pienen sydämen purkaus
Olen kohta 2-vuotiaan tytön äiti ja pikkukakkosta olemme yrittäneet kohta vuoden. Tänään kävi vain niin itkettämään, että vuodatan tämän nyt tähän jos se helpottaisi, niin sitten kun tyttö herää päiväunilta, olen taas iloinen.
Siis minulla todettiin endometrioosi talvella 2005 ja suunnitelmissa oli että kesästä eteenpäin ei enää ehkäisyä, puolen vuoden yrittämisen jälkeen olin raskaana ja nyt ajattelenkin että hän taisi olla onnenkantamoinen. Olen lukenut että monet yrittävät 4kin vuotta, minulla vasta vajaa vuosi takana, mutta kuitenkin se koskee. Kävin keväällä katsomassa tilanteeni ja endometrioosi ei ole mennyt suuntaan eikä toiseen, mikä oli tietysti helpottava tieto. KAikki kikat ollaan yritetty, mutta alkaa niin väsyttämään ja tuntuu että mies kertoo vain kliseita "että kyllä se ehkä joskus onnistuu", mutta itse on kuitenkin tämän kropan kanssa naimisissa ja sen kerran kun menee vessaan ja huomaa kuukautisten alkaneen, niin se koskee. Ja samaan aikaan tyttö saattaa avata vessan oven ja siinä on vain koottava itsensä. Minun säkääni on ollut, kun tällaisena päivänä lähden ulos puistoon, joku kavereista kertoo olevan raskaana, suoraan sanottuna tuntuu että Jumalakin kiusaa jo valmiiksi haavoittunutta mieltä.
Tänään minulla on menossa kierto 22 ja päätä särki niin kamalasti ja ajattelin että no sieltähän niiden kuukautisten ensimmäinen merkki siis saapui. Minulla siis on säännölliset kuukautiset melkein päivälleen. Halusin kuitenkin tehdä (aikaista kai) raskaustestin koska halusin vain varmistaa voinko ottaa buranaa. Niin oli negatiivinen viiva! Avasin tietokoneen ja ruutuun pälähti sairaalassa otettu kuva tytöstämme vastasyntyneenä, oliko se kenties minun viimeinen kokemukseni siitä tunteesta kun tyttö potki mahassa? Se sattuu!
Lisäksi yksi ystävä tai voiko sitä ystäväksi kutsua, kun hänelle tulee lapsia tuosta noin vaan, on tokaissut seuraavia fraaseja, jotia en saa mielestä; onko nyt parilla kuukaudella väliä (yrittämisessä), mitä hienoa on olla raskaana, en suosittele, en ikinä kehtaa mennä puistoon lasten kanssa kuka muka niin tekee, minulle rittää kun pesen pyykit miehen kanssa niin tulen raskaaksi!
Nämä sattuivat minua niin. Pitäisi kai unohtaa koko lapsikuume, niin sitten kai onnistuisi, mutta se vain on niin kovasti mielessä, onneksi sentään minulla on tuo suloinen tyttäreni. Kiitos jos jaksoitte kuunnella!
Haluan lohduttaa sinua, koska itsellä on ollut sama tilanne - mahdollisesti vielä pahempikin. Meillä oli esikko vuoden, kun alettiin yrittämään kakkosta insseillä. Meillä miehessä vikaa, minussa ei mitään. Ja minulle tehtiin inssejä LUOMUSTI uudelleen ja uudelleen! Ihan kamalaa! Minusta siis perinteinen yrittäminen tuntuisi ihanalta siihen kliiniseen klinikkatouhuun verrattuna. Kuitenkin inssit lopulta tuotti tulosta ja tulin raskaaksi, kun esikko oli 1,9v. Jälkikäteen ikäero, mikä siis oli 2,5v oli oikein hyvä. Kamalaa olisi ollut, jos olisi ollut pienempi ikäero. :) yritysaikana esikko kuitenkin kasvoi paljon isommaksi ja monet asiat helpottui. Jälkikäteen aika kultaa muistoja ja ajattelen, että eihän se nyt niin pitkä aika ollut yrittää, vaikka olihan se tuskaa ja itkua. Sinuna en siis heittäisi kirvestä kaivoon. Minun tarinani oli tämä ja tiedän monta kaveriakin, jotka ovat täysin ilman ehkäisyä olleet esikon syntymän jälkeen ja ikäeroksi on silti tullut tuo suurin piirtein 2,5vuotta. Kai se on luonnolle ja kropalle sopivin ikäero. :) Muuta selitystä en keksi, kun tosi monella ei aikaisemmin vain tärppää. Mutta siis tämä on nyt vain tarkoitettu lohdutukseksi. Ja tsemiksi. Ei ehkä auta, tiedän niin hyvin sen epätoivoisen olon! Mutta lohtuhaleja.