Miten suhtautua miehen väsymykseen ???
Nyt on pakko saada hiukan keventää mieltä ja mielellään kuulisin, onko teillä muilla pienten vauvojen vanhemmilla samanlaista ja miten tilanteesta olette selvinneet/ yritätte selvitä:
Olen kurkkuani myöten täynnä sitä, että mies töistä tullessaan on niin väsynyt/ stressaantunut/ ahdistunut, ettei puhu sanaakaan. Ei siis minulle eikä myöskään pojalle 4 kk. Minä kyllä kestän tämän, mutta ottaa päähän, ettei mitenkään huomioi poikaa. Ei siis tervehdi halauksella tai syliin ottamisella tai yhtään mitenkään. On vaan silmät tyhjinä sanomatta koko iltana lähes mitään.
Ymmärrän, että hän on väsynyt: hoitaa pojan iltatoimet illalla (nukkumaan 21 maissa) ja herää aamulla 05:30 lähteäkseen töihin ja tullakseen sieltä kotiin vasta aikaisintaan 18 maissa. Mutta silti ... Onko tämä normaalia, pitääkö tällaista vaan sietää? Mitenköhän tämä vaikuttaa poikaan: vanhemmat eivät puhu toisilleen eikä isi puhu pojalleen.
Lisäksi ottaa päähän se, että minä hoidan kotona kaiken, siis ihan kaiken. Laitan kaikki iltatoimiin tarvittavat asiat kuntoon, huolehdin maitopullosta, tutista ja kaikesta muusta. Teen ruuan, ripustan pyykit, huolehdin astianpesukoneen täyttämisestä ja huuhtelusta. Miehen ei siis tarvitse kotona tehdä yhtään mitään. Ja silti on kuin jokin hiljainen marttyyri.
Ja olen minäkin väsynyt !!! Eniten ottaa aivoon se, että tuntuu, ettei mies ymmärrä sitä, että minäkin tosiaan voin olla väsynyt. Kukun öisin hereillä, kun kuuntelen yltyykö pojan kitinä itkuksi ja herään aamulla vain tunnin miestäni myöhemmin. Enkä päivälläkään nukuskele torkkuja kun pojan unien pituudesta ei koskaan tiedä.
Ja kun on koko päivän ja koko viikon ollut kotona 4 kk:n ikäisen pojan kanssa niin kyllä sitä iltaisin ja viikonloppuisin haluaisi ikäistänsä juttuseuraa ja jutella muusta kuin siitä, mitä helistin milloinkin sanoo. Mutta meillä ollaan siis hiljaa ja mies nukkuu lattialla pojan puuhamaton vieressä osallistumatta mihinkään mitenkään.
Huhhuh, tulipas purettua mieltä. Paljoa ei kyllä helpottanut, paha mieli on edelleen. Miten teillä muilla?
Kommentit (10)
Kuulostaa todella raskaalta kotielämältä. Onko miehesi shokissa vauvasta ja vauva-arjesta, mustasukkainen sinusta, seksin kipeä, masentunut, ahdistunut, ei pidä työstään? Tässä arvailuja.
Kuten edellinenkin kirjoitti niin yritä saada ukostas ulos, että mikä sitä vaivaa. Jos vaan voit , jätä isi ja vauva kahdestaan. Muuten saat pyörittää huushollin hamaan hautaan saakka. Yritä jakaa kotityöt, jotkut aisat ovat miehen vastuulla.
Miten ihmeessä sinä jaksat? Voitko käydä puhumassa tilanteesta neuvolassa, lääkärissä tai jonkun ulkopuolisen kansa. Oletko kertonut asiasta ystävillesi, jotka tuntevat myös miehesi. Mikä on heidän diagnoosinsa asiasta.
Käykö teillä vieraita? Käyttekö itse kylässä? Mene ihmeessä jonnekin kodin ulkopuolelle tuulettumaan.
