Elokuiset Wappu mielessä :)
Ihanaa, aurinkoa! Kevät! Pääsiäisen piiitkät vapaat takana, seuraavana sitten suunnataan ajatukset Wapun viettoon! Meidän perheessä (ja joillakin muilla elokuisilla myös) se tarkoittaa siis viimeistä Wappuriehaa kaksin, tulevina wappuina jälkikasvukin mukana keväisessä juhlassa!
Miten olette voineet? Sain tuntumaa supistuksiin, kävin lääkärissäkin joka kertoi mulla kohdun supistelevan herkästi. Nyt ainakin osaan tunnistaa ne, niin kauan ei ole hätää kun supistukset eivät ole kivuliaita ja menevät ohi levolla. Vapun jälkeen on neuvolalääkäri ja saa kurkata ultran kautta tätä vatsan täyttävää ihmeellisyyttä.
Voikaa paksusti!
Aurinkoa kaikille!
M@dicken rv 24+5
Kommentit (23)
Samanlaisia ajatuksia minunkin päässä risteilee, miten ihmeessä osaaamme hoitaa semmoista pikkuihmistä.. Olen nähnyt kaikenlaisia unia, miten olen retkotellut vauvaa tai unohtanut syöttää tai unohtanut vauvan jonnekin :) Tuttavat kertovat, ettei tuo huoli omasta osaamisesta tai pärjäämisestä katoa ensimmäisen lapsen jälkeen vaan sama ihmetys seuraa toisen tai kolmannenkin lapsen kohdalla. Lohduttavaa sinänsä :)
Nyt kun tiedän,mitä nuo supistukset ovat niin on niitä ollut jonkin aikaa mm.kävellessä reippaammin. Viime viikolla tuli yllättäen niin kipeitä supistuksia, että en päässyt kunnolla liikkumaan, vähän krampin tyylisiä. Pari päivää oli ollut tosi kipeitä liitoskipuja, lääkäri arvioi että ne liitoskivut ois jotenkin aikaansaanu noi voimakkaat kivuliaat supistukset. Nyt kun osaan noita supistuksia tunnistaa niin osaan välttää kumartelua, nostelua tms tai ainakin levätä jos niitä tulee. Neuvolan kätilö sanoi, että mun kohtu jostain syystä supistelee herkästi.
Aurinko on todellakin tehnyt katoamistempun, höh.
Tulipas taas kirjotettua omasta minästä, muidenkin kuulumisia odottelen!
M
...ennen kuin koira pissii matolle. Eli viime viikolla torstaina oli rakenneultra, kaikki oli kohdallansa! :) Suuri oli taas helpotus! Sukupuolikin selvisi: tyttö siellä taitaa vempuloida!!! Ainakin lääkäri kuulosti aika varmalta, kun ei havainnu killuttimia. ;)
Vempula potkii tosi kivasti, ja miehenikin tunsi ne eilen illalla! Minä en ois arvannukkaan että se on mahdollista jo näin varhaisessa vaiheessa! Ja tosiaan, vauvalla on meno päällä aamuin, päivin ja illoin, ja tiedä häntä vaikka yölläkin jotain tekisi. Tietysti nukuskelee välillä.
Mutta tämä näin pikaisesti, nyt ulos reippailemaan.
Ihanata vapunodotusta elokuisille!
t. Wishful ja Vempula rv 21+2
Rv 24 ja tuollaisia kivuttomia supistuksia ollut täälläkin. Harjoitussupistuksethan on vaarattomia, jos ei tule yli 10 päivässä eikä kestä kuin jotain 30-45 sekuntia. No mulla tuli pidempää matkaa kävellessä tuo mahan kiristys eikä helpottanut koko loppumatkalla vaikka hidastin vauhtia minimiin ja pysähtelinkin välillä. Tuosta kestosta huolestuneena soitinkin jo neuvolaan, jossa terkkari sanoi, ettei syytä huoleen. Itse olen kuitenkin hieman epäluuloinen: josko sittenkin voisi olla jotain vialla esim. piilevää tulehdusta tms. Seuraava neuvolakin on vasta toukokuun puolessa välissä. Onko kellään tietoa tällaisesta?
Muuten kaikki on hyvin. Välillä vauva myllää oikein kunnolla vatsassa. Ja vatsa on jo iso. Millainenhan pallero minusta vielä tulee?!
Aurinkoista kevättä kaikille!
Täällä olo alkaa helpottamaan ja Hb on nousussa, kunhan tuo aurinko jaksaisi paistella, niin eiköhän tämä tästä ;-)
Välillä tietty edelleen mietityttää, että osaako hoitaa vauvaa oikein yms. mutta luettuani Teidän kirjoituksianne, taitaa olla ihan normaaleita ajatuksia!?!
