¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤HUHTIHIPPUSTEN JOULUKUU¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Kommentit (40)
Eipä taaskaan tullut piiiitkäään aikaan tänne kirjoiteltua. Mutta nyt 8 kk kuulumisia-miten meidän vauvoista jo näin isoja tullut?!
Kovasti pojat odottavat joulua ja aikalailla kaikki valmistelut tehty. Huomenna pitäisi vielä saada siivottua, mitenhän se taas onnistuu kolmen lapsen kanssa ;))) ja vielä noin kaaameaa tihkusadetta luvannut, että se siitä mattojen tuuletuksesta puhumattakaan petivaatteiden tuuletuksesta. No kunhan edes pintapuolista pyyhintää.
No siis kuopuksen 8 kk mittoja. 10,5kg ja 74cm, tasaista tahtia, pikkasen nyt paino hiipunut, mutta sairasteltiin edellisviikkoja ja eleli pelkällä rinnalla ja hedelmäsoseella. Ja kauheasti jo liikkuu. Oppi 6kk iässä ryömimään ja istumaan ja nousi 7kk iässä tukea vasten ja nyt tapailee tukea vasten kävelemistä. Hitaampaa kiitos tämä kehitys, pitää olla silmät kokoajan kohdistettuna kuopukseen ja saakin aikaan kuhmuja kun kiipeilee ja nojaa kaikkea keikkuvaa vasten. Ja varsinkin keittiön vetolaatikot on sellainen kiusaus ja niistä kun tukea ottaa niin takaraivo edellä maahan. Olisin niin mielelläni kypsytellyt noita taitoja vasta likempänä 1 vee. Iso velutkin helisemässä, kun rikkaimuri seuraa kuin hai laivaa =) Hhhoijaa, äiti ei saa persettä penkkiin kun taas jossakin huuto kuuluu...aah, niin ihanaa!!!! Täytyy vaan muistaa nauttia joka hetkestä, kun saan vielä kotona poikia hoitaa!!!
Terveenä ollaan muuten oltu, mutta paha flunssa ja korkea kuume piinannut, välillä kävi kaikilla pojilla henki niin ahtaalla että piti keuhkoputkia laajentavaa antaa ja piti pitää tiukasti yöllä vieressä että kuuli kulkeeko hengitys edes enään...jo helpottaa. Nyt unille että taas aamulla jaksaa touhuta...
Kaikille hauskaa ja rauhaisaa joulua********
t.Klematis ja poikatrio
Nyt se sitten taas on kerran ohi, joulu nimittäin! Oli oikein kiva ja rauhallinen joulu, vaikka meillä oli tässä sitä porukkaa vähän enempikin! Ja mikä ihaninta, oli valkoinen joulu :) Ja meillä täällä on lumet nyt pysyneetkin jo pidemmän aikaa.
Mitään ihmeellisyyksiä ei nyt kuulu, yöunet vaan on taas Vilmalla menneet ihan höpöiksi, joten itselläkin on vähän univelkaa. Pitäis ottaa itteä niskasta kiinni ja aloittaa unikoulu, niin oltais pirteämpiä kaikki :) Vilma on muuten nyt ulkona nukkumassa! Nyt on alkanut uni maittamaan ulkonakin, ehkä se on toi raitis talvinen ulkoilma. Sillon "pienenä" ei neitiä saanut vaunuun nukkumaan sitten millään, huusi vaan menemään! Jospa se ulkona nukkuminen helpottais noita yöuniakin, katsotaan!!
Alkaa neiti olemaan melko ehtiväinen. Olohuoneessa on kaappien ovista kahvat ruuvattu sisäpuolelle, kun osaa avata kahvasta oven! Jos vessan ovi jää auki, neiti singahtaa sinne välittömästi ja kaivaa roskiksen, syö vessapaperia jne. Ja toimii paremmin kuin mikään muu rikkaimuri, kerää ja syö kaiken mitä lattialta löytää :) :) :)
Että tällaista tänne, ilmoitelkaahan muutkin ittestänne ennen vuoden vaihtumista!!
Tuija + Vilma kohta jo 9 kk!!
Usein tulee käytyä kurkkimassa josko joku olis kirjoitellut,mutta ite ei meinaa saada aikaseksi kirjottaa.. :)
Täällä kanssa joulut meni hyvin,ja lahjoja sai lapset kauheat määrät. Että kilttejä oltiin sitten kai oltu.. :)
Ja täällä kävi sitten huonosti sen imetyksen kanssa lopulta.. urihan hylki rintaa yli kuukauden,ja lopulta keksi vielä alkaa puremaan noilla neljällä hampaallaan. Ja se meinaan sattuu ja kovasti. Niin sitten en enää meinannut uskaltaa tarjota edes,kun kokoajan pelkäsin että koska haukkaa. Tänä aamuna nyt vielä tarjosin,mutta ei siitä tule mitään,imee 30sekunttia ja sitten alkaa näykkimään. Veikkaan että on tehnyt jo tehtävänsä tää näin harva imetys ja maitoa ei sitten enää tulekkaan tippaa enempää. Niin siihen kun tuo on kyllästynyt niin puree.
