Vauva-arki (10kk) vaikeaa, kohtalotovereita?
Kaipaan vertaistukea, tuntuu kuin olisin ainoa " huono" äiti tässä maailmassa. En tarkoita hetkellistä väsymistä vaan koko tämä aika eli 10kk on ollut todella vaikeaa. Aluksi oli koliikki siitä sitten on ollutkin tasaista huutoa aina ties minkä syyn takia, milloin hampaita tai liikkumaan opettelua tai takertumisvaihetta. Poika ei tunnu olevan koskaan tyytyväinen. Hänen pitäisi saada olla aina vain sylissä eikä leikkisi yksin hetkeäkään. Vieläkään en voi käydä vessassa ilman kamalaa huutoa, vieläkään en saa tehdä ruokaa tai mitään muutakaan koska heti alkaa kova huuto ja poika pitäisi ottaa vain syliin. Alussa uskoin ihmisten vakuutteluihin, että kyllä se menee ohi. Enää en usko, ei se ole vieläkään mennyt. Ja pahemmaksi se ennemminkin muuttuu, aina tulee jotain uusia juttuja.
Taakkaa lisää se ettei poika nuku juuri lainkaan päiväunia. Nyt 10kk iässä nukkuu 1 tai 2 kertaa 30 minuuttia päivässä. Tänä aikana joudun koittamaan tehdä hikihatussa ne kaikki kotityöt jotka jäävät päivän aikana tekemättä koska en pysty niitä pojan kanssa tekemään (teen ruokaa, syön, pesen, tiskaan, pyykkään...).
Öisinkin poika heräilee ja syö aivan liian usein siihen nähden että tässä iäsäs pitäisi nukkua yö läpi... (syö 2-3 kertaa yössä!+ muut heräilyt päälle).
Tuntuu kuin elämäni olisi loppu. Minä elän vain ollakseni joku kone jolla ei olisi hetkeäkään aikaa itselle tai omille jutuille. Itken joka päivä tätä elämää.
En ole koskaan kuvitellut vauva-arjen olevan liian helppoa, mutta en kuvitellut, että se ajaa minut näin ahtaalle. Kuvittelin joskus jopa pärjääväni hyvin kotona, koska olen aina tykännyt puuhastella lasten kanssa.
Kavereita ei paljon ole. Vauva-jutuissa olen koittanut käydä pojan kanssa ja siellä poika viihtyy hyvin. Se tuntuu lomalta kun ei tarvitse itse olla koko ajan viihdyttämässä. Itsekin saa jutella muiden äitien kanssa. Mutta eihän se kovin syvällistä ole, ihan sellaista joka päivän asioita vain. Ne kaverit joita minulla on, heillä on itsellä lapset myös. He ovat jotain superäitejä kilttien ja hiljaisten pienten lasten kanssa. Heidän lapset ovat siistejä, hiljaisia, rauhallisia ja äidit ovat aina täydellisiä ja rauhallisia ja nauttivat kovasti vauva-ajasta. Kun kuuntelen heidän juttuja masennun kun oma todellisuuteni onkin jotain aivan muuta. Ja jos sanon jotain että itsellä on aika vaikeaa, ei kukaan sitä todellakaan ymmärrä (kokeiltu on!!!) Olen todella kateellinen ja mietin vain, että kyllä minäkin tuollaisen lapsen kanssa jaksaisin hymyillä. Ja olen Todella katkera ja väsynyt...
No mies. Arvatenkin joku haluaisi sanoa, että eikö mieheni auta minua. Olen viime aikoina saanut tunnin tai kaksi vapaa-aikaa viikossa. Mutta vasta äsken, kun sain mieheni tajuamaan etten jaksa enää kauaa. Olemme olleet myös todella pahassa tilanteessa eli olemme olleet lähes eroamassa tämän vaikean tilanteen takia. Lähinnä minusta on tuntunut, että elän yksin pojan kanssa ja mies on jossain muualla. Koitetaan nyt kuitenkin jotenkin saada tämä toimimaan pojan takia. En silti ole häneltä juuri tukea saanut, vaikka olen kertonut ja näyttänyt miten väsynyt olen.
Muuta sukua ei lähellä ole. Eli hoitoapua ei ole saatavilla.
Olen hoitovapaalla töistä ainakin noin vuoden verran vielä. Emme uskalla laittaa poikaa hoitoon koska hän todellakin on hieman hankala tapaus.
Anteeksi tekstini sekavuus. Monta asiaa jäi myös sanomatta mitä piti sanoa ja mikä varmaan olisi olennaista.
Olennaista on ainakin nämä asia joita koitin sanoat:
tunnen olevani huono äiti. olenko ainoa? olenko todellakin huono äiti...
vai onko poikani vain vaativampi tapaus ja minä jotenkin heikompi kestämään paineita...
mietin myös olenko masentunut (viime aikoina on tuntunut siltä)...