Minä luulin tuossa muutama viikko sitten, että mullakin on supisteluja, maha meni ihan kovaksi ja painon tunne valtava, mutta ei ne olleetkaan supistuksia, vaan vauva työntää päätään niin voimakkaasti ylös oikealle, että se sai masun ihan kovaksi. Lenkillä ollessa varsinkin vauva tekee niin, ei ilmeisesti tahdo lenkkeillä pää alaspäin ;-) Eli täällä supisteluista ei vielä tietoa!
Seuraava ultra on viikolla 19 ja samalla viikolla on myös neuvola.
Kivaa saada päivitetyt kuvat, vaikka sittenhan tuo kirppu on jo niin iso ettei yhteen kuvaan mahdu... mutta saadaan kenties hyvä profiilikuva :-)
Aurinkoista päivää kaikille!
aatulilli + kirppu 24+2
Drömmare:
Olen tuntenut kuvaamasi tyylisiä supistuksia kävellessä jo jonkin aikaa sitten, eli semmosta pitkäkestoista " kiristävää" oloa ihan lyhyemmilläkin kävelyreissuilla, en vaan sillon tajunnut mistä oli kysymys. Nyt niistä kysyessäni neuvolasta samaan tyyliin minuakin tyynnyteltiin eli niin kauan kun ei ole kivuliaita niin olisi ihan normaalia. Mutta aina kannattaa soittaa neuvolaan ja varmistaa vielä, jos ajatus tulehduksesta tms vaivaa sua. " Tyhmiä kysymyksiä ei ole" - kai se pätee tähän raskauteenkin liittyen eli kannattaa aina soittaa neuvolaan ja kysyä mietityttävistä asioista.
Wishful:
Hauska ajatella, miten vauva tuolla mahassa jumppailee ja venyttelee :) Mä olen ihan ihmeissäni ja hymyssä suin edelleen joka kerta, kun tuolla mahassa liikuskellaan. On se vaan niin mukavan tuntuista. Ja jotenkin ajattelen, että tämä näin lapsettomuuden ongelmat kokeneena on ehkä mun ainoa kerta, kun joku mun sisälläni liikuskelee. Aion ottaa tästä kaiken irti - silläkin uhalla, että ulkopuoliset saattavat ihmetellä mun hymyssä suin kulkemista!
Aatulilli:
Kiva kuulla, että olosi on helpottanut! Odotellaan aurinkoa ja leppoisaa kesää!
Miten teillä mahat kasvaneet? Vieläkö mahtuu vanhat vaatteet vai oletteko siirtyneet täydellisesti " mammalinjalle" ? Olen tähän asti keinoitellut entisillä paidoilla ja pidemmällä aluspaidalla, mutta nyt täytyy laittaa puserovarastoakin uusiksi. Housuissa mammat on ainoot mukavat. Vatsaa esittelen kyllä ylpeänä sen kummemmin sitä verhoilematta löysiin vaatteisiin, täytyy varoa ettei tuu selkä kipeeksi kun sitä niin auliisti työnnän esille :)
Sataa, sataa ropisee... Voi yäk! Mutta äsken tossa just ajattelin, että ihanaa, kun kesä on vielä edessäpäin. Ja meille kaikille tosi jännä ja ikimuistettava kesä! Toivottavasti ei vaan tule ihan älytön helle - tai sit jos tulee, niin täytyy parkkeerata puun alle jääkulho sylissä lekottelemaan... =)
Täälläkin maha paisuu hyvää vauhtia ja kirppu jumppaa päivittäin. Enemmän noita liikkeitä rekisteröi iltaisin, kun malttaa itse istahtaa aloilleen ja kuulostella kirpun viestejä. Niin voimakkaita liikkeitä ei vielä tunnu, että niitä huomaisi kesken päivän touhujen. Sekin päivä vielä koittanee...
Teillä oli puhetta noista supisteluista. Mulla tuntuu kanssa semmoista pientä mahan kiristymistä reippaammin kävellessä. Ja kerran olen kokenut harjoitussupistuksen - itse asiassa heräsin siihen eräänä aamuna. Se ei tehnyt kipeää, mutta oli jännää kun maha oli kauttaaltaan ihan kovana vajaat puoli minuuttia.
Työkaveri toi meille tänään vanhat vaununsa, jotka laitamme parvekevaunuiksi. Asumme kolmannessa kerroksessa eikä hissiä ole -huh huh! Vuoden päästä on tällä äitiliinillä varmaan aikamoiset hauikset... Oli aikas jänskä tunne, kun sai ekan noin konkreettisen " vauva-esineen" kotiin. Onhan noita vaatteita jo kertynyt, mutta kun ne on kaapissa piilossa niin niitä ei silleen ajattele.
