***Club-30, viikko 6 ja vauvauutisia***

Lenelle ja miehellensä syntyi myös poika, 5.2.06 klo 10.00. Painoa 4060g, 53 cm, pipo 37 cm. Kaikki voivat hyvin.



Meidän pojan mitat taisivat jäädä kertomatta eli hän oli 3920 g, 51 com ja pipo 37 cm.

Onnea molemmille Olivera & Lene!



Olivera: Taitaa teidän pojan onnen numeroksi sitten tulla numero 2. Niin paljon kakkosia oli tuossa mukana ;) Onko osoitteessakin numero 2? tai 20 ;)? Mulla on myös samanlainen sattuma numeron neljä kanssa. sitä oli syntymäajassa,kellonajassa ja osoitteessa eli se on onnennumeroni.



Laittakaahan synnäriä tännekkin puolelle kun jaksatte.



T:Piippuli 14+1

[color=babyblue][b]Sydämelliset onnittelut teille molemmille poikavauvan syntymästä![/b][/color]



Taisitte siis olle samaan aikaan synnärillä. [color=blue]=)[/color]

Satuitteko näkemään toisianne?

Kertoilkaahan molemmat uutisia kunhan kerkeätte ja jaksatte. Niin ja vielä kerran [color=blue]onnea[/color]!

Iisot onnittelut poikavauvojen johdosta teille kummallekin! Hieno juttu! Itsellä vielä on tuohon pisteeseen matkaa...



Omaa napaa: Viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vatsa vaan " pullahti" ulos, eli vyötärön ympärystä tuli kerralla 5 cm lisää. Omituista :-) Täytyi sitten käydä heti eilen vaateostoksilla, kun vain yhdet entiset housut mahtuu vielä jalkaan ja nekin oli likaiset. Ostin sitten saman tien parit äitiyshousut, joihin mahtuu enemmänkin mahaa.

Muutenkin olo alkaa olla aika mainio, pahoinvointia on vain silloin tällöin iltaisin ja pahin väsymyskin alkaa helpottaa.



Nyt täytyy mennä syömään, ettei vauva masussa kuole nälkään :-)



Mukavaa viikkoa teille kaikille!



Favolina + Höpö rv 14+1

Kiva lukea uutisesi täältäkin, varsinkin kun kuulen nyt Lenenkin pojasta! Isosti onnea molemmille! Toivottavasti pääset kohta imettämään istualtasi :-)

Tuo mullakin tuli mieleen, että satuitteko näkemään toisianne siellä sairaalassa, ainakin jonkin aikaahan siellä ehditte yhtä aikaa olla?



Kovinpa saman kokoiset pojat pyöräytitte, kun tuo pipokin oli heillä täsmälleen sama! Teille molemmillehan lääkärit/kätilöt ennustivat vuoroin tyttöä ja poikaa, sen muistan. Ainakin Oliveralla sen sukupuolen selville saaminen tuntui olevan kiven takana - osuivatko ne viimeiset ennustukset nyt oikeaan?



Kovasti odottelen teiltä molemmilta tarkempia tietoja synnytysten kulusta ja vauvojen ensipäivistä. Mutta omien vielä tuoreessa muistissa olevien kokemusteni perusteella osaan arvata, että tämä netti ei kyllä ihan ensimmäisenä mielessä ole, vaan ajatuksissa ovat päällimmäisenä ihan muuta asiat! Ja se istuminen tosiaan... Minä imetin ensimmäiset 2 viikkoa pelkästään sängyssä maaten, istua ei tehnyt mieli yhtään ylimääräistä minuuttia!



Mukavat syntymäpäivät teidän poikanne saivat, kun Oliveran pojalle se sattui äidinäidin syntymäpäiväksi ja Lenen pojallekin sattui liputuspäivä (= Runeberginpäivä), eikö se niin ollut? Meidän tyttömmehän sattui myös syntymään kivana päivänä (Itsenäisyyspäivänä, joka oli myös laskettu aika).



Meillä taas vietettiin 5.2. ristiäisiä. Oikein mukavat juhlat olivat, neitimme oli yhtä hymyä koko juhlan ajan! Vielä seuraavanakin päivänä oli yhtä hyvällä tuulella, mistä lie johtui, mutta hyvä niin.