Joten luultavasti se tän aamuinen oli sitten se vika imetys :(
Ja voi ei kun on haikea olo. tunteet menee ihan laidasta laitaan,koitan ettiä niitä hyviä puolia,mutta kyllä meinaa masennuskin väliin iskeä.
Ei pitäis tehdä mitään suunnitelmia imetyksen kestosta,kun asiat ei usein mee niinkuin on suunnitellut.
Mä kun siis olisin halunnut imettää ainakin sen 1vee. Mutta minkäs teet kun ei kelpaa. Ja en enää jaksa koko tappelua,ei se ole kummalleekkaan kivaa. Toinen ei halua ja itse ihan paniikissa että koska haukkaa.
Ilman noita hampaita ja puremista vois tilanne olla toinen.. Että ei näemmä pidä siis paikkaansa se väite että kyllä se vauva rinnasta syö kun ei pulloa tarjoa. Mä kun en sitä pulloa ollut ikinä antanut,mutta niin vaan itsensä vieroitti rinnalta.
No,mutta kai tämä tästä :)
Ja nyt kun en sitten imetä,niin nyt alkoi tosissaan se entisten mittojen metsästys. ainakin 7kg pitäis saada pois.
Liikunta-puolella ei ole täällä edistystä edelleen.. tai no,eilen Lauri sellasen 10cm sai itseään vedettyä eteenpäin liukkaalla lattialla :) Onkai sekin jo jotain. Jotenkin käynyt epäilee että olisko kuitenkin jotain jäykkyyttä,kun ei vaan saa niitä jalkoja koukkuun mahallaan maatessa. No,jospa se lastenpolin aika joskus tulee,sielähän se varmaan selviää.
Mitäs uudenvuoden suunnitelmia muilla on?
Me varmaan mennään vaan tuonne mun äidille. raketteja ovat hankkineet ja syödään yms. Eli eipä mitään ihmeellistä.
Ja kestovaippailu jatkuu täällä,ihan olen hurahtanut :)
Nyt jo hieman päässyt sisään tuohon hommaan,ja huomannut mitkä vaipat on meillä hyviä ja mitkä ei. Harmi vaan kun niitä ei-sopiviakin on aika monta tullut hankittua. Noh,saahan ne pistettyä eteenpäin. Nyt uutena hankin sisävaippoja ja villapöksyt ja kuorivaipat. Ne siis seuraavaksi testaukseen kunhan saan ne :)
Mutta oikein hyvää uutta vuotta kaikille!!
Viva,Lauri 8kk+ ja Netta 3v4kk
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=c60f2bec-d5b6-11dd-854d-…!
Niin piti muuten kysyä, että jokos teidän hippuset pääsi maistamaan jouluruokia? Meillä Vilma söi peruna- ja porkkanalaatikkoa ja riisipuuroa ja tosi hyvin maistui :) :) Pimääkin on tässä maisteltu ja sitten tänään söi jo makaroonilaatikkoakin :) Että ryminällä ollaan aloitettu kokeilut!! Masun toiminnassa en oo huomannu mitään erikoista vaikka on maitotuotteita maisteltu.
Olipa Laurista lutunen kuva :) Tuliko toi taaperokärry pukilta? Meilläkin sitä harkittiin, mutta jäi sitten hankkimatta, pitää kai alkaa nyt metsästään!
Uutena vuonna ollaan ihan vaan kotona, muutama pata ammutaan, ehkä saunotaan ja miehen kanssa muutamat otetaan. Aattelin, että nyt syötäis tortilloja ainaisten ranskalaisten ja nakkien sijaan ( tai lisäksi :) ).
Tuija + Vilmuska
Juu,pukilta tuli taaperokärry. Vaikka eipä sillä vielä paljoa tee. Tai seisoohan Lauri sen kans kun nostaa seisomaan. Mutta eiköhän tuollekkin kuitenkin joskus käyttöä tule.
Ja mä en antanut mitään jouluruokia Laurille.. Nyt kun lukenut että monet on antanut,niin vasta etajusin että oliskai sitä voinut antaa maistaa. Mutta ens vuonna sitten.
Herkkuja meinasin antaakkin vasta ekaa kertaa 1vee synttäreillä. paitsi että suklaakakkua tuli jo maistettua viime viikolla,kun hetkeksi selän käänsin niin johan oli Netta työntänyt sitä Laurin suuhun,kun "Laurikin halus maistaa" :D
No,eihän se nyt vaarallista ole.
Täälläkin muuten on yöt menny aika huonoiksi,Lauri heräilee ainakin pari-kolme kertaa yössä itkemään ja kääntyilee tuola sängyssään. Että välivaihe taisi täälläkin olla vaan ne hyvät unet. Päivällä kyllä nukkuu hyvin,aamupäivästä usein jopa yli 3h parvekkeella. Ja iltapäivällä vielä toiset lyhkäsemmät unet.
Laurilla muuten sama juttu tuon ulkona nukkumisen kanssa,ei pienenä viihtynyt vaunuissa yhtään,saati että nukkunut olis. Niin sillon päälle kuukausi sitten reissussa kun oli ulkona nukuttava,niin oppi sen ja sen jälkeen olen sitten ainakin toiset unet nukuttanut pihalla. Ja tosi pitkiäkin unia siis vetelee :)
Mutta nyt pyykkejä pistämään.. ja kai se kohta olis nukkumaankin mentävä.