Viime viikolla kävin neuvolassa ja siellä näkyi pissanäytteessä jotain leukosyyttejä. Kävin sitten oikein kunnon labrassa antamassa näytteen ja se oli täysin puhdas. Mikä lie ollut siinä tikkunäytteessä. Painoa on tullut yhteensä noin 3 kiloa ja kaikki oli muuten hyvin. Seuraavana onkin sitten neuvolalääkäri toukokuun puolessavälissä.
Voikaahan paksusti ja mukavia vappuhulinoita, jos en ennen sitä kirjoittele! Itse harjoittelen vappua jo tulevana viikonloppuna ystävän polttareissa.
t: Klovni ja kirppu 22+1
Heippa mimmit! Hyppäänpä minäkin pinoon, vähän jälkijunassa. Olin pari viikkoa Suomessa lomalla ja sen jälkeen en ole vielä päässyt kiinni ihan tavalliseen arkeen. Toin Suomesta tuliaisina mahataudin, ja koko pääsiäisen aika meni toipilaana. Sen jälkeen en ole paljon malttanut sisällä istua, kun kevät on vihdoin tullut ja ulkona paistaa aurinko ja lämmintä on lähes parikymmentä astetta.
Issiaskivut ovat pysyneet poissa viimeiset viikot ja olen taas päässyt sauvakävelemään. Tosin tänään olen kyykkinyt koko päivän parvekkeella ja istutellut kukkia, joten huomenna kaikki voi taas olla ihan toisin :-) Olen nyt löytänyt mukavan kätilönkin, joka seuraa raskauttani loppuun saakka ja tulee sitten synnytyksen jälkeen tekemään kotikäynnit. Tuo lääkärillä käynti on mielestäni ollut ihan tyhmää, kun sillä on aina niin kiire, ettei kysymyksiin saa kunnon vastauksia, ja ne mukaan saatavat ultrakuvatkaan eivät ole mitenkään erikoisia. Kätilö taas tulee joka kerta kotiin, ja sillä on aikaa jutella ja antaa neuvoja raskausvaivoihin. Keskiviikkona ekalla käynnillä kätilö jo neuvoi joitain lantionpohjan lihasten jumppaliikkeitä ja kuunneltiin sydänäänetkin. Lääkäri ei ole niitä kuunnellut vielä kertaakaan, vaan katsoo aina ultralla, että sydämen syke näkyy.
Vapun jälkeen alkaa sitten vesijumppa raskaana oleville, jota odotan tosi innolla. Mammauimapukukin on jo aikaa sitten hankittu, mutta ei vielä testattu. Muutenkin olen jo pari kuukautta kulkenut mammavaatteissa. Tavishousut eivät ole mahtuneet jalkaan helmikuun puolenvälin jälkeen. Ihme, kun silloin kilojakaan ei vielä ollut tullut kuin puolitoista. Sain siskolta Suomesta tosi paljon kesäisiä mammavaatteita lainaksi, mikä on kiva, niin ei tarvitse ostaa niin paljon.
Täällä on juteltu supistuksista. Mäkin tunsin jo ensimmäiset tuon mahataudin jälkeen. Onneksi niitä ei kovin usein ole tullut. Vauva potkii kovasti, varsinkin aamuisin kymmenen maissa ja sitten taas illalla ennen nukkumaanmenoa on iltajumpan aika. Mieskin jo tuntee potkut, ja illalla monesti yhdessä niitä kuulostellaan.
Sillä aikaa kun olin Suomessa, mies kävi hakemassa vanhempiensa luota vanhan kehtonsa. Anoppi oli siihen ommellut petivaatteita, ja kaikki vaaleansinisiä :-) Ilmeisesti siellä ollaan varmoja, että vauva on poika :-D Pikkuhiljaa täytyisi varmaan alkaa etsiskellä muitakin juttuja, lastenvaunuja ja sellaisia. Onneksi mun vanhemmat lupasi sponsoroida vaunut. Yhden palkalla kun ei hirveesti juhlita :-(
Nyt taidan taas lähteä tuonne ulos. Täytyy nauttia auringosta nyt kun sitä on saatavilla :-)
Mukavaa viikonloppua!
Favolina + Höpö rv 24+4
Wappua tosiaan odotellessa, me ollaankin menossa miehen isän kuoron joka vuotiseen vappu konserttiin. Ovat olleet yllättävän hauskoja konsertteja:-)
Supistuksia on ollu täälläkin. Etenekin näyttävät tulevan työpäivän päätteeksi kun on istunut ensin koko päivän ja sit yrittää lähteä kävelemään metrolle samaa tuttua vauhtia kuin aina, niin pakko puolessa välissä jo hidastaa tahtia kun alkaa ilkeä supistus, ei kipeä, mutta ei mukavakaan.
