Hämmentynyt
Hei,
Liityin tänne nyt uutena keskustelijana. Olen viimeisen vuoden amk-opiskelija ja keväällä valmistuminen edessä. Olemme olleet hyvin nuoresta mieheni kanssa yhdessä ja vauvakuumeesta kärsitty enemmän tai vähemmän jo vuosia. Kovapäisesti kuitenkin päätimme, että opiskeluni ensin loppusuoralle ja sitten ehkäisy pois.
No miksi tulin tänne purkamaan tuontojani, on syynä se, että ensimmäinen kierto ilman ehkäisyä ja alunperin ajatuksena oli tämä perinteinen "tulee jos on tullakseen". Olimme aika varmoja, että kyllä ne kuukautiset alkavat kun emme erityisesti edes ajoittaneet puuhiamme. Ja totta vie, niin alkoivat. Ja nyt tunnen itseni hämmentyneeksi, pettyneeksi, surulliseksi...ja ties mitä kaikkea. Ihan outo fiilis.
Tämä voi olla jo monta kertaa käsitelty juttu, mutta olisi kiva kuulla onko muita ja onko enemmän sääntö kuin poikkeus, että sitä sitten salaa kuitenkin on koko ajan toivonut että tärppää, vaikka ensin päätetty että katsotaan miten käy. ?:| Eipä tässä nyt mitään varsinaista ongelmaa ole muuta kuin minä ja minun oudot ajatukseni, joita en osaa tulkita. Kai tämä sitten on vaan niin uutta. :)
Kommentit (8)
Hei!
Mekin elämme mieheni kanssa samanlaista elämänvaihdetta. Mekin tulimme syyskuussa siihen tulokseen, että haluamme alkaa yrittämään lasta, vaikka minulla vasta alkoivat amk-opinnot elokuussa. Halusin uudelleenkouluttautua ja vielä koulun alkaessa valmistuminen oli minulle se tärkein tavoite, mutta näin se mieli muuttuu. Koulu on minulle edelleenkin tärkeä, mutta nyt lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Odottaahan se koulupaikka, vaikka jäisinkin mammalomalle joskus.
Minulla oli hormonikierukka, joka poistettiin lokakuussa. Siitä asti tässä on vauvaa yritetty. Tai no, yritetty ja yritetty... Emme yrittämällä yritä lasta, sillä emme halua ottaa mitään stressiä siitä. Toki sisimmässä toivon, että tärppäisi pian ja monesti olen ollut ostamassakin raskaustestiä valmiiksi, mutta toisaalta tuntuu, että silloinkin tulee jo hätäiltyä. Tunnen nimittäin ihmisiä, joilla odotusta on kestänyt parikin vuotta ja vanhempanikin yrittivät minua todella monen vuoden ajan... Eli varauduttu on jopa monen vuoden yrittämiseen ja realisti heti alusta alkaen. En myöskään halua ottaa selvää mistään "Kuinka tulet raskaaksi helpommin"-kikoista, koska uskon, että stressaantuisin vain siitä enemmän ja kellonajoilla, ovulaatioajoilla tai eri konsteilla kikkaileminen rasittaisi myös parisuhdettamme, jota en missään nimessä haluaisi.
Olisi kuitenkin mukava jakaa kokemuksia odottamisen riemuista ja tuskista. Olisihan jopa hienoa, jos jompikumpi meistä tulisi pian raskaaksi :D Onhan sitä luettu niistä onnellisistakin, jotka ovat tulleet samantien raskaaksi, kun ovat ehkäisystä luopuneet. Muun muassa luin hormonikierukasta luopuneita, jotka olivat jo kierukan poistoviikolla raskautuneet. Oi niitä onnellisia :)
mietteesi kuulostavat kovin tutuilta. Me aloitimme yrittämisen keväällä, huhtikuun alussa, ja varauduimme varsin tietoisesti siihen, että raskaaksi tuleminen saattaa viedä paljonkin aikaa. Raskaana en ole vieläkään, joten pettymyksiä tässä välissä on jouduttu kokemaan (sitäkin useammin, sillä kiertoni on hyvin täsmällinen ja lyhyt, 25 päivää).
Koska menetelmämme on ollut sama kuin teillä ("tulee, jos on tullakseen"), olen yrittänyt ajatella, etteivät pettymyksetkään niin suuria ole. En ajattele raskaaksi tulemista mitenkään alati. _Kuvittelen_, etten muka laske päiviä tai muutenkaan "tee tästä numeroa". Mutta sitten kuitenkin: huomaan laskeneeni useampaan otteeseen kierron hedelmällisimmät päivät ja miettiväni kierron lopulla, pitäisikö testata. Puhumme miehen kanssa lapsesta aina silloin tällöin, ja mitä enemmän toiveistamme puhumme, sitä enemmän molemmat toivomme, että raskaus alkaisi. Mitä valmiimmalta mies vaikuttaa, sitä enemmän minäkin huomaan odottavani, haluavani olla raskaana hänelle.