Neitimme tämänhetkisistä mitoista en nyt ole selvillä, kun on edellisestä neuvolasta jo useampi viikko aikaa eikä häntä ole täällä kotona tullut mitattua tai punnittua. Mutta vaatekokoon 56 ollaan siirrytty, painoa on varmasti vielä alle 5kg. Kova hän on jokeltelemaan, erittäin seurallinen tapaus. Päätä on osannut jo muutaman viikon ajan kannatella mahallaan ollessaan.



Onpas tässä clubissamme nyt varsinainen poikabuumi, kun perätysten Ofelialle, Jogannalle, Oliveralle ja Lenelle syntyi poika!



Vielä kerran onnea molemmille tuoreille äideille Oliveralle ja Lenelle!!



Aninka ja tyttö 2kk

Paljon onnea oliviera ja lene!



Minä vähemmän aktiivisena 30 klubilaisena en oikein kirjoitellut paljon mutta seuraillut sitäkin enemmän eli minunkin puolestani paljon onnea :)



Pia rv 15 eli perässä tullaan kovaa vauhtia :)

Myös minulta lämpimät onnentoivotukset oman nyytin saaneille!

itse vasta aivan alkutaipaleella taaplaten,



-tiitiäinen rv 6 +1 ?

Kiva kuulla, että synnytys sujui hyvin, Olivera! Toivottavasti Lenelläkään ei ole ollut ylimääräisiä ongelmia :o).



Oi-kukka rv 13

Ja ihania hetkiä!! Odottelen lisätietoja :-)



t. Offe ja poitsu 5kk

Valtavasti onnea poikien johdosta! Voi, vastasyntyneet ovat niin ihania, nyt kun oma jössikkäni täyttää ensi viikolla jo neljä kuukautta niin suurella haikeudella muistelen niitä hetkiä kun hän oli ihan pieni. No onhan hän toki edelleen pieni, mutta ihan erilainen kuitenkin, oppinut jo niin paljon asioita ja kasvanut valtavasti. Nyt pikku kädet tarttuvat jo kaikkeen ja kaikki päätyy suuhun, ja kovat ovat kommunikaatiohalut. Mutta silti, toivottavasti vielä itsekin saan joskus vastasyntyneen syliini! Siinä on kyllä joku taika siinä suhteessa mikä äidillä ja vastasyntyneellä lapsella on, siinä täydellisessä riippuvuussuhteessa (mikä ei toki ole koko ajan helppoa). Onnea koko sydämen pohjasta!



Tuo on muuten hyvä päivä tuo Runebergin päivä, sinä päivänähän vuosi sitten minun poikani sai alkunsa Väestöliitossa... Kun tässä vietettiin Runebergin päivää niin melkein ei pokka pitänyt kun vanhemmat vaan tarjosi jotain torttuja eikä ollenkaan aavistaneet mikä merkkipäivä oli meillä kyseessä...

Molemmille Olivera ja Lene! Ihana että kaikki on hyvin=)

hienoista pojannaperoista!



T:Hetula75 rv12+1

Ihanaa Olivera ja Lene!



Onnea teille, Oliveralle ja miehelle & Lenelle ja miehelle!



Olette varmasti onnenne kukkuloilla.

Kaikkea hyvää teille toivottaen



Nuru ulkojaoksesta vilkuttaen \O/

Hei kaikki! Kuten Olivera kirjoitti, meille syntyi iso poika (4060g, 53 cm, pipo 37 cm) 5.2. klo 10. Laitan tähän synnytyskertomusta, jonka laitoin tuonne odotus-puolellekin. Emme ehtineet nähdä laitoksella Oliveran kanssa, sillä olimme eri osastoilla ja vain yhden päivän yhtäaikaa.



Synnytys kesti vuorokauden. Homma alkoi lapsivesien menolla lauantaina klo 10. Sairaalaan tulimme klo 14. Avautumisvaihe oli kivulias ja hidas. Kokeilin ammetta, kauratyynyä ja sain petidiiniäkin. Epiduraaliin verrattuna mistään näistä ei kyllä ollut suurta apua. Petidiini lähinnä väsytti ja torkahtelin supistusten välillä. Epiduraalia ei päästy laittamaan ennen puoltayötä, mutta sitten taivaallista kivutonta aikaa kestikin ponnistukseen asti (klo 9 su-aamuna). Puudutetta lisättiin parin tunnin välein ja samalla vaan supistukset voimistui ja kohdunsuu aukeni. Mitään en tuntenut. :) Nukuin jopa viitisen tuntia yöllä.



