MAALIKSET 2007 marraskuussa
Vielä ei tainut olla pinoa aloitettuna? Nyt on :)
Meille kuuluu hyvää, ainakin toistaiseksi (ikuinen pessimisti...). Kävin viime viikolla kontrolliultrassa niiden vauvan päästä löytyneiden kystien vuoksi, ja tulos oli mitä mainioin: kystat ovat hävinneet kokonaan ja beibi kasvanut hyvin, painoarvio taisi olla 1300 g. Ja hän on tyttö :) :) :) Toinen prinsessa siis tulossa talouteen, jossa on jo ennestään kaksi ihmisnaarasta, kolme koiranaarasta ja yksi ihmisuros, eli akkavalta sen kun kasvaa :)
Huomenna menen ihan neuvolalääkärille tarkistuttamaan kohdunsuun tilanteen, koska äitipolilla eivät sitä suostuneet samalla keikalla ultrauksen kanssa katsomaan. Toivottavasti sielläkin kaikki on hyvin eikä tartte ruveta makoilemaan sen enempää. Supisteluitahan minulla on jatkuvasti, joten sinällään on mahdollista, että jotain olisi tapahtunut, mutta hope not.
Mitäs Emmi sinulle kuuluu? Joko on kunnon oksennusolot päällä? Entäs muiden odottajien olotilat?
Meidän neiti 1,5 vee on innostunut katselemaan lehdistä ja telkkarista vauvojen kuvia. Ihastelee niitä ja käy sitten taputtamassa äidin mahaa :) . Meillä kävi myös kylässä pieni tyttö, vajaan vuoden ikäinen, mutta vielä hyvinkin vauvan näköinen, ja häntäkin meidän pimu olisi ollut pitämässä hyvänä aivan koko ajan. Toivotaan vain, että sama jatkuu tämän oman vauvan kanssa jahka hän syntyy...
Muutoin ei uutta auringon alla, lunta edelleen odottelen :) .
Raisa rv 28-29 ja rimpsessa 1,6 v ee
Kommentit (15)
Hei hulinaa ja hui helinää=)täällä taas pitkästä aikaa.Täällä on järjestelty tyttöjen huonetta ja poikaa kuskattu harkkoihin ja vanhempaa tyttöä ratsastamaan + kaikki muu päälle eikä aika riitä mihinkään joten näin ilta myöhäisellä pääsin tänne.Käytiin pikkuneidille ottamassa se influenssarokotus eikä neiti ollut moksiskaan imeskeli vain sormiaan eikä ole onneksi tullut mitään oireita..vielä kopkop.Muuten meillä vietetään vauhdikasta elämää kun rinsessa ehtii joka paikkaan ja joka paikkaanhan täytyy päästä.Muuten neiti on on aurinkoinen tapaus jolta ei omaa tahtoa puutu,sanoja tipahtelee kokoajan enemmän mutta omaa pulputusta tulee senkin edestä.Kirjat ja lehdet on meillä kova juttu tällä hetkellä,samoja opuksia on selattu kymmeniä kertoja ja miten hellyttävän näköistä on kun Venla hoitaa omia vauvoja peittelee sänkyyn ja pusuttelee.
eipä tässä muuten mitään erikoista ole tällä hetkellä,Leannalle jaksuja loppu odotukseen kuin myös muille masuaan kasvattaville..........
zappe&Venla
Terppa vain täältäkin 'oksu olon' kourista :-// Inha olo alkoi tuossa viikolla, oikeastaan heti, kun viikot 6 oli korkattu. En ole oksentanut, mutta koko ajan ällöttää. Aivan hirveää. Olin unohtanut aivan täydellisesti millainen tämä olotila on, mutta hyvin se on palautunut muistiin :-)) Koko ajan pitää napostella jotakin tai muuten olo käy sietämättömäksi .. Muuten ei ole erityistä, mitä nyt ei tee mieli tiettyjä juttuja, kuten kahvia, lämpöisiä aterioita .. Koko ajan voisin juoda jotakin kylmää ja raikasta, syödä hedelmiä tai jätskiä, siihen jäätelöön en ole sortunut. Ja koitan muutenkin pitää näppini erossa karkeista, ettei tule 40kg tässä raskaudessa. Meilläkin tytsä tykkää vauvoista, kutsuu vauvoja 'mammoiksi' tai maijoiksi .. Emme tunne yhtään ainuttakaan maijaa.
