Missä kaikki 2007 tammituhinat?

ihmettelen. Lähtikö kaikki porukalla jonnekin??? Jossakin vaiheessa taisi olla puhe, että keskusteluja jatketaan. Josko joku tulisi kertomaan minne ootte menneet tai minne voisimme yhdessä mennä?



Miten Rilla olet jaksellut?



Meidän pikku neiti on nyt 4, 5 kk ja oikein ihana eukkonen. Ihmettelen pakettia vieläkin joka päivä. Mukava nauttia kesästä kotona, tosin esikoinen taitaisi viihtyä paremmin hoidossa kavereiden kanssa kuin täällä meidän kanssa. Pihahommia olen tehnyt hirmuisesti, kyseessä uusi piha ja nyt on kaikki puut ja pensaat istutettu, perennoiden kimpussa jatkan...



Kuullaan!!! Jospa saatais naiset kokoon, kun yhdessä huudellaan.

Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

t.minniska

Anteeksi kovasti tunkeutuminen ketjuun, mutta Minniskalle olisi asiaa minulla.... Eli olen googlettanut ja tehnyt siinä samassa tälläkin palstalla hakua sanalla laskeuma.... ja raskaus. Ja törmäsin nimimerkkiisi Minniska. Olen " painiskellut" asian kanssa vuoden ja miettinyt tulevaa. Jos jaksat ja kerkeät kirjoittaa kuulumisiasi ja kokemuksiasi asiasta, olisin hyyyviiin kiitollinen! s-postiakin voi laittaa herukk@netti.fi

Mikä asia laskeumassa askarruttaa? Mielelläni jutustelen asiasta, jos voin jotenkin auttaa. Asiasta puhutaan vähän, vaikka sitä kuitenkin on, nuorilla naisillakin.

Voin siirtyä sähköpostin puolellekin...pitää vaan ottaa uusi osoite, jos tarpeen.

Kiva kun huomasit viestini. Laskeumassa askarruttaa nimenomaan miten raskaus ja synnytys sujuu sen kanssa ja tekeekö raskaudesta riskiraskauden. Poikkeaako miten " normaalista" raskaudesta? Mitä käy synnytyksen jälkeen....? Hassua kyllä, laskeumasta liittyen raskauteen ei löydä netistä juuri mitään tietoa, yleistä tietoa laskeumasta kyllä löytyy.



Olen toki lääkäreiden kanssa puhunut, mutta saanut niin ristiriitaista tietoa, että en tiedä mitä ajatella. Estettä ei sinänsä uudelle raskaudelle ole, mutta... Käytännön kokemuksista on todella vaikea löytää kertojaa, vaikka vaiva yleinen onkin, liekö sitten monella tiedostamaton jos ei kovin pahana ole. Mutta jos kerkeät kertoa omasta kokemuksestasi, olisin hyvin kiitollinen!

Ensinnäkin olen kiinnostunut miten asia liittyy sinuun? Onko vaiva tullut sinulle ekan raskauden aikana, kun ilmeisesti mietit miten vaikuttaisi jos raskautuisit?



Eka raskaus sujui hyvin päättyen nopeaan synnytykseen. En tiedä vaikuttiko se vai kohdun asento, kannattimien kudostyyppi jne. siihen miksi tämä vaiva tuli. Sehän on enemmän kiusallinen kuin vaarallinen. Ekat oireet huomasin jo noin rv 9, nipukka tuli esille ja tuntui pahalta. Kyselin jo vkon 12 ultrassa lääkäriltä, mikä se on, mutta kaikki normaalisti hänen mielestään (vaivaa vaikea todeta vaakatasossa). Todellinen vaiva tuli n.vko 16 tai 17, kohtu painoi virtsarakkoa ja virtsa jumiutui. Jouduin katetroitavaksi äpolille. Olin saikulla muutaman viikon ja lepäilin. Vaiva hävisi kohdun kasvaessa ja sen asennon muuttuessa.