Moikka!
Se joulu on nyt sitten ohi. Kiva joulu oli,mutta nopeasti taas meni. Mikikin antoi vihdoin parhaan joululahjan, oppi ryömimään! Olimme mummolassa aamupuurolla ja Miki siinä leikki lattialla. Yhtäkkiä huomasin että sehän menee eteenpäin!Nyt sitä sitten mennäänkin päivä päivältä vauhdikkaammin. Tänään sai jo ihan kunnolla katsoa toisen perään. Jalat ei vielä oikein tottele Mikiä ryöminnässä, Miki työntää itseään suorin jaloin varpailla eteenpäin. Mutta yritys on kova, välillä on jalat ihan ristissä ja hirmuinen ähinä kuuluu!:D Hieno tunne kuitenkin, että sieltä se vaan tuli, ihan turhaan taas huolehdin.:) Pitää siis huomenna muistaa peruuttaa aika fysioterapeutille.
Meillä on täällä remontti jatkunut ja uusia huonekaluja hankittu. Tänään ostimme Mikin huoneeseen vihreän Fatboy-säkkituolin. Se on niin ihana! :)
Ongelmiakin on ollut, saimme uuden sohvan aatonaattona, mutta sohva oli viallinen jotenka jouduimme katselemaan jouluna kasaa sohvan osia...nyt sohva on kuitenkin kasassa, vähemmillä ruuveilla kuin oli tarkoitus ym. Harmittaa silti ettemme saaneet mitään korvauksia kaikesta vaivasta ja harmista mitä siitä aiheutui. Onneksi meille ei ollut jouluna tulossa vieraita...
Uudenvuoden vaihteen vietämme luultavasti isoveljelläni. Mikikin on mukana, joten aika rauhalliset juhlat on tulossa. Mikille täytyy vaan ehdottomasti muistaa ostaa sädetikkuja!:)
Oikein hyvää uutta vuotta 2009 teille naiset!:)
-Henna ja Miki-
!http://www.vauva.fi:80/perhe/perheshowimage?id=5002e45a-d5fa-11dd-a5c5-…!
Niin se vaan meni taas, ja mulle ei kyllä päässyt oikein joulufiilis tulemaan. Turussa ei ollut lunta ja vanhempien luona vaan semmoset 5 senttiä. Eikä sitä paljon ulkosalla tullut oltua, mitä nyt vähän käveltiin... Lahjoja oli iso kasa, mutta niiden avaaminen oli tylsää. Siis aina vaan uus paketti ja sitte ei kumminkaan mitään ilosta hihkumista. Mies avas Jennan paketit. Tyttö sai kylpyleluja ja vaatteita. Sellasta mitä toivottiin, JA ison mollamaijan. Tosi söpön. Sitte tuli iso nalle ja unikassi... Semmonen lammaslaukku, johon ei täytteen takia mahdu ku yöpuku. Jenna ei lahjoista vielä tajunnu. Papereita se vähän rapisteli, mutta ei kummempaa. Oli muutenki aattona väsyny, ku ei nukkunu ku yhdet päikkärit...
Meillä ei ollut joulurauhaa, ku mun isä vahtas telkkaria koko joulun - onneks kuvaputki pamahti ni oli edes yks ilta ilman telkku, mutta sitte jo seuraavana päivänä piti lähteä Turusta hakemaan telkkua meiltä. saatiin toi iso telkku siis menemään, että nyt voidaan ostaa taulutelkku :) Mummulta tuli jo rahaakin vähän, että ei tule kjovin kalliiksi... Mutta siis isä on ihan telkun orja. Surffaa kanavia aamusta iltaan. Mä oisin halunnu maata ja katella kuusta hämärässä, mutta ku se telkku pauhas siinä . Nautin joka sekunnista ku isä ja mies oli hakemassa 6 tuntia uutta telkkaa... Äidin kanssa rötkötettii sohvilla, tehtii sudokuja ja Jenna nukku ulkona poissa jaloista.... Mutta mä päätin,e ttä seuraavalla kerralla ilmoitan, että tullaan jouluks/uudeks vuodeks, jos telkku on kiinni.