Raisa-onnea uudesta tylleröstä !!! Ihanaa, että kystat oli poissa, nyt vain relax and take it e-e-e-easy :-)) Nauti loppuraskaudesta ..
Ja Leanna toivottavasti olo kohenee, mutta viikkojakan ei ole enää liikoja jäljellä. Koita jaksella !!!
Kiva oli kuulla Zapestakin ja Venlasta !!!
Tappi vain mietityttää aina välillä, hän kun oli kova palstailemaan ja yhtäkkiä lopetti kirjoittelun. Toivottavasti kaikki on hyvin silläkin suunnalla.
No niin jos lähtisi potemaan tätä 'inhaa' oloa sohvalle ja miehen viereen :-))
t. emmi rv- 6+4 rosanna 1v7kk
Täällä mammoilla masut kasvaa :) Leannalla alkaa loppusuora olla tosi lähellä. Raisakin siirtyy loppusuoralle pian. Emmillä alkumetrit, siitä se lähtee :) minullakin on ollut aina alkuu etova ja yökkö olo. Muistan marketissa kun oli näitä tuote-esittelijöitä joista pahimmat käristeli eväitään siinä keskellä kulkureittiä... oli aika lähellä jokusen kerran ettei lentänyt laatta. Ja siinä ois vielä pitänyt maistaa jotain. No ei ikinä!! Onneksi se on ohimenevää ja parin kuukauden päästä on taas uudet kujeet ;)
Tappia minäkin välillä mietin ja ruusunpiikkiä. Mihin olette kadonneet?
Muidenkin maaliksien kuulumisia olisi kiva lukea. Huhuu *******
Meillä elämä menee samaa rataa. Isompien koulua ja eskaria ja kotiäitiyttä+työn yhdistelmää. Edelleen pakerran illat etätöitä, alkaa tosin käymään aika raskaaksi kun maha kasvaa ja lääkärikin kehotti lopettamaan ihan oman voinnin takia. Väsymys vaivaa ja laskimot ovat aika pahasti tukkoiset ja kaiken kukkuraksi issiashermo on jumissa ja vetää aika rankasti oik. pakarasta takareiteen. Huoh, pitänee neuvotella työnantajan kanssa jos voisin jo lopettaa hommat.
Reeta on oma hurmaava itsensä, ihana touhuava, iloinen ja nauravainen tyttö. Valloittava persoona :) on kyllä saanut isommat sisaruksetkin puolellleen ja on meidän kaikkien "prinsessa". Puhetta tulee pulppuamalla, monta sanaa peräkkäin ja koko ajan opitaan uusia. Muumit ja Rölli ovat in ja niitä katsoessa dvd:ltä lauleskelee mukana laulut. Kerrassaan valloittavaa :)
Pitänee mennä nyt nukkumaan kun siihen on nyt töidenkin puolesta mahdollisuus.
Z ja lapsukaiset 8,5v+pian 7v+Reeta 1v7kk sekä masuasukki 25+1
Kellokin jo ties mitä, mutta piti tulla vielä meidän kuulumisia kertomaan.
Kotosalla siis olen lasten kanssa vielä ja pohdin mitä sitä nyt sitten tekisi... uusia töitä olen alkanut katselemaan ja vanha on vielä varuilla odottelemassa. Hoitovapaalla ilmoitin olevani sinne saakka kun laki sen sallii. Olen siis osa-aikainen, jotenka pitää vähän miettiä millaisilla tunneilla sitä on vara lähteä töihin :/ Mielelläni kyllä jo palaisin takaisin työelämään, ei tosin sillä etteikö lasten kanssa olisi ollut ihanaa myös olla kotona... mutta alkaa jo tulla kaipuu sinne aikuisten ihmisten pariin.
Meidän pojasta on tullut aika sisukas pakkaus. On melkoinen yhdistelmä isoveljiään : Esikoisen vilkkaus ja keskimmäisen teperamentti. Vauvana oli niiiiin helppo ja vaatimaton, vaan nyt osaa kyllä vaatia todella hyvin ja paljon :)
Puhetta ei vielä juurikaan tule, ihan muutamia sanoja vain, ja odottelenkin tässä innolla sitä puhetta. Keskimmäisen luonne helpoitti todi paljon kun alkoi puhumaan. Se ulosanti kyllä meillä ainakin on vaikuttanut paljon! Tulee sitten vähän vähemmin niitä väärinymmärryksiä ja ristiriitoja kun kommunikointi paranee.