Vaarallisinta ilmeisesti on, jos nipukka hankautuu rikki ja tulee tulehdus ja mahdollisesti keskenmeno. Tämän takia saikkua ja lepoa.



Laskeuma ei vaivannut loppuraskaudesta, tosin yhdistettynä ne jatkuvaan supisteluun, olinkin lähes levossa n.4-5 kk. Synnytyksen jälkeen kohtu oli alhaalla noin 3 kk, mutta nyt ok.



Kyselin lääkäriltä, että jos laskeuma vaivaa synnytyksen jälkeen, mikä neuvoksi. Olisivat voineet lyhentää höyläämällä kohdunkaulaa ja kiinnittää sen ompeleilla ja tämän jälkeen vain sektio mahdollista. Joten kieltoa en kolmatta ajatellen saanut ja pitäisi muistaa tehdä jumppaa.



Nyt en muistakaan mitä vielä kysyit, mutta kirjoita, niin jatketaan. Asiasta tosiaan vähän tietoa raskautta ajatellen. Asiaa kyllä kummasteli useampi kätilö ja kyselivät ihmeissään. Asia ei ole tuttu kaikille heillekään, joten alussa tuntui, että onko kellään muulla, mutta onhan sitä.



Niin ja synnyttämistä ajatellen, laskeuma ei haitannut yhtään. Synnytys oli todella nopea ja helppo.

Niinpä, tosiaan sain laskeuman itselleni täydellisenä yllätyksenä reilu viikko synnytyksestä ja se on ollut vaivanani vuoden. Nyt menkkojen vihdoin alettua tilanne on hieman parantunut, napukka ei näy enää mutta alhaalla se on silti. Raskaus olisi vielä toiveissa, ja pelkään että laskeuman takia voi tulla keskenmeno millä rv tahansa. Tai jotain muita komplikaatioita jotka uhkaisivat molempien terveyttä. Kukaan lääkäri ei ole saanut kakaistua ulos laskeumaodotuksen riskejä " ranskalaisilla viivoilla" tiivistettynä, mikä olisi helpottanut (tai masentanut) minua.



Olen välillä haudannutkin vauvatoiveita, mutta haluaisimme kovasti vielä yrittää. En tiedä miksi tämä asia on minulle sellainen mörkö, enhän ole ensimmäinen enkä viimeinen joka odottaisi laskeuman kanssa mutta silti pelottaa.



Kokemuksesi oli kiva kuulla!

Mitäpä tänne, samaa kurjuutta joka päivä. Itkua ja ikävää tuntuu riittävän vaikka muille jakaa. On tämä niin kovaa koulutusta, että olkaa onnellisia kaikki te, jotka ette voi edes kuvitella, miltä tuntuu synnyttää ja haudata kuollut lapsi. Omaa kuolemaa ei enää tarvitse pelätä, sillä oon varma, ettei helvetti voi olla yhtään kauheampi paikka, kun meidän kotimme...

Jos jotakin hyvää pitää penkoa, niin ystävät tuli inventoitua tosi nopeasti, haitolle asti niitä ei enää ole jäljellä. Ekat kaksi viikkoa tytön kuolemasta meillä oli porukkaa kylässä koko ajan, nyt saadaan olla viikkokausia ihan kahdestaan, kukaan ei käy eikä edes soita. Ollaan pelottavaa seuraa, molemmat ukon kanssa synkistytty. Olen minä saanut muutamia uusia ystäviä, meikäläisistä. Niiten avulla pysyy jollakin tavalla tolpillaan, mutta kyllä tämä on ihan persuuksista. Kaikki, mihin luotti, pettivät. Oma kroppa (oishan se pitäny uskoa, ettei musta lapsia tekemään ole), sairaanhoitosysteemi, yläkerran isäntä. Että näin. Ei jaksella häävisti. Mutta kiitos kun kysyit. Mukavaa kesää sinulle.



