surullinen olo,

Olemme aloittamassa ivf hoitoja tämän kuun lopulla, tai siis meillä vasta eka aika yksityiselle polille. Olo on niin kurja vaikka toisen kautta helpottunut kun vihdoinkin löytynyt syy kun ei yhteistä lasta kuulu. (yritystä takana 2vuotta ja minulla ed.liitosta kaksi lasta)

En tiedä mitä ajatella, toisena hetkenä itken ja surkuttelen en osaa nauttia mistään hetkestä vaan mietin kokoajan tulevia hoitoja, onnistuuko ne ovatko rankkoja mitä seuraa mistäkin jne. Toisena hetkenä ajattelen positiivisesti, onhan minulla kaksi ihanaa lasta ja mieskin on ottanut heidät vastaan "kuin omansa" ja kyllä tämä tästä jne..

Eilinen ilta ja tämä päivä ovat olleet taas kurjia, itkua ja surkuttelua. Kaupassa tuli kyneleet silmiin kun näinkin vauvan vaatteita. Onko tätä ilannetta vain niin vaikea oppia ymmärtämään vai olenko jotenkin masentunut..en tiedä..

Miten teillä muilla, kun sitä nyyttiä ei kuulukkaan ja edessä on lapsettomuushoidot, miten olet asiaan "sopeutunut"?