Tutti meiltä jäi pois pari viikkoa sitten kun poika oli kipeänä, täysin kivuttomasti päästiin siitä kapineesta eroon.
Meillä on siis sairasteltu jonkinverran tässä syksyn aikana, n. kk sitten podettiin keuhkoputkentulehdiusta ja viimeisimpänä enterorokko. Oli taas reppana ihan rakkuloilla :( Mutta meni onneksi ohi nopeasti ja vain lapset sen rokon sairastivat.
Pottailu meillä ei vielä juurikaan tuta tulosta, mutta yritys hyvä. Ruokahalut pojalla on mahtavat, vetää lähes samanlaisen satsin ruokaa nassuun kuin isi, mutta silti kestää tuollaisena hoikkeliinina. Vauhti on kovaa ja pikkusia tapaturmiakin on tässä sattunut. Sormi jäi tässä taannoin ovenväliin ja aikamoiset haavat ja mustelmat saatiin aikaiseksi, nyt jännätään kestääkö kynsimatkassa mukana.
Että tälläistä tänne meille. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!!!
nyt tarttee kyllä suunnata nukkumaan...
Onnea vielä kaikille plussanneille ja hyvää odotusta viime metreillä oleville!
-K@tju ja poikakolmikko
Kiva oli lukea taas uusia kirjoituksia. Ihanilta vaikuttavat Zeldan tyttö ja Katjun pieni-mies. Meillä asuu varsinainen papupata, mutta enimmäkseen tyttö latelee omaa kieltään, mitä nyt välillä heittää joukkoon ihan oiekan sanankin. Osaa kylläkin useita sanoja, muttei niitä kovin halukkaasti käytä. Eilen opittiin kaksi uutta sanaa, nakki ja peili :-)) Niitä sitten toisteli illan ajan. Kovasti tykkää kirjoista, katsella kuvia ja välillä jopa ihan kuuntelee kun äiti lukee tai kertoo mitä kuvat esittävät. Mutta, eräs asia mistä olen ollut ihmeissäni on se, että tyttö tykkää nipistellä äitiä(?) miksi ihmeessä, ja mistä on sen tavan oppinut ? Nipistää, ja kun sanon, että aiai sattuu ja ei saa tehdä noin, niin sitten ottaa kädestä kiinni ja antaa pusun, hmmmm .. Kokeileeko hän äitiä vai mitä ihmettä ? Tykkää vauvanukeista ja nalleista, ja välillä leikkii tovin jopa itsekseen. Pottailu ei vielä meilläkään onnistu, ja toivon, että ennen vauva kakkosta se opittaisiin, koska varmasti olisi mukavaa, jos toinen jo kävisi potalla.
Muutoin vointi ihan yes. Pahaaoloa on ja ei ole, siis se tulee ja menee. Esikosta oksensin ja en voinut syödä lämpimiä ruokia kahteen kuukauteen, mutta nyt tekee jo ruokaakin mieli. Ruuanlaitto ei kylläkään ole mukavaa, mutta sitäkin olen tehnyt, kun vointi on sen sallinut. Mutta, aivan erilainen alkuraskaus on tämä kuin tytöstä. Nyt olen todella väsynnyt ja kärsin iltaisin kovasta kylmyyden tunteesta, sitä en muista esikosta. Ja nyt tukkaakin lähtee päästä tosi paljon, kun taas esikosta hiukset vain paksuuntui ja kiilteli hyväkuntoisina, nyt ne ovat sellainen karhea hamppukasa :-//
Nlaan olen matkalla rv-10 aikoihin ja todennäköisesti väestöliiton sikiötutkimukseen rv-11. Ko. koe on tarkoitettu nelikymppisille äideille, joten menen sinne ihan mielelläni, vaikka se omakustannukseen meneekin.
