hei haistakaa huilu!

minä olen ollut huomavani, että sellaiset nimimerkit, jotka ovat imettäneet lapset suunnilleen kouluikään ja hoitavat kaikki lapset kotona,ovat juuri niitä, joilta ikäänkuin puuttuu taito katsoa asioita toisten näkökulmasta. Kun he ovat pystyneet näihin asioihin, niin tottakai kaikkien muidenkin tulee pystyä.



Mä olen rehellisesti sitä mieltä, että töissä (lepäämässä) käyvät osaavat vähän paremmin asettaa kotiasioita oikeisiin mittasuhteisiin. Ja ihan vaan siitä syystä, etteivät he elä sitä pelkkää kotielämää 24h/vrk. Itse vähän havahduin tähän, kun vaan käväisin duunin pikkujouluissa ja kuuntelin huuli pyöreänä vähän muitakin asioita =) Tuli vähän muutakin mietittävä...



Tiedän, että kärjistän asioita aika reilusti. Toivottavasti se ei aiheuta mielipahaa kenellekään.



T: MrsH

Tätä minä jäin miettimään, että voisiko tässäkin taustalla vaikuttaa se perisuomalainen " häpeäkulttuuri" siinä mittakaavassa, että asioista on lähes mahdotonta keskustella yleisellä tasolla - koska aina löytyy joku, jota ko. asia koskettaa henkilökohtaisesti?



Esimerkki 1.



Lääkäri sanoo odottavalle äidille ensimmäisellä neuvolakäynnillä, että " tupakoiminen on vaarallista sikiölle, ja se vaikeuttaa olennaisesti vauvan hapen saantia kohdussa" . Äiti tupakoi tästä huolimatta, ja saattaa laittaa kaiken sen piikkiin, että lääkäri vain yritti " syyllistää" häntä lopettamaan tupakoinnin.



Onko tämä todellakin syyllistämistä?

Minä sanon, että ei ole. Syyllistämistä on se, että pyritään tarkoituksella " potkimaan potkittua" - tai syytetään aiheettomasti. Syyllistymistä taas tapahtuu huomattavasti enemmän kuin itse tarkoitusta syyllistää - mistä tämä johtuu? Miksi me suomalaiset syyllistymme niin helposti (minun subjektiivinen mielipiteeni, että helposti)?



On asia erikseen puhua tosiasioista niiden oikeilla nimillä - eikö vain olekin? Tai asiasta / ilmiöstä YLEISELLÄ tasolla. Se, että asioita ottaa henkilökohtaisesti, ei ole (välttämättä) keskustelun toisesta osapuolesta johtuvaa - ellei sitten ihan suoraan aseta sanojansa näin: " sinä kurja ja syntinen, huono..." ja latele sen jälkeen asioita suoraan toisen ihmisen elämästä tätä henkilökohtaisesti haukkuen, mutta aika vähän tälläiseen täällä törmää - yleensä ainakin ihmiset pyrkivät keskustelemaan yleisellä tasolla, miksi se pitää siis ottaa niin kovin henkilökohtaisesti? Miksi pitää syyllistyä silloinkin, kun varsinaista tarvetta sille ei olisi?



*Raapii täällä päätään ja yrittää keksiä ratkaisuja*

Kyllä mullakin on välillä tullut sellainen olo, että joidenkin mielestä, jos minun imettämiseni on kerran onnistunut, ei se voi epäonnistua muiltakaan.. Ennen kuin se kerran omalle kohdalle kolahtaa..

Ja raha-asioista on turha kiistellä. Jokaisella on niin oma näkemys, miten näitä juttuja tulisi hoidella, joten mun mielestä ei kukaan ole oikeutettu kenellekään sanomaan, että jos minä pystyn lapseni hoitamaan kotona minimituloilla, niin myös sinä pystyt tai et ajattele lapsesi parasta. Ja toisinpäin tätä syyllistämistä tuskin tapahtuu. Vai tapahtuuko? Paitsi tosi vanhojen vauvojen imettämisestä kait yritetään syyllistää vai onko se jotain muuta? Kieroon katsomista?



Itse kuulun siihen ryhmään, joka voisi syyllistyä mainitsemistani kahdesta ekasta top kolmen syistä, mutta kun en syyllisty, perhana! Johtuu varmaan osaltaan melko terveestä itsetunnostani sekä jalat maassa pitävistä ystävistä ja sukulaisista ja eritoten aviomiehestäni. :-)



Kaiken kaikkiaan uskoisin, että jokaiselle lapselle kaikkein tärkeintä on se, että saa kasvaa tasapainoisessa kodissa. Ja minä painotan tasapainoisessa kodissa. Jos kotiin kuuluu muitakin kuin äiti, ei pelkkä äidin käytös lasta kasvata. Yhtä lailla isät ym., jotka lapsen kanssa on tekemisissä.