Rilla

Vastailin tuolla vauva-puolella Rilla huhuiluusi, mutta siellä tulee aloituksia niin paljon, etttä oli jonnekin hukkunut.



Mitens Rilla jaksat? Minulla on ollut sinut monesti mielessä.



Ja moikka Minniska! Päättelin viestistäsi, että teillä on kaikki mennyt hyvin?



Minulla ainakin oli vakaa aikomus laittaa aloitus vauva-puolelle, mutta meillä ekat kuukaudet olivat aika rankkoja ja se jäi. Olen vähän taustaillut " normaaleita" tammikuisia ja vertaillut heidän kasvujuttujaan pojumme kasvuun.



Meidän poika täytti tänään 5 kk ja ensi viikolla on neuvola. Suureksi ihmeekseni mennään edelleen täysimetyksellä ja ajattelin vielä mennä kuukausi. Viime viikolla painoa oli 7,3 kg ja pituutta 65 cm.



Meitä oli aika paljon, eli mars pinoon takaisin!!!



kurnau ja poika 5 kk

... No samaan aikaan kirjoiteltiin :)



Olet täysin oikessa siinä, etten pysty kuvitella, että synnyttäisin kuoleen lapsen ja vielä hautaisin hänet. Olen tässä miettinyt, että jos eri kuolemia voisi verrata, niin veikkaisin oman täysiaikaisen vauvan kuoleman kohtuun ja ennenkaikkea sen synnytys olla kaikkein pahinta :( . Olen itse menettänyt pari erittäin läheistä ihmistä ja toisen jälkeen katkeroiduin. Olet varmasti miettinyt miljoonaan kertaan, että miksi. Ja miksi juuri meille? En ole kuuteen vuoteen keksinyt noihin mitään vastausta, joka lohduttaisi. Yläkerran herraa ei taida olla. Tai ehkä on, mutta tekee osa-aika duunia? Jos ja jos. Jossittelin monta vuotta. Hokasin jossain vaiheessa, ettei se auta: muuttujia on liikaa. Yksi asia kuitenkin auttoi: aika. Onneksi aika menee koko ajan eteenpäin eikä sitä pysty pysäyttämään. Välillä kyllä vieläkin haluaisin pysäyttää lähinnä siksi, että haluaisin muistaa asioita hyvin tarkasti. Jotta itse pääsee eteenpäin, on jossain vaiheessa pakko antaa ajan mennä. Itse hautasin nämä läheiseni sydänmeni viereen: ovat siellä lähellä koko ajan, minun mukanani. Minua tämä auttoi ja kerroin nämä ja ajatuksiani, jos vaikka niistä olisi apua sinulle.



Oletko ajatellut, että vaikka sinulla on enkelilapsi, niin olet silti äiti? Ja että teit tietämättäsi vauvallesi helpon lähdön? Vauvasi oli tutussa ympäristössään ja rakkaan äitinsä välittömässä läheisyydessä. Hänen ei tarvinnut kuolla yksin tai heti synnytyksen jälkeen kylmässä maailmassa elvytyksen seurauksena. Uskon, että enkelityttösi nukkui pois rauhallisesti, sydänmesi äänten saattelemana. Ja että hän makoilee nyt pienen pilvensä reunalla ja seurailee äidinsä ja isänsä touhuja. Uskon siihenkin, että hänellä on hyvä olla ja hän tahtoisi, että teilläkin olisi hyvä olla. Olet mielestäni maailman parhain äiti: olit paikalla silloin kun tyttösi tarve oli suurin ja tietämättäsi teit kaiken hänen eteensä.