Mulla oli myös viime viikolla neuvola lääkäri ja hän kuunteli sydän ääniä aluksi hyvin pitkää ja hiljaisena..Pumputus kuului, mutta lääkäri oli vain hiljaa... ehdin jo huolestua.. Sitten lääkäri pyysi kääntymään kyljelleen ja tokaisi heti kohta, että pitäisi välttää olemasta selällään. Lapsi alkaa jo painaa suuria valtimoita, niin että vaikuttaa veren kiertoon.. Olin aivan äimän käkenä, enhän ole paljon muussa asenossa lepäilytkään. Nyt sitten olen yrittänyt hyvää kylkiasentoa löytää tyynyjen kera, mutta ei tunnu niin kivalta.
Juttelin myös aiheesta parin ystävän kanssa joilla on n. 1v lapset. He sanoivat että tuo selällään EI makailu tulee jossain vaiheessa itsestään koska tosiaan jossain vaiheessa lapsi painaa valtimoita ja äidin ja lapsen veren kierto häiriintyy, mutta tässä kohtaa äidille tulee jo huono olo ja kääntyy jo toiseen asentoo automaattisesti.. En ollut vielä huomannut mitään huonoa oloa, joten olin lääkärin tokaisusta aluksi ihan ihmeissäni..
Mitenkä teillä muilla tuo lepäily asento on? Lisäksi tuo kyljellään olo on aiheuttanut enemmän noita issias tyypisiä kipuja..
Muuten täällä on mennyt ihan mukavasti. Maha tuntuu tosi isolta ja en edes uskalla ajatella miten iso se on kesällä:-).
Jaguar ja ärhäkkä rv 24 +4
Ihana ilma ollut tänään ja nyt on kevätfiilis kovassa nousussa! Ihanaa kun kohta alkaa lehdet nousta puihin ja kukat kukkia ja saa laittaa kevyttä päälle.
Joku kyseli että mitä mahtuu päälle... mulla maha kulkee yläkäyrillä ja olen jo tyystin siirtynyt mammahousuihin ja -paitoihinkin pääosin. Masutuubin kanssa kyllä käytän joitakin vanhojakin paitoja. Mutta pääosin mennään siis jo mammalinjalla.
Käytiin tänään vähän katsomassa vauvoja kun oltiin miehen suvun ristiäisissä. Tuli ihan tippa silmään kun mietti että seuraavana ehkä meidän vuoro. En tiedä miten siinä tilaisuudessa voi olla itkemättä ;-) on se vaan niin ihanan herkkää.
Maha-asukki kyllä jumppailee masussa kovasti mutta aina kun olen yrittänyt metsästää miehelle sopivasti tuntuvaa potkua niin kaveri hiljenee täysin. Eli vielä ei ole mies päässyt osalliseksi mylläyksestä. Ehkä sillä sen kosketuksella on jotenkin rauhoittava ote?
Hyvää vappuviikkoa kaikille!
T:Hetula ja Hulivili rv 22+5
Ihanaa kun on ilmat vihdoinkin lämmenneet ja aurinko paistaa. Sitä onkin jo kaivattu!
Toivottavasti on lämmin wappusääkin tulossa. Se on tosiaankin sitten viimeinen vappu ilman lasta kuten m@dicken ja Hetula tuossa kirjoittelivatkin. Me järjestämme mieheni kanssa taas ystäville perinteiset vappubileet. Saas nähdä kuinka jaksan valvoa ja juhlia kun perinteisesti on mennyt aina aamuun asti ja liuta kavereita on jäänyt aina yöksikin...
Vointi on ollut hyvä mutta huomaan, että väsyn vähän helpommin kuin normaalisti. Sekin varmasti väsyttää kun mun Hb on tosi alhainen, vain 106. Syön kyllä tosi monipuolisesti, ja paljon, mutta niin se Hb on vain laskenut kuin lehmän häntä. Nyt olen sitten popsinut rautaa joka päivä.
Supisteluja ei ole vielä ollut. Painoa on tullut vasta n. 2,5 kg ja suurin osa vaatteista mahtuu vielä päällle. Mutta eiköhän sitä pikku hiljaa joudu siirtymään " mammalinjalle" .
Viikonloppuna iski kevätflunssa, joten en mennyt tänä aamuna töihin ja ajattelin lepäillä pari päivää kotona. En kyllä millään malttaisi olla tekemättä kotitöitä vaikka olenkin tosi flunssainen ja päätä vihloo. Eilenkin tuli pestyä vähän ikkunoita...
Jaguar: Minäkin nukun yleensä selällään eikä ole tullut mieleenkään, että siitä olisi jotain haittaa vielä tässä vaiheessa. Olen ajatellut, että kai sen sitten huomaa kun selällään ei ole enää hyvä olla...