Mä esitän, että jos vanhempien pinna ei kestä lapsien hoitamista kotona ilman jokapäiväsiä huutoja, kannattaa mennä töihin, niin sitten jaksaa ottaa se kotielämänkin vähän löysemmin rantein ja ehkä sitten pinna kestää vähän paremmin. Mulle ei tulis mieleenkään huutaa kurkkutorvi suorana uhmaikäiselle pikku-ukollemme sen jälkeen, kun hän on ollut hoidossa kahdeksan tuntia päivästä. Ja mä oon muuten maailman äkkipikaisin ja tempperamenttisin ihminen ja välillä mies saa kyllä kuulla kunniansa, mutta poikamme tosi paljon harvemmin, tuskin koskaan. Mutta jos olisin kotona, niin asia voisi olla toisin.. Mutta sitähän emme tiedä, emmekä tule koskaan tietämään. :-)



Mä teen gallupin tuosta huutojutusta, että tähän asiaan saadaan selvyys.

mutta monesti meitä epätäydellisiä huojentaa kuulla että on niitä muitakin epätäydellisiä, jotka riitelee, rakastaa, pusuttelee ja miettii rahahuoliaan samalla kun hoivaa omia yksilöitään, ja se kai täällä on tarkoituskin - kun jakaa omat murheet muiden kanssa voi saada vähän paremmin perspektiiviä niihin, ja ehkä apuakin.

Ja jos kaikki äidit pitäisivät vielä mielessä sen, että mielipiteenilmaisu ei ole hyökkäys henkilökohtaisesti ketään vastaan. Kuten ap sanoit, niin kaikki me olemme YKSILÖITÄ. Se tarkoittaa myös sitä, että me ajattelemme eritavalla.



Kaikki meistä eivät myöskään tyydy vain nyökyttelemään ja " ymmärtämään" , vaan osa haluaa myös ilmaista oman mielipiteensä- perustellusti ja toivottavasti kohteliaasti. Ihan turha vetää palkokasveja sieraimiin jos mielipiteet eivät aina käy yksiin.

erilaisuus on voimavara, erilaiset mielipiteet ovat hienoa asia. Näsäviisastelukin on ihan jees... Täydelliset ihmiset ovat niitä, jotka asettavat itsensä kaiken yläpuolelle. Omasta puolestani heilläkin on oikeus ilmaista mielipiteensä, mutta who cares????????????



Nimim. Ihan vaan ihmisen puolella.

Minä en ymmärrä miksi ihmeessä ei voi / saa / pysty käymään minkäänlaista yhteiskunnallista arvokeskustelua ilman, että AINA joku (useat!) loukkaantuu - miksi tämä kaikki pitää ottaa niin hirveän henkilökohtaisesti? Eikö se riitä, että itse on VARMA ratkaisuistansa? Ja silloin kun on varma - ja paljon asiaa monelta kantilta pohdiskellut, siitä varmaankin myöskin osaa sitten keskustella?



Minä en todellakaan koe, että minulle (tai kenellekään muullekaan) tarvitsisi jotenkin altavastaajan asemasta ratkaisujansa PUOLUSTELLA, mutta arvostan ihmistä, joka pystyy kantansa PERUSTELEMAAN. Lisäksi olen varmaankin sen sortin hullu, että haluan yrittää (vilpittömästi) ymmärtää toisten tekemiä ratkaisuja, punnita niitä suhteessa omiini - ja vielä (hui kauhistus sentään!) käydä keskustelua niistä muiden kanssa. Siis täysin epäkelpo yksilö! Navetan taakse ja nappi otsaan!! ;0)



Ei voi muuta kuin ihmetellä jälleen kerran kuinka me samaa kieltä puhuvat ihmiset onnistummekin ymmärtämään toisiamme näin väärin...?!

Kyllähän sitä täällä syyllistetään millon mistäkin asiasta mm.



TOP kolme



- alle puolen vuoden imetyksestä

- hoitoon viennistä alle 3-v

- fyysisestä/psyykkisestä kurittamisesta



Mutta tuolla alla olevan huuto keskustelun perusteella tulee sellainen kuva, että suurimmat huutajat ovat monen pienen lapsen kotiäidit. Vai onko tämä vain minun mieleeni tullut mielikuva? Ketään syyllistämättä, ihan asiallisesti kysyn: palaako kotiäitien pinna herkemmin kuin työssäkäyvien, jotka käyvät päivät töissä " lepäämässä" ? Ja lasten lukumäärällä vissiin on jotain tekemistä huutoherkkyydessä? Asiallisia vastauksia olisi kiva kuulla..

Eiköhän tämä ole keskustelupalsta ja tarkoitus saada keskustelua aikaiseksi. Ei kai se suuri synti ole jos joku on eri mieltä? Pitäisikö täällä kaikkien olla samaa mieltä asioista? Eli eivätkö eriävät mielipiteet ole sallittuja?