Kaverit kaikonneet? Luulen, että niillä oikeilla kavereilla on vaikeuksia suhtautua tilanteeseen ja sitä myöden teihin. Teitä kohdannut onnettomuus on niin voimakas, että ihmisten on pakko reagoida siihen jotenkin. Mietin tässä, että jos minulla on näin netissä ja anonyyminä paha olla puolestasi, niin mitäköhän kaverisi miettivät? Edellistä viestiä kirjoittaessa en kehdannut kertoa, että kuinka ihana vauva meillä on, koska pelkäsin sen pahentavan olotilaasi. Taikka tuskastella sitä, ettei ole yösyöttöjen tiheydestä johtuen nukkunut yli 2,5 h putkeen viiteen kuukauteen, koska olettaisin sinun ajattelevan, että sietäisit väsymyksen mielihyvin, kunhan tyttö olisi vielä elossa. Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Luulen, että osa ystävistä on vaiti ihan sen takia, etteivät pahenna oloani omilla pikku murheillaan ja tunne itseään naurattaviksi niiden voivottelusta verrattuna teidän murheeseen. En tiedä miten korjata tämä tilanne, ehkä ottaa sitten itse yhteyttä ja kertoa, että hei oikeasti tarvitsen nyt ystävää. Sekä kertoa ehkä, että saako kertoa omista jutuistaan jne. Kuullostaa naurettavalta ehkä, mutta näin veikkaisin. Ystävät ovat tärkeitä ja uskoisin, että he haluavat auttaa mutta eivät tiedä miten. Joten kerro heille miten.



Aivan tajuttoman hienoa, että olette miehenne kanssa edelleen yhdessä! Joskus parisuhde ei kestä kovaa kriisiä.



Kysyn, koska en tiedä: saatteko ammattiapua? Ja tehtiinkö vauvan kuolemasta selvitys? Muistan, että olit raskausaikana pitkään vuoteenomana ja uskaltauduit aika myöhään mukaan palstailemaan. Ja että teillä meni yliaikaiseksi. Oliko sinulla raskausmyrkytys?



Se miksi kyselen ja miksi kommentoin näin pitkästi johtuvat siitä, että iitse olin raskausmyrkytyksen rajamailla. Olin itse sitä mieltä, että verenpaine oli koholla, pahaa oloani tai sitä vyömäistä kiristystähän ei kukaan voi mitata tai ulkopuolinen todeta. Minähän turvoin ihan älyttömästi ja diagnoosiksi tuli vaikea raskausturvotus. Minähän vaatimalla vaadin sektiota rv 38+2 enkä usko että olisin sen saanut, ellei minulla olisi toisen syyn takia ollut elektiivistä sektiota myönnetty. Minulla oli siis painoa + 30 kg sektioaamuna.



Nyt menen nukkumaan, olen vähän väsy, kun tuli itkettyä niin paljon vuoksenne.



Kirjoittele vielä, jos jaksat. Ymmärrän hyvin, jos et halua.



Virtuaalihalaus!



Kurnau

ensin sinulle, että Kurnaun teksti oli täyttä asiaa. Haleja teille ja voimia! Te selviätte, olen varma siitä. ..kuten Kurnaunkin, tämä asia sai minutkin taas itkemään, joten ystävillänne ei varmasti ole helppoa asian suhteen. Vauvan menetys on niin vaikea asia. ...yrittäkää avoimesti sanoa heille,miltä teistä edelleen tuntuu. Kerroin sinulle varmasti joskus, että serkulleni kävi samoin ensimmäisen raskauden aikana. Juttelin asiasta hänen kanssaan jokunen vuosi sitten ja silloin tapahtuneesta oli noin 15 vuotta ja asia sai hänet kyyneliin vieläkin. Asia ei ikinä unohdu, eikä näin ole varmasti tarkoituskaan, mutta miten oppia elämään sen kanssa. Voi, haleja ja voimia, olen sinua joskus ajatellut, mutta kun kaikki katosi jonnekin!! Mulle tulee aina sellainen tunne, etten välttämättä löydä oikeita sanoja, joilla sanoa asioita sinulle, etten vaan loukkaisi sinua, koska se ei ole tarkoitus! Kuullaan taas!



