suomen/ruotsinkielinen nimi
Minun on ollut vaikea ymmärtää ruotsinkielisten etunimien suurta suosiota, kun sukunimi on täysin suomenkielinen. Lähinnä näitä " Robin Nieminen" ja " Charlotte Virtanen" -tapauksia. Siis jos kumpikaan vanhempi ei myöskään ole suomenruotsalainen/ulkomaalainen.
Tottakai tämä on jokaisen oma asia, mutta olisi hauska saada kommentteja, miksi itse päätyi tuollaiseen ratkaisuun. Onko se ruotsinkielisten nimien " hienous" niin ratkaisevaa? Eikö yhtään tunnu hassulta, että vanhemmat ovat supisuomalaisia, ja nimi on sitten ihan jotain muuta. Itsestäni tuntuu hieman koomiselta kun etu ja sukunimi eivät ole mitenkään samalla " kielitasolla" .
Ei ole tarkoitus sohaista herhiläspesään, toin nyt vain esille oman pitkäaikaisen ihmetyksen kohteeni =)
Kommentit (3)
Minä ajattelen nimeä lähinnä vain nimenä, siis miltä se kuulostaa ja näyttää kirjoitettuna. Jotkut nimet vaan miellyttää toisia nimiä enemmin ja jokaisellahan meistä on tietysti oma maku.
Esim. Charlotte-nimessä on upea sointi. Pidän enemmin e-loppuisista nimistä kuin a-lopuista tyttöjen nimistä, noin periaatteessa. Nimi on kaunis, pitkä ja sisältää tt:n josta pidän kovasti.
En yleensäkään mieti, esim. sitä " minkä maalainen" , " tyylinen" tai minkä " aikakauden" jne. nimi on vaan juuri sitä minkä fiiliksen se antaa nimenä. Myös nimen merkityksellä on minulle väliä ja koko tarinalla miten nyt nimet yleensä saadaan päätökseen. Jokaisella on omanlaiset valintaperusteensa ja tarinansa.
Ymmärrän täysin, että ihmiset antaa lapselleen hyvin erilaisia nimiä. Kaikilla ei niinkään ole merkitystä sopiiko etunimi sukunimeen. Minulle sillä on ollut merkitystä, mutta en pidä sitä tärkeänä valintaperusteena.
Eikä minusta kuulosta huonolta " erikoinenkaan" nimi tavallisessa suomalaisessa sukunimessä. Minusta sukunimen ei tarvitse " määrätä" liikaa.
Kyllä se niin on että vanhemmat antaa lapsilleen mielestään kauneimman nimen. Toiset miettii asioita monelta kantilta, mutta monet taas eivät ja ei tarvitsekaan.
Itse pidän vierasperäisistä kirjaimista, mutta suosin kyllä enemmin k:ta kuin c:tä...ihan makuasia vaan ja käytännöllisyys on ok. Joskus c on paikallaan. En nyt tiedä, onko se jotenkin " hienoa" kun on " ei suomalaista" tyyliä, mutta usein kauniita nimiä löytyy muualta kuin suomen almanakasta..kai ne sitten on niin hienoja. Itse kyllä olen ihan suomen almanakasta valinnut nimet lapsilleni (kuitenkin), mutta pesoonallisuus on aina hyvästä. Niin ja löytyyhän suomalaisistakin nimistä ihania helmiä, muistakin kuin kärkinimistä.
...mulle on tärkeätä että etunimi sointuu sukunimen kanssa. Meillä ukolla sekä mulla on ihan suomalaiset sukunimet, joskaan ei -nen loppuiset (jotka mieletään supisuomalaisiksi). Likalle tuli sitten intialainen nimi, Neela. Olkoon vaikka intokiinalainen, ei väliä kunhan sopii sukunimeen. :)
Toisaalta, mitäs merkitystä sillä on sopiiko sukunimeen vai ei? Ei se ihminen myöhemmässä vaiheessa miestä/naista hylkää sen takia että " mun nimi ei kyllä soinnu tuon sukunimen kanssa..."
Kukin taaplaa tyylillään.
Kirjoitusasu nimellä on sama kuin lausuminen.. Nimi on mielestäni pojalleni se ainoa oikea ja ihana nimi. Harvinainen muttei outo nimi :)
Kukin tavallaan ja oman maun mukaan, eikö? :)