Pilvi_P
Kommentit (20)
En valitettavasti osaa varsinaisesti antaa neuvoa enkä varmasti osaa edes kuvitella sitä miten raskaaksi koet arjen (etkä varmasti koe turhaan, sen uskon). Mieleeni tuli vain, että oletko puhunut neuvolassa mitään tilanteestasi. On hyvä että huomaat voimavarasi ja osaat huolestua voinnistasi. Ehkä nyt voisi olla aika yrittää saada tukea ulkopuolelta. Uskon että neuvolassa otetaan huolesi vakavasti, ja että saisit sieltä tukea, mitä se nyt sitten olisikaan.
Itselläni alkoivat voimavarat loppua perheeni tilanteen takia, ei niinkään vauvan, joka on suhteellisen rauhallinen tapaus. Perheeni on vain ollut pitkään kriisissä ja siksi olen ollut tosi puhki. Neuvolassa kehoitettiin ottamaan yhteys perheneuvolaan, josta koko perheeni on saanut apua ja tukea. Vaikka kriisi ei olekaan ohi, on jo pelkästään se tieto, että meidän ei tarvitse vain keskenään selvitellä asioita ja että meillä on joku asiantuntija tukena, on helpottanut ahdistusta ja toivottomuutta.
Voimia sulle Pilvi!!!
t.moila
Itse sain esikoisen 6 v. sitten ja olin tosi sekaisin valvomisista, itkin nukkumaan mennessä, suihkussa ja vaikka missä, sillä vauvalla taisi olla koliikki. Saattoi huutaa 6 h putkeen.
Tunsin rakastavani vauvaa vasta puolen vuoden kuluttua syntymästä.Vannoin ettei toista lasta tule. Yösyötötkin lopetin väkisin vasta vuoden ikäisenä. Eli sinne asti valvoin yösyötöistä....
Jälkeenpäin kun mietin niin olin vauvan kanssa ihan paniikissa, oli se niin suuri elämän muutos. Minullakaan ei ollut kavereita samassa tilanteessa ja kävin vauvakerhossa muutamia kertoja, mutta sitten aloimme rakentaa ja muutimme vuokralle uuteen ympäristöön ja vauvakerhossa käymiset jäi. Rakentaminen vauvan kanssa oli elämäni suurin stressitilanne ja menetin hajuaistini 2 vuodeksi :( Onneksi se pikkuhiljaa palautui...
Minun pääni ei kestänyt olla kotiäitinä vaan menin takaisin töihin kun lapsi oli 1v ja 2kk.
Mutta taas ollaan siinä tilanteessa että perheessä onkin uusi vauva...
puhu neuvolassa, on saatavilla perhetyöntekijöitä jotka auttavat lapsiperheen arjessa kun omat voimat eivät riitä. eivätkä syyllistä tai jos niin tekevät eivät ole ammattitaitoisia. hienoa ettå puhut ja erittelet tilannettasi.jos olet masentunut niin hae apua jo lapsesi takia.et ole yksin tässä on yksi joka on sarastunut tunnollisten äitien tautiin eli lievä masennus todettiin.olen puhunut ja puhunut. ja saanut apua. ja saan edelleen. voimia tähän pimeimpään vuodenaikaan ja toivotaan että vauva-arkesi muuttuu vielä valoisemmasi.
Minäkin haluaisin lähettää jaksamisviestin! Meillä on myös 10 kk vanha poika, ja vaikka meillä meneekin nyt tosi hyvin, niin hankalaakin on ollut... Pojan ollessa pariviikkoinen sairastuin masennukseen ja sekosin, mutta sain apua, lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi juuri perhetyöntekijältä, joka oli aivan mahtava tapaus. Suosittelen sinullekin sellaista, siinä ei todellakaan tarvitse olla mikään sosiaalitapaus että sellaista tarvitsee ja myös saa. Meillä oli vauva niin pieni silloin, että hän lähinnä auttoi minua takaisin ihmisten ilmoille ja ohjasi lapsiperheiden palveluihin uudella asuinalueella, mutta sinulle voisi olla apua siitä, että perhetyöntekijä esim. lähtisi poikasi kanssa ulos ja sinä voisit tehdä mitä haluat: levätä, siivota, käydä kaupassa, kampaajalla... Perhetyöntekijältä voi pyytää ihan minkälaisia palveluksia vaan (no, eivät ne tietenkään mitään siivoojia ole...).
Meidän poika on myös hiukan samanluonteinen tapaus kuin teidän, vaikkakin ehkä lievemmässä muodossa. On tosi kiltti ja iloinen, mutta kamalan herkkä muutoksille ja vierastaminen alkoi jo 4 kk iässä. Vierastaa edelleen ja on myös eroahdistunut, jos minä olen poissa. Hampaita (joita on jo 8) kitistään ja maristaan aina monta viikkoa. Välillä vaan vaatii, että leikitään ja lauletaan, mikä on tietysti kivaakin, etenkin olen itse jo tosi hyvässä kunnossa ja jaksan. Minä myös saan pojan hereillä ollessa kaikki hommat tehtyä. Huom. KAIKKI hommat; meilläkään ei mies paljon muuta tee kuin käy töissä...