KURNAU! Meidän typylle tulee 5 kk täyteen ensi viikolla. Täysimetys jatkuu edelleen, tosin olen miettinyt perunan maistatusta. Vauva on ollut helppo ja tyytyväinen, enemmän töitä on teettänut esikoisen äksyily. Joka päivä vieläkin ihmettelen, että me vuosien jälkeen saatiin tämä paketti. Nyt tuntuu siltä, että kolmas olisi enemmän kuin tervetullut. Ehkä soittelen tuonne paikkoihin, jos apua vielä hakisi...

Sinulle voimia yövalvontaan!!

Meillä oli ilmeisesti maidonlisäysherätyksiä noin viikon ajan, neljäkin kertaa syötiin. Viime yö meni kahdella ja tissit täynnä maitoa. Yöheräilyt ei muuten rasita minua niin paljon kuin esikoisen kohdalla, nyt jotenkin tietää että tämä aika on niin äkkiä ohi ja vauva touhukas taapero. Esikoisen kohdalla tuntui, että tämä yöheräily jatkuu ikuisesti.



HERUKKA, tuntuu että jos vaiva jatkuu edelleen ja synnytyksestäsi on jo vuosi. Kannattaisiko jutella gynen kanssa mahdollisesta nipukan höyläyksestä ja kiinnittämisestä. Silloinkin normaali raskaus siis täysin mahdollinen, synnytystapana sektio. En itsekään tiedä oikein missä mennään laskeuman suhteen tällä hetkellä, eihän se nipukka kovin ylhäällä ole, mutta höyläystä en ole nyt miettinyt (tällä hetkellä). Tosin kolmannesta raskaudesta kyllä haaveilen. Kun lääkäriltä odotusvaiheessa kysyin, voinko kolmatta edes ajatella näiden vaivojen kanssa (laskeuma+supistelut) hän oli sitä mietä, etteivät ne ole este vauvan saamiselle. Ja kohdunpoistoa eivät tee " näin nuorelle" (37 v). Kolmannen jälkeen voisin ehkä jo senkin tehdä, jos vaivaa olisi. Tosiaan laskeuma vaivana häviää kuulemma aina, kun kohdun koko kasvaa eli noin viikkoon 20 mennessä. Jännä muuten miten kaikki vaivat unohtuu, kun vauva syntyy ja nyt en enää oikeasti muista, että oliko se niin vaikeaa. Ainakin se oli kaikkien vaivojen arvoista. Nyt on mentävä!



Kuullaan ja Rilla, voimia ja vielä kerran voimia! Olet ajatuksissa...

Jokaisellahan täällä on pulmansa, kenellä arkisempi, kenellä taivaallisempi... Tuntuu hyvältä, että poimitte minut matkaan, vaikka niin eri tilanteessa nyt olenkin, kuin te muut. Kuolemankylväjää kun on niin tavattoman vaikeaa lähestyä, helpompaa on varmasti olla huomaamatta ja jatkaa askareitaan kuin ei mitään. Sitähän mää ittekin toivoisin välillä. Niitä tavallisia arkimurheita, enkelilapsen äitiys on rankka pesti. Minun tyttö valvottaa myöskin yöt, yhtään yötä en ole saanut nukutta vauvan kuoleman jälkeen kunnolla. Sekin tuntuu ihanalle, että tunnustatte mut äidiksi. Se on ollut kova pala niellä, mikä tässä oikein on, kun on synnyttänyt muttei ole vauvaa kainalossa. Jotkut ihmiset kyseenalaistavan mun äitinä olemisen ja se tuntuu ihan karmealle. Itse ajattelen, että elävän lapsen äitinä pystyy olemaan kuka hyvänsä, enkelilapsen hoitaminen on paljon vaativampaa. Näin sitä selittelee itselleen kaiken aikaa, hakee oikeutusta omalle roolilleen. Varmasti jokainen on ylpeä lapsistaan, minä ihan tavattoman ylpeä; tyttöni tekee taivaan töitä ja on hyvä lentämään.