Hetula: Meilläkään mies ei ole päässyt tuntemaan vaavin liikkeitä vatsan päältä. Taitaa miehen kosketus olla tosiaankin niin rauhoittavaa :)
Minäkin odottelen kovasti 4D ultraa, joka on reilun kahden viikon päästä. Hetula: Ajattelitteko te ottaa selville Hulivilin sukupuolen? Mitenkäs te muut, oletteko menossa 4D-ultraan?
Wishful: En usko, että meillä olisi vaavin sukupuoli näkynyt rakenneultrassa (en tosin kysynytkään). Teillä se varmaankin näkyi aika selvästi, koska tuskin lääkäri sitä muuten lähtisi arvailemaan :) Kuulin vain juuri viikonloppuna työkaveriltani, että hänelle oli rakenneultrassa sanottu, että vauva on tyttö mutta hänellä oli silti niin vahva " poikaolo" ettei hän oikein uskonut sitä ja poikahan sieltä sitten syntyikin.
Aurinkoista vapunodottelua!
t. Marina ja " Antero" rv 22+5
Kylläpä aamulla nousi jalka kevyesti, kun sai kulkea kevätkengissä ja kevyessä takissa! Takin napit eivät kyllä mene kiinni, mutta mitäs pienistä :) masua näyttelee kyllä mielellään! Kyllä tuo aurinko saa mielen tosi iloiseksi! Koko maailma näyttäytyy ihan eri valossa!
Klovnin75 tavoin meilläkin odotellaan ikimuistoista kesää. Olen luvannut kaikille, etten valita kuumudesta enkä vesisateesta enkä turvotuksista, pääasia että saan olla vapaalla ja kulkea varvassandaaleissa.
Favolina: Mielenkiintoista kuulla, miten asiat maailmalla hoidetaan. Olisi aikaa jännää, kun neuvolan kätilö tulisikin aina mun luokse emmekä me menisi hänen vastaanotolleen. Minkälaisena olet itse tuon kokenut? Jotenkin luontevaa varmaan siellä kotioloissa, arvelisin. Meillä on neuvolatätinä oikein topakka, vanhempi nainen - sellainen " perinteinen" kätilö. Sanoo asiat suoraan ja minulle hänestä tulee turvallinen olo.
Jaguar mainitsi selällään makaamisen. En itse kiinnittänyt mitään huomiota ennen kuin neuvolasta annettiin ohjeeksi, että esim. jos supistelee niin pitäisi olla kyljellään, ei selällään (en enää muista, miten tämä perusteltiin..). Sellanen puolikylkiasento tuntuu mulla kaikkein mukavammalta.
Me ei olla menossa 4D ultraan, mutta mielenkiinnolla luen teidän muiden kokemuksia! Mulle on viime päivinä herännyt ajatus, että haluaisin seuraavalla lääkärikäynnillä kysäistä, kuka siellä mahassa köllii. Mies ei kuitenkaan haluaisi sukupuolta etukäteen tietää, joten varmaankin arvailujen varassa olemme loppuun saakka.
Oikein mukavaa eloa ja oloa kaikille!
M@dicken 25+ masulla
vihdoinkin... on sitä odotettukin! Täällä elämä näyttää valoisammalta, lieneekö syy auringon?!?
Kirppu touhuaa ihan tolkuttomasti masussa, ei niinkään mielestäni potki vaan, kääntyilee melko voimallisesti sanoisin ;-)
Ihan selvästi tunnen missä pää on milloinkin. Aika usein työntää päätä oikealle ylös navan korkeudelle ja tunnen sen hyvin käteeni, ja kun miehen saan paikalle Kirppu menee piloon!
Mehän tosiaan jo tiedämme sukupuolen, mutta emme aio sitä kertoa kenellekään, ja ai kun ihmiset yrittävät onkia sitä tietoa meistä ulos ;-)
Tuohon mammavaate keskusteluun... ostin ekat mammahousut viikolla 10 että silleen, painoa on tullut ehkä 16 kg lähtöpaino oli tosin melko alhainen. Moni onkin luullut, että synnytän kesäkuussa! Mutta painon lisäys näkyy vatsassa, reisissä ja pepussa! Neuvolassa eivät ole olleet huolissaan vaikka painoa on tullut reippaasti, sillä rr on melko alhainen 110/65 ja pissassa ei ole sokeria ja turvotuksia ei ole. Reippaalla kävely lenkillä olen käynyt joka päivä, ja kävellyt 4-8 km /pvä.
Vakuutus asioihinkin heräsin tänään (sehän pitää ottaa 3 kk ennen laskettua aikaa)ja otimme valuutuksen Veritaksesta, 243¿ / vuosi ja 4-vuotiaasta eteenpäin 141¿ /vuosi. Aika moni vakuutusyhtiö vaati,että kotivakuutus pitää olla samasta yhtiöstä, mutta Veritakselta sen saa ilman kotivakuutusta. No, onhan nyt sekin asia hoidossa.