Jonkin verran olen seurannut uupuneitä työelämässä ja tuo saattaisi sellaiselta kuulostaa. Monestihan uupunut alkaa itse ajattelemaan niin, että hänen on tehtävä nämä ja nämä kaikki tehtävät ja siksi työpäivät pitenevät. Sitten kun voimat ovat vähissä, niin niiden tehtävien tekoon menee entistä enemmän aikaa ja työpäivät pitenevät. Siis pitkien työpäivien vaatimus ei välttämättä tule ollenkaan esimieheltä, vaan omasta päästä. Miehesi työpäiväthän ovat ihan tavattoman pitkiä, vaikka työmatkakin olisi pitkä. Ei tuollaista kukaan jaksa loputtomiin.
Vauva on myös miehellesi uusi asia ja ilmeisesti kai baby blues voi tulla myös miehillekin.
Hyviä kommentteja myös muilta. Ethän sinäkään itse jaksa tuolla lailla loputtomiin. Saisitko miehen lääkäriin? Entä saisitko sukulaisista, naapureista tai ystävistä hiukan tukiverkkoa itsellesi.
Ja kantsii yrittää nukkua sen vauvan kanssa yhtäaikaa.
Tuntuu myös siltä, että ei tuollainen tilanne itsestään ratkea vaan kyllä siihen joku apu olisi tarpeen. Olisiko miehellesi hyväksi vaikka joku irtiotto hyvän ystävän kanssa, voisi saada ystävälle paremmin puhuttua kuin puolisolle? Kutsu sinä vaikka silloin teille sukulainen tai ystävä viikonlopuksi, niin vauva-arki ei kaadu sinun päällesi sillä aikaa.
Olen lukenut muutamia aloittamiasi ketjuja. Vähän paha mieli teidän puolesta. Lapsella on ilmeisesti maitoallergia. Epäonnistuiko imetys, vai oletko muuten vain esikoisen äitinä kiirehtinyt velliä/kiinteitä (tiedän, sitä on malttamaton)?
Aloittamiesi ketjujen perusteella tuntuu, että sinulla on huoli vauvasta. Pikkuvauva-aika voi olla sellaista, varsinkin jos lapsen syömisistä on "ylimääräistä" huolta, mutta muutenkin. Vauva vie äidin ajatukset niin totaalisesti, että koko elämä tuntuu pyörivän vauvan ja kodin ympärillä. Lapsi on ihana, mutta maailma tuntuu mustalta. Siinä on miehenkin jaksaminen kovilla!
Kärsin itse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, kun lapsi oli noin 3 kuukautta. En pystynyt irtautumaan lasta koskevista ajatuksista, hoidin konemaisesti kotitöitä. Mieheen oli vaikea saada yhteyttä. Kotona oli ahdistavaa, palan tunne kurkussa työntelin vaunuja lähikauppaan enkä sitten paljon muualle. Lopulta myös mies huolestui.
Meidän tapauksessamme auttoi aika, mutta en missään nimessä suosittele, että odotatte yhtään enempää avun hakemisen kanssa. Neuvolaan ja lääkäriin olet ilmeisesti yhteydessä myös lapsen allergian vuoksi, joten ovat toivottavasti tulleet tutuiksi. Kannattaa ehdottomasti puhua heille vanhempien jaksamisesta kotona ja pyytää selvittämään reittejä eteenpäin.
Hyvällä tsempillä eteenpäin. Ota rennosti vauvan kanssa, sulje tämä vauva-palsta ja heitä vauvanhoito-oppaat ikkunasta, niillä on paha tapa ruokkia kierrettä. Ja heti aamulla soitto neuvolaan, tai seuraavana puhelinaikana.
Kalliope
Miehet ei tunnetusti osaa / halua puhua kauhean paljon. Meillä auttoi parisuhdeleiri tuohon ongelmaan. Ei me nyt edelleenkään puhua pälpätetä koko aikaa, mutta molemmat ymmärtää paremmin toista. Meillä oli myös samanlaista vähän aikaa kun mies aloitti työt. Tuli väsyneenä ja kiukkuisena kotiin. Illalla teki sitten vielä töitä (on opettaja). Minua tietysti alkoi ahdistamaan tämä homma, koska jouduin itse tekemään pääpiirteittäin kaiken + pitää miestä ja lapsia hyvällä tuulella. Silti sain vain kiukuttelua.
