Suomenkiel. lapsiperheen kotiutuminen ruotsink./kaksikiel. paikkakunnalle?

Kielisuhde ehti muuttua asumisemme aikana juuri ruotsinkielisten enemmistöstä suomenkielisten enemmistöksi. Asuimme kahden pienen lapsen kanssa siellä hieman syrjemmässä pienellä asuma-alueella ja muutimme kolmannen synnyttyä viime kesänä pois.



Tuntuu että riippuu kunnan ja seurakunnan toiminnasta tuo kieliryhmien tutustuminen. Meillä ainakin seurakunnat olivat erikseen ja myös perhekerhot erilliset. Lähinnä perhekerhoissa tutustuin toisiin äiteihin, mutta olivat melkein aina suomenkielisiä. Lapseni käydessä myös seurakunnan kerhoa suomenkielisten ja ruotsinkielisten kerho oli erikseen ja sitäkin kautta tutustuin vain suomenkielisiin äiteihin ja lapsiin. Käytännössä kaikki toiminta mihin siis osallistuimme oli suomenkielistä ja ruotsinkielisiin ei siis saanut kontaktia.



Sama meno olisi sitten jatkunut päiväkodeissa ja kouluissakin. Päiväkodeissa oli eri ryhmät ja jopa eri päiväkodit kieliryhmien mukaan. Koulut oli erilliset suomenkielisille ja ruotsinkielisille. Harrastukset olisivat sitten olleet ainoita joissa oli myös joitain molemmille kieliryhmille tarkoitettuja. Muuten suomenkielisten ja ruotsinkielisten toiminta oli aika eriytetty lasten osalta.



Sitten varmaan vaikuttaa minkälaisia naapureita ja kuinka lähellä asuvat. Meilläkin oli siedettävän kävelymatkan päässsä samanikäisiä ruotsinkielisiä lapsia, mutta ei ihan naapurissa. Näiden lasten kanssa lapsemme eivät olleet missään tekemisissä. Emme oikein nähneet missään ja pari kertaa äiteihin törmättyämme toinen äiti vain tervehti, toinen jäi juttelemaan, mutta mitään tapaamisia tai muita ei tullut puheeksi. He viihtyivätkin sitten lähinnä keskenään.



Lähinnä tuona aikana kun asuimme kaksikielisessä kunnassa opin tuntemaan ruotsinkielisiä miehiä! He olivat aktiivisempia liikkumaan ja puhumaan. Heidän kanssaan juteltiin jonkun aikaakin jos sattui näkemään ja aina kyllä suomeksi, eli heistä ainakin sai hyväpäivän tuttuja. Jostain syystä naiset ja lapset pysyivät enemmän kotona. Tuntui kuitenkin että tuo ruotsinkielisten perhe-, suku- ja tuttavaverkosto oli niin vahva ettei siihen uutena suomenkielisenä paikkakunnalle muuttaneena päässyt mitenkään mukaan, vaikka lähinnä olisi ollut kiva kun lapset olisivat saaneet läheltä omanikäistä kaveriseuraa.



Me emme siis päässeet mitenkään sisälle tuohon ruotsinkielisten maailmaan, mutta saimme paljon uusia suomenkielisiä ystäviä. Alkuun jotenkin oletin kaksikielisen kunnan vahvuutena olevan että lapsemme oppisivat ruotsia kanssakäymisessä toisten lasten kanssa (ja mahdollisesti päiväkodissa jota ei tarvittu), mutta lapsemme eivät oppineet sanaakaan ruotsia tuona aikana. Muutimme lopuksi vajaan 10vuoden kunnassa asumisen jälkeen suomenkieliseen kaupunkiin (lyhyet koulumatkat aina lukioon asti, kaverit lähellä, kaupat lähellä ja palvelut).