Joo. Mä sain pukilta esim. laajakuvanäytön tähän koneeseen. Musta tollanen leveä lituska näyttö on ihan turhake, ku tossa on sivuilla noin paljon tyhjää tilaa. Mihin mä sitä tarviin??? Sitte sain Ipodiin kaiuttimet, eli siihen saa sen soittimen kiinni. Paljon parempi ku mun minicd-soitin, ja kaikki mun levyt on ladattu soittimeen, että hieno lahja. Sitte tuli pyyhettä, astiaa, suklaata ja jotain turhakettakin tietty taas. Päätettiin, että ensi vuonna ostetaan sisarusten kesken vaan yks paketti silleen, että arvotaan kuka ostaa ja kenelle. Ei tossa ostelussa ole mitään järkee. Vanhemmat, lapset ja puolisot on sitte asia erikseen :)
Jenna konttaili jouluna oikein sutjakasti ja nousee jo ylös kaappeja, tuoleja ym., vasten. Tosin usein vaan polviseisontaan, mutta välillä myös ihan jaloilleen. Yöunet meilläkin on menneet risaiseksi. Herää jossain aamuyöstä kukkumaan ja monta kertaa yössä myös nousee kontalleen ja itkee. Jos nukahtaa jossain ysin maissa ni sitte jo puolilta öin vaatii tissiä. Tissi on ainut, millä sen saa jatkamaan suht koht pian uniaan ku herää. Ollana välillä otettu sitte väliin, mutta siinä se saatta tunnin pyöriä ja itkeä, ennenku nukahtaa. Eilen meni puol 9 nukkumaan, mutta heräs jo kymmenen aikaan ja itki tihrusti. Valvo semmoset puoli tuntia. Sitten taas kahden jälkeen tunnin sessio. Heräs sitte jotain seittemän jälkeen. Mä kysyn vaan, että koska sitä sais nukkua koko yön. Serkku selitti,e ttä heidän tyttö nukkuu 10-14 tuntia yössä. On nytte kyllä jo vissiin yli vuoden vanha. Mä yritän päästä noista yösyötöistä, mutta ku en jaksas risaisia öitä. Illalla ei puuro oikein ole maistunut tytölle. Aamupuuro vielä huonommin. Leipää vaan tahtois, mutta sitä en paljon ole antanut.
Jenna nukkuu kahdet päikkärit edelleen. Ekat jossain klo 11-13 ja toiset sitte neljän maissa. Noi iltaunet saattaa mennä sitte joskus kuuteenki, ja se saattaa verottaa yöunia, mutta en mä viittis toista herättääkään... Kai tää jouluki vähä sekoitti rytmiä, en tiä... Me ei olla paljon ulkoiltu,e ttä ajattelin ruveta tekemään joka päivä tuossa lounaan jälkeen lenkin rattailla. jos vaikka toi ulkoilma sitten väsyttäs. Illemmalla se vois kanssa olla hyvä unentuoja, mutta ku oon niin laiska, ja ku ei oo luntakaa, ni mieli on vähän maassa :( Uutta vuotta vietetään kotosalla, mutta käydään katsomassa Kaarinassa lasten ilotulitus. En tiedä millanen se on, mutta se on jo kasilta. Toisessa paikassa on kanssa kasilta tulitus, mutat siellä on niin hullu meno, että en uskalla Jennaa viedä. En tosin tiedä, millanen Kaarinassa on. Katotaan. Meillä ei oteta alkoholia tippaakaan, että sen puolesta pitäs olla rauhallista. saa nähdä vaan, miten mnuoriso yöllä paukuttaa tossa makkarin ikkunan alla olevalla tiellä. Jenna saattaa herätä jos samaan malliin paukkuu ku viime vuonna.
Mulla on antibioottikuuri päällä. Poskionteloihin meni tulehdus, ku tää nuha ei millään loppunu ja pää oli tosi kipee iltaisin. Ihan hirvee jomotus. Jennakin käytettiin lääkärissä ku hänen nuha jatku, mutta ei ollu mitään vikaa missään. Olen miettiny, että jos antais maitohappobakteereja nyt JEnnalle, ku imetän kummiski, ja antibiootti saattaa ärsyttää pikkuisen mahaa. Joo. Semmosta tänne. Pitänee mennä nyt kattomaan, että Jenna saadaan nukkumaan ja tarttee käydä kaupassaki. Mies ei ehdi tehdä remppaajust yhtää, ku joutuu JEnnaa vahtimaan :) Ja ruoka pitää tehdä ennen ku mies lähtee töihin. Kestoilu on täällä edelleen vasta suunnitteluasteella muuten... Palataaan. Hyvää alkavaa vuotta!
Viime yö meni taas plörinöiksi. Jenna nukkui illalla kuuden jälkeen lähes puolitoistatuntia. Heräs välillä, mutta jatko taas. sitten ku alkoi itkemään, ni herätin. Kello oli puoli ysi silloin. Söi puuron ja sitten valvoi vajaa tunnin. Sen jälkeen taas hyssyttelin uneen. Tissiä tahtoi jo ennen puolta yötä. Sitten taas neljän maissa oli ihan pirtee. Konttasi sängyssä ja kiskoit jouluvaloja ikkunassa... Mies yritti siinä sitten nukkua, mutta kun Jenna ei rauhoittunu muuta ku tissille vasta kun kello oli jotain varttia vailla kuusi. Miehen piti sitetn jo herätä. Annoin siinä vaiheessa tissiä taas ja itten nukuttiinki yhdeksään. Tänä iltana onneks on toi uusivuosihässäkkä ja meille tulee appivanhemmat kylään. Jos Jenna sais tokat unet vähä aikaisemmin nukuttua ja sitten menis myöhemmin nukkumaan ni ois bueno. Mä olin eilen iltapäivällä vaunulenkillä, mutta kun neiti nukahti siihen sitten jo puolen välin jälkeen vajaan tunnin lenkistä, ja heräs sitten varmaan jo vartin päästä kaupan pihassa, ni ei niistä toisista unista tullu sitte mitään enää. Pitänee lähteä tuossa kolmen maissa lenkille (yleensä alkaa väsyttämään) ja tehdä sen verran pitkä lenkki, että Jenna ehtii nukkua sellaisen tunnin. Tosin nytte nukahti vasta tuossa vähän ennen 12, että taitaa iltapäiväunet siirtyä vähän. Tietääkö kukaan, missä iässä suositellaan, ettei nukkuis enää neljän jälkeen? Se kun kuulemma on pois yöunista. Meinaan, että mun mielestä on normaalia, että 9kk vetelee vielä kahdet unet... JOs aamupäiväunet on ainoot, ni en voi vaatia, että Jenna on valveilla tuonne nukkumaan menoon saakka... Kai.