Ei muuta kun oikein aurinkoista Wapun odotusta kaikille!
T. Aatulilli ja Kirppu 24+6
Ai että tuo kevätaurinko on sitten ihmeellinen! Virtaa piisaa vaikka mihin eikä pienet selkä-/jalkakolotukset tunnu missään (paitsi iltaisin kun ehtii istahtaa ;). Pihalla oon touhunnu työpäivän jälkeen ja nauttinut maaseudun kevään ihanuudesta!
Marina: Juu, minullakin pikkuisen mietityttää että olikohan se lääkäri oikeesti niin varma vaavin sukupuolesta kuin miltä kuulosti, kun hän jossain vaiheessa sanoi myös että " onpas sopivasti napanuora jalkojen välissä" . Ja toisekseen, kun päätelmä perustuu johonkin mitä EI näe (eli siis niihin sukukalleuksiin), niin kyllä kieltämättä minullakin käväisi mielessä, että voihan se olla että ne siellä kuitenkin on, vaikka eivät silloin näkyneetkään... Olen myös kuullut juttuja, joissa lapsen huone on tapetoitu ja somistettu vaaleanpunaiseksi ja tulokas sitten olikin poika. :) (ja meillä oli myös aika vahva poikaolo ennen sitä ultraa.)
Sittenpä elokuun lopulla asia selviää! Minulle kun on aivan sama kumpi sieltä tulee, niinkuin varmaan kaikille tällä palstalla kirjoitteleville!
Tänään oli taas neuvola, sydänäänet oli niin vahvat että hyvä ettei kaiutin hyppinyt. Potkaisikin nasakasti neuvolantätiä. :) Sain ohjeen syödä magnesiumia, kun minulla meinaa vähän lihakset kramppailla jalkapohjissa, pohkeissa ja vatsassa. Kuulemma on tavallista ja magnesium helpottaa.
Jaaha, nyt täytyy lähteä vähän venyttelemään, kun meinaa selkää juimia.
Ihanan aurinkoisia kevätpäiviä, elomimmit!
t. Wishful ja Vempula rv 22 sharp
Täällä on aivan ihana ilma, jo torstaista asti siis se parikymmentä astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Olen jo istuttanut lähes kaikki kesäkukat parvekkeelle. Olo on tosi hyvä! Olen nyt käynyt sauvakävelyllä harva se päivä ja tunnen oloni tosi energiseksi. Tosin maha alkaa painaa niin, että sellainen mammavyö olisi aika hyvä. Sisko lupasi omansa lähettää Suomesta, ettei tarvitse ostaa uutta.
Lauantaina kävimme katselemassa lastentarvikeliikkeissä vauvatavaroita ja ostimme jo hoitopöytä-ammeyhdistelmän kylppäriin. Vaunujakin katselimme, nyt vaan täytyy sitten miettiä, kummat olisi paremmat, Hartanin Racerit vai Teutonian Mistral S:t. Nuo Teutoniat on noin sata euroa kalliimmat, niissä on omat hyvät puolensa, mutta myös huono puoli, eli jarru on jotenkin tosi tyhmä. Katsoin jo eBaystakin käytettyjä, mutta niiden hinnat nousevat lähes samoihin kuin uusien, joten siinäkään ei säästä paljoa. eBaysta tilasin eilen kehtoon uudet petivaatteet, jotka sopivat sekä tytölle että pojalle.
M@dicken, onhan se tosi kivaa, kun kätilö tulee kotiin käymään, eikä tarvitse lähteä minnekään. Mun kätilö on suurinpiirtein samanikäinen kuin minä, ja tosi mukava. Häntä saa sinutellakin (Saksassahan yleensä teititellään aina vähän vieraampia). Toi on kyllä hyvä palvelu täällä. Toisaalta Suomessa on omat hyvät puolensa, kuten äitiyspakkaus ym... :-)
Jaguar, tuosta selällään nukkumisesta: Kaikissa raskauskirjoissa, joita olen lukenut (amerikkalaisia ja saksalaisia lähinnä) sanotaan, että selällään nukkuminen raskauden edetessä ei ole hyvä juttu, just verenkierto-ongelmien sekä selkäsärkyjen takia. Itse olen jo pari kuukautta nukkunut aina kyljelläni, tyyny jalkojen välissä ja selän takana.
Nyt täytyy lähteä syömään iltaruokaa, mies grillailee juuri bratwursteja ja syödäänkin varmaan parvekkeella, kun ulkona on edelleen 19 astetta lämmintä.
Mukavaa vapunalusviikkoa teille kaikille! Antakaahan kuulua itsestänne!