Olin r-myrkytyksessä, kun vauva kuoli. Eivät saaneet synnytystä käyntiin aikoinaan. Sitten vasta, kun vauva oli jo kuollut löytyi kaapista semmoiset myrkyt että sain kunnollisia supistuksia. Sektiosta ei puhuttu ei alussa eikä lopussa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin synnyttää. Ja kuolemansyy tottakai tutkittiin tarkoin, vieläkin on osa veriseuloista kesken. Ja syykin löytyi, ei varsinaisesti suoraan liity myrkytykseen, mutta saatta tulla kylkiäisenä joskus. Ette varmaan pahastu, jos en tarkemmin ala selitellä, kuolemaan johtaneita asioita oli useita, hulluinta koko tilanteessa on kuitenkin se, että lapseni oli täysin terve! Lyhyesti voisi todeta niinkuin meille sanottiin sairaalassa, että meillä kävi sairaan huono munkki... Monien mutkien jälkeen saimme kriisiapua, mikä jatkuu edelleenkin. Vertaistuki on ollut arvokkainta.



Käyn joskus kurkkaamassa täällä, mitä teille kuuluu, jos ette pahastu.



Rilla

Ensin Rillalle voimahali. Taisit liittyä ketjuun vasta kun omat tuplapoikani olivat jo syntyneet joulunkuun puolella. Mutta kotiuduttuani luin kyllä ketjun loppuun ja olin syvästi surullinen ja pahoillani kohtalostanne.



Meillä on mennyt kevät ihan kivasti tuplien kanssa. Ovat helppohoitoisia naperoita, nuo isommat ne työtä teettää. Onhan tässä ihan kamalasti tekemistä, pysähtyä ei voi koko päivässä jos jotenkin aikoo pitää huushollin kunnossa ja lapset suht tyytyväisinä.



Nämä pikkunappulat olivat 5kk ikäisenä 7550gr ja 7650gr, pituutta molemmilla 66cm. Eli tasaiseen ovat kasvaneet. Meillä ollaan jo useampi viikko syöty " möössilounas" siis kiinteitä on aloiteltu. Poitsut kääntyvät kuukauden verran masulleen, valitettavasti myös öisin. Meillä oli rauhalliset yöt tähän asti, mutta nyt on meno vähän kovempaa. Nukkuivat jo 21-06 öitä ilman syöttöä, mutta nyt pyöritään öisin melkoisesti. No ehkäpä se siitä rauhoittuu :-).



Kiva olisi jos muutkin löytäisivät tänne pinoon!



t. muksuja4 poikalaumansa kera

Kiva kuulla, että tuplien kanssa menee hyvin, hyvän kokoisiakin ovat. Meillä typy 4,5 kk ikäisenä 64,5 cm ja 6225g. Eilen maisteltiin vähän perunaa, mutta äidin tisu voittaa kyllä vielä muut, tosin lusikkaa oli kiva ihmetellä. Kiva, että jatkelet työmäärään nähden hyvin.



Rilla, sulla on kyllä sana hallussa. Näinhän se on, yövalvontaa on sinullakin kuten meillä muillakin äideillä. Ja sinulla se rankin homma. Itse pelkäsin tuota tilannetta, kun esikoinen syntyi kolme viikkoa ennen laskettuapäivää ja tämä toinen päivän yli. Välillä liikkeet oli tosi vähäisiä ja aivan jo paniikkisena odottelin käynnistystä. Olin vaan supistellut niin monta kuukautta, ettei synnytys lähtenyt käyntiin, vaikka välillä yrittikin. Tähän pelkooni vaikutti tietysti läheisen serkkuni raskas kokemus.