Toivon todella, että löydät rohkeutta puhua asioistasi vaikka neuvolassa tai soittaa sosiaalitoimistoon tai johonkin. Ja sitä ei sitten tarvitse hävetä. Minä ainakin luulin, että " sosiaali" on tosi surkeakuntoisille luuseriperheille, mutta näin ei ole, ja minulle perhetyöstä oli apua.
Olet saanut voimakastahtoisen ja vaativan puoleisen pienen pojan. Otan osaa! No ei vais, esikoiseni oli samanlainen, mutta ei siitä kovia traumoja jäänyt kun on jo toinen vauva sylissä eli vauvavuodesta voi selvitä hengissä myös vaativan vauvan kanssa.
Ensinnäkin suosittelen sinulle kantoliinaa. Minä tein esikoisen kanssa kotityöt niin, että hän roikkui kantoliinassa mukana, koska totesin, että nuppini ei kestä ellen saa edes päiväuniaikoja olla rauhassa. Meilläkin esikoinen oli pätkäuninen eli semmoisista parin tunnin päikkäreistä oli turha edes unelmoida. Tein periaatepäätöksen, että päiväuniaikaan en koske kotitöihin vaan lepään. Ne kotihommat eivät (valitettavasti) katoa minnekkään. Oletko kokeillut vauvan viihdyttämiseksi keittiössä " aarrelaatikkoa" eli alin keittiönlaatikko täyteen muovikippoja, lastoja tms. vauvalle turvallista ja vauva saa tonkia laatikkoa sielunsa kyllyydestä? Meillä tämä toimi yleensä hyvin ja kun ei toiminut kokkailin vauva kantoliinassa tai sylissä. Ota vauva mukaan pyykinpesuun; pienikin lapsi osaa repiä likapyykkiä korista lattialle ja olla mukana " viikkaamassa" puhtaita. Jätä kaikki " turhat" työt tekemättä esim. jos olet silittänyt vaatteita niin jätä silittämättä ja viikkaa ne vaan hyvin, tee vain pakolliset.
Ja kyllä se menee ohi. Vauvasi on vielä pieni ja tarvitsee sinua. Tiedän, että se on rankkaa etenkin kun teillä on vielä parisuhteessakin ongelmia. Sanotaan usein, että vauva ollessa alle vuoden ikäinen ei kannata tehdä radikaaleja päätöksiä parisuhteen tilasta. Vauvavuosi on rankka ja kysyy voimia. Se on hyvin erikoislaatuinen tilanne myös parisuhteen kannalta ja usein suhteen ristiriidat kärjistyvät väsymyksen ja hormonimuutosten takia.
Tsemppiä, voimia ja jaksamista!
adalat kera ex-vaativan-vauvan-nykyisen-aurinkoisen-taaperon sekä perustyytyväisen kuopuksen
Et varmasti ole huono äiti, ainakin jos kysytään minulta, toiselta lähes kohtalotoverilta. Meillä vaativa poika 8 kk ja kaikki nämä kuukaudet olen vain odottanut, että milloin tämä alkaa helpottamaan tämä vauva-arki ja pystyisin nauttimaan äitiydestä.. Noin kuukausi sitten olin aika lailla samanlaisessa umpikujan tuntuisessa tilanteessa kuten ehkä sinäkin nyt mutta kun vihdoin ja viimein tajusin oikeesti ruveta puhumaan vaikeuksistani läheisilleni niin vyyhti alkoi purkautumaan!
Itse otin myöskin yhteyttä neuvolan kautta Mannerheimin Lastensuojeluliiton perheneuvojaan ja hän kävi kerran meillä ja hänelle sai purkaa kaiken sen kamalan möykyn päässä ja vähän alkoi jo sekin helpottaan.. Kävin myöskin yksin perheasiankeskuksessa juttelemassa (mies paljon töissä, reissaa työkseen, ei auta hirveesti kotona) mutta siitä ei ollut kyllä apua. Tästä oli siis vähän apua, mutta elämä toi matkan varrelle vielä lisää kestettävää, 2 läheisen kuolemaa, joten aloin olla tosi loppu ja pelkäsin jopa vahingoittavani poikaa, joka vaan kitisi ja huusi. Sitten pakkasin tavarani ja lähdimme mummolaan (molemmat mummolat 320 km päässä, joten arkeen en heitä apua saanut) 1,5 viikoksi, nukuin, annoin mummun hoitaa poikaa, juttelin parhaan ystäväni kanssa ihan kaikesta, mitä olin sisälläni pitänyt!!