Meillä ei muuten jouluruokia syöty myöskään. Mä jotenki olen ajatellu, että sitä suolaa pitäs välttää ainakin vuoden ikään asti. Mä en ole edes mausteita lisänny just ruokiin, että varmaan aika pahaa ruokaa tyttö syö ;) En ole antanu maitoa muuta ku muutaman murusen raejuustoa ja vähän jätskiä. Pitäs varmaan alkaa pikkuhiljaa niitäki testaamaan enempi. Ku jos saanki töitä tässä ennen huhtikuuta, ni sitte tulee hoppu ton ruokarepertuaarin laajentamisen kanssa. Pitäs varmaan yrittää vähän klönttisempääki ruokaa antaa. Kaupan ja omatkaan pasta- ja kalajutut vaan ei meinaa maistua. Riisikin kierii poskessa. Ruokailuun menee meillä tunti jos aion saada ison satsin kökköstä syötettyä. Tommonen sose menee niin nopsaan alas... Ja leipään muuten meillä on tykästytty. Mikä tahansa leipä on herkkua. Puuro jää niin kakkoseksi, että harmittaa... Syökö muuten jonku lapsi esim. kaurapuuron ihan sillänsä vai laitatteko sosetta tms. kyytipojaksi? Jenna ei puuroa syö ku soseen kanssa. Mä olen usein sekoittanu omenaa joukkoon, mut menee vielä paremmin, jos on erikseen sosetta lusikallisessa.
Mitäs mun vielä piti. Ai nii, kestoista. Mä oeln ajatellut kokeilla Dream Nappy-taskuvaippoja. Niillä on semmonen ohivuotosuojallinenki malli tullut. TUolla vaippakeskusteluissa oli joku viime keväänä kirjoitellu, että häneltä voi kysellä ko. vaipoista. Laitoin s-postia. Vielä vois laittaa valmistajallekin. jos käytettyinä jostain noita vaippoja saa, ni vinkatkaa... Mä ajattelin kattoa kestovaippayhdistyksen sivuilta, ku siellä kuulemma on joku myyntipaikka... Täällä vaippalainaamoissa ei kyseistä vaippaa ole. Muitaki suomalaisia vaippoja toki on, mutta en vielä ole ottanu niistä selvää...
Juu. Nytte surffaamaan taas. Kuulin muuten eilen radiosta, että yksi google-haku kuluttaa energiaa yhden hehkulampun tuntikulutuksen verran. Vai oliko peräti enemmän. Kuitenki tosi paljon se oli, joten ei ole kovin ekologista googlettaa...
Jospa tässä samalla jotain kirjottaisin, kun kerran tässä koneella olen!
Tohon viime kuun pinoon yritin monta kertaa kirjoitella, mutta kun ei lähde viestit niin ei sitten :( Jennasta siellä oli ainakin aivan ihana kuva, oli neiti kuin pikkuinen nukke :) Oliko teidän itse ottama kuva?
Meillä mennään nykyään tosi kovaa konttaamalla ja noustaan seisomaan! Nuhaisuus vaan on nyt ollut taas riesana, tuntuu että koko syksy on menny vähän väliä sairastellessa :( Tahtoo toi nuhaisuus vaikuttaa heikentävästi noihin yöuniinkin, kurjaa! Nyt on taas muutama yö mennyt jo melko normaalisti ( koputtaa puuta) ja sen kyllä huomaa omassa jaksamisessa, kun ei tarvii yöitä valvoa.
Mistähän asioista sitä onkaan ollut puhetta? Jossain vaiheessa ainakin keskusteltiin harrastamisesta, mä olen melko laiskan puoleinen lähtemään oikeen minnekään, että kotosalla siis viihdytään! Vauvauinti oli tarkoitus aloittaa, mutta se on sitten jäänyt, kun se uimahalli oli sillon heinäkuussa kiinni, kun tuli se tarvittava ikä täyteen :) Nyt sitten syksyn aikana on noi sairastelut olleet esteenä, kun ei viitti räkäistä lasta viedä uimaan. Sannin kanssa aikoinaan käytiin vauvauinnissa ja tykättiin oikeen kovasti :)
Mulla tuli muuten tossa viimekuun puolessavälissä 35 v täyteen! Vähänkös sitä on jo vanha, ääks! Mutta niinhän se on, ettei sitä oo sen vanhempi kuin miksi ittensä tuntee ja mustahan tuntuu, että oon ihan kakara vielä :) :) Eikä sitä ehi kovin vanha tässä lasten kanssa olemaankaan, jos aikoo pysyä noiden ipanoiden vauhdissa mukana!!
Tuija + Vilma 8 kk !!!!!