No, puhumisen aloitin niin, että kysyin mieheltä voisinko jotenkin helpottaa hänen arkeansa. Sanoin, että ei ole reilua minua kohtaan että hän tulee kiukkuisena kotiin ja purkaa väsymystään minuun. Kerroin että joka päivä yritän auttaa häntä tekemällä ruuan valmiiksi, tekemällä oikeastaan kaikki kotityöt ym. Kehotin häntä menemään lenkille tarpeeksi usein. Tämän jälkeen kerroin sitten omasta jakamisestani. Ensinnäkin sanoin että parisuhde kaatuu takuuvarmasti jos ei löydy mukavaa aikaa koko perheelle. Työ tulee aina kakkosena, vaikka tottakai työt täytyy tehdä.
Sovimme ihan konkreettisia juttuja, esim. kun mies astuu ovesta sisään, niin on hetken heti lasten kanssa. (ihan 10 minuuttia riittää pahimaan isi-ikävään). Sen jälkeen yleensä syödään yhdessä. Töistä sovittiin, että mies tekee niitä sitten kun lapset ovat menneet nukkumaan ja yrittää tehdä mahdollisimman paljon hyppytunneilla ym. Ollaan myös sovittu, että joka ilta vietetään edes pieni hetki kahdestaan. Silloin ei kumpikaan mene nettiin tms. Muuten sitä alkaa vieraantumaan helposti.
Kotitöistä sen verran, että minusta kotona olevalle kuuluu aika pitkälti kaikki kotityöt jos toinen tulee vasta klo 18 töistä kotiin ja lähtee aikaisin aamulla. Olen itse kokeillut molemmat roolit, samoin mies. Kun kävn töissä ja mies oli kotona, niin minulle lankesi silti suurin osa kotitöistä. Ja piru että oli rankkaa. Se fyysinen toipuminen työpäivästä vei aikaa. Olin aina ihan rätti kun päästin kotiin. Sen puoleen ymmärrän kyllä miestä. Minulla on päivisin aikaa tehdä kotona näitä kotitöitä. Itse haluan pyhittää illan perheelle, harrastuksille ym., enkä kotitöistä kinaamiselle. Edellytän vain, että omat jäljet raivataan. Saan aika usein naputtaa siitä, että astiat löytäisi tiensä astianpesukoneeseen.
Kun saisit miehesi ymmärtämään, että tilanne ei tosiaankaan ole hyväksi parisuhteellenne. Kun lapsia on tehty, niin niistä on vastuu. Vaikka on kuinka väsynyt, niin lapsi pitää hoitaa. Miehesi täytyy ryhdistäytyä ja ottaa myös sinut huomioon. Kannattaa tosiaan aloittaa se keskustelu sillä miten sinä voisit miestäsi auttaa jaksamaan. Ei sillä tavalla, että sinä et jaksa. Nämä perinteiset minusta tuntuu-lauseet ovat ihan hyviä.
Toivottavasti saat asiasi perille.
Tytteli-83 ja tytöt 6/06 ja 5/08
Hei, oli pakko tulla tuomaan pieni tukeni. Olet saanut ihanasti jo näkemyksiä ja ajatuksia tilanteeseesi.
Toivon, että toimit nyt nopeasti, koska asiat ja väsymys etenee kovaa vauhtia.
Olin itse lähellä uupumusta kun meidän vauva (joka ei nukkunut yöllä tai päivällä) syntyi -->4kk asti. Ja lopulta en itse enää kyennyt nukkumaan ollenkaan.
Myös mulla oli jännä tapa säästää miestäni (taustalla varmaan pelko, että hän jättää meidät jos ei ole tyytyväinen. Tämä malli tulee omilta vanhemmiltani) Mun mies on (osittain asemansa vuoksi) naimisissa myös työnsä kanssa. Eli vastuu painaa ja vauvan jälkeen se korostui. Mä nostin miehen jaksamisen etusijalle..