Tämä oli nyt tällanen sekava kertomus minun tilanteesta, mutta neuvoni on, että hae apua sekä ammattiauttajalta (tiedän, että se on vaikeaa, enkä olsi uskonut itsekään tarvitsevani apua mutta niin vaan tuli se päivä kun ei enää pärjännyt yksin..) ja ystäviltä, vaikka he asuisi kaukana, puhelimet on keksitty joten soita vaikka jos hyvät ystävät asuvat kaukana. Kantoliinaa minäkin suosittelen, itse en olisi saanut tehtyä mitään kotitöitä jos sitä ei olisi olemassa, pyrin myöskin lepäämään/nukkumaan aina kun poikakin nukkuu, SUOSITTELEN! Ja kannattaa lähteä ihmisten ilmoille, vaikka mammakahviloihin tms. jos on mahdollisuus jos lapsesi viihtyy ihmisten parissa hyvin. Meillä ainakin poika on ihan onnessaan kun mennään jonnekin missä tapahtuu ja on muitakin kuin äiti, jonka lahkeessa roikkua ja huutaa perään..
Kovasti voimia ja jaksamista, hae oikeesti apua, sinun ei tarvitse pärjätä yksin ja olet ehdottomasti vain hyvä äiti jos haet apua itsellesi!!
MiljaMaaria
Koitan nyt jotain saada sanotuksi mitä päässä pyörii.
Poika on todellakin vaativa tapaus, tämä on pantu merkille myös neuvolassa. Kun poika oli pieni neuvolasta kyseltiin muutamaan kertaan tarvitsenko apua. En silloin halunnut, vaikka ehkä olisi jo silloin pitänyt ottaa vastaan...
Jotenkin ajatus vieraasta avusta tuntuu kovin vaikealta sulattaa. Meillä on onneksi kohta neuvola ja ehkä saan puhuttua näistä asioista. Valitettavasti en tule kovin hyvin juttuu terkkarin kanssa joten voi olla etten vapaaehtoisesti helposti avaudu. Mutta jos hän kyselisi niin varmasti kertoisin asioista. Koitan valmistautua henkisesti avautumaan... katsotaan sitten mitä tulee vastaan.
Nukkuminen on varmaan avainasemassa tässä olotilassa (luulisin). Jos nukkuisi paremmin olisi varmaankin pirteämpi olo. Luulen kuitenkin, että saatan olla hieman muutenkin masentunut. (En tosin tiedä kun en ole koskaan ollut masentunut...) Unikoulusta koitan puhua neuvolassa. Isompi ongelma on varmaankin se, että poika syö todella huonosti josta johtuu se että hän syö myös öisin. Eli en mielestäni voi alkaa huudattamaan häntä öisin ennen kuin saisin hänet todellakin syömään jotain muuta kuin maitoa ja muutaman lusikallisen ruokaa.
Kantoliina. Joku todellakin ehdotti tätä. Käytin kantoliinaa koko ajan ensimmäiset ½ vuotta. Poika vietti lähes kaiken ajan siinä, muutoin elämisestä ei olisi tullut mitään. Nyt poika on kuitenkin niin iso että hän ei suostu enää liinassa olemaan, ei hetkeäkään ellei olla jossain tapahtumassa tms. eli kotona ei onnistu millään.
En ole keksinyt kotitöiden tekemiseen mitään ratkaisua. Teen sen vähän mikä on pakko tehdä kiljuva lapsi jaloissa tai kainalossa ja muut jätän siihen kunnes poika nukkuu.
Onhan se helpottavaa kuulla, että muillakin on ollut samanlainen tilanne ja lapsi on nykyään " helpompi" tapaus. Jotenkin sitä vain kuvitteli, että jo tähän mennessä olisi helpottanut (kuten kaikki ovat aina toitottaneet) ja kun ei ole helpotusta tullut niin miettii mikä on vialla... Ehkä mekin tästä selvitään vielä jotenkin.
Jäi varmaan paljon asioita kirjoittamatta, laitan lisää jos saan jotain järkevää ulos itsestäni... Ja kiitos vielä kaikille teille vastanneille!
Pilvi_P
Tekstisi oli lähes täydellisesti sama kuin mitä minä olisin voinut kirjoittaa, mutta minulla on ollut vaativa esikoinen (nyt jo yli 3-vuotias) ja nyt on myös vaativa kuopus 9kk. Riippuu tietysti täysin lapsen temperamentista, millaiseksi taaperoksi hän kasvaa, mutta meillä tuo esikoinen ei ole koskaan ollut helppo vaan on edelleen aika vaikea kasvatettava eli ei se vauva-arki muutu välttämättä koskaan sen helpommaksi, ongelmat vain muuttuvat mitä vanhemmaksi lapsi tulee. En nyt halua tällä viestilläni masentaa, kerron vain miten meillä asiat ovat menneet. Suosittelen neuvolapsykologin juttusilla käymistä, jos vaikka oletkin masentunut. Ei kannata pitkittää avun hakemista. Tiedän kokemuksesta, koska itse olen luultavasti ollut jo esikoisen syntymästä asti masentunut ja vasta pari kuukautta sitten sain haetuksi apua. Ehkä tämä vielä tästä... Ja tuosta masennuksesta vielä, että jos olet masentunut, niin se voi olla yksi syy, miksi lapsesi tuntuu niin vaativalta. Ehkä, kun olet saanut apua masennukseesi, voit suhtautua lapsesi kitinöihin ihan eri tavalla, etkä ahdistu siitä niin helposti.