Ihana tuo Vilma,kun on niin pikkanen ja noin jo seisoo,söpön näköistä :)
Täällä ei yllättäen mitään muutosta liikkumisessa,paitsi se että nyt huomaa että Lauria ärsyttää kun ei pääse liikkumaan,ja lattialla ei viihdy kun hetken ja sitten alkaa valitus ja itku. Eli siis nyt käy tuntumaan että sais jo vaikka lähteäkkin,jos sitten ei ois kokoajan noin kärttynen.
Mä kuulin muutama päivä sitten suru-uutisia yhdeltä ystävältä,heidän vauva oli kuollut mahaan.. 22viikkoa oli hänellä. Pieni poika. Ja nyt ollut aika paha mieli heidän puolestaan.. Ja tuntuu omat jutut aina niin pieniltä tuollaisen rinnalla.
No,nyt kun aloin taas tuota miettimään niin en taidakkaan saada sen enempää kirjotettua. Jatkan taas toisen kerran!
Viva ja Lauri 7,5kk
kun niin pitkälle oltiin jo tipahdettu!
Vaikka mulla nyt ei paljon mitään kirjoteltavaa ookkaan :)
Joululahjoja on osteltu,melkeen jo kaikki. Paketoida en vaan tykkäis yhtään.. Mitäs muut ostaa vauvoille lahjaksi? Musta tosi vaikee keksiä tän ikäselle. Ostin sitten sellasen keinuvan pingviinin johon kun laittaa palloja kuuluu musiikkia ja valoja vilkkuu. Ja kai ne pallot pomppii.. hieman turha,mutta jospa tykkäis sillä leikkiä :) Ja pari pienempää lelua kanssa ostin.
Kun vaatettakin jo on niin paljon.. mutta kai kummeille ym sanottava että 86cm vaatetta ostavat,niitä ei paljon vielä ole. Kun en nyt lelujakaan liikaa halua.
Mutta eipä meille nyt sen ihmeempiä :)
Kertokaas muutkin kuulumisia!
Viva ja Lauri 7,5kk
Kokeillaanpa uusiksi kun päivällä ei suostunut lähettämään tätä... Jaaha ja sitte oli liian pitkä viesti ;) Laitan kahtia. Eli meillä se vaan perruutellaan edelleen. En ole saanut houkuteltua eteenpäin millään konstilla. Kontallaan menee muutaman nykäyksen taakse ja sitten istahtaa. Tulee vissiin aika vastarannan kiiski meidän neidistä, vaikka nyt onkin tosi kiltti ja rauhallinen. Enää ei ole suuremmin vierstellut, tässä välillä siis vähän jotkut ihmiset pelotti :) Tykkää nykyään heilua musiikin tahdissa hirveesti. Aina ei tartte edes olla musaa ku heiluu lattialla ja sylissä... On vissiin se rytmi veressä. Myös veden solina, vedenkeittimen ääni, imuri tai mikä tahansa ääntä päästävä vempain käy musiikista ;) Ruuatki maistuu jo ihan hyvin. Peruna oli pisimpään ihan inhokki, mutta nyt eilen meni sekin bataatin ja porkkanan kanssa. Kalaa olen antanut pari kertaa ja lihoista kanaa ja nautaa. Possua saa sitten jouluna. Leipääkin olen antanut vähän järsiä, mutta kun ei edelleen just mitään laita ite suuhunsa niin on vähän vaikeaa.
Jennalle tuli nyt kaksi hammasta myös ylös. Sen myötä on sitten tullut narskuttelu. Oikein sattuu korviin kun tyttö narskuttelee.. Siitä huomattiinki, että oli tullut ylähampaat... Tissiin ei just pure - imetän siis vielä - eikä lusikkaan. Nytte on taas vähän enempi järsiny leluja, mutta ei puruleluja. Pupujen korvia ja jotain karkkipapereita lähinnä. Kylvyssäkin viihtyy nykyään aika hyvin, ku jaksaa ite jo istuskella siellä ja kurkkia reunan yli.
Joo. Oltiin neuvolassa tiistaina. Kahdessa kuukaudessa oli tullut painoa vaan 380g. Minusta se on aika vähän, mutta pituutta oli sitten tullut melkein 4 cm. Nyt siis painaa 8180g ja on 70,9cm pitkä. Nyt kuulemma menee ihan käyrällään... Ainut asia josta lääkäri vähän oli nyreissään oli se, ettei otettu influenssarokotetta, vaikka se ois nyt ollut vielä mahdollista ottaa. Oikein näytti mulle ktl:n sivuja ja vähän painosti ja suositteli, mutta kun en ota ni en ota. Mulle tuli kutsu uuden rokotteen kehittämistutkimukseen, koska nykyinen rokote on heikko teholtaan alle vuoden ikäsille. Saattaa se ehkäistä siis, mutta joillekin voi tulla tauti itse rokotteesta ja mä en halua mitään ylimäärästä pistelyä Jennalle. Jos nyt saadaan sitte tauti, niin katotaan ensi vuonna uudestaan rokotteen tarpeellisuus. Mä en oikein usko enää, että lääkärien sana on laki ;)))
Kauheeta kun olitiin tossa neuvolan äippäryhmän pikkujouluissa ja niin moni aloittaa jo työt alkuvuodesta... Siis meidän tapaamiset harvenee ja osalta loppuu... Surullista. Ite en palaa töihin ku ei ole mihin palata ;) Aion hakea ensi keväänä opiskelemaan. Opinnot alkaisi syksyllä. Haen samalla myös töitä sitten huhtikuusta alkaen tai kevään aikana ja huhtikuussa Jenna menee hoitoon. Tai ainakin saa hoitopaikan ja sitte vien tarpeen mukaan hoitoon. En tiiä koska sitten tulee pikkukakkosia ihmisille... Meille ei ainakaan vielä tule vuoteen.
