IVF syksyllä
Ajattelin aloittaa kirjoittelun tänne odottaessani syksyä :)
Onkohan muita joilla hoidot siirtyi kesätauon yli?
Tosin itseäni se ei haittaa, ehti vähän totutella ajatukseen.
Vähän taustaa; Nyt toukokuussa lapsettomuutta takana 2 vuotta, tutkimuksissa käytiin keväällä 2005 ja viime syksynä aloitettiin hoidot inseminaatioilla. Eka inssi oli 8.9 (kihlautumispäivämme) ja toinen heti perään, kolmas oli tämän vuoden helmikuussa, ja kuten arvaattekin niin tuloksettomia kaikki, eli eläissäni en raskaana ole ollut...
Viimeisen inssin jälkeen kyllästyin julkiseenpuoleen, ainaisen odotteluun ja hlökunnan kiireeseen, niin tilasin suunnittelukäyntiajan väestöliittoon.
Eilen oli sitten se kauan odotettu päivä, suunnitelma tehtiin ja syksyllä (niinkuin otsikossa jo seisoo) elo-syyskuussa aletaan tositoimiin :)
Niin ja syytä meidän lapsettomuuteen ei lääkärit suoranaisesti ole löytäneet. Miehellä kylläkin paljon epämuodostuneita siittiöitä, muuta siittiöiden määrä onkin sitten huima... Lääkäri myös Väestöliitossa epäili että minun sairastamani klamydia on voinut tuhota värekarvoja munanjohtimista (tai sieltä jostain...) Johtimet kuitenkin auki...
Nyt jo kyllä hirmuisesti jännittää vaikka aikaa on vielä... Mies yrittää vähän toppuutella, mut minkäs teet ku oon niin innoissani -> haave omasta vauvasta on vähän lähempänä...
-Marikukka-
Kommentit (2)
Hei!
Meillä hoitoja takana kolme vuotta. Ensin clomeja puolivuotta turhaan. Sitten lähti lähete ivf:n oyksiin. Eka ivf oli toukokuussa 2004, ei tullut edes alkioita. Icsi oli syksyllä 2004, kolme alkiota selvisi. Top -alkio siirrettiin ja se meni kesken rv6. Loput kaksi siirrettiin tammikuussa 2005 nega. Taas uusi icsi syksyllä 2005, nyt selvisi neljä alkiota. Kaksi siirrettiin ja nekin meni kesken. Pas oli jouluna, josta nega.
Helmikuussa kävimme eka kerran väestöliiton puolella ja hoito alotettaisiin elokuussa.
Minulla on kiinnikkeitä ja munasolut on huonoja.
Syksyä odotellaan kovasti, ollaan päätetty, että tämä on nyt sitten viimeinen yritys.
:)syksyä odotellessa
Olipas hassua lukee sun tekstiä, ku sopi niin hyvin omaan tilanteeseen. Ootellaan myös elokuuta, jolloin on suunnittelukäynti. Ollaan hoidossa Tyksissä. Yritystä on nyt takana kokonaisuudessaan pikkusen yli kolme vuotta, tutkimuksiin hakeuduttiin viime keväänä ja syksyllä alotettiin inssit. Niitä on nyt tehty 5 ja kaikki on päättyny siihen samaan yhteen viivaan... Meilläkään ei oo mitään kummempaa syytä löytyny, miehellä oli aika vähän prosentuaalisesti liikkuvia siittiöitä, mutta kokonaismäärä oli jotain 300 milj. Pesussa on saatu aina hyvä määrä liikkuvia, mutta ei oo tärpänny. Musta ei oo löytyny mitään.
Nyt yritän rentoutua kesän, kerään voimia syksyyn! :)
Pikkusen mua vaan ihmetyttää, että kun ei oo tosiaan koskaan tullu sitä plussaa, että onkohan mussa itessä sitte kummiski jotain vialla... Tai sitte vaan tosi huono säkä tai sitte jotain epäsopivuutta? Ei pitäis miettiä ollenkaan!
Myös tonne hoidokkien pinoon voi tulla kirjotteleen kuulumisia, se on just syksyllä alottaneiden pino. Kaikki on siellä vähän eri kohdalla menossa hoidoissa, mutta siellä on ihan älyttömän kivaa porukkaa!!