Missä muuten asustelet? Olis kiva tavata! Kaikilla muilla tuntuu menevän aina niin helposti lasten kanssa ja vertaistuki olisi kyllä paikallaan...
... ja meillä on poika vasta 5kk ja 1 vko! Lisä huolta tuli vielä, kun poika putosi neuvolan tutkimuspöydältä ja olen yökaudet seuraillut pojan vointia.
Mulla on miehen kanssa ollut sopimus, et saan la-su-vastaisen yön nukkua toisessa huoneessa ja hän hoitaa pullolla yösyötöt. Mutta kuinka viime la kävikän? Vauva ei huolinut pulloa eikä muutakaan huolenpitoa, vain tissi kelpasi. Eli se niistä tärkeistä yöunista!
Päivät ja yöt ovat pelkkää kitinää. Koskahan se auvoiseksi mainostettu ihana vauva-arki alkaa?
Ihan hurjat myötätunnot täältä!!
En varmaan osaa auttaa sen kummemmin, mutta ajattelin kuitenkin kertoa vähän meidän juttuja, jos niistä jotain irtois :)
Mulla nyt 11kk poika, jolla on ollut nyt muutaman kuukauden ajan tosi vahva takertumiskausi menossa. Siis kuuluu tohon ikävaiheeseen. Tiedän miltä tuntuu kun ei saa mitään tehtyä, ei siivottua eikä syötyä. Olenkin laihtunut nyt aika paljon, ja ainoa syy siihen on se, etten voi tehdä ruokaa kun pitää koko ajan olla viihdyttämässä poikaa. Ja sitten väsyttää koko ajan. Nyt myös yöt ovat alkaneet olla tosi katkonaisia ja aamut aikaisia.
Välillä olen niin poikki, että paiskon vaan tavaroita... eilen aamullakin lensi tuttipullot pitkin keittiön seiniä, kun poika oli päättänyt klo 06:00 että nyt olis noustava.
Ja siis minä nousen, ei mieheni, koska hänellä on tällä hetkellä 2 työtä ja tarvitsee myös unta. Pojalle en onneksi raivoa, vaan just tuttipulloille ja vaatteille jne...
Miehet ei muuten oikeasti tajua sitä, kuinka raskasta on olla vauvan kanssa kotona. Ei vaikka viettäisivät aikaa silloin tällöin yksin lapsen kanssa pari tuntia kerrallaan.
Mun mies oivalsi asian vasta sitten, kun minä olin 2 yötä poissa. Poika oli silloin 8kk. Kun tulin takaisin, niin mies sanoi, että nyt hän vasta ymmärtää kuinka raskasta tämä on... Että suosittelen. Shokkihoitoa...
Minulla kaksi nuorinta ovat ollet juuri tuollaisia, kun omasi. Otan osaa..
Kyllä siinä nyt vähän maasentuu, jos yöt ovat rikkinäisiä ymmärrän sen, nuorimmaiseni on kohta 10kk. aamuisin en päässyt vessaan, mutta kun ipana täytti puolivuotta ja osasi jo silloin istua, istutin hänet omaan pottaansa jossa on laidat ja lukitus/vyö ja hän leikki leluilla ja aloin pitää siinä aamuisin ilman vaippaa,niin tekee jopa pissat pottaan.Okei. kun mi un täytyy tehdä pakosti jotakin,niin joko istutan syöttötuoliin lähelle tai rattaisiin viereen ja vyö kiinni, ettei pääse tippumaan ja annan leluja/ison porkkanan pureskeltavaksi tai nykyään ison näkkärin palasen, niin istuu siinä hetken hiljaa ja antaa tehdä keittiössä ruokaa/muuta. Imuroinnissa vaan juoksen edellä ja ipana perässä, kun haluais juuri silloin syliin. Aina ei voi antaa periksi vaikka kuinka huutaisi.Se huuto kuulostaa pahalta, mutta hommat pitää tehdä/ainakin yrittää tehdä. Meillä ipana ei ainakaan sisällä suostunut nukkumaan ellei ollut tisillä ja mitäänhän ei voi tehdä tissillä maaten, aloin viemään vaunuilla ulos. Hän huusi ensin, mutta alkoikin pitää siitä ja nykyään nukkuu tosi hyvin ulkona vaunuissa. Huoli onkin, että kun pakkaset tulee, mitäs sitten?aamuisin laitan pinnasänkyynsä leikkimään leluilla ja laitan musiikkia soimaan, niin saan puettua ja pedattua sänkyni ja siivottua vähän....Mutta tuokin ikä, että äitiin ripustautuumenee kyllä ohi aikanaan...Kyllä se siitä. Voimis sinulle!!