Käykäähän toisetkin kirjoittamassa jotakin .. pian on marraskuukin jo ohitse t. emmi rv-8+0 ja rosanna 1v7kk
Vihdoin minun odotus on palkittu - meillä on ollut lunta jo muutaman päivän!!! Kyllä tämä on NIIIIIIN ihanaa, maisema valaistuu todenteolla täällä keskellä korpeakin, missä katuvalot (tai mitkään muut valot) eivät sitä tee, ja miten ihanan helppoa on noiden koirien kanssa, kun ei tartte jalkoja pyyhkiä sisälle tullessa. Ja muutenkin, kyllä talvi on se minun vuodenaika :)
Meillä likka on nyt 1 v 7 kk, ja tuntuu että joka päivä opitaan jotain uutta - tekemistä, sanoja, toimintatapoja jne., ja niitä on aivan mahtava seurata. Mutta öisin on nyt muutaman viikon ajan ollut ongelmana, että hän heräilee yhteen tai useampaan otteeseen itkeskelemään eikä meinaa itsekseen rauhottua. Oikeastaan muu ei auta kuin viereen ottaminen. Olen kuulostellut, voisko ne olla ns. yöllisiä kauhukohtauksia, mutta tiedä häntä. Hän kyllä rauhoittuu, kun pääsee syliin ja lähelle. Onko muilla vastaavaa? Päivärytmikin meillä on säännöllinen, joten en usko asialla olevan minkään sellaisen kanssa mitään tekemistä.
Oma napa paisuu sitä tahtia, että napaa hädintuskin enää erottaa, yhtä pinkeä se on kuin muukin mahan iho :) Supistelee ja närästää, ne ehkä ovat tämän hetken suurimmat vaivat. Toivon vaan niin kovasti, että tämä vauveli pysyisi kyydissä mukana ainakin tammikuun alkuun.
Kirjoitelkaa tosiaan muutkin maalikset, kohta on jo joulukuu! :) Kiva on lukea teidän kaikkien kuulumisia.
Emmi: mitä siinä väestöliiton sikiötutkimuksessa tsekataan? Ihan vain mielenkiinnosta kyselen :) Ja ihana se teidän neidin nakki-sanan oppiminen, olen hymyillyt täällä aina kun se tulee mieleen!
Raisa rv ehkä 31-32 ja neitokainen 1 v 7 kk
Morjens taas,
Meillä on kuules aivan samoja yöheräilyjä ollut nyt n. 2 vk ajan ja aivan sama juttu meilläkin, tyttö on otettava viereen, muuten ei rauhoitu itkultaan. Meillä ollaan siis harrastettu perhepetiä taas kerran vaihteeksi :-)) Välillä harmittaa, kun itse en osaa nukkua 'hyvin' jos tyttö on vieressä varsinkaan nyt, kun pelkään jos neiti vaikka potkaisee masua :-// päivisin oikein reipas tyttö, ei itke tai oikeastaan edes kiukuttele(paitsi joskus tekee sitäkin eli kiukkuaa) Meilläkin päivärytmi on säännöllinen, joten se ei voi vaikuttaa asiaan. Ei tiedä mitä tehdä, ehkä vain aika parantaa ..
Raisa-en edes ollut tietoinen väestöliiton sikiötutkimuksesta, mutta kirjoittelen tuolla odottajissa *heinähatuissa* ja siellä eräs kirjoittaja infosi asiasta. Eli kyseinen tutkimus tehdään rv-11, aikaisemmin siis kuin kunnan puolesta järjestettävät sikiötutkimukset. Siellä tutkitaan sikiötä ultralla, pituus paino, äidin paino, veriseula ja olihan siinä vielä jotakin muuta. Kelan korvauksen jälkeen omavastuu 120e. Harkitsen asiaa ihan vakavissani.
Eka Nla 26.11. ja sitä odotan silloin viikot 9+0(tänään vasta varasin ajan nlaan) Olin lääkärissä ja kirjoitti sairaslomaa ensi viikon loppuun, olisi kirjoittanut joulukuun loppuun, koska hoitotyö mitä teen sairaala-osastolla on fyysisesti aika raskasta(psyko-geriatrinen) Mutta lupasin seurata tilannetta. Nyt lähinnä väsymys on haitannut, eli ei ole sellaista pahoinvointia kuin esikosta. Ja en ole nukkunut moniin öihin esikon itkujen takia, raskauden takia ja lähiomaisen sairastelun ja kuoleman takia.
Sellaista täällä .. Ihanaa lumisadetta luvattu huomiseksi ja sunnuntaiksi kunnon myräkkä jeeee ..
Raisan toivotaan että baby pysyy masussa kiltisti ainakin sinne rv-37. Oliko sinulla esikosta ko. supisteluja jo aikaisilla viikoilla ? Koitahan jaksella ..
