Alkionsiirto ja (liian?) lyhyt kierto
Toivottavasti joku jaksaa lukea...
Meillä on ajankohtaista yrittää alkionsiirrolla toista lasta. Esikoinen sai alkunsa IVF-hoidolla (ekasta yrityksestä) ja on nyt 1,5 vuotias.
Olemme yrittäneet luomusti lasta nyt joulukuusta lähtien (toivossa on hyvä elää...). Kiertoni on lyhyt (23-27 päivää), joten kiertoja on ehtinyt olla reilusti. Muutamien kuukausien ajan tarkastin ovulaation, se tapahtui aina kp 15. Lyhyen kierron vuoksi raskauden alkamisen mahdollisuus aikalailla pieni... alkio ei ehdi kiinnittyä kunnolla ennen kuukautisten alkamista. Lisäksi minulla on endometrioositausta. Vanha endo arpeutui raskauden aikana (jouduimme sektioon ja se siinä todettiin). Imetin lastani kesäkuuhun saakka (eli 1v4kk saakka). Tämäkin toki saattoi heikentää raskauden alkua.
Nyt sitten uutta endoa on toisessa munasarjassakin. Ikävä kyllä kuukautiset alkoivat, kun synnytyksestä oli 3kk joten hormonit pääsivät liikkeelle ja samoin endo. Nyt aiomme mennä alkionsiirtoon syksyn aikana, koska ainakin toisella munasarjalla voi olla kohta huono tilanne uusien hormonihoitojen kannalta. Pakastettuna on 5 alkiota kahdessa oljessa eli kaksi yritystä on jäljellä ja sitten uudet hoidot alusta alkaen.
Aiomme nyt yrittää pakastetun alkion siirtoa luonnonkierrossa. Nyt minua mietityttää tuo kiertoni lyhyys. Papereissa lukee, että luonnonkierrossa voi yrittää alkionsiirtoa vain jos kuukautiset ovat säännölllisesti noin 28 päivää. Minulla nyt ei ole lähelläkään sitä... joten auttaako se, että siirron jälkeen aloitetaan keltarauhashormonilääkitys? Jaksaako se pitää hormonitason? Minua ihmetyttää se, että kun ovulaatiotesti sanoo " kyllä" , niin siirto tehdään siitä vasta 4 päivän päästä. Silloinhan minulla on jo kiertopäivä 19 ja kuukautiset tulevat yleensä kp 23. Minusta tuossa on liian vähän aikaa....???
Tietääkö kukaan? Onko kukaan nyt tai joskus ollut vastaavassa tilanteessa? Pitäisikö sittenkin tehdä alkionsiirto hormonihoidossa? En vaan millään haluaisi. Siinä kuulemma joutuu taas pistelemään itseään vai onko näin? Lisäksi endo innostuu kuulemma helposti noista extrahormoneista.
Pauliina
Kommentit (3)
Jotain tuollaista uumoilinkin, kiitos vahvistuksesta! Ihmettelin miksei lääkäri tiukemmin " määrännyt" lääkkeellistä. Ehkä just sen endon takia, kun nyt on niin pahassa paikassa eli munasarjassa.
Pistetäänkö tuossa lääkkeellisessä se irroituspiikki kuten IVF:ssä tehtiin? Vai tuleeko ovulaatio itsekseen, kun lääkitys lopetetaan? Minusta se irroituspiikki oli kamala piikki verrattuna niihin sitä edeltäviin piikkeihin. En meinannut saada sitä kapselia edes rikki...
Pauliina
niiden estrogenien tarkoitus on paitsi kypsyttää kohdun limakalvo, myös estää munarakkulan kypsyminen. Siksi ei pistelläkään mitään - mitäpä sä sillä munasolulla tekisit kun se vaan lisäisi kaksosraskauden riskiä ja valmis alkio (tai useampi) kuitenkin laitetaan kyytiin.
Pregnyl tosiaan kirppaa aika paljon pahemmin kuin ne muut. Sitä on myös aika paljon enemmän. Tukilääkitystä ei lopeteta ennenkuin negatiivisen testituloksen jälkeen tai sitten rv 7 tienoilla. Suosittelen muuten, jos tähän päädytte, että lopetat portaittain molemmissa tapauksissa ainakin sen estrogeenin. Muuten saattaa käynnistää migreenin niinkuin mulle kävi, vaikkei eläessäni ole ollut aiemmin!
Lääkkeellisessä PAS:ssa syödään estrogenia kp 1-2 (lääkäristä riippuen) alkaen, sitten siitä " hedelmöittymispäivästä" (eli jos alkiot oli pakastettaessa kahden vuorokauden ikäisiä, kaksi pävää ennen siirtoa) alkaen käytetään progesteronia (esim. luget) yleensä emätinpuikkoina.
Vaikka en muuten kauheasti tykkääkään ylimääräisistä hormoneista itsekään ja ymmärrän sun pointin endon villiintymisestä, tässä sun tilanteessa se varmaan olis paras vaihtoehto. Luteaalivaiheen kun pitäisi olla aika tarkkaan se 14 vrk, eli ajan ovulaatiosta kuukautisten alkuun. Muuten käy niin, että pikkuinen ei ehdi edes yrittämään kiinnittymistä kun jo supistelut ja verenvuoto huuhtelee sen pois, kuten itsekin totesit.
Alkionsirron ajoitus luonnollisessa kierrossa riippuu alkioiden iästä. Kun ovistesti sanoo " kyllä" , normaalisti munasolu irtoaisi siitä 24h sisään ja keltarauhanen muodostuisi (aloittaen progesteronin erityksen), sitten alkaisi uinti sekä simpoilla että muniksella. Sitten kohdataan, hedelmöitytään, jakaudutaan... Tähän koko touhuun menee aikaa! Siksi, jos alkio siirrettäisi heti kun ovistesti näyttää tärppiä, ei kohdun limakalvo ja oman kropan hormonituotanto olisi vielä siinä vaiheessa että alkiolla olisi hyvät oltavat. Siksi siis siirretään siinä vaiheessa, kun normaalistikin olisi kohdussa alkio.
Endometrioosi tosiaan tykkää ymmärtääkseni estrogenista, siksi voisi olla mahdollista että sun tilanteessa toimittaisi niin että odotetaan luomuovista ja aloitetaan sitten heti proget tukilääkityksenä. Onko sinulla muuten tutkittu loppukierron hormonitasot? Voisi kuvitella että keltarauhashormonissa olis jotain puutetta, kun kerran on noin lyhyt luteaali.
Ainoa ongelma luonnollisen kierron kanssa on, että ovulaation sitten pitää tosiaan tapahtua tai muuten menee kierto " hukkaan" . Lääkkeellisessä PAS:ssa voidaan pelailla ajan kanssa aika hyvin, ei ole niin kiire eikä tarvitse niiden ovistestien kanssa pelailla. Onhan se hormonien laitto tuonne alapäähän kaksi kertaa päivässä vähän tylsää, mutta minulle ainakin toimivampi vaihtoehto.
Toivottavasti kaikki menee hyvin!