Iltaa vaan! On tosiaan ollu upeita päiviä. Aivan ihanaa kun voi illalla käydä kunnon kävely lenkeillä eikä taivaalta putoa mitään jalkarättejä, vaan aurinko paistaa.
Tultiin just IKEAsta ja siellä on kyllä lasten huoneeseen kaikkea veikeää. Meillä tosin on käynyt mieletön munkki noiden hankitojen suhteen. Saadaan miehen serkun perheeltä miltein kaikki. Yhdistelmä vaunuista maksetaan jotain, ja loput sänkyt, hoitopöytä, turvaistuin, matkarattaat ynm... saadaa " lainaan" , kun eivät halua myydä niitä.
Varasin myös 4D ultran ensi kuun puoleen väliin. Odotamme innolla sitä.
Olen nyt yrittänyt oppia nukkumaan puoli kyljellään koska se tuntuu vähän paremmalta kuin totaalisesti kyljellään, mutta mielummin oisin vielä nukkunut selällään, mutta joo, olen itsekkin lukenut nyt tosta että selällään olo ei ole niin hyväksi verenkierrolle.
Näin äsken kotimatkalla äitini, ja hän tokaisi mulle että miten mun maha on noin alhaalla? Sanoin että oon sitä vähän ajatellut itsekkin, kun olen muiden odottavien mahoja nähnyt. Mutta ehkä se nousee ensi synnyttäjällä vähän hitaammin tai? Ei ainakaan neuvolassa viimeksi sanottu mitään. Täytyy kysyä ensi kerralla, mutta eiköhän nää mahat oo hyvin yksilöllisiä?;-)
Vointeja kaikille!
Jaguar ja ärhäkkä 25 +1
Oletteko hakeneet/saaneet jo äitiyspakkausta? Hetula75 muistaakseni ainakin laittoi paperit jo eteenpäin.. Mulla hakemus on ollut sisällä jo neljä viikkoa eikä mitään ole kuulunut. Soitin nyt Kelaan eikä asia ole edes vielä edennyt, kun odottavat työnantajalta 6 kk palkkatietoja, höh. Koska palkkatiedot eivät millään lailla vaikuta äitiysavustuasiaan niin lupasivat nyt kiireesti viedä asiaa siltä osin eteenpäin. Kivalta tuntuisi päästä viikkailemaan niitä pieniä vaatteita :)
Hankintoja kertoivat muutamat tehneensä. Me kävimme viime viikolla ensimmäistä kertaa lastentarvikeliikkeessä " ihan vaan katselemassa" ja lähdimme sieltä Emmaljungan kevättarjousyhdistelmien kanssa :) Että ei kauheasti ehditty tehdä vertailuja.. Oli ihan hassu fiilis, kun niitä tyhjiä vaunuja sitten vietiin autoon parkkipaikalle :) Ja nyt ne sitten odottaa käyttäjäänsä ullakolla!
Muita hankintoja ei olla tehty. Loma alkaa 4 viikon kuluttua ja sitten ajattelin kyllä mennä kauppaan tekemään joitakin ostoksia. Onko teillä kokemusta kirpputorien tarjonnasta? Hyviä ja kannattavia löytöjä?
Kevätolossa
M@dicken
Kävin vähän pidemmällä hakemassa teille tänne aurinkoa. Nyt on nahka ruskeana ja " pelonsekaisin tuntein ;)" odotamme onko uv-säteet menneet masunahankin läpi ja sieltä syntyykin vaaleille vanhemmille tumma lapsi ;)
Meillä yksiön omistaja on pitänyt mammaa aina välillä hereillä. Vihonviimeinen niitti on käydä keskellä yötä vessassa. Sen jälkeen alkaa " samba ala rumba" ja unesta ei tule enää yhtään mitään...tosin taitaa tuo kello olla muutenkin vielä sekaisin kun aikaeroa oli se 6h suomeen nähden.
Meilläkään tuleva isi ei ole vielä kertaakaan tuntenut asukin potkuja. Joka ikinen kerta täälläkin hiljennytään kun isukki laittaa käden mahan päälle.
Ensi vkolla olisi neuvolan lääkäri täälläkin ja sokerirasitukseenkin pitäisi mennä vapun jälkeen.
Viikkoja kasassa nyt 25+2.
Piippuli
Sain innostuksen Aatulillin viestistä ja soittelin eilen viiteen eri vakuutusyhtiöön ja pyysin tarjouksia syntymättömän lapsen vakuutuksista ja samalla myös kotivakuutuksista (kun nimittäin toiset yhtiöt edellyttävät, että myös kotivakuutus on samasta yhtiöstä). Vakuutushan pitää ottaa 3kk ennen laskettua aikaa, joten lähiviikkoina olisi sekin asia hoidettava kuntoon. Tuntuu vaan monimutkaiselta verrata mikä olisi se paras tai missä olisi " paras hinta-laatusuhde" .