Mitä kuuluu papulle ja vauvalle ? Hananille ja pikkuisille ? Milloin lähdittekään Marokkoon ja kauanko olette reissussa ?
Nyt öitä kaikille t. emmi rv-8+2 ja rosanna 1v7kk
Sitä jo perään kysellään. ;-) Arvasin! On pitänyt monena päivänä kirjottaa, mutta kun tuntuu aina olevan jollain joku hätä, kun saa aloitettua ja sit se jää kesken tähän roikkumaan ja illalla kone sammuu ilman tallenteluja.
Meille kuuluu ihan hurjan hyvää! =)
Varpu kasvaa kauheeta vauhtia ja on kyl enää vain varjo mistään vauvasta.. Ikää on jotain 2,5kk ja sen huomaa. Taitoja tulee lisää ja osaa jo hamuilla lelua käsillään. Kovasti on iloinen ja rauhallinen tyttö, mut tekee selväksi sit kyllä sillä tietyllä äänenpainolla ja volyymillä, että NYT HETI JA VÄHÄN ÄKKIÄ.. =D
Hermanni on ihana myöskin, edelleenkin. Hän paijaa ja hoitaa ja hellii kovasti siskoaan ja on kyl ihan hirmusen kiltti. Uhmaa on toisina päivinä enempi, toisina vähempi. Ne hyvät päivät on ihan parhaita, mut ne ei niin hyvät sit aika raskaita ja mies saa kyllä töistä tullessaan hoitaa koko lapsilauman, kun äippä on niin väsynyt.
Arki rullaa hienosti,mut oon joutunu kyl luopuu joistain asioista, etten väsähdä täysin. Uloslähtö on yhtä showta, mut se kannattaa sit kuitenkin. Raikas ilma tekee ihmeitä ja antaa voimia kivasti.
Öisin meilläkin on ollut noita samoja kiljumisia, mutta ei ne tässä muutenkin heräilyn ohessa niin haittaa. Toki ne ei tuu samaan aikaan kuin Varpun syömiset! Hermanni nukkuu noin 21-> tukkina aamuviiteen, kunnes tulee viereen tönimään mua ja sit se pitää kiireen vilkkaan kiikuttaa takas nukkumaan, jos meinaa vielä saada jatkamaan unia. Varpu taasen nukkuu 23-> ja herää siinä 3-4 maissa syömään ja sitten 8 maissa. On niitä sit huonompiakin öitä eli ei kaikki näin helposti käy.
Ajattelin alkaa kohta laittamaan valmiiksi sit jo niitä vauvansoseita pakkaseen. Varmaan sitä kuukauden päästä jo aletaan maistelemaan. Ei sitten tarvi niitä tehdä, kun on jo valmiiksi pakkasessa. Tiedä mitä muuta puuhaa sit onkaan..? ;-)
Joulu tekee tuloaan ja vuosi lähenee loppuaan ja kohta nämä maaliskuiset on jo 2v. Hui! =) Meillä toi lumi oli jotain huisin mielenkiintoista. Hermanni ensin ihmetteli ja sit varovasti puuhasteli sen kanssa, sit oli ihan innoissaan ja nyt se ei enää edes kiinnosta mitenkään. Lumisadetta jaksais kyllä katsoa ikkunasta tuntikausia. On tollanen vähän taiteellinen sielu jotenkin.
Nyt me lähdetään mummolaan syömään ja nukkumaan (saiskin nukkua itsekin!). Koitetaan selvitä takaisin ennen myrskyä. Joten heipparallaa ja hyviä vointeja kaikkille ja onnea läheneviin synnytyksiin ja tarrasukkia matkaan ja kaikkea hyvää ja ihanaa ja tunnelmallista joulunodotusta!