Aluksi pettymykset olivat selkeämpiä. Tunsin jonkinlaista surun ja epäonnistumisen rajoilla olevaa epämääräistä tunnetta, jonka teki oudoksi sen, ettei sitä pitänyt edes olla olemassa. Koska minähän olin "tiennyt", etten tulisi heti raskaaksi. Kuukausien myötä tunne on lieventynyt, mutta myös muuttanut olomuotoaan, sillä olin varmaan sitten kuitenkin toivonut, että raskaus olisi alkanut pian, kuten itsekin kirjoitit. En olisi halunnut olla oikeassa.
Nyt olen (taas kerran) kierron loppuvaiheella. Vaikka minun ei pitänyt laskea, tiedän täsmälleen, että kuukautisten pitäisi alkaa tulevana keskiviikkona ja että saatan jo tiistaina tehdä testin (en ole tehnyt niitä tänä aikana "kuin" kolmessa kierrossa, joista yksi oli hieman myöhässä ja muissa kuvittelin olleen "oireita"). Ostin kuitenkin tällä viikolla myös elämäni ensimmäistä kertaa ovulaatiotestejä seuraavaa kiertoa varten, niin "varma" olen siitä, että seuraava kierto taas alkaa. Tai sitten ostos oli vain jälleen yksi yritys suojautua pettymykseltä, jota "ei pitäisi tulla", emmehän ole yrittäneet vielä kokonaista vuottakaan.
Onnea matkaan, toivon plussauutisia kaikille niitä toivoville! :)
Pelkäsin jo etukäteen kommentteja "sama ongelma muilla", "vasta eka kerta, toisilla kestää vuosia" jne. Kun tiedän sen, mutta silti. =) Mutta täältähän sai todella rohkaisevaa palautetta ja nyt uskallan olla hieman pettynyt. Toisaalta ehkä pystyn nyt hieman unohtamaan tämän vauva-asian, ainakin hetkittäin. Asia pyörii nyt koko ajan - siis aivan koko ajan - päässä. Mietin, että miten nyt olisin tai mitä tekisin jos olisin raskaana. Oikeasti. Nyt kun sen sanoo ääneen kuulostaa aivan hullulta. Kun tuskin se nyt hirveästi arkielämään vaikuttaa (siis jos kaikki sujuu hyvin).
Luulen kanssa, että se on juuri näin et ensimmäinen tuntuu pahimmalta. Kun jotenkin se ajatus on iskostettu jo varhaisteininä takaraivoon terkkarin äänellä, että "yksikin siittiö voi riittää ja ovulaatioajastakaan ei koskaan voi olla varma". Niin kuvittelee, että se on heti siitä ensimmäisestä kerrasta kiinni.
Asiaa ei yhtään auta, että miehen kuume on vähintää yhtä paha kuin minulla. Jos joskus onnistun kauppareissulla tms. unohtamaan asian edes hetkeksi niin sitten hän bongailee raskaana olevia naisia tai pieniä lapsia ja huomauttelee niistä. :D Pelkään myös sitä, että tulee heti kellokaulassa meininki. Mutta yritän nyt ainakin toistaiseksi olla sen enempiä laskematta kiertoa (saatamme kuitenkin painottaa vällyvalssit keskelle "kuuta"). Hi hi. :)
Kutkuttavia odotuksen odotuksia kaikille. =)
No, mutta täällähän on hyvä purkaa tuntoja ja niitä pettymyksiä, mitä kukainenkin joutuu ehkä välillä kokemaan. Vaikka minäkin olen onnellinen niiden ystävien ja tutun tuttujen puolesta, jotka tulevat melkeinpä ajatuksesta raskaaksi, en voi täysin kieltää sitä, ettenkö tuntisi pientä haikeutta, kun se ei sattunut omalle kohdalleni. Onneksi näitä pettymyksiä ei vielä kovin monta ole takana, mutta mistä sitä tietää kuinka monen kuukauden projekti tästä tulee.....
Kuinka joillakin voikin olla sellainen tuuri, että melkein ajatuksesta tulee raskaaksi? Esimerkiksi tunnen yhdet sisarukset, jotka halusivat saada lapsen miehiensä kanssa. Melko pian alkoi toinen sisaruksista odottamaan ja perässä toinen..... Huh! Ja nyt on jo toiset tulossa......
Oi, oli ihanaa lukea täältä teidän kommentteja! On se hassua, miten ihmismieli toimii...
Meillä on ihka ensimmäinen yrityskierto menossa. Alunperin piti yritys aloittaa vasta kesällä, mutta päädyimme aloittamaan jo nyt. Alussa syy oli se, että "ei se kuitenkaan heti tärppää, niin hyvä aloittaa aikaisin".