Uni oli todella tarpeen. Kun pääsin ponnistamaan yhdeksältä su-aamuna, oli vielä huumoria ja voimia tallella! Ponnistus kesti ja kesti eikä pää meinannut tulla ulos. Lopulta väliliha leikattiin (ei muuten tuntunut kuin helpottavalta siinä vaiheessa) ja vauva mahtui tulemaan. Ihana poika syntyi su klo 10.



Poika on tietysti maailman suloisin lapsi. Sen voi sanoa että hän on hyvä imemään! :-) Tämä on kuulemma isojen vauvojen hyvä puoli. Olo on vähän väsy ja kipeä, mutta äärettömän onnellinen... :' -) Vaikka synnytys oli pitkä ja rankka, se oli silti kokemuksena niin ihana etten vaihtaisi sitä pois. Vaikea tosin sanoa mitä mieltä olisin ilman epiduraalia synnyttämisestä näin pitkän kaavan mukaan. :-D



Kotiuduimme eilen ja viimein sain jopa nukuttuakin yli 3h yössä täällä kotona. Sairaalassaoloaika meni ihan ylikierroksilla. Tuntui ettei vieraassa paikassa osannut nukkua lainkaan. Hassua kuitenkin että näin yliväsyneenä voi olla yhtaikaa näin älyttömän onnellinen. Maidonnousu on antanut odottaa itseään ehkä juuri yliväsymyksen vuoksi ja korviketta menee aika lailla tämänkokoiselle tenavalle. Ei voi toista nälässäkään pitää! Nyt kyllä alkaa rintoja jo pingottaa siihen malliin, että tehoimijä on saanut maitotehtaankin käyntiin. :)



Vauvalla on ollut vähän keltaisuutta, jota sairaalassa seurattiin verikokeilla. Se ei vaatinut kuitenkaan hoitoa. Toinen lonkka oli myös löysä, ja joudumme sen takia viikon päästä kontrolliin. Toivottavasti löysyys johtuu vain minun raskausajan hormoneistani - silloin tilanteen pitäisi normalisoitua kontrolliin mennessä.



Vauvaelo kotona on siis alkanut hyvin. Epparihaava on todella kipeä enkä pysty istumaan lainkaan. Nettisurffailu varmaan jää vähemmälle tästä eteenpäin... :)



Lene rv 0+0

Kirjotin aikaisemmin pitkän viest joka katosi.... arrgghh

ok, yritetään nyt jotain vääntää (voi silti tulla pitkä kertomus), sillä sain reikätyynyn tänään ja istun eka kertaa viikkoon :o) Elämä on siis yhtä juhlaa, pienistä asioista sitä voi iloita:



Näinhän meillä alkoi tapahtua:



' Olivera - 01.02. 08:21 (21/24)

Väliaikatietoja, jotain alkaa _vihdoin_ tapahtua...

Just kun on päässyt purnaamasta ettei mitään tapahdu niin tapahtuu ;o) Oltiin juuri menty nukkumaan (melkein klo 01) kun tunsin, että jotain hulahti reisille. Ensin ajattelin, että vedet meni, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että limatulppaahan se taitaa olla, vaikka tuntukin niin märältä ja paljolta. Ei muuta kuin takaisin sänkyyn ja yrittää nukkumista, vaikka kieltämättä alkoi vähän jännittää jo! Ensimmäinen merkki että jotain voisi tapahtua :o)



No, eipä aikaakaan kun alkoi menkkamaiset kivut alavatsalla ja pian jo aaltomaiset supistukset 10-15 min välein- nyt siis tiedän vihdoin mitä ne ovat :o). Yritin torkkua välit, mutta vähänlaisesti on tullut nukuttua. Nyt piti nousta ylös kun supistukset on napakoituneet ja tuntuu helpommalta olla pystyasennossa, niitä tulee 5 min välein ja kestää n. 30 sek., mutta eivät ole niin kivuliaita, etteikö niitä vielä kestäisi- joten kotona pysytään niin kauan kuin voidaan, en vielä edes viitsi soittaa synnärille.



