Milloin teillä alkoi uhmaikä?
Mietin tätä tuossa taas aamulla, päivällä ja vähän myös illalla, kun katselin, miten vähän yli vuoden ikäinen tytär-rakas sai taassen, milloin mistäkin kiellosta tai jutusta, missä ei saanut tahtoa läpi, sellaisen oikein malli-hepulin, missä heittäydytään lattialle huutamaan.... ja kiemurrellaan ja potkiskellaan, että eikö sen uhmiksen pitänyt tulla vasta vuoden päästä? onko tää siis sitten jo uhmaikää, vai onko vuoden päästä odotettavissa totaalinen katastoofi! Oma pinna on kyllä pitkä ja kirkuvaa neitiä osaan käsitellä, mutta ihmetyttää vaan ,kun pikku enkeli muuttui silmän räpäyksessä pikku riiviöksi.... :|
Kommentit (6)
joka kesti ehkä sen puolisen vuotta. Nyt tyttö on 1v10kk ja kuin enkeli aiempaan verrattuna! Eli en usko tuon yksivuotiaana alkavan uhman olleen vielä sitä "oikeaa" uhmaikää, vaan odottelen sen alkavan seuraavan vuoden aikana. Mutta oli se 1-1,5v aika aika rasittavaa, vaikka myös hirveän koomista välillä... :)
Omaa tahtoa alkoi löytyä enemmän 1 v 3 kk iässä. Puolitoistavuotiaana poika oli minusta tosi hankala. Julkisissa paikoissa esim. muistan olleeni aina aika jänittinyt, että miten menee. Hankaluutta lisäs se, että poika ei osannut tuolloin puhua. Raivos vaan ja hakkas päätäkin lattiaan.
2-vuotiaana helpotti kun oppi puhumaan. Paljon oppi muutenkin uusia asioita, siirtyi omaan huoneeseen "isojen" sänkyyn ja oppi kohta kuivaksikin. Varsinainen uhmatastelu oli pahimmillaan ehkä 2,5-vuotiaana. Mutta minusta se on ollut kuitenkin jopa helpompaa kuin tuo 1,5-vuotiaan uhma. Varsinkaan kun mä en ainakaan osannut varautua tuohon pikkutaaperouhmaan etukäteen. "Oikeaan" uhmaikään olin asennoitunut alusta lähtien. Tässä jälkimmäisessä uhmassa lapsi itkee, kun ei saanut laittaa valoja päälle tai kun mikään ei mee niinkuin hän haluaisi. Itkua on ollut kyllä aika paljon. Mutta toisaalta lapsen uusista taidoistakin saa nauttia. Ja kun laps osaa puhua, niin se helpottaa kyllä paljon.
Nyt poika on 2 v 11 kk. Uhma on laanutunut, mutta vain hieman. Jonkinlaista itkua tulee monta kertaa päivässä ja pikkuveljeä satutetaan ;(
Meillä 1v11kk ikäinen poika uhmaillut kesästä saakka. Vaikea tässä on itse pitää pokka kun toinen hermostuu. Raivari tulee pienimmästäkin asiasta: jos isoveli tulee liian lähelle, jos joutuu syöttötuoliin istumaan vaikka haluaa tuolille, jos ei saa syödä aamupuuroa olohuoneen pöydän ääressä... Mutta kannattaa pysyä nyt tiukkana ja vetää ne rajat. Pääset myöhemmin vähemmillä tappeluilla! Meidän 11v neidillä ainoa kunnon uhma on ollut juuri reilun vuoden iässä, nyt tietysti sitten murkku alkaa painaa päälle...
Poika alkoi viime toukokuussa tiedostamaan itsensä ja oman tahtonsa. Se todella on huvittavan näköistä kun hepuli alkaa.. meillä ei onneksi noita riiviöraivareita ole ollut ollenkaan.
Poika jos suuttuu hän käy ensin istumaan ja sitten siitä varovasti kaatuu selälleen ja sitten alkaa kitinä. Kohta tulee 1,5 v täyteen ja pikkuhiljaa se pahin on menossa ohi. Pukeminen ei ole enää yhtä h***ettiä ja vaipan vaihtokin sujuu mutkattomasti, tosin pyllynpesun yhteydessä pitäisi saada lillutella siellä pesualtaassa vaikka kuinka kauan. Ja jos äiti ei tajua heti muumin loputtua laittaa uutta jaksoa niin siitä kyllä huomautetaan.
Pahinta on tällä hetkellä se ettei saa syödä sitä mitä itse haluaisi, kuten saippuaa, taululiituja, pullojen korkkejat, käytettyjä paristoja ja ah mikä niin ihanaa, kaukosäätimien/laskimien nappulat (laskimessani on irtoversiona 0 ja 1, aina välillä saa niitä metsästää pitkin kämppää että voi laskinta käyttää)
ensimmäinen oman tahdon kokeilu melkein heti 1. syntymäpäivän jälkeen ja se on siitä vain pikkuhiljaa vahvistunut. Tyttö on nyt 2-vuotias ja saa päivittäin milloin mistäkin huuto-heittäysmisraivarit. Tästä se uhma alkaa ja päättyy sitten varmaan murkkuikään.... 5,5-vuotiaan esikoisen kanssa olen huomannut, että uhmaaamistavat muuttavat vain iän myötä muotoaan ja välillä on seesteisempää, mutta eroon siitä ei olla vielä päästä.
esikoisella 1v5kk (sopivasti joulun aikaan...) ja kuopuksella reilu 1v on jo kovasti oman tahdon elkeitä, kun ottaa isosiskosta mallia :D Välillä väsyttää, mutta monesti olen myös ylpeä, että lapsillani on tahtoa eivätkä jää maailmassa jalkoihin. Asiaan vaikuttaa myös se, että esikoisella (nyt 3v) on jo pahin uhmaikä takana.
Minusta rasittavinta oli 2v iässä: uhma kovinta eikä tehnyt mieli käydä lapsen kanssa kaupassa ollenkaan. Koko ajan piti laskea, että nyt jo lähdetään puistoon, ehditään takaisin ennen kuin tulee liian kovan nälkä/uni = uhmaraivari. Nyt 3v ei enää ikinä heittäydy lattialle kaupassa vaan koittaa saada tahtoaan läpi vänkäämällä ja ymmärtää rajoituksia ja ehtoja paremmin. Häntä alkaa myös nolottaa, jos sanon kaupungilla, että nyt kaikki sedät ja tädit ihmettelevät, että mihinkä sinua sattuu, kun noin kovasti itket, ja itku loppuu kuin seinään. 2v ei tietenkään vielä tämmöiset konstit tepsineet.