Voi saasta miteh väärin osasinkaan toimia. Toivon sydämestäni, että saatte pian asiat puhuttua ja voit nostaa kissan pöydälle. Se millä on väliä on teidän perhe! JA sinun jaksaminen on äärettömän tärkeää.
Sanoin omalle miehelleni, ettei hän saa enää ikinä päästää mua univelkoineni siihen jamaan. Sano sinäkin! Jos teillä noudatetaan vanhanaikaista mallia, että nainen pitää huolta kodista, on miehen vähintäänkin pidettävä huolta teidän perheestä!
Kovasti voimia!
Viestisi kuulostaa oman perheeni elämältä jonkin aikaa sitten. Nyt jo pahimmasta väsymyksestä selvinneenä on ollut aikaa ja järkeä miettiä mitä olisi kannattanut tehdä toisin.
Meillä vyyhti lähti purkautumaan keskustelusta, johon lähestulkoon pakotin mieheni osallistumaan. Halusin selvittää, mikä todella mättää. Selvisi, että mieheni halusi kotiin tullessaan tavata hehkeän, hyväntuulisen ja levänneen vaimon, joka iloisesti tuudittaa pienokaista sylissään. Totuus koliikki- ja allergisen vauvan kanssa elämisestä oli kuitenkin jotain toista, ja itse olin ajoittain todella väsynyt vähien unien takia. Vauva-arjen todellisuus siis imi miehestäni kaiken energian, vaikkei hän näennäisesti askareisiin osallistunutkaan. Hän olisi myös halunnut enemmän yhteistä aikaa kanssani iltaisin, jolloin vauva oli saatu nukkumaan. Minä taas vain halusin nukkua.
Kun pulmakohdat oli selvitetty, keskustelimme tilanteestamme melko hyvässä hengessä, myös minun tilanteeni huomioiden. Päätimme, että mieheni lähtee pitkäksi viikonlopuksi reissuun, ja ottaa vähään etäisyyttä perhe-elämään. Samalla pyysin omaa äitiäni auttamaan vauvan kanssa. Miehen reissun jälkeen olin itse yhden yön yli poissa kotoa, ja mies jäi ihan kahdestaan lapsen kanssa. Vasta sen kokemuksen jälkeen hän alkoi oivaltaa, mitä lapsen kanssa päivisin / öisin oikeastaan tehdään!
Tällä hetkellä olen itsekin jo töissä, mutta hoidan silti suurimman osan kotitöistä ja lapsenhoidosta. Lapsen ollessa jo vähän isompi myös isän on ollut luontevampaa ottaa osaa leikkeihin ja ulkoiluun. Silti aina välillä tuntuu että mieheni osaa halutessaan mennä juuri siitä mistä aita on matalin. Se raivostuttaa!! Lapsi on minulle kuitenkin tärkeintä tässä maailmassa ja hänen takiaan menen vaikka läpi harmaan kiven. Tiedän myös että mieheni rakastaa lastaan täydestä sydämestään.
Kehottaisin sinua ottamaan aikaa myös itsellesi ja vierittämään vastuun lapsesta miehellesi siksi aikaa. He pärjäävät varmasti. Pyydä reilusti apua myös isovanhemmilta tai muilta sukulaisilta, he auttavat varmasti mielellään. Älä koe huonoa omaatuntoa omista hetkistäsi, olet ne ansainnut! Levännyt äiti on paras äiti ;)
Olen lukenut muutamia aloittamiasi ketjuja. Vähän paha mieli teidän puolesta. Lapsella on ilmeisesti maitoallergia. Epäonnistuiko imetys, vai oletko muuten vain esikoisen äitinä kiirehtinyt velliä/kiinteitä (tiedän, sitä on malttamaton)?
Luin uudelleen oman viestini, kirjoitin tosi tyhmästi, en siis todellakaan tarkoittanut että maitoallergia voisi seurata imetyksestä tai sen puutteesta! myöhäinen kellonaika jne.
Miten teillä menee?
Kuulosti melkoisen tutulta tuo teidän tilanne. Varmasti tuo muiden ehdottama keskustelu ja miehen kuuntelu sekä omien tuntojen kertominen auttaisivat parhaiten.