Hyvä, että olette saaneet apua ja toipumisessa auttaa varmasti tuo kauniin realistinen tapa, jolla käsittelet asiaa. Ei tuon kauniimmin voisi lapsestaan kukaan puhua. Itken täällä taas...tuntuu vaan, ettei oikeita sanoja taas löydy, olisi niin paljon sanottavaa. Voin vaan sinua näin virtuaalisesti halata:))



Serkkuni vauvakin oli täysin terve, mitään syytä ei löydetty. Pikkuinen tyttö hänkin.



Minun on mentävä, mutta aurinkoa ja valoa:)

Rilla: Hyvin käsittelet asiaa ja olet selkeästi ns. selittelijä (kuten minäkin). Kun asiat pureksii tarpeeksi pieneksi, niin ne on helpompi niellä. Minulla sellainen puolikaveri löysi vauvansa kuolleena sängystä eikä syytä koskaan selvinnyt. Hän muuten vastaa aina lapsista kysyttäessä, että hänellä on kaksi lasta: Jore ja enkelipoika.

Tule vaan kertomaan kuulumisiasi, olet yksi meistä.



Muksuja4: MOI! Meillähän oli la samaan aikaan. Onpa sulla isot pojat :) Ei uskoisi, että ovat kaksosia. Ovatko he aivan samannäköisiä vai joko huomaa eroa?



Minniska: Koska sun tyttös syntyikään? Me mennään myös täysimetyksellä vielä ja varmaan vielä kuukausi jos kaikki menee hyvin.



Poika oksensi perjantaina ja syykin selvisi maanantai-yönä, kun mulla väänsi mahaa: oksennustauti :(. Eilen oli jo vähän parempi, mutta sitten oli mieheni vuoro:(. Ja poika aloitti rintalakon maanantain korvalääkärin seurauksena (oireet viittasivat siihen). Sai kammon tutkimisesta, kun piti väkisin pitää paikallaan ja reagoi siihen tietty rintalakolla. Nyt tilanne laukeaa, mutta huumori oli kaukana. Imetin häntä mm. auton takapenkillä auto liikkeessä roikkuen turvakaukalon päällä ylävartalo paljaana ;). Olisi siinä ollut poliiseille selitettävää. Pääasia, että poika imi! Se huono puoli nyt vaan on, että paino ei ole kahdessa viikossa noussut, vaan laskenut 20 g. Pituutta tullut vaan 0,2 cm. Perjantaina uudestana punnitukseen + annetaan toinen rokotus. Lisää yövalvomisia siis tiedossa...



Jokos teillä kääntyillään? Me tehtiin se tänään eka kerran kylläkin lelun kanssa houkuteltuna. Oli kuitenkin itse itsestään ylpeä kun kehuttiin :)

Tänään annoin ekan maissinaksun ihmeteltäväksi, kun söimme. Just kattosin, että mihin se pieni vauva on oikein hävinnyt, kun on jo niin iso poika.



Palaillaan....



MISSÄ MUUT TUHINAT OVAT??



kurnau ja poika (kirppu) 5 kk 100107

Toivottavasti teillä voidaan jo paremmin. Oksennustauti on kyllä kamala kun se iskee ja ihme että noin pienellekin on tullut. Yleensähän yrjötauti ei rintalapseen tule.



Mulla oli la 16.1 ja tyttö syntyi 17.1 yöllä 02.00, joten aika tarkoille meni. Limatulppahan mulla irtosi jo 23.12, joten melko kinkkiset viikot oli nuo viimeset.



Meillä tyttö kääntyi tasan 4 kk päivälleen. Olen nyt antanut purksita porkkana-perunaa, kun syö vielä niin vähän. Purkki riittää kahdelle päivälle ja päätin että annan hedelmäsoseita vasta, kun tuo sose maistuu. Velliä yritin eilen illallakin, mutta 15 ml meni. Yöt menee pomppiessa, mutta jospa kohta saisi velliä tai puuroa menemään ja typy nukkuisi sitten kylläisenä paremmin.



Nyt on mentävä,kohta on neuvola ja rokotus. Saa nähdä miten rokote vaikuttaa.