Pomppasin tuolta taapero puolelta ja oli pakko vastata sinulle. Sinua on siunattu vaativalla lapsella ja tiedän, ettei se ole helppoa, ei todellakaan.
Itselläni on jo 1v2kk ikäinen poika, joka on ollut itkuinen alusta asti - siis jo laitoksella huusi öisin ja päivin myös. Koliikkia ei kuitenkaan ollut mutta mahavaivoja. Edelleen poika on vaativa. Roikkuu AINA lahkeessa jos yritän tiskata tai laittaa ruokaa ja on muutenkin huono viihtymään yksin. Itku ja nauru on herkässä ja mieli muuttuu sekunneissa. Perinyt äitinsä luonteen - lyhyt pinnaisia molemmat siis.
Tuo yöheräily on varmasti yks avaintekijä teillä. Meidänkin poika heräsi syömään vielä tuossa 10kk iässä ja joi maitoa 1-2 kertaa yössä. Pidettiin 2 unikoulua ja se auttoi. Meidän piti molemmilla kerroilla mennä ensi- ja turvakodille mutta aina siellä oli täyttä. Niinpä mieheni piti unikoulun pojalle. Eli ei maitoa eikä muitakaan palveluita yöllä vaan silittelyä ja taputtelua. Parissa yössä homma helpotti.
Nyt sitten on mennyt melkein 2 viikkoa, että on nukuttu läpi yön pääsääntöisesti. Hampaat tietty vähän valvottaa. Allergiaepäilyjäkin oli mutta ne on suljettu pois.
Mulla mies on suurena apuna, ilman häntä tilanne olis pahempi. Koska kaikesta avusta huolimatta olen ihan poikki toisinaan ja pinna kireällä pojan kanssa ,jos kitisee aamusta alkaen. Yksikin huono yö ja olen taas ihan hermona. Meilläkään ei ole muuta hoitoapua, kaikki sukulaiset asuvat 200km päässä.
Ymmärrän voimattomuutesi. Yritä ottaa rohkeasti asia puheeksi neuvolassa. Hyvä sanoa, kun en itsekään sinne soittele usein, vaikka apua tarvisin joskus kipeästikin, kun hermo palaa. Ja tietty miehen kanssa pitäs puhua vielä enemmän - saada hänet ymmärtämään, että näin ei voi jatkua. Huono äiti sinä et missään nimessä ole - päinvastoin, osaat myöntää oman rajallisuutesi ja väsymyksesi ja että tarvitsisit hoitoapua!!!
Paljon voimia! Vaikka kuulostaa ihan hullulle, sanotaan, että vaativa vauva on parin vuoden päästä todella reipas leikki-ikäinen. Ei se kyllä lohduta itseänikään tällä hetkellä...
Sori kun on sekavaa tekstiä. Yksi syy siihen ja mun väsymykseen on työ. Olen osa-aikaisesti iltaisin töissä, tänäänkin.
anteeksi, jos kysyn tyhmiä, mutta onko teillä säännöllinen päivärytmi? Tarkoitan, että syökö ja nukkuuko lapsi tiettyihin aikoihin/ tietyin väliajoin? Vai syökö ja nukkuuko " lapsentahtisesti" , eli milloin vain kun sattuu huvittamaan.
Varmaan olet kyllä jo kokeillut kaikkea, mutta tekstistäsi ei käyny nää asiat ainakaan mun silmiin. Meillä samankaltaiseen tilanteeseen auttoi säännöllisyys ja rytmi (tarkoitan, että lapsi lopetti kokoaikaisen huutamisen ja rupes nukkumaan päikkäreitä).
Vieläkin (lapsi 11kk), jos rytmistä lipsutaan jostain syystä, se näkyy huonoissa päikkäreissä, yöunissa ja yleisessä " vireystasossa" . Jotkut lapset ilmeisesti tarvii ne tietyt asiat päivästä toiseen aina samaan aikaan. Ehkä he sitten tietävät, mitä seuraavaksi pitää tehdä, jos nyt syödään...
Jos jollakulla herää kiinnostus, että tämä voisi auttaa, kerron mielelläni vähän yksityiskohtaisemminkin.
T: MrsH
kun siellä sitä kysyttiin...
Tässä se ketju, jos haluat lukea
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=5806644&p=1&tmode=1&smode…
T: MrsH
Joku jo mainitsikin " vaativien vauvojen" pinon, eli kokeile hakusanaa " haikkarit" . En ole nähnyt pinoja pitkään aikaan, mutta on niitä täällä jossakin. Sieltä voit saada vertaistukea.