Surullista tollaset keskenmenot... Mä täällä kerroin vissiin jossain vaiheessa kaveristani jolta löyty lapsettomuustutkimuksen jälkiultrassa kasvain munasarjasta. Oli pahalaatuinen, joten poistettiin toinen munasarja ja otettiin runsaasti koepaloja. Nyt sitten kuuli, että oli ollut palleassa kaksi etäpesäkettä ja lantion imusolmukkeissa myös. Toinen munasarja poistetaan ja mahdollisesti kohtu.... Että siinä sitten ne biologisen lapsen saamistoiveet menivät. Kaveri on ihan romahtamispisteessä. Maanantaina aloitettiin sytostaattihoito.. Tulee kuulemma leikkausten seurauksena sitten vaihdevuodet ja oireet... Ei kivaa... JA ikää siis 30v eikä lapsia... Tässä olen sitten vaan istunut kädet ristissä ja kiittänyt, että mulla on kaikki hyvin ja lapsikin vielä. Mä ainakin valitan niin helposti kaikesta ja toisilla menee elämä pirstaleiks... Niillä on remppa kesken ja mies uudessa työssä auttamassa ylityöllistettyä miestä joka irtisanoutui ja jätti kaikki tehtävät ennen ku perehdytys oli edes kunnolla alkanut. ei tuu siis töistä mitään ja talo nielee rahaa ja vaimo on syöpäsairas eikä saa lapsia... Joskus kyllä miettii, että millä ihmeen kauhalla ihmiselle jaetaan näitä juttuja... Tai siis ei ainakaan oikeudenmukaista ole tämä elämä täällä, mutta totuus on, että kaikille voi sattua kaikkea ja siksi pitää elää hyvin ja nauttien joka hetki. Niin ettei tarvii sitte katua mitään.
No menipä taas synkeeks... Joulu tulee ja lumi kanssa. Tai ainakin toivon niin. En jaksais kolmatta mustaa joulua... Meillä soi joululaulut ja lahjat oottaa paketointia. Turussa on lasten joulupuu -keräys, jossa jaetaan köyhien perheiden lapsille joulupaketteja. Mä ostin kuusi lahjaa ja menen viemään ne keräyspaikkaan. Piti laittaa rahat ensin jonku katusoittajan kippoon, mutta joulu on kuitenki lasten juhla mun mielestä, joten lapsille menee nyt sitte osa meidän perheen hyvinvoinnista :) Oispa tollasia keräyksiä muuallakin Suomessa. Voi ollakin toki... Muistetaan lähimmäisiä ja annetaan omastamme niin kauan ku voidaan :) Se on kivaa ja saa hyvän mielen :) Mukavaa pikkujouluaikaa kaikille... Ja joo, se kuva Jennasta, joka oli viimekuun pinossa, ni oli ite otettu. Onnistu hyvin :)
pikkusen kirjotan ku ei vielä saa unta ku poika nukahti aiemmin ku muutamaan iltaan. ollu vähän uniongelmia edelleen, viime yö kylläkin meni paremmin pitkästä aikaa.
ei poika vieläkään ryömi eikä konttaa. mua jo alkaa ehkä vähän huolestuttaan vaikka tiiän että ei tarvis. onneksi sentään kierimällä liikkuu että johonkin suuntaan pääsee edes itse. mutta saa äiti olla kokoajan lähellä kun ei pääse eteenpäin niin kiukuttaa kovasti. ei edes yritä nousta koin konttausasentoon. yhessä välissä pikkasen nosteli siihen malliin mutta nyt ei taas oo pitkään aikaan. noh, lääkärineuvola olis meilläkin 16. päivä niini jos sais sieltä sitte jotain tietoa onko miten normaalia tämmönen :D vai oonko turhaan vaan huolestunut.
tänään ostin ensimmäiset joululahjat. siis ihan muutama vaan. pojalle vaatetta mitkä aattelin pakettiin laittaa. leluja ajattelin käydä kattomassa jotain mikä olis tämän ikäsille tarkotettu kun ei ole pitkään aikaan niitäkään ostanu niin jos jotain kehittävää toivottavasti löytyis. eipä niitä hirveästilahjoja viiti ostaa kun ei kuitenkaan niistä vielä niin tajua :D
on kyllä ikäviä nuo keskenmenot ja yleensäkki kaikki vakavemmat asiat. silloin sitä muistaa aina itekkin kuinka on asiat hyvin. minä kans olen hirveä valittamaan pienistä asioista että oikeen hävettää.
mutta semmosta täältä. lähits yrittään unta kerranki aiemmin!