Mutta jaksatko sinä kuunnella miestäsi? Itse olen ollut niin väsynyt, etten kerta kaikkiaan jaksa kiinnostua miehen työhuolista. Hyvä, että saan hoidettua lapset - siis ruokittua, pestyä, puettua, vaipat vaihdettua ja vähän seurusteltuakin. Yöuneni ovat nyt jo ruhtinaalliset 5 - 7 tuntia, mutta 3 - 5 erään pilkottuja. Ei paljoa virkistä.
Olen saanut tähän meidän tilanteeseen monilta ystäviltäni neuvon puhua miehen kanssa, mutta kun en kerta kaikkiaan jaksa. Itse toivon, että mies juttelisi jonkun kaverinsa kanssa ja jaksaisi tämän pahimman valvomisajan yli.
Sitten, kun muistini on taas normaali (nyt unohtelen jo sanoja ja varsinkin ihmisten nimiä), voin keskustella.
Pahoittelen, ettei minulla ole sinulle neuvoja antaa. Mutta toivottavasti edes vähän lohduttaa, että samankaltaisessa tilanteessa on muitakin.
Mupsi
Elämä alkaa taas vähitellen hymyillä ja tuo mieskin on muuttunut parempaan suuntaan ja osallistuu iltajuttuihin muutoinkin kuin nuokkumalla pojan puuhamaton vieressä. Ollaan tosin molemmat edelleen väsyneitä, mutta niinhän suurin osa pienten lasten vanhemmista on ... Koitamme totutella yöheräämisiin, koska poika nukkui 4 kk:n ikään saakka kokonaisia öitä, mutta viimeisen kuukauden on heräillyt parin tunnin välein.
Emme varsinaisesti ole keskustelleet mieheni väsymyksestä ja siitä että nuokkuminen ja puhumattomuus ottavat minua pannuun (mieheni on luonteeltaan sellainen, että saisi hepulin ja alkaisi vaan vinoilla). Asiaa sivuten olen kuitenkin vihjaillut ja muun muassa tänään läksin maksamaan laskuja verkkopankissa pojan iltatorkuille laittamisen aikaan - miehen oli pakko poika nukkumaan laittaa ja sen teki ihan ilman mitään mukinoita.
Yhtenä osana mieheni uupumukseen (sekä henkistä että fyysistä) on varmasti se, että yrittäjänä sitä on naimisissa työnsä kanssa ja rakennusalan tulevan laman vuoksi huolet on melko suuret. Eikä tuo pojan maitoallergiakaan tietenkään huolia helpottanut.
Mutkatonta meidän vanhemmuuden alku ei muutenkaan ollut minun sairastuttua vakavasti pojan ollessa kolmen viikon ikäinen, siihen se imetyskin tyssäsi. Uskon, että mies miettii välillä edelleen sitä, että poika meinasi menettää äitinsä.
Mutta siis juu, kaikki näyttää jo valoisammalta - jos tämän univelan aiheuttaman sumun takaa auringon näkee =)
Ja siis kiitos kaikille, jotka jakoivat kanssani nämä tuntemukset ja osaltaan auttoivat minut rämpimään tästä suosta ylös!
vastaa sinulle, jos kysyt mikä on vialla? Yritä saada hänet puhumaan, mikä painaa. Onko hän masentunut? Ahdistaako joku töissä/parisuhteessa/ihan missä tahansa? Koittakaan saada puheyhteys, se on mielestäni tärkeintä. Olkaa samalla puolella ongelmia vastaan. Kysy, voisiko hän ajatella menevänsä juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa? Kun eihän tuo ole normaalia. Hänellä on kyllä tosi pitkät työpäivät, mutta yleensä sitä jaksaa edes puhua, jos ei hirveästi kotitöitä jaksaisikaan noin pitkien päivien jälkeen. Yritä myös saada itsellesi jokin "henkireikä" ja ihan omaa aikaa. Onko teillä sukulaisia/ystäviä, jotka voisivat ottaa lapsen pariksi tunniksi ja sinä saisit olla vaan?
Voimia sinulle vaikeaan tilanteeseen.