Mutta jännä nähdä miten käy- vieläkö nämä lakkaa ja ollaan taas odottelemassa vai jatkuuko näin? Alku (jos tämä sitä on) tuntuu ainakin sellaiseltä lempeältä hitaalta alulta, jota toivoinkin- kyllähän nämä supparit varmaan jo ainakin alkaa avata kohdunkaulaa. Mies nukkuu vielä ja sanoin että on ihan rauhassa, ei tässä mitään hätää ole. Tuskinpa meidän ihan heti on synnärille rynnättävä, saapi käydä lenkittämässä koirat ja katsotaan sitten missä mennään. Yritän olla kotona mahdollisimman kauan. '



Nämähän sitten lakkasivat päivällä päivätorkkujen myötä ja lähdettiin iltapäivällä koirien kanssa kävelylle, jotta ne palaisivat. Viiden maissa lämmitettiin sauna ja saunottiin. Sen jälkeen supparit alkoivat palailla voimistuen koko ajan, sitten kyllä tiesin että tänä yönä pitää lähteä. Soitin synnärille klo 23 ja kyselin neuvoja, silloin taisi tulla suppareita 5-10 min välein kestäen 30 sek. Sieltä sanottiin ettei ole vielä kiire kun vedet ei ole menneet ja ensmmäinen lapsi kyseessä. Sanoin puolen yön maissa miehelle että menee nukkumaan, herätän hänet sitten kun en enää kestä ja hän saa viedä koirat kävelylle ennen lähtöä. Kärvistelin siinä sitten olohuoneessa telkkari auki ja otin suppareita vastaan eri asennoissa- kontallaan (ei auttanut yhtään mulla), pöytään nojaten ja lantiota heilutellen ja yritin muistaa rentoutumisohjeet. Kävin suihkussa, mutta lämminvesi ei oikein tehonnut sekään, eikä kuumavesipullo alavatsalla. Kipu oli alavatsalla ja sellaista repivää ja viiltelevää Klo 3.30 alkoi olla tukalat oltavat ja herätin miehen viemään koirat ulos, itse pakkasin loput kamat kassiin ja laitoin vaatteet päälle. Mies viipyi ulkona melkein tunnin ja aloin jo rukoilla että tulisi jo en kestä, piti jo valittaa ääneen.



Klo 5 jälkeen sitten lähdettiin ja oltiin synnärillä n. 5.30 (sisäänkirjattu 5.50). Tutkimushuoneeseen ja käyrille, oikein mukava kätilö ottamassa vastaan. Pelkäsin, että en ole yhtään auki ja lähettävät vielä kotiin tai osastolle, mutta yllätykseksi olinkin 3 cm auki (kalvopussi vaan pullotti ja vauva vielä ylhäällä) ja päästiin heti saliin. Kätilö kysyi kivunlievitystoiveita ja epiduraalihan se minulla oli. Tehtiin valmistelut, sain ensin peräruiskeen, kätilö laittoi tipan ja sitten anestesialääkäri pisti epiduraalin- siinä lääkärillä ei kauan nokka tuhissut- varmaan 5 minuuttia ja se oli siinä ja taivas alkoi heti aueta :o) klo oli 07.00