Nyt on vasta puoliväli kierrosta, yritystä takana vasta vähän aikaa. Yllättäen olen huomannut, etten ajattele juuri mitään muuta kuin vauvaa. Lasken päiviä, olen asennoituneena lokavauvaan...Olen kuitenkin päättänyt, etten tasan tee mitään raskaustestiä, koska en kuitenkaan voi tulla vielä tästä kierrosta raskaaksi. Enkä muista, koska olisimme viimeksi olleet näin aktiivisia makuuhuoneessa.
Melkein toivon, että kuukautiseni alkaisivat jo nyt. Odotan niiden saavan minut järkiini. Uskottelen itselleni, että sitten, kun pääsen sen ensimmäisen pettymyksen yli, niin sitten lakkaan laskemasta päiviä. Joo, niin varmaan.
Joku kirjoittikin siitä, kuinka meitä pienestä pitäen opetetaan siihen, että jo kerrasta voi tulla (ja monien nuortenkirjojen mukaan se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus!) raskaaksi. Olen kuitenkin ihan varma siitä, että niin ei käy. Pelkään, että minulla kestää todella kauan tulla raskaaksi: nuorempana minulla oli lievä syömishäiriö, ja viime syksynä kohdustani poistettiin polyyppi.
Onkohan ikinä tehty tutkimusta siitä, kuinka paljon todennäköisempää on tulla raskaaksi silloin, kun sitä ei missään nimessä halua kuin silloin, kun sitä toivoisi sormet ja varpaat ristissä? Sillä niin se tuntuu olevan monen kohdalla. Luontoäiti on ihmeellinen....
Kauhea vuodatus... Mutta kyllä helpotti! Tsemppiä meille kaikille!
Pakko vielä tähän kommentoida, että mä luulen, että nämä ovat ihan järkevän nuoren naisen ajatuksia. Vai mitä mieltä olisitte siitä, että pariskunta päättäisi jättää ehkäisyn pois - ja tällöin siis hyvin biologian tuntevana olisi tietoinen siitä, että on mahdollista tulla raskaaksi - ja sitten tulisi raskaaksi ja olisikin surullinen tai järkyttynyt tai välinpitämätön!
Se on siis hyvä merkki, että olet ollut pettynyt kun ei tärpännytkään - tuntuu, että silloin olet aloittanut lapsen tekemisen silloin kun olet siihen valmis. Järkevä nainen jättää ehkäisyn siinä vaiheessa pois kun vauva on tervetullut - ja onhan se sitten ihan luonnollista, että sitten harmittaa kun sitä ei heti kuulukaan.
Harmillista tässä on vain tämä, kun kuukausi on aina näin pitkä aika - ja kun yhtenä kuukautena ei tärppää, niin voi sitä odottamista.... Mutta täytyy nyt vain koittaa pitää tämä jossain mittasuhteissa, ettei liikaa hurahda tähän odotuksen odottamiseen - biologiaa voi avustaa sen minkä voi, mutta loppupeleissähän se on sitten korkeimman kädessä että milloin tärppää...
Yritysonnea!
Ja kun vielä odottaa kuukautisia niin minä ainakin kuvittelen kaikki mahdolliset raskausoireet.Eilenkin ällötti ja oli paha olo ja mitä vielä illalla housut punaset :(
Joulukuun kuukautiset on mun mielestä kamalimmat.Joulukin tulossa ja me ei saada lasta.
Valitettavasti joudun teitä vähän masentamaan-me ollaan yritetty 4 vuotta-tuloksetta.mutta jospa jo ens kuussa..
Vaikka sitä mitenkä olisi asennoitunut ettei jostakin kierrosta varmaankaan ole voinut tärpätä niin silti joku toivon vire että olisikin tärpännyt on virinnyt jossakin takaraivossa. Ja sitten on tietenkin pettynyt. Ja se on jännä juttu että ensimmäinen pettynys on aina pahin. Seuraavat pettynykset ovat jo ehkä vähäsen helpompia mutta sitten kun on jo vaikka 4 pettymystä takana niin sitten jo ajattelee että eikö meillä koskaan tärppää ja mikä on vikana. Ihmis luontoon vain kuuluu se että ollaan malttamattomia tässä asiassa.
Itse yritin ex- mieheni kanssa kaksi vuotta lapsia ja en tullut kertaakaan raskaaksi. Luulin sitten että minussa on jotakin vikaa. Mutta nykyisen miehen kanssa olen tullut jo 5 kertaa raskaaksi. Yksi niistä kuitenkin vain on tähän mennessä onnistunut. Tälläkin hetkellä olen raskaana mutta enpä tältä paljon odota..
Lastenhankintaa kuluu myös paljon pettymyksiä, joillakin enemmän ja joillakin tosi vähän. Niihin kannattaa aina vähän varautua :(
Mutta tsemppiä! Toivottavasti saatte pian onnistuneen tärpin :)