Cathalla ihan samalta kuullostaa kuin täällä :) -Lauri kans kierimällä hieman liikkuu,muuten ei. Eikä mene konttausasentoon. Ja meillä kanssa 16.päivä lääkäri-neuvola :)
Me käydään tiistaisin sellasessa avoimessa kerhossa,ja sielä tasan kuukauden Lauria vanhempi poika,eikä sekään liikkunut sen enempää. Ja tuon pojan äiti sanoikin että pulleat pojat lähtee yleensä myöhemmin liikkeelle. -Löytyykös teiltäkin pullea poika..? :D Mun tietääkseni jos 10kk iässä ei vauva vielä liiku,niin sitten antavat lähetteen fysioterapiaan. Että onhan näillä pojilla vielä aikaa.
Niin ja jaksamista noiden vaikeiden öiden kanssa sinne!!
Ja on kyllä väärin miten paljon noita vaikeuksia meistä joillekkin jaetaan.. :/
Voimia paljon ystäväsi tukemiseen,salijy!
Kyllä se joululahja-keräys taitaa mun tiedon mukaan olla ihan joka puolella suomessa. Mäkin ajattelin että vois osallistua. Vaikka siis joidenkin mittarien mukaan mekin ollaan varmaan aika köyhiä,kun minimituloilla kahden lapsen kanssa elellään. mutta kyllä mulla silti rahat riittää lahjoihin sun muuhun ja varmasti jonkun pienen paketin saan jollekkin sitä tarvitsevallekkin hommattua. mun äiti on pienestä pitäen opettanut meille että hyvä antaa vähästäänkin,paha ei anna paljostakaan. Ja sen mukaan koitan myös elellä :)
Mutta eikai mulla taas muuta,kun mukavaa joulun odotusta kaikille!
pullea poika täältäkin löytyy! ompas hyvä tietää että on yleistä tuo sitten :D ja on tosiaan aikaa sinne 10kk vielä vähäsen :D
juu jos tässä nyt pikkuhiljaa alkais nuot yöt paranemaan,k toivottavasti!
täältäkin hyviä joulun odotuksia kaikille!:D
Käytiin tänään Vilman kanssa 8 kk neuvolassa ja tässä tuoreimpia tietoja:
Pituus - 66,9 cm, paino - 7050 g ja pipo - 44,6 cm.
Ja sitten tätsyn tarinat:
Eläväinen tyttö. Koko ajan liikkeellä. Konttaa ketterästi. Tukea vasten nousee. Peukalo-etusormiottein poimii helmen. Tavuja juttelee. Ruoka maistuu hyvin. Karkeampikin ruoka menee. Hampaita ei ole. Näkö ja kuulo norm. Iloinen tyttö
Hb oli muuten 109, joka on kuulema ton ikäiselle ihan hyvä. Seuraavan kerran mennään neuvolaan 10 kk ikäisenä. On täällä nää neuvola jutskat vähän muuttuneet kun vanhemmilla lapsilla on neuvolakäyntejä ollu 1,2,3,4,5,6,9 kk ja sitten vuoden ikäisenä. Mutta ihan kivahan siellä on aina välillä käydä näytillä ja juttelemassa :)
Meillä muuten esikoinen täyttää huomenna 15 v!!!! On se vaan kamala kun noi lapset on kohta jo äitiään vanhempia :) :) :) :)
Ja nyt tääkin menis nukkumaan, että huomenna taas jaksaa!!
Tuija + Vilma 8 kk
taitaa kaikilla olla joulutohinat jo päällä niin ei tänne kerkee.. :)
Me kun mennään mun äidille joulua viettämään niin ei kamalasti tartte kotona valmistella.
Tai no,huomenna pitäs siivota,ja kakkuja oon tehnyt urakalla. Piti aluksi tehdä vaan äitille jouluks viemisiksi,mutta innostuinkin hieman,niin oon nyt lahjoiks noita jaellut.. :) Nytkin on yks tuola uunissa paistumassa. Ja lahjojakin pitäs vielä paketoida.. että joo,olishan sitä hommaa sit kuitenkin,mutta kerkeehän tässä vielä.
Noita kestoja on täällä siis nyt käytetty kolme päivää ihan koko päivät. Yöllä vaan kertistä pitänyt. Mutta on noissa kyllä opettelemista!! Jost että mitä kaikkia imuja kannattaa pistää että ei heti vuoda yms.. Ja nyt tuskailen kun nuo taskuvaipat vuotaa tuolta navan kohdalta. Laitankohan sen imun liian ylös,että "kuljettaa" sitten kosteuden liian ylös.. Vaniljalla mitään vinkkiä? :D Tai jos joku muu tietää?
Siis joka päivä nyt ainakin kerran on siis ihan kunnolla vaatteet kastunut pissasta kun vaipat vuotaa. Ja siis oon suht usein kuitenkin koittanut vaihtaa. Jotain mä kai teen väärin,siis. Niin ja imuina oon pitänyt prefoldia ja sit lisäks sellasta ohutta puuvillaimua.
Mutta ilman tota vuoto-häiriöö ei tämä kestoilu nyt mitenkään kamalan hankalalta tunnu. :)
Juu,mutta enpä mäkään nyt taida muuta kirjotettavaa keksiä.. Kirjottakaahan muutkin,pikaseen vaikka jotain kuulumisia :)
Mukavaa joulua kaikille!!
Viva ja Lauri 8kk+