Papu, Hermanni ja Varpu
pikaisesti meidän kuulumisia.
eli mä olen menossa töihin viikon päästä. elämään tulee siis iso muutos. Leo menee päiväkotiin ja siellä ollaankin nyt käyty "harjoittelemassa" pari kertaa. huomenna mennään taas.
mä olen ihan kauhuissani tästä kaikesta. poika varmaan selviää ja pärjää mutta miten käy äidin...
viime viikolla käytiin mun työpaikalla. vein sinne jo pojan valokuvan valmiiksi odottamaan työpöydälle.
joulujuttuja olen kovasti yrittänyt saada valmiiksi. kortit on tilattu ja ne tulivatkin jo. osoitetarrat on kirjoitettu. leivonnaisia on pakastimessa ja kaapeissa. suurin osa lahjoista on ostettu, tosin ne on vielä pakkaamatta. jouluverhotkin sain jo ikkunaan.
eli ensi viikolle riittää vielä paljon tekemistä. en haluaisi joulukuussa käyttää niitä harvoja pojan kanssa olevia yhteisiä tunteja jouluvalmisteluihin.
poika on edelleen reipas ja iloinen. ja sanoja ja niiden tapailuja tulee koko ajan lisää. hyvä niin. pärjää sitten varmaan paremmin siellä hoidossa kun osaa itseään ilmaista.
lumista viikonlopun jatkoa kaikille!
ruuusunpiikki ja Leo
Ihanan näköinen piha :)
Zeldatar: Missä välissä sä oot masun kasvattanut jo noille viikoille ;) Tuntuu että, nyt kun teitä on aika monta odottajaa, niin viikot menee hurjaa vauhtia kaikilla.. ei mulla mennyt :/ Tuohan alkaa näyttää jo helpolta ;) :DD
Raisa: Olipa kiva lukea, että ultrassa kaikki ollut nyt hyvin :)
Yöt meillä menee myös tosi huonosti, on sellaista tyynnyttelyä ja rauhoittelua ja lopulta poika tulee meidän viereen. Pyörii siinä sitten levottomana koko loppu yön eikä kukaan nuku, mies, minä eikä poika..
Muuten on aivan ihanassa iässä, puhetta tulee ja kolmen sanan lauseita.
Meillä oli nyt vasta 1,5v nvla ja poitsu oli 12,6kg ja 85cm. Täällä ei oikein pelaa tämä neuvola systeemi, kaikki laahaa myöhässä eikä lääkäreitä ole kuin silloin tällöin käyvät purkamassa jonoja muutaman illan. No nyt on saatu kuitenkin tuo hoidettua ettei kovin rokotukset viivästy.
Minäki usein mietin, että mitä ihmettä kuuluu Tapille.....
Joulua meillä odotellaan kyllä ja sitä että kotiin laitetaan joulukoristeita, isommat lapset kovasti haluaisivat jo koristella kodin kovinkin jouluiseksi :) Yhtään lahjaa en ole vielä ostanut, pitäisi alkaa jo ostamaan ettei tarvi sitten viime päivinä kaikkia kiireellä ostaa, yleensä mulla käy siinä nimittäin juurikin niin!
Mutta nyt tuonne ulos, hankeen :)
Sinna
Kyllä nyt kelpaa, ainakin isommat lapset ovat ihan innoissaan tästä valtavasta lumimäärästä... äiti ison vatsan kanssa rattaita työntäen ei niinkään ;)
Suomalaisella sisulla lykkäsin rattaita pitkin keskustaa, mukaan mahtui kolme kaatumista. Polvet ruvella ja kerran inha vihlaisu vatsan pohjukoissa mutta kaikki ok. Kotiin päästyäni pihalle tulo ei ollutkaan enää ihna helppo. Kaupungin puolesta oli aurattu kävelytie josta oli valtava lumivalli niin ettei meidän pihalle päässyt. Ihan raivopäänä tungin rattaita rengas kerrallaan vuoren päälle ja siitä sitten alas. Lumikola käsiin ja tietä tekemään jotta saan Reetan takapihalle jatkamaan uniaan. Huh, ja olin aivan poikki moisen urakan jälkeen.
Sin-na: Minun viikot? Nii--n, sitä samaa minäkin välillä mietin että mihin himpskattiin ne viikon katoaa. Hurjaa on ajankulu.
Mikä teidän poikaa öisin valvottaa? Kurjaa jos kukaan ei sitten saa nukuttua.
Meillä Reeta nukkuu ihan kivasti omassa sängyssään mutta aamuyöstä kinuaa unenpöpperössä meidän sänkyyn. Nukkuu sitten viimeiset pari tuntia välissä. Mietin vaan, että miten me sitten mahdutaan kun siinä on vauvakin...
ruusunpiikki: Sinä sitten päätit lähteä töihin. Minä olen vääntänyt tässä hoitovapaan ohella etänä töitä mutta nyt marraskuun puolivälissä lopetin kun alkaa olla samat vaivat tuplaten mitä edellisessä odotuksessa. Ne karmeat liitoskivut iskivät jälleen eikä istuminen oikein luonnistu. Ainakaan pidemmän aikaa.