Ja toinen juttu tuli mieleen; meillä on tytöllä (10kk) ollut tässä syksyn aikana pari flunssaa ja korvatulehdusta ja yksi selvä oire on toi takertuminen. Eli kun vauvalla on paha olla, niin on pakko olla sylissä koko ajan, vaikka muuten leikkii ja tutkiskelee maailmaa itsekseen paljonkin. Ja joku muukin on joskus kirjoittanut esim. maitoallergian yhteydestä levottomiin uniin. Eli kannattaisko käydä lääkärissä ikään kuin varmuuden vuoksi, jos on allergiaa tai vastaavaa?
Koitan taas jotain kommentoida. Niin paljon oikeaa asiaa teillä kaikilla.
Nuppineula, asun pääkaupunkiseudulla.
Itse olen miettinyt kanssa tuota kun kaikki hokee, että ajan kanssa helpottaa. En usko että niin välttämättä tulisi tapahtumaan, toiset vain ovat hieman vaativampia luonteeltaan, läpi elämän.
Nyt varmaan vaikuttaa paljon kun on tuo takertumisvaihe päällä ja tuntuu että koko ajan huudetaan jos ei olla sylissä. Mutta eipä tuo poika ole koskaan ennenkään takertumisvaihetta suostunut olemaan yksin tai eri huoneessa. Syöttötuoliin en voi poikaa laittaa, on harvinaisen vilkasta sorttia eikä pysy paikallaan hetkeäkään eli ei ole oikein turvallista. Olen koittanut kehittää mielenkiintoisia leluja keittiönkaappien sisällöstä pojalle ja usein ne auttavat hetkeksi ainakin, mutta ei kyllä montaa minuuttia kauempaa.
Asiat teen vaikka poika huutaisikin jaloissa, pakkohan se on.
Unikoulua koitan kun jaksan, tuntuu että täytyy kerätä voimia siihen jotta jaksaisi. Neuvolassa suosittelivat, että mies tekisi sen, mutta se ei valitettavasti meillä onnistu. Toisin sanoen mies ei kauheesti osallistu tuohon lapsen hoitoon... Joten vastuu on minun harteillani tässäkin asiassa.
Allergiat on poissuljettu, olemme olleet tutkimuksissa kun poika oli pieni vatsakipujen (huudon) takia. Joten niistä ei pitäisi olla kyse.
Uskon, että kyse on vain luonteesta.
Mitäs muuta ... Neuvolassa en ottanut puheeksi omaa olotilaani. Terveydenhoitajan ja minun kemiat ei oikein kohtaa joten arvasinkin, että en tule sanoneeksi mitään. Ehkä tämä tästä. Nyt on ollut taas parempia päiviä kun on saanut nukuttua hieman paremmin. Tälläistä vuoristorataa se on koko ajan ollut. Välillä jaksetaan ja välillä ei, mistäköhän sekin johtuu ... hormooneista vai.
" Mukava" kuulla muistakin jotka ovat painiskelleet samojen ongelmien kanssa. Ja uskaltaneet jopa toista lastakin tehdä yhden vaativamman jälkeen ;) Huhhuh, meillä taitaa kyllä jäädä väliin. Selviäisi edes tästä yhdestä...
Pitää koittaa katsella josko silmiini osuisi tuo " vaativien" ryhmän keskusteluja.
Pilvi_P
Meillä minä pidin unikoulun vauvalle, joten kyllä se äitikin siihen pystyy, vaikka eihän tuo helppoa ollut. Meidänkään 9 kk poika ei ole niitä helpoimpia. Olen kuitenkin tyytyväinen unikoulun lopputulokseen: ei enää yösyöttöjä ja vain muutama herääminen entisen 5-7 sijaan.
Näiden vaativien muksujen kanssa täytyy vain jotenkin kovettaa itsensä, jotta heitä pystyy rakkaudella kasvattamaan. Itse kamppailen kovasti tämän asian kanssa, kun pojalla on vahva tahto ja hän ilmoittaa sen kovaäänisesti. Olisi helpompi olla myötätuntoinen periksiantaja kuin määrätietoinen aikuinen... Unikoulussa vaati kylmää päätä antaa lapsen itkeä, enimmillään sitä kesti yhtäjaksoisesti 2 t. Selitin asian kuitenkin itselleni niin, että olen joka asiassa etsinyt vain lapsen parasta ja tässä tilanteessa se oli unikoulun pito, jolla oli seurannaisvaikutuksia koko perheen jaksamiseen. Jotenkin tuo unikoulun onnistuminen vahvisti minua myös äitinä ja kasvattajana, kun näin, että hyväksi se vain oli.
Voimia! Kyllä se lapsi kasvaa!
