan kyllä varmaan enemmän) huomiota kuin ennekin ja otin hänet myös mukaan vauvan hoitoon tyylillä " tuletko auttamaan äitiä kun äiti tarvitsee sinun apuasi tässä" . Minusta näytti/tuntui siltä, että esikoinen oli äärettömän ylpeä siitä, että hän on nyt isosisko ja osaa auttaa äitiä vauvan hoidossa. Toki hän joutui välillä odottamaan vuoroaan jos minulla oli jokin homma vauvan kanssa kesken, mutta hän ymmärsi sen hyvin kun selitin, että " äiti tekee tämän loppuun ja tulen heti tämän jälkeen" ja sitten myös menin heti niin hän oppi tietämään, että heti tullaan kun ehditään. Joskus vauvakin joutui/joutuu odottamaan vuoroaan jos joku homma on esikoisen kanssa kesken. Muutenkin selitin esikoiselle paljon asioita esim. vauvan imettämisestä jne ja osoitin sekä teoin että sanoin, että hän on edelleen äidille ja isälle hyvin rakas.



Itse en koe, että esikoiseni olisi joutunut kasvamaan liian nopeasti isoksi. En vaatinut häneltä sen enempää omatoimisuutta kuin ennen vauvaakaan. Tosin tytöllä on aina ollut kamala hinku osallistua aikuisten hommiin esim. siivoamiseen, tiskaamiseen jne ja monesti häntä joutuu vähän toppuuttelemaan, että ei vielä tarvitse tuota osata vaan voidaan harjoitella jos haluat. On kai muutamaan kertaan tullut hoettua, että " olet vielä aika pieni" kun tyttö itsekin sanoo, että " on isosisko mutta vielä aika pii (=pieni)" . :0)