Klo 8 puhkaistiin kalvot ja laitettiin vauvalle pinni päähän ja mulle okstiosiinitippaa, kun kyllähän tuo epiduraali suppareita hidastaa. En saanut aluksi liikkua kun vauvan tarjoutuva osa oli edelleen korkealla (napanuoran luiskahtamisen vaara), mutta eipä haitannut, vedin vaan peittoa päälle ja pistin silmät kiinni ja torkuin :o) Mies lähti käymään kotona koirien luona ja minä jäin torkkumaan. klo 11 alkoi tuntua paineen tunnetta ja supparikipuja jälleen (eli tosi pitkään kesti eka annoksen vaikutus), tosin kipu oli paljon ¿parempaa¿ kuin aikaisempi repivä kipu. Sain nousta keinutuoliin ja vetelin ilokaasua, joka veikin pahimman terän suppareilta ja sitten olikin jo uuden epiduralliannoksen vuoro. Makoilin sängyssä tunnin verran ja sitten nousin taas ylös keinutuoliin ja jumppapallolle. Taivas- ei kipua lainkaan, miehen kanssa juteltiin ja vitsailtiin. Klo 17 kätilö tarkisti taas tilanteen ja yllätys yllätys olinkin jo 10 cm auki, mutta vauva niin ylhäällä ettei ollut järkeä lähteä vielä ponnistamaan- sain siis vielä yhden annoksen epiduraaliin kun odoteltaisiin vauvan laskeutumista (eli mulla tuo vauvan lylhäällä olo olikin loppujen lopuksi siunaus, kun olin koko ajan raskausaikan valitetellut ettei se tule alaspäin ollenkaan). Oksitosiinia meni siis koko ajan ja isonevin annoksin. Kätilö sanoi että voin ponnistella omaan tahtiin jos haluan. Joskus 18.30-19 välillä supparit alkoivat taas tuntumaan ja hönkäilin ilokaasua pallolla ja nousin ylös välillä ponnistamaan. Hyvin tuo ilokaasukin auttoi, silti varmaan epiduraalia oli jäljellä kun en kamalan kivulias ollut silti.



Klo 19.50 alettiin sitten tosi työ, ensin kyljellään, mutta ei toiminut mulla ollenkaan. En osannut kohdistaa ponnistusta ollenkaan oikeaan suuntaan siinä asennossa. Puoli-istuva asento oli ok. Mutta olipas urakka, ei sitä osaa sanoin kuvata, siis kipua ja ponnistamisen tarvetta- sitä on kuin villieläin. Kätilö oli aivan mahtava tsemppaaja ja hänen ohjeita kuuntelemalla oli suuri merkitys. Vaikka ponnistusvaihe ei kestänyt kuin ½ tuntia, niin se tuntui ikuisuudelta. Välillä uikutin ja kyselin että tuleeko se yhtään alaspäin kun vauvan tuloa ei tuntenut, vaikka ponnistaa niin että tuntuu että pää hajoaa tai ainakin verisuoni katkeaa. Kätilö vaan sabnoi, että älä sitä mieti kyllä se tulee. Verta, hikeä ja kyyneleitä (no ei ehkä niinkään kyyneleitä mutta noita muita ja KIPUA) se todella on. Sitten kätilö laittoi käteni vauvan pään päälle ja tunsin sen, ja siitä sain jotenkin uusia voimia. Sitten ei enää kauaa mennytkään kun tsempin sai päälle. Poika solahti maailmaan klo 20.20, mikä uskomaton tunne- kipu loppui kuin seinään. Muistan vain hokeneeni, poika, poika, poika... ja nauroin ja itkin yhtäaikaa. Vauva nostettiin mahan päälle, mikä ihana tummatukkainen hurmuri <3 Iho sileä ja punakka ja nappisilmät... Istukka solahti ulos nopeasti ja minut kursittiin kokoon (siistiä jälkeä teki kyllä kätilö).



Epparia ei tehty, mutta sain II-asteen repeämän suoraan peräaukkoon päin (ei onneksi sulkijalihakseen saakka, mikä onkin tosi pirullista näin jälkikäteen (istuminen ja nro2 hätä...), mutta kai se on tietyssä määrin myös epparin kanssa- se vain tehdään sivuun eikä haittaa niin paljon tuossa vatsantoimitusasiassa. Mulla on viimeinen tikki millien päässä pa:sta, joten vatsantoimitus on lähes kuin uusi synnytys... kääk, nyt on kaikki laksatiivit käytössä ja kipulääkettä kuluu. Tosin tänään on tunutnut jo hiukan helpommalta ja ollut ihmismäisempi olo ja sellainen että tästä taisdetaa selvitä :o)



Isä oli tosi hyvänä tukena, ponnistusvaiheessa todella tarvitsi sen hien pyyhkijän ja vedenjuottajan. Nyt hän on aivan hurmaantunut uudesta pienestä pojastaan <3