Aurinkoista jussia jos ei kuulla ennen sitä!!

Juu, meillähän oli sama LA ja sektioaikakin aika lähekkäin. Mie en ehtinyt suunniteltuun aikaan asti vaan tulivat poitsut 30.12. vähän etuajassa. Jokos sinä olet siitä sektiokokemuksesta " selvinnyt" ?

Meidän tuplat ottivat ekat 2kk koossa kiinni yksös-veljensä ja nyt ovat suht saman kokoisia kuin olivat isoveikatkin vauvana. Lauantaina täyttävät naperot sitten 6kk! Pari päivää sitten huomasin, että eka hampi oli tullut läpi toiselle, eivät ole enää pikkuvauvoja...

Meillä kääntyillään jo 2kk masulleen, masulta selälle ei vielä onnistu. Hieman ryömivät, mutta kovin pitkälle eivät vielä jaksa. Hienomotoorikka onkin sitten hieman jäljessä ikäisitään ja sen takia käydään fysiossa. Pojat ottavat leluja käteen, mutta ne menee suuhun saman tien ja nyt sitten treenataan " leikkimistä" :-).

Paljon riittää tekemistä neljässä pikkuriiviössä. Nyt " pääsen" kyllä parina päivänä töihin lepäämään ja jaksan kotona paljon paremmin.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille tammiksille07, missähän ne muut oikein luuraa?



t.muksuja4 ja poikanaperolauma

Onpa ollut mukavaa lukea teidän kuulumisia! Kaikki ovat varmaan nyt kesälaitumilla kun on ollut hetken aikaa taas hiljaisempaa?



Rilla: Olet usein ajatuksissani ja mietin miten voit. Olisi mukavaa kuulla sinusta jatkossakin. Olet yksi meistä -- Äiti suurimmassa määrin!



Täällä vauva-arki on ollut alkuun aika raskasta... Tai no jos alusta enää voidaan puhua kun poikanen täyttää kohta jo 6kk =). Käynnistetty synnytys oli raju ja menetin lopuksi tajuntani. Toipumiseen ei kuitenkaan ollut aikaa kun piti jo alkaa pitää huolta pikkuisesta. Ensimmäiseen 3,5 kuukauteen en nukkunut juuri lainkaan -- alku on hävinnyt sumuun. Muistan vain väläyksiä sieltä täältä.



Vähitellen unet ovat alkaneet parantua (en imetä enää öisin) mutta mietin usein mistä tummat pilvet johtuvat. Vauva-arjen rankkuus yleensäkin on yllättänyt minut: En osaa ottaa rennosti vaan vaadin itseltäni usein täydellisyyttä.Monien kysymysten kanssa tunnen olevani yksin ja välillä kaipaan teitä myös kanssasisaret! En vain ole jaksanut kirjoittaa (lue: en salli itselleni aina edes tälläistä taukoa).



Pikkuinen on valloittava persoona. Yleensä hyväntuulinen ja kitti. Tempperamenttiäkin tarvittaessa löytyy! Täysimetyksellä jatkoimme 4 kuukauden ikään ja soseet ovat " uponneet" siitä asti tosi hyvin. Imetys on ollut sikäli raskasta että painoni on pudonnut reilusti alle lähtöpainon ja olo tuntuu jatkuvasti heikolta.



Konttausta harjoitellaan jo paikallaan " nytkyttäen" ja ryömiminen onnistuu kun pakki on päällä =). Ensimmäinen hammas puhkesi alas jo pari viikkoa sitten ja sitä olikin muuten mukavaa testailla kirkuvan äidin rinnanpäihin =).



Tässäpä kuulumisia näin lyhykäisyydessään... Puheenvuoro seuraavalle. Olisipa muuten aikuisten oikeasti hienoa nähdä teitä kaikkia joku päivä!



@mour

Kukkuu, missä kaikki ovat? Mitä kuuluu?