Leo meneekin varmaan siihen teidän lähipäiväkotiin? Meidän isommat ovat olleet siinä Kalevan päiväkodissa, tosi mukava paikka :) ja usko pois, hyvin se menee. Äitille se taitaa olla vaikeampaa kuin lapselle.
Pitänee mennä ruuanlaittoon, koululainen kohta kotiutuu.
Z ja katras sekä masuasukki 26+4
Zeldatar; Leo ei päässyt tuohon läheiseen päiväkotiin vaikka siihen haettiinkin. se on ihan täynnä. Virrenkulmassa asuvat lapset tulevat siihen kun heillä ei vielä ole omaa päiväkotia. eli me saatiin paikka Keskustasta. ja se on meille kyllä toiseksi paras paikka. eli ihan tyytyväisiä ollaan. junalle kun mä täältä kuitenkin suuntaan. tosin mä liikun ilman autoa, ja onhan tossakin viemistä rattailla. mutta täältä läheltä on lapsia joutunut Sompioonkin joten ei kannata valittaa. siirtoanomus kyllä on tarkoitus tehdä.
mä täällä yritän opetella tätä aikaisemmin heräämistä. kun vielä oppisi menemään illalla ajoissa nukkumaankin...
Leo nukkuu vielä, joten mä täällä latailen musiikkia ikiomaan iPodiin. saatiin sellaiset töistä joululahjaksi. kiva kuunnella työmatkoilla...
nyt kahville!
Yhä täällä minäkin.Niin kovasti odottaen synnytystä että ihan heikkoa tekee.Olisin enempi kuin valmis jo luopumaan tästä masusta.
Kaikki keinot koitettu ja vähän tappio mielellä jo vaikkei viikot vielä täydet.Pelkään vaan taas joutuvani tylsästi käynnistykseen kuten edellisistä,olisi niin paljon "romanttisempaa"yöllä kuiskata miehelle että nyt mennään kuin mennä sovitusti sairaalaan toimenpiteisiin=)
Supistuksetkin kun vaivanneet kiusaavasti jo yli 3 viikkoa=/
Taapero on kova touhuamaan ja kovasti kiinni minussa.Hiukan taas sekin jännittää mikä on reagtio vauva saapuessa,mutta eiköhän siitä tälläkin kertaa kunnialla selvitä.
Itsekin urhoollisesti oon lapsia rattaissa hankien yli työnnellyt pitkin viikkoa ja ei mitään=)
Mutta näin pikaiset kuulumiset,Leanna ja seiska rv 38+4
ruusunpiikki:
Meidän lähipäiväkotiin eli Sorsakorpeen on tulossa vuoden vaihteessa ylim. lapsiryhmä. Ihan mahtavasti päiväkodin saliin! Siihen siirretään eskarit ja pienemmät saavat eskareiden tilat. Kuulin, että myös tänne itäpuolelle tulee jopa sieltä teidän nurkilta lapsia.
Tosi hienoa, että sait Leon keskustaan, ei olisi ihan helppoa kuskata häntä tänne...
Leanna:
Minulla on yksi äitituttu jolla samat viikot kuin sinulle. Juuri tänään nähtiin ja kyllä näyttää olevan jo tiukkaa. Heille odotetaan yhdeksättä :)
Toivottavasti sinulla on nyytti sylissä ennen joulua, ei juuri tule parempaa joululahjaa mieleen ;)
Z ja katras
Ultrassa käväisin ja pa sain 2,4 kg eli sellainen keskiverto 3,5 kg olis laskettuna.Vauvalla kaikki hyvin mutta äidistä ei voi sanoa samaa.Issisa joka vaivasi edellisessä raskaudessa heräilee taas ilmoittelemaan itsestään.Vauva painaa kovasti alas ja supistelee alati ja kipeästi.
Mutta ei tässä onneksi ole paljoa ja jos voin luottaa omiin tuntemuksiini niin ei mene loppuun asti(ja sitten valitan täällä oloani rv 42+....)
Meillä sairastetaan,on korvatulehdusta ja korvatulehdusta ja yhden kanssa taas illalla lääkäriin,Ihana syksy ja talvi sekä taudit!
Leanna ja seiska rv 35+4