Meillä oli tänään taas perhevalmennus (3.kerta) ja tänään käsiteltiin lapsivuodeaikaa sekä imetystä.
Jaguar: kysyin muuten samalla terveydenhoitajan mielipidettä tuosta selällään nukkumisesta ja hänen mielestään voin vielä hyvin nukkua selällään tässä vaiheessa raskautta kun se kerran hyvältä tuntuu. Hän sanoi, että ehkä tuossa rv30-32 olisi hyvä vaihtaa kylkiasentoon.
Piippuli: tervetuloa takaisin Suomeen! Mitä pidit paikasta ja menikö loma muutenkin hyvin - ei vatsatauteja tmv.?
Minäkin aatulillin herätyksestä katselin vakuutuksia ja päädyimme ottamaan sen Pohjantähdestä. Tämä myös sen takia että meillä on kaikki muut vakuutukset siellä ja keskittämisalennusta tulee ihan hyvin.
Joku kyseli että olenko laittanut jo KELA:n paperit vetämään. No en ole kun olen niin saamaton. Olen kyllä täyttänyt sen kaavakkeen mutta en ole työnantajalta vielä pyytänyt sitä palkkatodistusta 6kk:n palkasta joten en ole saanut sitä postiin. Pitäisi kai terästäytyä.
marina70: Kyllä mä ajattelin kysäistä Brunolta sitä Hulivilin sukupuolta. Kyllä se mua vähän kiinnostaa vaikkakin kumpikin sukupuoli on kyllä ihan yhtä tervetullut. Pääsisi sitten jotenkin konkreettisemmin odottamaan tulokasta... jotenkin on nyt kyllä enemmän semmoinen olo että se on tyttö. En tiedä miksi. Mutta se jää nähtäväksi.
Selällään nukkumisesta vielä että itselläni kyllä alkaa tulla selkä kipeäksi kyljellään nukkumisesta ja siksi olenkin nyt yrittänyt loikoilla puoliselällään/puolikyljellään. Minäkin luin tuosta että sikiö voi oainaa verisuonia jne.
Mutta nyt lähden hierojalle että saa verryttää tätä kipeytynyttä selkää.
Hauskaa päivää kaikille!
T:Hetula & Hulis rv23+2
Nyt lentelee taivaalta jotain ällöttävän märkää ja näyttää rännältä... eli ei kiva. Toivotaan että vappu viimeistään tuo auringon ja kevään!
Todella olen minäki miettinyt noita juhlia samoin kuin m@dicken että nyt on viimeinen vappu kahdestaan ja viimeinen äitienpäivä ilman lapsia jne. ja tuleva isänpäivä on jo lapsen kanssa! Se on jotenkin niin ihana ajatuksena vaikka kuitenkin vielä niin kaukainen. Samaten olen miettinyt nyt että mitä sitten elokuussa kun tulee laitokselta kotiin. Sitävoi olla ihan H Moilasena että mitä sille lapselle oikein tekee ja miten se toimii ;-) voi olla että on hetken hieman kädetön fiilis kun ei tiedä että milloin se nukkuu ja milloin se syö jne. Mutta kaipa nuo oppii, onhan ne muutkin oppineet ;-) Ehkä tämä on nyt tälläistä äidiksi kypsymisprosessia kun mietiskelee hölmöjä...
M@dicken: Vai on sulla ollut supisteluja. Ovatko olleet ihan kivuliaita vai sellaisia kiristystuntemuksia vatsalla?
Mä huomasin pääsiäisenä koiralenkillä että välillä tuntui vatsa kiristyvän mutta ei ne kivuliaita olleet ja menivät aina ohi kun tuli kotiin ja lötkähti sohvalle. Muutenkin on nyt alkanut liitoskivut vaivata ja kävelyn jälkeen tuntuu että nivuset ja haaroväli on kuin tulessa eikä pysty kunnolla liikkumaan. Mietinkin jo tukivyön hankintaa. En tiedä onko siitä apua. Onko muilla kokemuksia?
Huomenna on taas neuvola ja pääsee kuuntelemaan sydänääniä ja puntarille. Ja saa KELA-paperit niin voi hakea äitiyspakkausta! Kivaa.
Meillä ei neuvolalääkäri ultraa eli meillä ei ole enään yhtään ultraa kaupungin puolesta ja siksi mennäänkin 4d-ultraan jotta pääsee tyydyttämään omaa uteliaisuutta vielä kerran. Siihenkin on aikaa vielä 3 viikkoa!
Mutta ei muuta kuin hauskaa vapunodottelua. Laittakaahan sima porisemaan!
Terveisin, Hetula&Hulivili rv 22 tasan