Minäkään en saanut juuri nukuttua sairaalassa (ehkä muutaman tunnin yhteensä) ja kaksi edellistä yötäkin oli valvottu joten olin aluksi aivan zombiena. Nyt alkaa helpottaa mutta tuon takia ja varmaan vatsantoimintastressin ja kivun takia maito ei ole lähtenyt herumaan vielä täysillä ja poika tarvitsee ¿top-uppia¿ pullosta. Meillä on ihana terkkari, joka rauhoitteli maanantaiaamuna )ja päästiin sitten neuvolakäynnille saman tien ja saatiin ohjeita lisämaidon antamiseen) kun olin ensimmäisen yön jälkeen lähes paniikissa- poika itki nälkää ja äiti itki mukana. Yritin hörpyttää mutta se ei riittänyt ja kaikki imetysohjeet päässä pelkäsin, että nyt poika ei enää suostu rintaa syömään... no, eipä vaikuttanut siihen. Poika on syönyt alusta asti hyvällä otteella (ei yhtään kipeytyneet rinnanpäät) ja edelleen rinta kelpaa. Syödään 2-3 tunnin välein aina ensin rintaa ja sitten lisää pullosta. Katsotaan jos ensiviikolla päästäisiin vähentämään ja maidontulo kasvaisi. Pumppailen välillä myös pumpulla, on muuten puuduttavaa hommaa...



Hormonihyöryt nousi täälläkin ja itkin kukkalähetystä ja kortteja ja sit että pulloa joudun antamaan- nyt on vähän tasoittunut ja mieli rauhallisempi.



Naistenklinkan synnytysosastolla oli aivan mahtavaa, mutta lapsivuodeosastolla jäin kyllä yksin. Siellä oli aivan tolkuton kiire ja tälläiset joilla, kaikki hyvin ei saa mitään huomiota. Tosin en itsekään sitten vaatimalla vaatinut ja soitellut kelloa kun poika nukkui ja söi eikä vielä siellä vaatinut lisämaitoa huutamalla- en siis oikein ymmärtänyt missä vaiheessa sitä pitäisi antaa, vaikka lähtöpunnituksesssa meilläkin paino oli pudonnut 3920g -> 3640g. Kätilö vaihtui melkein joka vuoroon ja ainoastaan viimeisenä iltana ja aamuna oli sama henkilö vuorossa. Häneltä sain häthätää ohjeet kotiin ja hän kyllä pahoittelikin kiirettään ja sanoi tuntevansa itsensä aivan riittämättömäksi kun ei ehdi tehdä kaikkea niin toivoisi. Lenen kanssa ei oltu oikeastaan yhtäaikaa (paitsi tietysti he olivat synnärillä kun me osastolla, me kotiuduimme samaan aikaan kun he saapuivat osastolle (viereinen).



Pojan nimeksi tulee sitten muuten Oliver :o) Se oli meidä suosikkinimi jo kauan sitten ja sen yli ei päästy :o) Kuvaa voi käydä katsomassa syntyneet.fi- sivulla, NKL:n alla.



Olivera 0+0 :o)

Huoh. Jotenkin kun itsellä on noi hommat myös koettuana, niin niin eläväisesti lukee noi jutut. Ylikierroksilla käynti, yöllä ei saa sairaalassa unta, ja ne kiireiset askeleet käytävillä ja toisten vauvojen huuto. Ja se alapään kunto... Onneksi se kuitenkin paranee parissa viikossa, jos kaikki menee hyvin.



Mulle ei myöskään jäänyt mikään hyvä maku siitä syntyneiden osaston toiminnasta. Onneksi se lisämaidon määrä opetettiin hyvin. Synnytyksestä johtuen mullahan meni se 2 viikkoa, että maito nousi.



Täällä on jo hirmuinen vauvakuume. Se eka kuukausi on niin maaginen. Täällä on myös jo niin iso jässikkä, että ei mitään rajaa. Toisaalta liikkuminen on nyt taas tosi helppoa, kun on jo niin iso lapsi.



Ja kiva nimi Oliveran lapselle on tulossa :-)



Hyvää viikonloppua!



T. Offe

Paljon Onnea teille !



Lilli

... näin ystävänpäivänä! Upeaa, että molemmat pikku poitsut ovat vanhempiensa hellässä huomassa.



terv. Santsu rv 29 + 2



P.S Sen verran pitää paljastaa, että liityn poikakerhoonne sitten keväämmällä :o)