Mieleen palasivat muistot oman esikoisemme vauva-ajoilta. Hänelläkin oli koliikki ja hänkin on ikänsä ollut vaativaista sorttia. Päiväunia hän nukkui vauva-aikana useimmiten 30-45 minuutin pätkissä ja oikeastaan ihan milloin sattui. Hän huusi, jos häntä yritti laittaa unille liian aikaisin, hän huusi, vaikka unillelaittoaika olisi ollut oikeakin, mutta kun unentuloa vastaan piti taistella, hän huusi aina herättyään, joskus liian vähäiseksi jääneiden unien vuoksi ja joskus muuten vain. Joskus hän nukkui pitempiä aikoja putkeen, mutta silloin vaunuja piti olla juuri oikeaan aikaan heijaamassa, kun hän oli kevyessä unen vaiheessa, jotta uni olisi jatkunut. Vaunuissa hän ei hereillä viihtynyt lainkaan, monia kertoja yritin lähteä ulos nukkuvan pojan kanssa, mutta 30 minuutin kuluttua tulin takaisin kotiin itkevä poika sylissäni ja tyhjiä vaunuja edessämme työntäen. Monesti olin miehen kotiintuloaikaan vielä yöpuvussa, poika sylissäni, kotityöt tekemättä. ONNEKSI meillä poika on ollut hyvä syömään ja yöunet ovat aina sujuneet vähintään kohtuullisesti. Silti tiedän, miltä tuntuu herätä yöllä edes kerran-pari, kun päivä on ollut yhtä olemassaolon taistelua. Itselläni ei sitäkään meinannut pinna kestää lainkaan, ja meillä oli miehen kanssa useita riitoja keskellä yötä omasta väsymyksestä, pettymyksestä ja neuvottomuudesta johtuen. Mies on osallistunut lastenhoitoon kiitettävästi, mutta kyllä meilläkin äidillä aina on se viimeinen vastuu.
Tällä hetkellä poika on 2,5 vuotta ja edelleen vaativa tapaus. Jostain syystä uskaltauduimme hankkimaan pojalle pikkusisaruksen ja vielä hyvin nopeasti esikoisen jälkeen (ikäeroa 1v8kk) ja esikoisen uhma ja sisaruskateus meinaa välillä lyödä aivan yli laidan! Silti, jos olen esikoisen kanssa kahden, hänestä näkee, että hän osaa olla myös aurinkoinen ja ihana lapsi. Hän siis vaatii paljon edelleen, mutta jos asioita ehtii, tai ehtisi, käydä hänen kanssaan rauhassa läpi, ne menevät aika OK, kun käsityskykyä ja puhetaitoa on tullut enemmän. Poika on myös hyvin kiinnostunut ympäristöstään ja selvästi omaksuu asioita hyvin - eikös näistä vaativista lapsista usein sanota, että ne ovat fiksuja ja pärjääviä.
Oman kokemukseni perusteella sanoisin myös, että äidin nukkuminen on kaiken perusta. Väsyneenä kaikki vaikuttaa masentavalta ja ärsyttää, varsinkin näin pimeään vuodenaikaan. Itse olen tuon uhmiksen kanssa tapellessani yrittänyt löytää energiaa hyvistä yöunista (meillä onneksi lapset nukkuvat pääsääntöisesti nyt yönsä katkotta), kirkasvalolampusta (tunnen, että itselläni on taipumusta vähintäänkin kaamosmasennukseen), C-vitamiinitableteista, omista harrastuksista pari kertaa viikossa.
Toivotan sinulle ja perheellenne oikein kovasti voimia ja toivottavasti tilanne pian helpottaa!
Itselläni oli esikoisen kanssa sellaisia ajatuksia, mutta kuopuksemme on onneksi helppo vauva, joten olen omin silmin päässyt näkemään, kuinka eri muotista saman perheen lapset voivat olla!
Heippa,
oletko törmännyt tällä palstalla vaativien vauvojen pinoon? En nyt muista millä nimellä palstailevat, mutta sellainenkin pino on ja sieltä löytyy varmaankin samanlaisia kohtaloita.
Sellainen tuli vaan mieleen, että olet varmaankin pelkkien heräilyjen takia väsynyt ja masentunut eli olisi aika varmaan jättää nuo yösyötöt pois. Meillä ne hoituivat niin, että isä oli muutaman yön vauvan kanssa (suunnilleen tuon ikäisenä) ja minä olin toisessa huoneessa. Isä sitten hyssytteli kainalossa. Vesipullo on toisilla auttanut.
Lähinnä halusin vain vastata, että tsemppiä, sinulla kuulostaa olevan hyvin vaativa lapsi. Ajatuksesi kuulostavat hyvin normaaleilta tuossa tilanteessa.
Luulisin myöskin, että tilanne helpottuu leikki-iässä, kun lapsesi alkaa nauttia muiden lasten seurasta.
Voimia ja jaksamista!
apinaemo